Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Empatia – huomaavaisuuden ja säälin avain

Empatia – huomaavaisuuden ja säälin avain

Empatia – huomaavaisuuden ja säälin avain

”NIIN kauan kuin voi lievittää toisen tuskaa, ei elämä ole turhaa”, kirjoitti Helen Keller. Hän varmasti ymmärsi, mitä tunneperäinen tuska merkitsee. Hän sairastui vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä tautiin, joka jätti hänet täysin sokeaksi ja kuuroksi. Mutta myötätuntoisen opettajan ohjauksessa Helen oppi lukemaan ja kirjoittamaan pistekirjoitusta ja myöhemmin myös puhumaan.

Helenin opettaja Ann Sullivan tiesi varsin hyvin, miten turhauttavaa on yrittää kamppailla fyysisen vajavuuden kanssa. Hän itse oli melkein sokea. Mutta Ann kehitti kärsivällisesti tavan kommunikoida Helenin kanssa. Se onnistui siten, että hän ”tavasi” kirjaimia tämän käteen. Helen, jota hänen opettajansa empaattisuus innosti, päätti käyttää oman elämänsä sokeiden ja kuurojen auttamiseen. Päästyään suurin ponnistuksin voitolle omasta vammastaan hän tunsi empatiaa ja sääliä niitä kohtaan, jotka olivat samanlaisessa tilanteessa. Hän halusi auttaa heitä.

Olet epäilemättä huomannut, että tässä itsekkäässä maailmassa on helppo ’sulkea hellän sääliväisyytensä ovi’ ja jättää huomiotta toisten tarpeet (1. Johanneksen kirje 3:17). Kristittyjä käsketään silti rakastamaan lähimmäistään ja kehittämään hellittämättömän harrasta rakkautta toisiaan kohtaan (Matteus 22:39; 1. Pietarin kirje 4:8). Todennäköisesti tiedät kuitenkin varsin hyvin, että vaikka meillä olisi vilpitön aikomus rakastaa toisiamme, laiminlyömme usein tilaisuuksia lievittää toisten tuskaa. Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, ettemme ole selvillä heidän tarpeistaan. Empatia voi avata oven huomaavaisuuteemme ja sääliimme.

Mitä empatia on?

Erään sanakirjan mukaan empatia on ”samastumista toiseen henkilöön, hänen tilanteeseensa, eläytymistä toisen tunteisiin”. Sitä on kuvailtu myös kyvyksi asettua toisen asemaan. Empatia vaatii siis ensinnäkin sitä, että tajuamme toisen olosuhteet, ja toiseksi sitä, että jaamme ne tunteet, joita nuo olosuhteet hänessä herättävät. Empatiaan sisältyy siis se, että tunnemme toisen ihmisen tuskan omassa sydämessämme.

Sanaa ”empatia” ei esiinny Raamatussa, mutta siinä viitataan kyllä epäsuorasti tähän ominaisuuteen. Apostoli Pietari neuvoi kristittyjä olemaan ”myötäeläviä, veljellistä kiintymystä osoittavia, hellän sääliväisiä” (1. Pietarin kirje 3:8). ”Myötäeläviksi” käännetty kreikkalainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’toisen kanssa kärsivää’ tai ’sääliväistä’. Apostoli Paavali suositteli samanlaisia tunteita, kun hän kehotti kristittyjä veljiään: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa; itkekää itkevien kanssa.” Paavali lisäsi: ”Olkaa toisia kohtaan samanmielisiä kuin itseännekin kohtaan.” (Roomalaisille 12:15, 16.) Ja eikö olisikin lähes mahdotonta rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, ellei eläytyisi hänen asemaansa?

Melkein kaikilla on luonnostaan jonkin verran empatiaa. Kukapa ei olisi liikuttunut nähdessään sydäntä riipaisevia kuvia nälkään nääntyvistä lapsista tai epätoivoisista pakolaisista? Kukapa rakastava äiti voisi olla välittämättä lapsensa nyyhkytyksestä? Kaikki kärsimys ei kuitenkaan ole helposti havaittavissa. On vaikea käsittää jonkun sellaisen tunteita, joka kärsii masennuksesta, jostakin piilevästä fyysisestä vaivasta tai vaikkapa syömishäiriöstä, ellei meillä itsellämme ole koskaan ollut sellaisia ongelmia. Raamatussa kuitenkin osoitetaan, että me voimme myötäelää ja meidän pitäisi opetella myötäelämään niiden kanssa, joilla on erilaiset olosuhteet kuin meillä.

Raamatullisia esimerkkejä empatiasta

Jehova on meille empatiasta paras esimerkki. Vaikka hän itse on täydellinen, hän ei odota meidän olevan täydellisiä, ”sillä hän tietää hyvin, miten meidät on muovattu, hän muistaa, että me olemme tomua” (Psalmit 103:14; Roomalaisille 5:12). Koska hän tietää myös rajoituksemme, ’hän ei anna kiusata meitä yli kestokykymme’ (1. Korinttilaisille 10:13). Palvelijoittensa ja henkensä välityksellä hän auttaa meitä löytämään poispääsytien (Jeremia 25:4, 5; Apostolien teot 5:32).

Jehova tuntee omakohtaisesti sen tuskan, jota hänen palvelijansa kärsivät. Hän kertoi Babylonista palanneille juutalaisille: ”Joka koskee teihin, se koskee silmäterääni.” (Sakarja 2:8.) Raamatunkirjoittaja Daavid, joka oli hyvin selvillä Jumalan empatiasta, sanoi hänelle: ”Pane kyyneleeni nahkaleiliisi. Eivätkö ne ole sinun kirjassasi?” (Psalmit 56:8.) On lohdullista tietää, että kun Jehovan uskolliset palvelijat kamppailevat säilyttääkseen nuhteettomuutensa, hän muistaa heidän vuodattamansa kyyneleet, ikään kuin ne olisi kirjoitettu johonkin kirjaan.

Jeesus Kristus tajuaa taivaallisen Isänsä tavoin herkästi toisten tunteet. Parantaessaan kuuron miehen Jeesus vei hänet syrjään, todennäköisesti siksi, ettei hänen toipumisensa ihmeen avulla asiattomasti hämmentäisi tai järkyttäisi häntä (Markus 7:32–35). Erään toisen kerran Jeesus huomasi lesken, joka oli menossa hautaamaan ainoaa poikaansa. Hän tajusi heti, millaista tuskaa tuo nainen tunsi, lähestyi hautajaiskulkuetta ja herätti nuoren miehen kuolleista. (Luukas 7:11–16.)

Näyttäytyessään ylösnousemuksensa jälkeen Saulille Damaskokseen johtavalla tiellä Jeesus ilmaisi tälle, miten häneen vaikutti se, että Saul vainosi kiihkeästi opetuslapsia. ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat”, hän sanoi tälle. (Apostolien teot 9:3–5.) Niin kuin äiti tuntee sairaan lapsensa tuskan, Jeesus itse tunsi tuskan, jota hänen opetuslapsensa kokivat. Samoin Jeesus taivaallisena Ylimmäisenä Pappinamme ’suhtautuu myötätuntoisesti heikkouksiimme’ eli Rotherhamin käännöksen mukaan ”myötäelää heikkouksissamme” (Heprealaisille 4:15).

Apostoli Paavali oppi tajuamaan herkästi toisten kärsimyksiä ja tunteita. ”Kuka on heikko minun olematta heikko? Kenet saatetaan kompastumaan minun tulistumatta?” hän kysyi. (2. Korinttilaisille 11:29.) Kun enkeli vapautti ihmeen avulla Paavalin ja Silaksen kahleista Filippin vankityrmässä, Paavali ehätti ensi töikseen kertomaan vanginvartijalle, että kukaan ei ollut paennut. Hän tajusi empaattisesti, että vanginvartija voisi tehdä itsemurhan. Paavali tiesi, että roomalaisen tavan mukaan vanginvartijaa rangaistaisiin ankarasti, jos vanki karkaisi – varsinkin jos hänen oli käsketty vartioida tätä visusti. (Apostolien teot 16:24–28.) Paavalin huomaavainen teko, joka pelasti vartijan hengen, teki tähän syvän vaikutuksen, ja vartija ja hänen huonekuntansa ottivat askeleita tullakseen kristityiksi (Apostolien teot 16:30–34).

Miten kehittää empatiaa?

Raamatussa kehotetaan meitä toistuvasti jäljittelemään taivaallista Isäämme ja hänen Poikaansa, joten meidän täytyy kehittää myös empatiaa. Miten voimme kehittää sitä? Voimme oppia tajuamaan herkemmin toisten tarpeita ja tunteita pääasiassa kolmella tavalla: kuuntelemalla, tekemällä huomioita ja käyttämällä mielikuvitustamme.

Kuuntele. Kuuntelemalla huolellisesti saamme tietää, millaisia ongelmia toiset kohtaavat. Ja mitä huolellisemmin kuuntelemme, sitä todennäköisemmin he avaavat sydämensä ja paljastavat tunteensa. ”Pystyn puhumaan vanhimmalle, jos voin luottaa siihen, että hän kuuntelee minua”, selittää Miriam. ”Haluan varmuuden siitä, että hän tosiaan ymmärtää ongelmani. Luottamukseni häneen kasvaa, kun hän tekee minulle tutkivia kysymyksiä, jotka osoittavat hänen kuunnelleen huolellisesti, mitä olen kertonut hänelle.”

Tee huomioita. Kaikki eivät kerro toisille avoimesti, miltä heistä tuntuu tai mitä he kokevat. Tarkka huomioiden tekijä panee kuitenkin merkille, milloin toinen kristitty näyttää masentuneelta, teini-ikäinen tulee haluttomaksi puhumaan asioistaan tai innokas sananpalvelija menettää innostuksensa. Tämä kyky aistia ongelma jo alkuvaiheessa on hyvin tärkeä vanhemmille. ”Jotenkin äitini tietää, miltä minusta tuntuu, jo ennen kuin alan puhua hänelle”, selittää Marie, ”ja siksi minun on helppo kertoa hänelle suoraan ongelmistani.”

Käytä mielikuvitustasi. Tehokkain tapa kehittää empatiaa on kysyä itseltään: ”Miltä minusta tuntuisi, jos olisin hänen tilanteessaan? Miten reagoisin? Mitä tarvitsisin?” Jobin kolme väärää lohduttajaa osoittautuivat kyvyttömiksi asettumaan hänen asemaansa. Siksi he tuomitsivat hänet kuvitelluista synneistä, joita he olettivat hänen varmaankin tehneen.

Epätäydelliset ihmiset havaitsevat usein helpommaksi huomauttaa virheistä kuin ymmärtää tunteita. Jos kuitenkin yritämme kovasti kuvitella jonkun vaikeassa tilanteessa olevan ahdinkoa, meidän on helpompi tuntea myötätuntoa tuomitsemisen asemesta. ”Annan paljon parempia neuvoja, kun kuuntelen huolellisesti ja yritän ymmärtää koko tilanteen, ennen kuin alan esittää ehdotuksia”, sanoi Juan, kokenut vanhin.

Jehovan todistajien levittämät julkaisut ovat auttaneet monia tässä asiassa. Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdissä on käsitelty niinkin monimutkaisia ongelmia kuin masennusta ja lasten hyväksikäyttöä. Tämä ajankohtainen tieto auttaa lukijoita ymmärtämään tällaisista asioista kärsivien tunteita, eläytymään heidän tilanteeseensa. Samoin kirja Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia on avannut monien vanhempien silmät näkemään, millaisia ongelmia heidän lapsensa kohtaavat.

Empatia auttaa kristillisissä toiminnoissa

Harva meistä voisi jättää huomiotta nälkään nääntyvän lapsen ahdingon, jos meillä olisi ruokaa annettavaksi hänelle. Jos tunnemme empatiaa, tajuamme myös toisen hengellisen tilan. Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta: ”Nähdessään ihmisjoukot hän tunsi sääliä heitä kohtaan, koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta.” (Matteus 9:36.) Miljoonat ihmiset ovat nykyään samanlaisessa hengellisessä tilassa, ja he tarvitsevat apua.

Samoin kuin oli Jeesuksen päivinä, meidän täytyy ehkä hälventää ennakkoluuloja tai voittaa syvään juurtuneista perinteistä johtuvia esteitä tavoittaaksemme joidenkuiden sydämen. Empaattinen sananpalvelija pyrkii löytämään yhteisen pohjan tai puhumaan ihmisten mielessä olevista aiheista tehdäkseen sanomansa vetoavammaksi (Apostolien teot 17:22, 23; 1. Korinttilaisille 9:20–23). Myös empatian aikaansaamat huomaavaiset teot voivat tehdä kuulijamme vastaanottavaisemmiksi Valtakunnan sanomalle, kuten kävi vanginvartijalle Filippissä.

Empatialla on suuri arvo myös siksi, että se auttaa meitä sivuuttamaan toisten seurakunnan jäsenten puutteet. Jos pyrimme ymmärtämään meitä vastaan rikkoneen veljen tunteita, meidän on epäilemättä paljon helpompi antaa hänelle anteeksi. Jos olisimme olleet samassa tilanteessa ja taustamme olisi ollut samanlainen, olisimme saattaneet reagoida aivan samoin. Empatia saa Jehovan ’muistamaan, että me olemme tomua’, joten eikö oman empatiamme pitäisi saada meidät ottamaan huomioon toisten epätäydellisyys ja ’antamaan heille auliisti anteeksi’? (Psalmit 103:14; Kolossalaisille 3:13.)

Jos meidän täytyy antaa neuvoja, annamme niitä luultavasti paljon huomaavaisemmin, jos tajuamme, miltä hairahtuneesta tuntuu. Empaattinen kristitty vanhin muistuttaa itselleen: ”Minäkin olisin voinut tehdä tämän virheen. Voisin olla hänen asemassaan.” Paavali suositteleekin: ”Yrittäkää – – palauttaa kohdalleen sellainen ihminen lempeyden hengessä, samalla kun pidät silmällä itseäsi, ettei sinuakin kiusattaisi.” (Galatalaisille 6:1.)

Empatia voi myös saada meidät tarjoamaan käytännön apua, jos sen antaminen on meille mahdollista, vaikka toinen kristitty saattaa olla haluton pyytämään sitä. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jos jollakulla on tämän maailman varoja elämän ylläpidoksi ja hän näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee häneltä hellän sääliväisyytensä oven, niin miten rakkaus Jumalaan pysyy hänessä? – – älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Johanneksen kirje 3:17, 18.)

Voidaksemme rakastaa ”teossa ja totuudessa” meidän täytyy nähdä ensin veljemme nimenomaiset tarpeet. Tarkkailemmeko huolellisesti toisten tarpeita auttaaksemme heitä? Juuri sitä empatia merkitsee.

Opettele myötäelämistä

Emme ehkä luonnostamme ole kovin empaattisia, mutta voimme silti opetella eläytymään toisten tunteisiin. Jos kuuntelemme huolellisemmin, teemme herkemmin havaintoja ja kuvittelemme useammin itsemme toisen asemaan, empatiamme kasvaa. Tuloksena on, että tunnemme pakottavaa halua osoittaa enemmän rakkautta, huomaavaisuutta ja sääliä lapsiamme, toisia kristittyjä ja lähimmäisiämme kohtaan.

Älä koskaan anna itsekkyyden tukahduttaa empatiaasi. ”Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta”, kirjoitti Paavali (Filippiläisille 2:4, vuoden 1992 kirkkoraamattu). Ikuinen tulevaisuutemme riippuu Jehovan ja hänen asettamansa Ylimmäisen Papin, Jeesuksen Kristuksen, empatiasta. Siksi meillä on moraalinen velvollisuus kehittää tätä ominaisuutta. Empatia tekee meistä parempia sananpalvelijoita ja parempia vanhempia. Ennen kaikkea empatia auttaa meitä havaitsemaan, että ”onnellisempaa on antaa kuin saada” (Apostolien teot 20:35).

[Kuva s. 25]

Empatiaan sisältyy huolellisen huomion kiinnittäminen toisten tarpeisiin siinä tarkoituksessa, että voi auttaa heitä

[Kuva s. 26]

Opimmeko osoittamaan samanlaista empatiaa kuin rakkaudellinen äiti tuntee luonnostaan lastaan kohtaan?