Valdolaiset – harhaoppisuudesta protestanttisuuteen

Oli vuosi 1545 kauniilla Lubéronin alueella Provencessa Etelä-Ranskassa. Armeija oli kokoontunut täyttämään hirvittävää tehtäväänsä, johon oli syynä uskonnollinen suvaitsemattomuus. Veri virtasi viikon päivät.

KYLIÄ hävitettiin maan tasalle ja asukkaita vangittiin tai tapettiin. Raa’at sotilaat syyllistyivät julmuuksiin tässä koko Eurooppaa puistattavassa verilöylyssä. Noin 2700 miestä sai surmansa, ja 600 lähetettiin kaleeriorjiksi, minkä lisäksi myös naiset ja lapset joutuivat kokemaan kauheita kärsimyksiä. Sekä Ranskan kuningas että paavi ylistivät sotapäällikköä, joka johti tätä veristä sotaretkeä.

Uskonpuhdistus oli jo aiheuttanut perinpohjaisen hajaannuksen Saksassa, kun Ranskan katolinen kuningas Frans I, huolestuneena protestanttisuuden leviämisestä, tiedusteli valtakuntansa niin sanotuista harhaoppisista. Provencen viranomaiset eivät löytäneetkään vain muutamia yksittäisiä harhaoppisia, vaan kokonaisia uskonnollisten toisinajattelijoiden kyliä. Julistus, jonka mukaan tämä harhaoppisuus tuli hävittää, vahvistettiin ja pantiin lopulta toimeen vuoden 1545 verilöylynä.

Keitä nämä harhaoppiset olivat? Ja miksi he joutuivat ankaran uskonnollisen suvaitsemattomuuden kohteeksi?

Rikkaudesta ryysyihin

Verilöylyssä surmansa saaneet kuuluivat uskonnolliseen liikkeeseen, joka syntyi 1100-luvulla ja levisi Euroopassa laajalti. Se miten tämä liike kasvoi ja säilyi satojen vuosien ajan, tekee siitä poikkeuksellisen uskonnollisten toisinajattelijoiden historiassa. Useimmat historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että se sai alkunsa noin vuonna 1170. Ranskassa Lyonin kaupungissa varakas kauppias nimeltä Vaudès halusi kovasti tietää, miten miellyttää Jumalaa. Ilmeisesti se, että Jeesus Kristus kehotti erästä rikasta miestä myymään omaisuutensa ja antamaan sen köyhille, sai Vaudès’n järjestämään elatuksen perheelleen ja sitten luopumaan rikkauksistaan voidakseen saarnata evankeliumia (Matteus  19:16–22). Pian hänellä oli seuraajia, jotka tultiin myöhemmin tuntemaan valdolaisina. *

Keskeisellä sijalla Vaudès’n elämässä olivat köyhyys, saarnaaminen ja Raamattu. Papiston rikkautta vastaan protestoiminen ei ollut uutta. Jo jonkin aikaa muutamat toisinajattelevat kirkonmiehet olivat tuominneet kirkon turmeltuneet tavat ja väärinkäytökset. Mutta Vaudès oli maallikko kuten suurin osa hänen seuraajistaankin. Tämä epäilemättä selittää, miksi hänestä oli välttämätöntä saada Raamattu kansankielelle. Koska kirkon latinalainen raamatunkäännös oli vain papiston käytettävissä, Vaudès teetti käännöksen evankeliumeista ja joistakin muista Raamatun kirjoista frankoprovensaaliksi, jota tavallinen kansa ymmärsi Keski-Ranskan itäosassa. * Jeesuksen antaman saarnaamiskäskyn perusteella Lyonin köyhät lähtivät levittämään sanomaansa kaduille (Matteus 28:19, 20). Historioitsija Gabriel Audision mukaan juuri valdolaisten hellittämättömyys julkisessa saarnaamisessa ratkaisi sen, miten kirkko heihin suhtautui.

Katolisista harhaoppisiksi

Tuohon aikaan vain papisto sai saarnata, ja kirkko pidätti itsellään oikeuden saarnaamislupien myöntämiseen. Papisto piti valdolaisia sivistymättöminä ja oppimattomina, mutta vuonna 1179 Vaudès haki saarnaamiselle virallista lupaa paavi Aleksanteri III:lta. Hän sai luvan, mutta sillä ehdolla, että paikalliset papit hyväksyisivät saarnaamisen. Historioitsija Malcolm Lambert toteaa, että tämä ”merkitsi lähes samaa kuin totaalinen kielto”. Lyonin arkkipiispa Jean Bellesmains tosiaankin kielsi virallisesti maallikkojen saarnaamisen. Vaudès vastasi lainaamalla Apostolien tekojen 5:29:ää: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” Koska Vaudès ei totellut kieltoa, hänet erotettiin kirkosta vuonna 1184.

Valdolaiset karkotettiin Lyonin hiippakunnasta ja ajettiin pois Lyonista, mutta tämä kirkon ensimmäinen tuomio oli nähtävästi jossain määrin teoreettinen. Monet tavalliset ihmiset ihailivat valdolaisia heidän vilpittömyytensä ja elämäntapansa takia, ja jopa piispat yhä puhuivat heidän kanssaan.

Historioitsija Euan Cameronin mukaan näyttää siltä, että valdolaissaarnaajat eivät ”[vastustaneet] Rooman kirkkoa itsessään”. He vain ”halusivat saarnata ja opettaa”. Historioitsijat sanovat, että liike käytännöllisesti katsoen pakotettiin harhaoppisuuteen säädöksillä, jotka vähitellen saattoivat sen pysyvästi eristyksiin. Kirkon tuomiot kärjistyivät pannajulistukseen, jonka neljäs lateraanikonsiili langetti valdolaisille vuonna 1215. Miten tämä vaikutti heidän saarnaamiseensa?

Liike siirtyy maan alle

Vaudès kuoli vuonna 1217, ja vaino hajotti hänen seuraajansa Ranskan alppilaaksoihin, Saksaan, Pohjois-Italiaan ja Keski- ja Itä-Eurooppaan. Vainon vuoksi valdolaiset myös  asettuivat asumaan maaseudulle, mikä rajoitti heidän saarnaamistaan monin paikoin.

Vuonna 1229 katolinen kirkko sai päätökseen ristiretkensä kataareja eli albigensseja vastaan Etelä-Ranskassa. * Valdolaisista tuli seuraava hyökkäyksen kohde. Pian inkvisitio käännettäisiin armottomasti kaikkia kirkon vastustajia vastaan. Pelko sai valdolaiset siirtymään maan alle. Vuoteen 1230 mennessä he olivat lakanneet saarnaamasta julkisesti. Audisio selittää: ”Sen sijaan, että he olisivat menneet etsimään uusia lampaita – –, he omistautuivat kääntyneistä huolehtimiseen, näiden pitämiseen uskossa ulkopuolisen painostuksen ja vainon keskellä.” Hän lisää, että ”saarnaaminen oli yhä keskeisellä sijalla, mutta käytännössä se oli muuttunut täysin”.

Uskonkäsitykset ja tavat

1300-luvulle tultaessa valdolaisten saarnaamistyössä eivät enää olleet mukana sekä miehet että naiset, vaan heidän keskuudessaan oli tapahtunut jako saarnaajiin ja uskoviin. Tuolloin vain hyvin valmennetut miehet osallistuivat paimentyöhön. Näistä vaeltavista saarnamiehistä alettiin myöhemmin käyttää nimitystä barbe (’setä’ tai ’eno’).

Nuo matkasaarnaajat, jotka vierailivat valdolaisperheiden kotona, työskentelivät pikemminkin pitääkseen liikkeen elossa kuin hankkiakseen sille lisää kannattajia. Kaikki matkasaarnaajat osasivat lukea ja kirjoittaa, ja heidän valmennuksensa, joka kesti jopa kuusi vuotta, keskittyi Raamattuun. Se että he käyttivät kansankielistä käännöstä, auttoi heitä selittämään Raamattua laumalleen. Vastustajatkin myönsivät, että valdolaiset, myös heidän lapsensa, tunsivat Raamattua erinomaisesti ja pystyivät lainaamaan siitä pitkiä osuuksia.

Varhaiset valdolaiset eivät hyväksyneet valehtelemista, kiirastulioppia, kuolleiden puolesta toimitettavia messuja, synninpäästöä, aneita eivätkä Marian ja ”pyhien” palvontaa. He viettivät myös vuosittain Herran illallista eli viimeistä ehtoollista. Lambertin mukaan heidän uskontonsa ”oli itse asiassa tavallisen maallikon uskonto”.

”Kaksoiselämää”

Valdolaiset muodostivat kiinteitä yhteisöjä. He menivät keskenään naimisiin, ja tämän vuoksi joistakin sukunimistä tuli vuosisatojen mittaan valdolaisia sukunimiä. Taistellessaan olemassaolonsa puolesta valdolaiset yrittivät kuitenkin peitellä näkemyksiään. Heidän uskonkäsityksiinsä ja tapoihinsa liittyvän salaperäisyyden vuoksi vastustajien oli helppo esittää heitä vastaan törkeitä syytöksiä, esimerkiksi että he palvoivat Saatanaa.

Yksi tapa, jolla valdolaiset kamppailivat tällaisia syytöksiä vastaan, oli myönnytysten tekeminen ja, historioitsija Cameronin sanoja lainataksemme, ”minimaalinen mukautuminen” katolisuuteen. Monet valdolaiset tunnustivat syntinsä katolisille papeille, kävivät messussa, käyttivät pyhää vettä ja tekivät jopa pyhiinvaellusmatkoja. Lambert toteaa: ”Monissa asioissa he toimivat samalla tavalla kuin katoliset naapurinsakin.” Audisio sanoo suoraan, että ajan myötä valdolaiset ”viettivät kaksoiselämää”. Hän lisää: ”Toisaalta he käyttäytyivät ulkonaisesti aivan niin kuin katolilaiset turvatakseen suhteellisen rauhalliset olonsa; toisaalta he noudattivat joitakin omia rituaalejaan ja tapojaan, jotka varmistivat yhteisön olemassaolon jatkumisen.”

Harhaoppisuudesta protestanttisuuteen

1500-luvulla uskonpuhdistus muutti Euroopan uskonnollista näyttämöä rajusti. Suvaitsemattomuuden uhrit saattoivat joko tavoitella laillista tunnustusta omassa maassaan tai muuttaa muualle etsimään suotuisampia oloja. Harhaoppisuus ei enää ollut yhtä polttava kysymys kuin aiemmin, koska niin monet ihmiset olivat asettaneet  oikeaoppisiksi vakiintuneet käsitykset kyseenalaisiksi.

Tunnettu uskonpuhdistaja Martti Luther mainitsi valdolaiset jo vuonna 1523. Sitten vuonna 1526 eräs valdolaisten matkasaarnaaja toi Alpeille uutisia Euroopan uskonnollisista kehitysvaiheista. Tätä seurasi valdolaisten ja protestanttisten yhteisöjen keskinäisen vuorovaikutuksen aika, ja he omaksuivat toistensa käsityksiä. Protestantit kannustivat valdolaisia tukemaan ensimmäisen sellaisen ranskankielisen raamattulaitoksen kääntämistä, joka pohjautui alkukieliin. Se painettiin vuonna 1535, ja myöhemmin se tuli tunnetuksi Olivétanin Raamattuna. Ironista kyllä useimmat valdolaiset eivät ymmärtäneet ranskaa.

Koska katolinen kirkko vainosi toisinajattelijoita edelleen, suuri määrä valdolaisia asettui asumaan protestanttisten siirtolaisten tavoin turvallisemmalle Provencen alueelle Etelä-Ranskaan. Viranomaiset saivat pian vihiä tästä muuttoliikkeestä. Vaikka valdolaisten elämäntavasta ja moraalista puhuttiin paljon hyvää, jotkut kyseenalaistivat heidän uskollisuutensa ja väittivät heidän olevan uhka järjestyksen säilymiselle. Tästä syystä julkaistiin Mérindolin edikti, mikä johti kirjoituksen alussa mainittuun hirvittävään verilöylyyn.

Katolilaisten ja valdolaisten suhteet huononivat entisestään. Valdolaiset jopa tarttuivat aseisiin suojellakseen itseään hyökkäyksiltä, joita heitä vastaan suunnattiin. Tämä konflikti ajoi heidät protestanttien riveihin. Näin valdolaiset yhtyivät protestanttisuuden valtavirtaan.

Vuosisatojen mittaan valdolaisia kirkkoja on perustettu niinkin kauas Ranskasta kuin Uruguayhin ja Yhdysvaltoihin. Useimmat historioitsijat ovat kuitenkin yhtä mieltä Audision kanssa siitä, että ”valdolaisuus päättyi uskonpuhdistuksen aikaan”, jolloin protestanttisuus ”nielaisi” sen. Todellisuudessa valdolaisuus oli jo menettänyt suuren osan alkuperäisestä innostaan satoja vuosia aiemmin. Näin kävi, kun valdolaiset luopuivat pelokkaasti Raamattuun keskittyvästä saarnaamisesta ja opettamisesta.

[Alaviitteet]

[Kartta/Kuva s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

Valdolaisten vaikutusalueet

RANSKA

Lyon

PROVENCE

Lubéron

Strasbourg

Milano

Rooma

Berliini

Praha

Wien

[Kuva]

Valdolaiset tukivat vuonna 1535 julkaistun Olivétanin Raamatun kääntämistä

[Lähdemerkintä]

Raamattu: © Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

[Kuvat s. 20, 21]

VAUDÈS

Kaksi vanhaa valdolaisnaista roviolla

[Lähdemerkintä]

Sivut 20 ja 21: © Landesbildstelle Baden, Karlsruhe