Paradoksaalinen Tertullianus

”MITÄ yhtäläisyyksiä on kristityllä ja filosofilla? – – Totuuden vääristelijällä ja sen vahvistajalla ja opettajalla?” ”Mitä yhteistä on akatemialla ja kirkolla?” Tällaisia haastavia kysymyksiä herätti toisella ja kolmannella vuosisadalla elänyt kirjailija Tertullianus. Hänen kirjoituksiaan on pidetty ”yhtenä kattavimmista kirkon historiaa ja hänen aikansa oppeja käsittelevistä lähteistä”. Juuri mikään uskonnollisen elämän piirre ei jäänyt vaille hänen huomiotaan.

Tertullianus tunnettiin kenties parhaiten paradoksaalisista eli näennäisesti järjenvastaisista toteamuksistaan, esimerkiksi tällaisista: ”Jumala on erityisen suuri ollessaan pieni.” ”Jumalan Poika on kuollut; se on kerrassaan uskottavaa, koska se on järjenvastaista.” ”[Jeesus] haudattiin, ja hän nousi ylös; se on varmaa, koska se on mahdotonta.”

Tertullianukseen liittyy muutakin paradoksaalista kuin hänen toteamuksensa. Vaikka hän halusi kirjoituksillaan puolustaa totuutta, vahvistaa kirkon nuhteettomuutta ja tukea sen oppeja, hän todellisuudessa vääristeli totuuksia. Hänen suurimmaksi annikseen kristikunnalle osoittautui teoria, johon myöhemmät kirjoittajat perustivat kolminaisuusopin. Jotta ymmärtäisimme, miten tämä tapahtui, luokaamme ensin katsaus Tertullianukseen itseensä.

”Ei osaa olla ikävystyttävä”

Tertullianuksen elämästä tiedetään hyvin vähän. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että hän syntyi vuoden 160 tienoilla Pohjois-Afrikassa Karthagossa. Hän sai ilmeisesti hyvän koulutuksen ja tunsi läpikotaisin aikansa merkittävimmät filosofiset koulukunnat. Kristillisyydessä häntä viehätti nähtävästi kristityiksi tunnustautuvien halukkuus kuolla uskonsa puolesta. Hän kysyi kristittyjen marttyyriuteen viitaten: ”Kuka asiaa ajatteleva ei tunne halua selvittää, mistä se johtuu? Kuka sitä selvitettyään ei omaksu oppejamme?”

Käännyttyään nimikristillisyyteen Tertullianuksesta tuli kekseliäs kirjoittaja, joka viljeli ytimekkäitä ja nokkelia ajatuksia. ”Tertullianuksella oli teologeille harvinainen kyky”, todetaan eräässä kirkkoisistä kertovassa kirjassa. ”Hän ei osaa olla ikävystyttävä.” (The Fathers of the Church.) Eräs tutkija sanoi: ”Tertullianus käytteli sanoja paremmin kuin lauseita, ja on paljon helpompaa ymmärtää hänen sutkauksiaan kuin perustelujaan. Kenties tästä syystä häntä lainataankin niin usein, mutta hyvin harvoin pitkälti.”

Kristillisyyden puolustaja

Tertullianuksen kuuluisin teos on Apologeticum, jota pidetään yhtenä voimakkaimmista nimikristillisyyttä puoltavista puolustuskirjoituksista. Tertullianus kirjoitti sen aikana, jolloin taikauskoiset väkijoukot kävivät usein kristittyjen kimppuun. Hän ryhtyi puolustamaan kristittyjä ja protestoi heidän järjetöntä kohteluaan vastaan. Hän sanoi: ”[Vastustajien] mielestä kristityt ovat syynä kaikkiin  kansaa kohtaaviin onnettomuuksiin ja vastoinkäymisiin. – – Jos Niili ei tulvi vainioille, jos sää ei muutu, jos maa järisee, jos on nälänhätä tai rutto, niin heti huudetaan: ’Heittäkää kristityt leijonille!’”

Kristittyjä syytettiin usein siitä, että he eivät olleet uskollisia valtiolle, mutta Tertullianus pyrki osoittamaan, että he olivat tosiasiassa valtakunnan luotettavimpia kansalaisia. Mainittuaan monia hallitusta vastaan suunnattuja vallankaappausyrityksiä hän muistutti vastustajiaan siitä, että nämä juonittelijat nousivat pakanoiden eivätkä kristittyjen keskuudesta. Tertullianus tähdensi, että kun kristittyjä teloitettiin, varsinaisen menetyksen kärsi valtio.

Muut Tertullianuksen teokset käsittelivät kristillistä elämää. Esimerkiksi tutkielmassaan De spectaculis hän kehotti karttamaan eräitä huvitilaisuuksia, pakanoiden järjestämiä kisoja sekä teatteriesityksiä. Joistakuista uusista käännynnäisistä ei ilmeisesti ollut mitenkään sopimatonta kokoontua ensin saamaan raamatullista opetusta ja mennä sitten pakanoiden kisoihin. Tertullianus yritti saada heidät ajattelemaan kirjoittamalla: ”Miten luonnotonta onkaan mennä Jumalan kirkosta paholaisen luo, taivaasta sikolättiin.” Hän sanoi: ”Minkä hylkäät teoissasi, sitä älä lausu tervetulleeksi puheissasikaan.”

Vääristää totuutta puolustaessaan sitä

Tertullianus aloitti kirjoitelmansa Adversus Praxean seuraavasti: ”Monella tapaa on paholainen kilpaillut totuuden kanssa ja vastustanut sitä. Joskus hän on pyrkinyt tuhoamaan totuuden puolustamalla sitä.” Kirjoitelmassa esiintyvän Praxeaksen henkilöllisyydestä ei olla varmoja, mutta Tertullianus kyseenalaisti hänen opetuksensa Jumalasta ja Kristuksesta. Hänen mielestään Praxeas oli Saatanan pelinappula, jonka välityksellä Saatana yritti salaa turmella kristillisyyden.

Jumalan ja Kristuksen suhde oli tuohon aikaan polttava kysymys kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa. Joidenkuiden, varsinkin niiden joilla oli kreikkalainen tausta, oli vaikea sovittaa yhteen sitä, että on vain yksi Jumala, ja sitä, että Jeesus on Vapahtaja ja Lunastaja. Praxeas yritti ratkaista ongelman opettamalla, että Jeesus oli vain Isän erilainen ilmenemistapa ja ettei Isällä ja Pojalla ollut mitään eroa. Tämän modalismina tunnetun teorian mukaan Jumala ilmaisi itsensä ”Isänä luodessaan maailman ja antaessaan Lain, Poikana Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhänä Henkenä Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen”.

Tertullianus osoitti, että Raamattu tekee Isän ja Pojan välillä selvän eron. Lainattuaan 1. Korinttilaiskirjeen 15:27, 28:aa hän perusteli: ”Sen, joka alisti (kaiken), ja Sen, jonka alaisuuteen se alistettiin, täytyy luonnollisestikin olla kaksi eri Olentoa.” Tertullianus kiinnitti huomion siihen, mitä Jeesus itse sanoi: ”Isä on minua suurempi.” (Johannes 14:28.) Käyttäen joitakin heprealaisten kirjoitusten kohtia,  kuten psalmia 8:5, hän osoitti, miten Raamattu kuvailee Pojan ”alemmuutta”. ”Siten Isä on Pojasta erillinen, suurempi kuin Poika”, Tertullianus päätteli. ”Samoin kuin Se, joka saattaa syntymään, on yksi ja Se, joka syntyy, on toinen, niin Sekin, joka lähettää, on yksi ja Se, joka lähetetään, on toinen, ja taas Se, joka tekee, on yksi ja Se, jonka välityksellä jokin tehdään, on toinen.”

Tertullianus katsoi Pojan olevan alempi kuin Isä. Koettaessaan kumota modalismin hän kuitenkin meni ”yli sen, mikä on kirjoitettu” (1. Korinttilaisille 4:6). Kun Tertullianus yritti erheellisesti todistaa Jeesuksen jumaluuden toisen teorian avulla, hän keksi sanamuodon ”yksi substanssi kolmessa persoonassa”. Tämän kaavan avulla hän pyrki osoittamaan, että Jumala, hänen Poikansa ja pyhä henki olivat kolme eri persoonaa yhdessä jumalallisessa substanssissa. Tertullianus oli ensimmäinen, joka käytti Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä ”kolminaisuutta” vastaavaa latinankielistä sanaa.

Varo maailmallista filosofiaa

Miten Tertullianus päätyi teoriaansa ”yhdestä substanssista kolmessa persoonassa”? Vastaus liittyy jälleen yhteen Tertullianuksen paradoksaaliseen piirteeseen: hänen näkemykseensä filosofiasta. Tertullianus sanoi filosofiaa ”’demonien’ ja ihmisten ’opeiksi’” ja kritisoi avoimesti filosofian käyttöä kristillisten totuuksien tukena. ”Pois kaikki yritykset luoda tahrattu kristillisyys, jossa on stoalaisia, platonistisia ja dialektisia aineksia”, hän sanoi. Kaikesta huolimatta Tertullianus itse käytti filosofiaa vapaasti hyväkseen, kun se sopi hänen omiin ajatuksiinsa. (Kolossalaisille 2:8.)

Muuan hakuteos toteaa: ”Kolminaisuusteologian kehittämiseen ja ilmaisemiseen tarvittiin avuksi kreikkalaisia käsitteitä ja kategorioita.” Eräässä Tertullianuksen teologiaa käsittelevässä kirjassa sanotaan puolestaan: ”[Kyseessä oli] oikeudellisten ja filosofisten käsitteiden ja termien merkillinen sekoitus, jonka avulla Tertullianus kykeni ilmaisemaan kolminaisuusopin sellaisessa sanamuodossa, joka puutteistaan huolimatta antoi rungon sille, miten tuo oppi esitettiin myöhemmin Nikean kirkolliskokouksessa.” (The Theology of Tertullian.) Tertullianuksen käsitys kolmesta persoonasta yhdessä jumalallisessa substanssissa edisti näin ollen merkittävästi uskonnollisen erheen leviämistä koko kristikuntaan.

Tertullianus syytti toisia siitä, että he vääristivät totuutta yrittäessään puolustaa sitä. Ironista kyllä hän lankesi itse samaan ansaan, kun hän sekoitti toisiinsa Jumalan henkeyttämää Raamatun totuutta ja ihmisfilosofiaa. Uskokaamme siis Raamattua, kun se varoittaa kiinnittämästä ”huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin” (1. Timoteukselle 4:1).

[Kuvat s. 29, 30]

Tertullianus kritisoi filosofiaa mutta käytti sitä omien ajatustensa edistämiseen

[Lähdemerkintä]

Sivut 29 ja 30: © Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

[Kuva s. 31]

Tosi kristityt välttävät sekoittamasta Raamatun totuuteen ihmisfilosofiaa