Valtakunnan julistajat kertovat

”Taisitte soittaa väärään numeroon”

JOHANNESBURGISSA Etelä-Afrikassa Leslie ja Caroline todistivat vuorotellen puhelimitse ihmisille, jotka asuivat vartioidulla vanhusten asuinalueella. He tavoittivat vain harvoja kotoa, ja kiinnostus heidän kristillistä sanomaansa kohtaan oli vähäistä. Niinpä Caroline rohkaistui, kun puhelimeen vastasi naisääni.

”Onko puhelimessa rouva B.?” Caroline kysyi.

”Ei ole”, sanoi ystävällinen ääni. ”Minä olen rouva G. Taisitte soittaa väärään numeroon.”

Huomatessaan äänestä kuultavan lämmön Caroline sanoi: ”Ehkä saan selittää teille, mitä halusin kertoa rouva B:lle.” Sitten hän alkoi kertoa Jumalan tulevan valtakunnan siunauksista. Sen jälkeen kun oli sovittu, että rouvalle vietäisiin kirjanen Mitä Jumala vaatii meiltä?, hän kysyi: ”Mitä uskontoa te muuten edustatte?”

”Olemme Jehovan todistajia”, Caroline vastasi.

”Voi ei! Ei sitä uskontoa! En usko, että haluan tavata teitä.”

Caroline vetosi rouvaan: ”Mutta rouva G., olen 20 minuutin ajan kertonut teille suurenmoisesta toivosta ja osoittanut Raamatusta, mitä Jumalan valtakunta on pian tekevä ihmiskunnan hyväksi. Olitte niin iloinen, aivan innostunut, kun kuulitte näistä asioista, ja halusitte tietää enemmän. Mitä te oikeastaan tiedätte Jehovan todistajista? Jos olisitte sairas, menisittekö autonasentajan puheille? Miksi ette antaisi minun kertoa teille, mitä Jehovan todistajat uskovat?”

Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vastaus: ”Taidatte olla oikeassa. Tulkaa sittenkin. Mutta muistakaa, että ette koskaan saa minua käännytettyä!”

”Rouva G., en voisi koskaan käännyttää teitä vaikka haluaisinkin”, Caroline vastasi. ”Vain Jehova voi tehdä sen.”

Käynti sujui hyvin, ja rouva G. (Betty) sai kirjasen. Hänen kanssaan sovittiin uusintakäynnistä. Kun Caroline tuli uudelleen, Betty sanoi kertoneensa naisille, jotka istuivat ruokasalissa samassa pöydässä, että hän keskusteli Jehovan todistajien kanssa. ”Miten saatoit?” he olivat kysyneet ja nostaneet kätensä kauhistuneina ilmaan. ”Hehän eivät edes usko Jeesukseen!”

Caroline palautti heti Bettyn mieleen ydinajatukset siitä, mitä he olivat keskustelleet Jumalan valtakunnasta.

”Kuka tulee olemaan Kuningas?” Caroline kysyi.

”Jeesus tietysti”, vastasi Betty.

”Totta kai”, Caroline sanoi. Sitten hän selitti Jehovan todistajien uskovan, että Jeesus on Jumalan Poika mutta että hän ei ole tasa-arvoinen Jumalan kanssa kolminaisuuden osana. (Markus 13:32; Luukas 22:42; Johannes 14:28.)

Muutaman käynnin jälkeen selvisi, että vaikka Betty oli luonteeltaan myönteinen ja iloinen, hänellä oli heikko terveys. Hän sairasti syöpää, ja hän pelkäsi kuolemaa. ”Kunpa olisin kuullut näistä asioista vuosia aiemmin ja minulla olisi samanlainen usko kuin teillä”, hän tunnusti. Caroline lohdutti häntä näyttämällä Raamatusta, miten kuolemaa kuvataan syväksi uneksi, josta voi nousta ylösnousemuksessa. (Johannes 11:11, 25.) Se rohkaisi Bettyä kovasti, ja nykyään hänelle pidetään säännöllisesti raamatuntutkistelua. Vain heikentyvä terveys on estänyt häntä tulemasta kokouksiin valtakunnansaliin.

Caroline sanoo: ”On selvää, että enkelit johtavat tätä työtä. Betty tavattiin ’väärästä numerosta’, ja ajatelkaa, hän on 89-vuotias!” (Ilmestys 14:6.)