Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten vammaisuus poistetaan

Miten vammaisuus poistetaan

Miten vammaisuus poistetaan

KUVITTELE, että sokeiden silmät näkevät, kuurojen korvat kuulevat kaikki äänet, mykkien kieli laulaa ilosta ja rampojen jalat ovat terveet, niin että he pystyvät kävelemään! Emme puhu mistään lääketieteellisistä läpimurroista, vaan siitä, mitä Jumalan puuttuminen asioihin saa aikaan ihmiskunnan parhaaksi. Raamattu ennustaa: ”Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa kiipeää kuin jalohirvi ja mykän kieli huutaa ilosta.” (Jesaja 35:5, 6.) Mutta miten voimme olla varmoja, että tämä hämmästyttävä ennustus todella toteutuu?

Ensinnäkin, kun Jeesus Kristus oli maan päällä, hän paransi ihmisiä, joilla oli kaikenlaisia sairauksia ja vammoja. Lisäksi useimmilla hänen ihmeillään oli silminnäkijöitä, joista jotkut olivat jopa hänen vihollisiaan. Ainakin kerran epäilevät vastustajat jopa tutkivat perinpohjaisesti erästä parannustekoa voidakseen pilata Jeesuksen maineen. Mutta heidän suureksi harmikseen he ainoastaan vahvistivat ihmeen todeksi. (Johannes 9:1, 5–34.) Kun Jeesus sitten suoritti taas yhden kiistattoman ihmeen, he sanoivat turhautuneina: ”Mitä meidän pitää tehdä, sillä tämä mies tekee monia tunnusmerkkejä?” (Johannes 11:47.) Tavallinen kansa ei kuitenkaan ollut yhtä paatunutta, sillä monet alkoivat uskoa Jeesukseen (Johannes 2:23; 10:41, 42; 12:9–11).

Jeesuksen ihmeet – esimakua maailmanlaajuisesta parantamisesta

Jeesuksen ihmeet eivät ainoastaan todistaneet, että hän oli Messias ja Jumalan Poika. Ne myös antoivat perusteen uskoa niihin Raamatun lupauksiin, joiden mukaan tottelevaiset ihmiset parannetaan tulevaisuudessa. Näihin lupauksiin sisältyy ensimmäisessä kappaleessa mainittu Jesajan 35. luvun ennustus. Jesajan 33:24:ssä sanotaan jumalaapelkäävien ihmisten tulevasta terveydestä: ”Yksikään siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas.’” Ilmestyksen 21:4:ssä luvataan samaan tapaan: ”Hän [Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset [nykyajan koettelemukset ja kärsimykset] ovat kadonneet.”

Ihmiset rukoilevat jatkuvasti näiden ennustusten täyttymystä, kun he toistavat Jeesuksen mallirukousta, jossa sanotaan muun muassa: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.) Jumalan tahto koskee siis myös maata ja ihmiskuntaa. Sairaudet ja vammat, joiden sallimiseen on ollut syynsä, ovat pian poissa; ne eivät tule vitsaamaan Jumalan ”jalkojen alustaa” ikuisesti (Jesaja 66:1). *

Heidät parannettiin kivuttomasti ja ilmaiseksi

Vaivasta riippumatta Jeesus paransi ihmiset kivuttomasti, viipymättä ja ilmaiseksi. Tieto tästä levisi tietenkin kuin kulovalkea, ja pian ”suuret ihmisjoukot lähestyivät häntä mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja monia muita, ja he suorastaan heittivät heidät hänen jalkoihinsa, ja hän paransi heidät”. Miten ihmiset reagoivat? Silminnäkijä Matteuksen kertomus jatkuu: ”Ihmisjoukko ihmetteli nähdessään mykkien puhuvan ja rampojen kävelevän ja sokeiden näkevän, ja he kirkastivat Israelin Jumalaa.” (Matteus 15:30, 31.)

Huomaa, että Jeesuksen parantamia ihmisiä ei valikoitu tarkasti ihmisjoukosta, mikä on huijareiden käyttämä temppu. Sitä vastoin sairaiden monet sukulaiset ja ystävät ”suorastaan heittivät heidät – – [Jeesuksen] jalkoihin, ja hän paransi heidät”. Tarkastellaanpa nyt joitakin nimenomaisia esimerkkejä Jeesuksen parantamiskyvystä.

Sokeus: Ollessaan Jerusalemissa Jeesus paransi miehen, joka oli ollut ”sokea syntymästään saakka”. Tämä mies tunnettiin kaupungissa sokeana kerjäläisenä, ja nyt hän käveli ympäriinsä näkevänä. Voit kuvitella, millaista innostusta ja hälinää se herätti! Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä. Jotkut fariseukset, erään huomattavan ja vaikutusvaltaisen juutalaisen lahkon jäsenet, olivat käärmeissään siitä, että Jeesus oli aiemmin paljastanut heidän pahuutensa. Nyt he yrittivät epätoivoisesti löytää todisteita siitä, että Jeesus huijasi. (Johannes 8:13, 42–44; 9:1, 6–31.) Siksi he kuulustelivat parantunutta miestä, sitten hänen vanhempiaan ja taas miestä itseään. Mutta fariseusten tiedustelut ainoastaan vahvistivat Jeesuksen ihmeen todeksi, mikä suututti heitä. Ihmeissään näiden uskonnollisten ulkokultailijoiden nurinkurisesta ajattelusta parantunut mies sanoi: ”Vanhoista ajoista asti ei ole koskaan kuultu, että kukaan olisi avannut sokeana syntyneen silmiä. Ellei tämä mies olisi Jumalan luota, niin hän ei voisi tehdä yhtään mitään.” (Johannes 9:32, 33.) Tämän vilpittömän ja älykkään uskonilmauksen vuoksi fariseukset ”heittivät hänet ulos”, mikä viittaa siihen, että he erottivat hänet synagogasta (Johannes 9:22, 34).

Kuurous: Dekapoliissa, eräällä Jordanin itäpuolisella alueella, Jeesuksen ”luokse tuotiin kuuro ja puhevikainen mies” (Markus 7:31, 32). Sen lisäksi, että Jeesus paransi tämän miehen, hän osoitti ymmärtävänsä syvällisesti kuurojen tunteita – että he saattavat tuntea olonsa kiusaantuneeksi ihmisjoukon keskellä. Raamatussa kerrotaan, että Jeesus otti kuuron miehen ”ihmisjoukosta erilleen” ja paransi hänet. Jälleen kerran silminnäkijät olivat ”äärimmäisen hämmästyneitä” ja sanoivat: ”Hän on tehnyt kaiken hyvin. Hän saa jopa kuurot kuulemaan ja puhumattomat puhumaan.” (Markus 7:33–37.)

Halvaantuminen: Kun Jeesus oli Kapernaumissa, ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen miehen, joka makasi vuoteella (Matteus 9:2). Jakeissa 6–8 kerrotaan, mitä tapahtui. Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Niin tuo mies ”nousi ja lähti kotiinsa. Tämän nähdessään ihmisjoukot joutuivat pelon valtaan ja kirkastivat Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille.” Tämänkin ihmeen Jeesus teki sekä opetuslastensa että vihollistensa edessä. Huomaa, että opetuslapset, jotka eivät olleet vihan ja ennakkoluulojen sokaisemia, ”kirkastivat Jumalaa” näkemänsä vuoksi.

Sairaudet: ”[Jeesuksen] luokse tuli myös spitaalinen mies ja esitti hänelle hartaan pyynnön, jopa polvistuen, ja sanoi hänelle: ’Jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.’ Tällöin hän liikuttui säälistä, ja hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi hänelle: ’Minä haluan. Puhdistu.’ Ja heti spitaali hävisi hänestä.” (Markus 1:40–42.) Jeesus ei parantanut tätä ihmistä vastahakoisesti vaan tuntien aitoa myötätuntoa. Kuvittele, että olisit spitaalinen. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinut yhtäkkiä parannettaisiin kivuttomasti hirvittävästä sairaudesta, joka olisi runnellut ruumistasi ja tehnyt sinusta yhteiskunnan hylkiön? Ymmärrät epäilemättä, miksi eräs toinen ihmeen välityksellä parantunut spitaalinen ”lankesi kasvoilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä” (Luukas 17:12–16).

Loukkaantuminen: Jeesuksen viimeinen ihme ennen kuin hänet pidätettiin ja pantiin paaluun, oli erään henkilön parantaminen. Apostoli Pietari hyökkäsi äkkipikaisesti niitä vastaan, jotka aikoivat viedä Jeesuksen pois. Hänellä oli miekka, ja hän ”vetäisi sen ja iski ylimmäisen papin orjaa ja sivalsi hänen oikean korvansa pois”. (Johannes 18:3–5, 10.) Luukkaan rinnakkaiskertomuksessa kerrotaan, että Jeesus ”kosketti korvaa ja paransi hänet” (Luukas 22:50, 51). Jälleen Jeesus teki tämän ihmisystävällisen teon sekä ystäviensä että vihollistensa – tässä tapauksessa kiinniottajiensa – nähden.

Mitä tarkemmin perehdymme Jeesuksen ihmeisiin, sitä enemmän huomaamme merkkejä niiden aitoudesta (2. Timoteukselle 3:16). Kuten edellä mainittiin, tällaisen tutkimisen pitäisi vahvistaa uskoamme Jumalan lupaukseen parantaa tottelevaiset ihmiset. Raamattu määrittelee kristillisen uskon ”sen vakuuttuneeksi odotukseksi, mitä toivotaan, selväksi osoitukseksi todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä” (Heprealaisille 11:1). Jumala ei selvästikään kannusta sokeaan herkkäuskoisuuteen eikä toiveajatteluun, vaan vankkaan uskoon, joka perustuu todisteisiin (1. Johanneksen kirje 4:1). Kun hankimme tällaisen uskon, huomaamme tulevamme hengellisesti vahvemmiksi ja terveemmiksi sekä onnellisemmiksi. (Matteus 5:3; Roomalaisille 10:17.)

Hengellisen parantumisen täytyy tapahtua ensin

Monet fyysisesti terveet ihmiset ovat onnettomia. Jotkut jopa yrittävät tehdä itsemurhan, koska heillä ei ole tulevaisuudentoivoa tai koska he tuntevat hukkuvansa ongelmiin. He ovat todellisuudessa hengellisesti vammaisia, mikä on Jumalan silmissä paljon vakavampaa kuin fyysinen vammaisuus (Johannes 9:41). Toisaalta monet, jotka ovat fyysisesti vammaisia, kuten edellisessä kirjoituksessa mainitut Christian ja Junior, elävät onnellista ja tyydytystä tuottavaa elämää. Miten se on mahdollista? Koska he ovat hengellisesti terveitä ja he saavat voimaa Raamattuun perustuvasta varmasta toivosta.

Jeesus kertoi, millainen ainutlaatuinen tarve meillä ihmisillä on: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matteus 4:4.) Toisin kuin eläimet ihmiset tosiaan tarvitsevat muutakin kuin fyysistä ravintoa. Koska meidät on luotu Jumalan kuviksi, tarvitsemme hengellistä ravintoa: meidän täytyy saada tietoa Jumalasta ja siitä, mikä osa meillä on hänen tarkoituksessaan, sekä tehdä hänen tahtonsa (1. Mooseksen kirja 1:27; Johannes 4:34). Jumalan tuntemus antaa elämällemme tarkoituksen ja valaa meihin hengellistä voimaa. Se on myös perustana paratiisimaassa saatavalle ikuiselle elämälle. Jeesus sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.)

On huomionarvoista, että Jeesuksen aikalaiset eivät kutsuneet häntä ”Parantajaksi” vaan ”Opettajaksi” (Luukas 3:12; 7:40). Tämä johtui siitä, että Jeesus antoi ihmisille opetusta pysyvästä ratkaisusta ihmiskunnan ongelmiin – Jumalan valtakunnasta (Luukas 4:43; Johannes 6:26, 27). Tämä Jeesuksen Kristuksen johtama taivaallinen hallitus tulee hallitsemaan koko maata ja täyttämään kaikki Raamatun lupaukset, jotka koskevat vanhurskaiden ihmisten täydellistä ja pysyvää kuntouttamista ja heidän maallisen kotinsa ennalleen saattamista. (Ilmestys 11:15.) Siksi Jeesus liitti mallirukouksessaan Valtakunnan tulemisen Jumalan tahdon tapahtumiseen maan päällä (Matteus 6:10).

Tästä innostavasta toivosta kuuleminen on saanut monien vammaisten surun kyyneleet vaihtumaan ilon kyyneleiksi (Luukas 6:21). Jumala tekee itse asiassa enemmän kuin poistaa sairaudet ja vammaisuuden; hän pyyhkii pois synnin, ihmisten kärsimysten pohjimmaisen syyn. Aiemmin lainatut Jesajan 33:24 ja Matteuksen 9:2–7 liittävätkin sairauden syntisyyteemme. (Roomalaisille 5:12.) Kun synti on voitettu, ihmiskunta tulee viimeinkin nauttimaan ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta”, johon sisältyy mielen ja ruumiin täydellisyys (Roomalaisille 8:21).

Ne joilla on suhteellisen hyvä terveys, saattavat helposti pitää terveyttään itsestään selvänä, mutta eivät niinkään ne, joilla on jokin vamma. He ymmärtävät terveyden ja elämän arvon ja tietävät, miten yllättäen ja odottamatta kaikki voi muuttua (Saarnaaja 9:11). Tästä syystä toivomme, että vammaiset lukijamme kiinnittäisivät aivan erityistä huomiota niihin suurenmoisiin Jumalan lupauksiin, jotka on merkitty muistiin Raamattuun. Jeesus antoi elämänsä varmistaakseen niiden toteutumisen. Voisiko meillä olla mitään parempia takeita? (Matteus 8:16, 17; Johannes 3:16.)

[Alaviite]

^ kpl 6 Sitä, miksi Jumala on sallinut kärsimyksiä, tarkastellaan yksityiskohtaisesti Jehovan todistajien julkaisemassa kirjasessa Välittääkö Jumala todella meistä?