Lukijoiden kysymyksiä

Merkitseekö Jeremian 7:16:ssa oleva Jumalan käsky sitä, että kristittyjen ei tulisi rukoilla jonkun sellaisen puolesta, joka on erotettu kristillisestä seurakunnasta, koska hän on katumaton synnintekijä?

Langetettuaan tuomionsa uskottomalle Juudalle Jehova sanoi Jeremialle: ”Äläkä sinä rukoile tämän kansan puolesta äläkä kohota heidän puolestaan harrasta huutoa tai rukousta äläkä ahdista minua, sillä minä en kuuntele sinua.” (Jeremia 7:16.)

Miksi Jehova kielsi Jeremiaa rukoilemasta israelilaisten puolesta? Se johtui selvästikin siitä, että he olivat rikkoneet hänen lakiaan räikeästi. He ’varastivat, murhasivat, syyllistyivät aviorikokseen, vannoivat väärin, suitsuttivat uhrisavua Baalille ja kulkivat muiden jumalien perässä’ täysin avoimesti ja häpeämättömästi. Siksi Jehova sanoi uskottomille juutalaisille: ”Minä heitän teidät pois kasvojeni edestä niin kuin heitin pois kaikki teidän veljenne, kaikki Efraimin jälkeläiset.” Jeremian tai kenen muun tahansa olisi varmasti ollut sopimatonta rukoilla Jehovaa peruuttamaan tuomionsa. (Jeremia 7:9, 15.)

Sopusoinnussa tämän kanssa apostoli Johannes kirjoitti Jumalalle esitettävistä soveliaista rukouksista. Ensin hän vakuutti kristityille: ”Mitä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä.” (1. Johanneksen kirje 5:14.) Sitten Johannes jatkoi muiden puolesta esitettävistä rukouksista: ”Jos joku sattuu näkemään veljensä tekevän synnin, joka ei koidu kuolemaksi, niin hän pyytää, ja hän antaa hänelle elämän, nimittäin niille, jotka eivät tee syntiä, joka koituu kuolemaksi. On synti, joka koituu kuolemaksi. Siitä synnistä en käske hänen esittää pyyntöä.” (1. Johanneksen kirje 5:16.) Jeesus puhui lisäksi synnistä, jota ”ei anneta anteeksi”,  toisin sanoen synnistä pyhää henkeä vastaan (Matteus 12:31, 32).

Tarkoittaako tämä, että kaikki, jotka erotetaan kristillisestä seurakunnasta katumattoman asenteensa vuoksi, ovat tehneet syntejä, jotka ’koituvat kuolemaksi’, ja ettei heidän puolestaan näin ollen tulisi rukoilla? Ei välttämättä, sillä joissakin tapauksissa rikkomukset eivät ole syntejä, jotka koituvat kuolemaksi. On todellisuudessa vaikea sanoa, ovatko ne vai eivät. Tyypillinen esimerkki on Juudan kuningas Manasse. Hän pystytti alttareita väärille jumalille, uhrasi omia poikiaan, harjoitti spiritismiä ja pani veistetyn kuvan Jehovan temppeliin. Raamatussa sanotaan jopa, että Manasse ja kansa tekivät ”pahemmin kuin ne kansakunnat, jotka Jehova oli tuhonnut Israelin poikien edestä”. Kaikesta tästä Jehova rankaisi Manassea lähettämällä hänet kahleissa vankina Babyloniin. (2. Kuninkaiden kirja 21:1–9; 2. Aikakirja 33:1–11.)

Olivatko Manassen synnit, niin törkeitä kuin ne olivatkin, syntejä jotka koituvat kuolemaksi? Nähtävästi eivät, sillä hänestä kerrotaan edelleen: ”Heti kun hän joutui ahdinkoon, hän hellytti Jehovan, Jumalansa, kasvoja ja nöyrtyi suuresti esi-isiensä Jumalan takia. Ja hän rukoili Häntä jatkuvasti, niin että Hän kuuli hänen rukouksensa ja kuuli hänen suosionpyyntönsä ja palautti hänet Jerusalemiin hänen kuninkuuteensa, ja Manasse tuli tietämään, että Jehova on tosi Jumala.” (2. Aikakirja 33:12, 13.)

Meidän ei siis pitäisi päätellä hätäisesti, että ihmisen on täytynyt syyllistyä syntiin, joka koituu kuolemaksi, vain sillä perusteella, että hänet erotetaan seurakunnasta. Todellisen sydämentilan paljastuminen voi viedä aikaa. Usein sanotaankin, että yksi erottamisen tarkoituksista on saada synnintekijä tulemaan järkiinsä ja toivon mukaan katumaan ja kääntymään.

Koska henkilö ei enää ole seurakunnassa, hänen sydämessään ja asenteessaan tapahtuvat muutokset saattavat käydä ensimmäisenä ilmi hänen läheisilleen, kuten aviopuolisolle tai muille perheenjäsenille. Ne jotka näkevät tällaisia muutoksia, voivat päätellä, ettei rikkoja ole tehnyt syntiä, joka koituu kuolemaksi. He saattavat haluta rukoilla, että hän voisi saada voimaa Jumalan henkeytetystä sanasta ja että Jehova toimisi hänen suhteensa tahtonsa mukaisesti (Psalmit 44:21; Saarnaaja 12:14).

Vaikka joillakuilla voi olla mahdollisuus nähdä merkkejä synnintekijän katumuksesta, tämä ei kenties pidä paikkaansa kaikista seurakunnan jäsenistä. He saattaisivat hämmentyä tai jopa kompastua, jos he kuulisivat jonkun rukoilevan julkisesti tällaisen erehtyneen puolesta. Siksi niiden, jotka tuntevat halua rukoilla synnintekijän puolesta, tulisi tehdä niin ainoastaan yksityisesti ja jättää asia muutoin seurakunnan vastuullisille vanhimmille.

[Kuva s. 31]

Manassen törkeät synnit annettiin anteeksi, kun hän nöyrtyi Jehovan edessä

[Kuvan lähdemerkintä s. 30]

Jäljennetty teoksesta Illustrierte Pracht – Bibel/Heilige Schrift des Alten und Neuen Testaments, nach der deutschen Uebersetzung D. Martin Luther’s