Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Altis henki tuo ihmisiä Gileadiin

Altis henki tuo ihmisiä Gileadiin

Altis henki tuo ihmisiä Gileadiin

VARTIOTORNIN raamattukoulu Gilead valmentaa vihkiytyneitä miehiä ja naisia lähetystyöhön ulkomaisille kentille. Keitä Gileadiin tulee? Sellaisia joilla on altis henki (Psalmit 110:3). Tämä oli ilmeistä 8. syyskuuta 2001, jolloin pidettiin 111. kurssin päättäjäiset.

Jotkut kurssin oppilaista olivat jo alttiisti jättäneet perheensä, ystävänsä ja kotimaansa palvellakseen alueella, jolla tarvitaan enemmän julistajia. Tällä tavoin he kokeilivat, sopeutuisivatko he elämään erilaisissa oloissa. Esimerkiksi Richer ja Nathalie olivat muuttaneet Boliviaan, Todd ja Michelle Dominikaaniseen tasavaltaan sekä David ja Monique Aasiaan saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Toiset taas olivat jo ehtineet palvella Nicaraguassa, Ecuadorissa tai Albaniassa.

Christyä kannustettiin opiskelemaan lukiossa espanjaa, ja se valmisti häntä viettämään kaksi vuotta Ecuadorissa ennen kuin hän meni naimisiin. Toiset muuttivat vieraskielisiin seurakuntiin kotimaassaan. Saulilla ja Priscillalla oli erilainen haaste: he ilmaisivat altista henkeä tekemällä lujasti töitä englannin taitonsa parantamiseksi ennen kouluun tuloa.

Kaksikymmentä kouluviikkoa kuluivat nopeasti. Päättäjäispäivänä oppilaat saivat ystäviensä ja sukulaistensa seurassa kuunnella viisaita neuvoja ja viimeisiä kannustuksen sanoja.

Ohjelman puheenjohtajana toimi Theodore Jaracz, joka on käynyt Gilead-koulun 7. kurssin ja palvelee nykyään Jehovan todistajien hallintoelimessä. Hän korosti avauspuheessaan sitä, että järjestönä emme ole koskaan menettäneet näkyvistämme Gilead-koulun tarkoitusta: valmentaa Valtakunnan hyvän uutisen saarnaajia koko asuttuun maahan (Markus 13:10). Gilead evästää pätevät oppilaat saarnaamaan paljon suuremmassa mitassa kuin he aiemmin saarnasivat, ja siellä päin maailmaa, missä koulutettuja lähetystyöntekijöitä erityisesti tarvitaan. Veli Jaracz kehotti oppilaita hyödyntämään Gilead-valmennustaan tehokkaasti, kun he nyt astuisivat muiden lähetystyöntekijöiden rinnalle 19 määrämaassa.

Ajankohtaisia neuvoja

Sitten seurasi sarja puheita. Yhdysvaltain haaratoimistokomiteaan kuuluva William Van De Wall puhui aiheesta ”Lähetysinto – tosi kristityille ominaista”. Hän viittasi Matteuksen 28:19, 20:ssä olevaan käskyyn ’tehdä opetuslapsia’ ja kehotti oppilaita: ”Jäljitelkää Jeesusta, joka teki lähetystyötään palavan innokkaasti.” Hän neuvoi, miten tulevat lähetystyöntekijät säilyttäisivät työssään intonsa: ”Noudattakaa käytännöllistä aikataulua; pitäkää kiinni hyvistä tutkimistavoista ja pysykää teokraattisissa asioissa ajan tasalla; muistakaa aina, miksi olette tehtävässänne.”

Seuraavana oli vuorossa hallintoelimeen kuuluva Guy Pierce. Hän puhui teemasta ”Kehittäkää edelleen ’järjenkykyjänne’” (Roomalaisille 12:1). Hän antoi valmistuvalle kurssille käytännöllisiä neuvoja Jumalan antaman ajattelukyvyn käyttämisestä. ”Pohtikaa edelleen syvällisesti, mitä Jehova sanoo teille Sanansa välityksellä. Se suojelee teitä”, hän sanoi (Sananlaskut 2:11). Veli Pierce varoitti kurssilaisia myös pitämästä ehdottomasti kiinni omista mielipiteistään, koska se kahlitsisi ”järjenkykyjä”. Nämä ajankohtaiset muistutukset osoittautuvat varmasti hyödyllisiksi lähetystyössä.

Sitten puheenjohtaja esitteli Gilead-koulussa opettavan Lawrence Bowenin, joka puhui teemasta ”Päättäkää olla tuntematta mitään”. Hän selitti, että ollessaan lähetystyössä Korintissa apostoli Paavali oli ’päättänyt, ettei hän tunne mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ja hänet paaluun pantuna’ (1. Korinttilaisille 2:2). Paavali tiesi, että kaikkeuden suurin voima, pyhä henki, on sen sanoman tukena, joka ilmenee kauttaaltaan Raamatusta: Jehovan suvereenius saatetaan kunniaan luvatun Siemenen välityksellä (1. Mooseksen kirja 3:15). Kaikkia 48:aa valmistuvaa oppilasta kehotettiin pitämään Paavalin ja Timoteuksen tavoin tiukasti kiinni ”terveellisten sanojen mallista”, jolloin he olisivat menestyksellisiä lähetystyöntekijöinä (2. Timoteukselle 1:13).

”Arvosta palvelusetuasi, Jumalan lahjaa” oli ensimmäisen ohjelmajakson viimeisen puheen teema. Gilead-koulun rehtori Wallace Liverance valotti oppilaille, että palvelusedut ovat Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ilmauksia, eivät mitään sellaista, mikä heille kuuluu tai minkä he ovat ansainneet. Veli Liverance tähdensi apostoli Paavalin esimerkin pohjalta: ”Jehova ei valinnut Paavalia kansakuntien apostoliksi tekojen perusteella, jolloin olisi voinut näyttää siltä kuin Paavali olisi ansainnut oikeuden tuohon tehtävään tai hänelle oltiin se velkaa. Valinta ei perustunut palvelusvuosien määrään eikä kokemukseen; inhimilliseltä näkökannalta Barnabas olisi voinut tuntua johdonmukaisemmalta valinnalta. Perusteena eivät olleet henkilökohtaiset kyvyt; Apollos oli ilmeisesti parempi puhuja kuin Paavali. Valinta oli Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ilmaus.” (Efesolaisille 3:7, 8.) Veli Liverance kannusti oppilaita käyttämään lahjaansa – palvelusetuaan – toisten hyväksi, jotta heistäkin tulisi Jumalan ystäviä ja he saisivat ”Jumalan lahjan – – ikuisen elämän Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä” (Roomalaisille 6:23).

Tämän jälkeen ryhmä oppilaita keskusteli vilkkaasti Gileadin opettajan Mark Noumairin johdolla teemasta ”Valmistautuminen tuottaa hyviä tuloksia” (Sananlaskut 21:5). He havainnollistivat kokemusten avulla, että kun sananpalvelija valmistautuu palvelukseen hyvin, etenkin valmistamalla sydämensä, hän on aidosti kiinnostunut ihmisistä. Hän ei ole koskaan neuvoton sen suhteen, mitä sanoa, vaan hän pyrkii puheellaan ja teoillaan auttamaan toisia hengellisesti. ”Tämä on menestyksellisen lähetystyön avain”, veli Noumair tähdensi omien Afrikassa lähetystyössä viettämiensä vuosien perusteella.

Lähetystyö – tyydytystä tuottava ura

Ralph Walls ja Charles Woody haastattelivat kokeneita lähetystyöntekijöitä, jotka olivat parhaillaan Pattersonin koulutuskeskuksessa erikoisvalmennuksessa. Haastatteluissa tuli esiin, että lähetystyön ilo juontaa juurensa rakkaudesta ihmisiin. Oppilaiden sekä heidän sukulaistensa ja ystäviensä oli rohkaisevaa kuunnella näitä kokeneita lähetystyöntekijöitä, kun he kertoivat oman kokemuksensa pohjalta, miksi lähetystyö on tyydytystä tuottava ura.

Hallintoelimen jäsen John E. Barr piti päivän pääpuheen aiheesta ”Laulakaa Jehovalle uusi laulu” (Jesaja 42:10). Hän kertoi, että ilmaus ”uusi laulu” esiintyy Raamatussa yhdeksän kertaa. Hän kysyi: ”Mikä tämä uusi laulu oikein on?” Sitten hän vastasi: ”Tekstiyhteys paljastaa, että uusi laulu lauletaan, kun Jehovan suvereeniuden ilmaisemisessa tapahtuu uusia kehitysvaiheita.” Hän kehotti oppilaita laulamaan jatkuvasti toisten kanssa ylistystä messiaanisen Kuninkaan, Kristuksen Jeesuksen, käsissä olevalle Jumalan voittoisalle Valtakunnalle. Veli Barr sanoi, että Gilead-koulun opetus oli syventänyt heidän ymmärrystään tämän ”uuden laulun” eri piirteistä. ”Koulu on painottanut sitä, että teidän täytyy ’laulaa’ ylistystä Jehovalle veljienne ja sisartenne kanssa, minne tahansa menettekin. Vaalikaa määräalueellanne aina ykseyttä toisten kanssa.”

Kun oppilaat olivat saaneet diplominsa, yksi heistä luki kirjeen, jossa he kiittivät vilpittömästi Gileadissa saamastaan valmennuksesta.

Voisitko sinä palvella Jumalaa suuremmassa määrin ja tehdä palveluksestasi tuottoisampaa? Syvenny siihen siinä tapauksessa samalla tavoin kuin nämä vasta valmistuneet oppilaat. Se on auttanut heitä pätevöitymään lähetystyöhön. Tarjoutuminen ilomielin ja alttiisti Jumalan palvelukseen tuo suurta iloa (Jesaja 6:8).

[Tekstiruutu s. 25]

TILASTOTIETOJA KURSSISTA

Edustettuina olleita maita: 10

Määrämaita: 19

Oppilaita: 48

Keski-ikä: 33,2

Keskimäärin vuosia totuudessa: 16,8

Keskimäärin vuosia kokoaikaisessa palveluksessa: 12,6

[Kuva s. 26]

Vartiotornin raamattukoulun Gileadin 111. kurssilta valmistuneet

Alla olevassa luettelossa rivit on numeroitu edestä alkaen ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.

1) Yeomans, C.; Toukkari, A.; Nuñez, S.; Phillips, J.; Dawkin, M.; Silvestri, P. 2) Morin, N.; Biney, J.; López, M.; Van Hout, M.; Cantú, A.; Szilvassy, F. 3) Williams, M.; Itoh, M.; Van Coillie, S.; Levering, D.; Fuzel, F.; Geissler, S. 4) Yeomans, J.; Moss, M.; Hodgins, M.; Dudding, S.; Briseño, J.; Phillips, M. 5) López, J.; Itoh, T.; Sommerud, S.; Kozza, C.; Fuzel, G.; Moss, D. 6) Williams, D.; Dudding, R.; Geissler, M.; Morin, R.; Biney, S.; Cantú, L. 7) Dawkin, M.; Hodgins, T.; Levering, M.; Silvestri, S.; Van Hout, D.; Briseño, A. 8) Van Coillie, M.; Nuñez, A.; Kozza, B.; Sommerud, J.; Toukkari, S.; Szilvassy, P.