Mitä epätäydellisten ihmisten nuhteettomana pysyminen sisältää?

KAIKKI ihmiset ovat epätäydellisiä eivätkä pysty pitämään täysin kiinni Jumalan mittapuista, joten on selvää, ettei heidän nuhteettomuutensa merkitse toiminnan tai puheen täydellisyyttä. Raamattu osoittaa sen sijaan, että se merkitsee sydämen antaumuksen eheyttä eli jakautumattomuutta. Daavid syyllistyi heikkoutensa vuoksi useisiin vakaviin väärintekoihin, mutta siitä huolimatta hän ’vaelsi nuhteettomin sydämin’ (1. Kuninkaiden kirja 9:4), sillä hän otti ojennuksen vastaan ja oikaisi tiensä. Siten hän todisti, että hänen sydämessään oli yhä aito rakkaus Jehova Jumalaa kohtaan. (Psalmit 26:1–3, 6, 8, 11.) Myöhemmin Daavid sanoi pojalleen Salomolle: ”Tunne isäsi Jumala ja palvele häntä ehyin sydämin ja iloisin sieluin, sillä Jehova tutkii kaikki sydämet ja erottaa ajatusten jokaisen taipumuksen.” Salomon sydän ei kuitenkaan ”osoittautunut ehyeksi Jehovaa, hänen Jumalaansa, kohtaan niin kuin hänen isänsä Daavidin sydän”. (1. Aikakirja 28:9; 1. Kuninkaiden kirja 11:4; näissä molemmissa jakeissa vastineella ”ehyt” käännetty heprealainen sana on a·lemʹ, jota on käytetty myös Sananlaskujen 11:1:ssä ja 1. Kuninkaiden kirjan 15:14:ssä.)

Nuhteettomuus ei siis rajoitu johonkin ihmisen käyttäytymisen yksittäiseen piirteeseen; se ei koske pelkästään asioita, jotka ovat selvästi ”uskonnollisia”. Se on Jumalan palvelijalle elämäntapa, tie jota ihminen ’vaeltaa’ yrittäen jatkuvasti saada selville Jehovan tahdon (Psalmit 119:1–3). Daavid paimensi Israelin kansaa ”nuhteettomin sydämin” sekä Jehovan palvontaan suoranaisesti liittyneissä asioissa että huolehtiessaan hallinnollisista tehtävistä. Hän halusi myös palvelijoittensa ja ympärillään elävien olevan nuhteettomia ihmisiä, jotka ’vaelsivat moitteettomalla tavalla’. (Psalmit 78:72; 101:2–7.) Jumalan edessä ’osoittaudutaan moitteettomaksi’ ajan kuluessa, kuten Nooa, Abraham ja muut osoittautuivat (1. Mooseksen kirja 6:9; 17:1; 2. Samuelin kirja 22:24).

Nuhteettomuus vaatii tinkimätöntä uskollisuutta Jumalaa kohtaan ja vanhurskaudesta kiinni pitämistä, ei pelkästään suotuisissa oloissa, vaan kaikissa oloissa ja kaikkina aikoina. Tähdennettyään sitä, että Jehova hyväksyy vain nuhteettomana pysyvän, joka ”puhuu totuutta sydämessään”, psalmista sanoo sellaisesta, että ”hän on vannonut vahingokseen eikä kuitenkaan muuta valaansa”, toisin sanoen vaikka hän olisi juhlallisesti sopinut jotain, mikä onkin sitten selvästi hänen omien etujensa vastaista, hän pysyy silti sanassaan (Psalmit 15:1–5; vrt. Roomalaisille 1:31 ja 1. Timoteukselle 1:10). Nuhteettomuus on siis ilmeisintä silloin, kun ihmisen antaumus joutuu koetukselle ja häntä painostetaan hylkäämään vanhurskas menettelynsä. Vaikka vastustajat pitäisivät jotakuta pilkkanaan (Job 12:4; vrt. Jeremia 20:7) tai tekisivät jostakusta katkeran puheensa (Psalmit 64:3, 4), vihansa ja väkivaltaisen vainon (Sananlaskut 29:10; Aamos 5:10) kohteen tai vaikka hän olisi sairas ja kohtaisi ahdistavia vastoinkäymisiä, hänen täytyy Jobin tavoin ’pysyä nuhteettomuudessaan’ hinnalla millä hyvänsä (Job 2:3).

Tällainen nuhteettomana pysyminen ei ole mahdollista ihmisen oman moraalisen voiman vuoksi vaan ainoastaan Jehovaan kohdistuvan syvän uskon ja luottamuksen sekä Hänen pelastusvoimansa ansiosta (Psalmit 25:21). Jumala on luvannut olla ”kilpi” ja ”linnoitus” ja varjella niiden tien, jotka vaeltavat nuhteettomasti (Sananlaskut 2:6–8; 10:29; Psalmit 41:12). Heidän herkeämätön halunsa saada Jehovan hyväksyntä tuo heidän elämäänsä tasapainoa, joka auttaa heitä kulkemaan suoraan kohti päämääräänsä (Psalmit 26:1–3; Sananlaskut 11:5; 28:18). Moitteettomat saattavat tosin joutua kärsimään jumalattomien hallinnosta ja kuolla jumalattomien tavoin, kuten Job hämillään totesi, mutta Jehova vakuuttaa olevansa tietoinen moitteettoman ihmisen elämästä ja takaa, että sellaisen ihmisen perintö säilyy, hänen tulevaisuutensa on rauhaisa ja hän saa haltuunsa hyvää (Job 9:20–22; Psalmit 37:18, 19, 37; 84:11; Sananlaskut 28:10). Kuten Jobin tapaus osoittaa, ihmisen nuhteettomuus – eikä hänen varallisuutensa – tekee hänestä todella arvokkaan ja kunnioituksen ansaitsevan (Sananlaskut 19:1; 28:6). Lapsia, joiden isä on nuhteeton, voidaan pitää onnellisina (Sananlaskut 20:7), sillä heidän isänsä elävä esimerkki on heille suurenmoinen perintö, ja he saavat osansa hänen hyvästä nimestään ja hänen hankkimastaan kunnioituksesta.

Jobin ja Daavidin esimerkkien lisäksi Raamatun heprealaiset kirjoitukset ovat täynnä muita esimerkkejä  nuhteettomista ihmisistä. Abraham osoitti horjumatonta uskollisuutta Jumalaa kohtaan ollessaan valmis uhraamaan poikansa Iisakin (1. Mooseksen kirja 22:1–12). Daniel ja hänen kolme toveriaan ovat erinomaisia esimerkkejä nuhteettomuudesta koetuksissa sekä nuorina että myöhemmin elämässään (Daniel 1:8–17; 3:13–23; 6:4–23). Heprealaiskirjeen 11. luvussa apostoli Paavali esittää pitkän luettelon esikristillisten aikojen ihmisistä, jotka uskon avulla osoittivat nuhteettomuutta monenlaisissa vaikeissa olosuhteissa (huomaa erityisesti jakeet 33–38).

Nuhteettomuus Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa

Vaikka Kreikkalaisissa kirjoituksissa ei käytetäkään varsinaisesti sanaa ”nuhteettomuus”, ajatus siitä esiintyy kaikkialla tässä Raamatun osassa. Jumalan Poika, Jeesus Kristus, antoi parhaan esimerkin nuhteettomuudesta ja ehdottomasta luottamuksesta taivaallisen Isänsä voimaan ja huolenpitoon. Siten hänet ’tehtiin täydelliseksi’ asemaansa Ylimmäisenä Pappina sekä Daavidin valtakuntaa suuremman taivaallisen Valtakunnan Voideltuna Kuninkaana (Heprealaisille 5:7–9; 4:15; 7:26–28; Apostolien teot 2:34, 35). Nuhteettomuus sisältyy käskyyn, jonka Jeesus osoitti olevan kaikkein suurin: Jehova Jumalan rakastamiseen koko sydämellään, mielellään, sielullaan ja voimallaan (Matteus 22:36–38). Hänen käskynsä ”teidän on siis oltava täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Matteus 5:48) tähdensi myös ihmisen täydellistä omistautumista vanhurskaudelle. (Kreikkalaiset ’täydellistä’ merkitsevät sanat sisältävät ajatuksen sellaisesta, mikä on ’tullut täyteen tai valmiiksi’, ja niiden merkitys on siten samantapainen kuin edellä käsiteltyjen hepreankielisten sanojen merkitys.)

Jeesus korosti opetuksissaan sydämen puhtautta, asenteiden ja aikomusten vilpittömyyttä sekä ulkokultaisuuden karttamista, jotka kaikki ovat nuhteettomuudelle ominaisia piirteitä (Matteus 5:8; 6:1–6, 16–18, 22, 23; Luukas 11:34–36). Apostoli Paavali ilmaisi samaa huolta moitteettomaksi osoittautumisesta kuin Daavid ja muut aiemmin eläneet Jumalan palvelijat. Häntä ei voitu syyttää turmeltuneisuudesta eikä vilpillisyydestä palveluksessa eikä toisten kohtelussa. (2. Korinttilaisille 4:1, 2; 6:3–10; 8:20, 21; 1. Tessalonikalaisille 1:3–6.)

Lisäksi Paavali ja muut varhaiskristityt osoittautuivat nuhteettomiksi pysymällä sinnikkäästi Jumalan antamassa tehtävässä, vaikka heitä vastustettiin, sekä kestämällä niitä kärsimyksiä, jotka johtuivat puutteesta, vainosta ja siitä, että he pitivät kiinni jumalisesta antaumuksesta (Apostolien teot 5:27–41; 2. Korinttilaisille 11:23–27).