Mitä ajattelet kuolemasta?

KUOLEMA luo varjonsa elämämme ylle, olimmepa kuinka hyväkuntoisia tai rikkaita tahansa. Se voi kohdata meitä, kun seuraavan kerran ylitämme katua tai makaamme vuoteessa. Sellaiset onnettomuudet kuin New Yorkissa ja Washingtonissa 11. syyskuuta 2001 tapahtuneet terroristihyökkäykset pakottavat meidät tunnustamaan, että ”viimeinen vihollinen”, kuolema, korjaa satoa kaikissa yhteiskunta- ja ikäluokissa ja että joskus se vaatii jopa tuhansia uhreja vain muutamassa minuutissa (1. Korinttilaisille 15:26).

Kaikesta huolimatta kuolema tuntuu kiehtovan ihmisiä. Mikään ei näytä myyvän yhtä paljon lehtiä tai vetävän yhtä paljon katsojia televisioruutujen ääreen kuin tieto ihmisten kuolemasta, erityisesti suurten ihmisjoukkojen kuolemasta hirvittävissä olosuhteissa. Ihmiset eivät näy saavan tällaisista raporteista tarpeekseen, johtuipa kuolema sodasta, luonnononnettomuudesta, rikoksesta tai jostakin taudista. Tämä ylenmääräinen kiinnostus kuolemaa kohtaan saa mitä hämmästyttävimpiä ilmenemismuotoja ihmisten tunteenpurkauksissa, kun joku julkisuuden henkilö tai kuuluisuus kuolee.

Nämä ovat tosiasioita. Kuolema, nimenomaan toisten kuolema, kiehtoo ihmisiä. Joutuessaan itse kasvotusten kuoleman kanssa, he kuitenkin peräytyvät. Oma kuolema on asia, jota useimmat meistä eivät saata ajatella.

Ymmällä kuolemasta?

Ajatus omasta kuolemasta on ja tulee aina olemaan vastenmielinen. Miksi? Koska Jumala on istuttanut meihin kiihkeän halun elää ikuisesti. ”Myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä”, sanotaan Saarnaajan 3:11:ssä vuoden 1938 kirkkoraamatun mukaan. Siksi kuoleman väistämättömyys on synnyttänyt ihmisissä alituisen sisäisen ristiriidan. Sovittaakseen tämän ristiriidan ja tyydyttääkseen luontaisen kaipuunsa pysyä elossa ihmiset ovat kehitelleet kaikenlaisia uskomuksia aina sielun kuolemattomuudesta sielunvaellukseen asti.

Kuolema on joka tapauksessa hämmentävä, pelottava asia, ja kuolemanpelko on yleismaailmallista. Ei siksi ole yllättävää, että ajatusta kuolemasta pidetään lannistavana melkeinpä kaikissa yhteiskunnissa. Kuolema muun muassa paljastaa, miten turhaa rikkauden ja vallan tavoitteluun keskittyvä elämä on.

Yksinäinen kuolema?

Aiemmin parantumattomasti sairaan tai kuolettavasti haavoittuneen annettiin yleensä kuolla omassa kodissaan, tutussa ja mieluisassa ympäristössä. Näin tapahtui  monesti Raamatun aikoina, ja se on yhä tapana joissakin kulttuureissa (1. Mooseksen kirja 49:1, 2, 33). Tällöin perhe kokoontuu yhteen ja lapset ovat mukana, kun tilanteesta keskustellaan. Tämä antaa kaikille perheenjäsenille lohtua, sillä he tietävät, ettei kukaan joudu suremaan ja kantamaan vastuuta yksin.

Tämä on täysin päinvastaista sille, mitä tapahtuu yhteiskunnissa, joissa kuolemasta puhumista kammoksutaan ja kartetaan ja joissa lapset jätetään keskustelun ulkopuolelle, koska he eivät ”kestäisi” sitä. Kuoleminen on nykyään monella tapaa erilaista kuin aiemmin; se on usein yksinäisempää. Vaikka useimmat haluaisivat kuolla kotona, rauhassa ja perheen hoivissa, monien osana on se karu todellisuus, että he kuolevat sairaalassa, tavallisesti yksin ja tuskissaan, kytkettyinä pelottavaan elektronisten laitteiden rivistöön. Miljoonat kuolevat myös kansanmurhan, nälänhädän, aidsin, sisällissodan tai yksinkertaisesti äärimmäisen köyhyyden nimettöminä, kasvottomina uhreina.

Ajattelemisen aihetta

Raamattu ei kehota meitä karttamaan kuoleman ajattelemista. Itse asiassa Saarnaajan 7:2:ssa sanotaan: ”Parempi kuin mennä pitotaloon on mennä surutaloon, sillä se on kaikkien ihmisten loppu.” Kasvotusten kuoleman todellisuuden kanssa saatamme pysähtyä ajattelemaan elämän lyhyyttä. Tämä voi kannustaa meitä käyttämään elämämme merkityksellisemmin sen sijaan, että tuhlaisimme sitä tai yrittäisimme vain suoriutua siitä jotenkuten.

Mitä sinä ajattelet kuolemasta? Oletko tutkistellut, millaisia tunteita, käsityksiä, toiveita ja pelkoja sinulla on elämäsi päättymisestä?

Ihminen ei kykene selittämään eikä ymmärtämään sen enempää kuoleman kuin elämänkään luonnetta. Ainoa, joka pystyy kertomaan näistä asioista luotettavasti, on Luojamme. Hänen luonaan on ”elämän lähde”, ja hänelle ”kuuluvat kuolemasta pääsemisen tiet” (Psalmit 36:9; 68:20). Niin yllättävältä kuin se voi tuntuakin, joidenkin yleisten kuolemaan liittyvien käsitysten tarkasteleminen Jumalan sanan valossa on sekä lohduttavaa että virkistävää. Se paljastaa, ettei kuolema välttämättä merkitse kaiken loppua.

[Huomioteksti s. 4]

Kuoleman mahdollisuus kannustaa meitä käyttämään elämämme merkityksellisemmin