Jehovan poluilla vaeltaminen on hyvin palkitsevaa

OLETKO koskaan tehnyt patikkaretkeä vuorille? Jos olet, saatoit hetkittäin tuntea olevasi maailman huipulla. Miten nautitkaan, kun sait hengittää raikasta ilmaa, katsella avaraa maisemaa ja ihastella luonnon kauneutta! Arkiset murheetkin alkoivat ehkä menettää merkitystään.

Suurimmalle osalle ihmisistä tällainen tilaisuus aukeaa hyvin harvoin, mutta jos olet vihkiytynyt kristitty, olet hengellisessä mielessä saattanut vaeltaa vuorilla jo jonkin aikaa. Olet epäilemättä rukoillut muinoin eläneen psalmistan tavoin: ”Saata minut tuntemaan omat tiesi, oi Jehova, opeta minulle omat polkusi.” (Psalmit 25:4.) Muistatko, miltä sinusta tuntui, kun nousit Jehovan huoneen vuorelle ja aloit kulkea kukkuloilla? (Miika 4:2; Habakuk 3:19.) Huomasit varmasti pian, että näillä puhtaan palvonnan ylevillä poluilla vaeltaminen toi sinulle turvaa ja iloa. Aloit tuntea samoin kuin psalmista: ”Onnellisia ovat ne ihmiset, jotka tuntevat ilohuudon. Oi Jehova, sinun kasvojesi valossa he vaeltavat.” (Psalmit 89:15.)

Joskus vuoristossa kulkevat patikkamatkalaiset joutuvat kuitenkin kapuamaan ylös pitkiä, jyrkkiä rinteitä. Heidän jalkansa alkavat särkeä, ja he väsähtävät. Mekin voimme kohdata vaikeuksia palvellessamme Jumalaa. Askeleemme ovat saattaneet viime aikoina hieman painaa. Miten voimme saada tarmomme ja ilomme takaisin? Ensiksi meidän tulisi tajuta, että Jehovan tiet ovat ylivertaisia.

Jehovan ylevät lait

Jehovan tiet ovat ’korkeammat kuin ihmisen tiet’, ja hänen palvontansa on ’lujasti perustettu vuorten yläpuolelle ja korotettu kukkuloita korkeammalle’ (Jesaja 55:9; Miika 4:1). Jehovan viisaus on ”ylhäältä tulevaa viisautta” (Jaakobin kirje 3:17). Hänen lakinsa ovat ylivertaisia. Esimerkiksi siihen aikaan kun kanaanilaiset uhrasivat julmasti lapsia, Jehova antoi israelilaisille lakeja, jotka olivat moraalisesti yleviä ja joiden huomattava piirre oli armollisuus. Hän sanoi heille: ”Et saa kohdella alhaista puolueellisesti etkä saa pitää huomattavaa henkilöä parempana. – – Muukalaisasukkaan – – tulee olla teille sellainen kuin on syntyperäinen asukkaannekin, ja sinun on rakastettava häntä niin kuin itseäsi.” (3. Mooseksen kirja 19:15, 34.)

Jeesus esitti 1500 vuotta myöhemmin lisää esimerkkejä Jehovan ’majesteettisesta laista’ (Jesaja 42:21). Vuorisaarnassaan hän käski opetuslapsiaan: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta,  jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi.” (Matteus 5:44, 45.) ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille”, hän lisäsi. ”Tätähän Laki ja Profeetat tarkoittavat.” (Matteus 7:12.)

Nämä ylevät lait vaikuttavat vastaanottavaisten ihmisten sydämeen niin, että he tuntevat halua jäljitellä palvomaansa Jumalaa (Efesolaisille 5:1; 1. Tessalonikalaisille 2:13). Ajattelehan sitä muutosta, joka Paavalissa tapahtui. Kun hänet mainitaan ensimmäisen kerran, hänen kerrotaan ’hyväksyneen Stefanoksen murhan’ ja kohdelleen ”seurakuntaa raa’asti”. Vain muutamaa vuotta myöhemmin hän kohteli Tessalonikan kristittyjä hellävaraisesti kuin ”imettävä äiti, joka vaalii omia lapsiaan”. Jumalallinen opetus muutti Paavalin vainoojasta huolehtivaksi kristityksi (Apostolien teot 8:1, 3; 1. Tessalonikalaisille 2:7). Hän oli aivan varmasti kiitollinen siitä, että Kristuksen opetus oli muovannut hänen persoonallisuuttaan (1. Timoteukselle 1:12, 13). Millä tavoin samanlainen arvostus voi auttaa meitä jatkamaan Jumalan ylevillä poluilla vaeltamista?

Vaeltaminen arvostusta osoittaen

Vuoristossa patikoijat saavat nauttia upeista maisemista. He oppivat myös kiinnittämään huomiota polun varrella nähtäviin pieniin asioihin, kuten epätavalliseen kiveen, kauniiseen kukkaan tai jossain vilahtavaan eläimeen. Meidän täytyy hengellisessä mielessä havaita ne suuret ja pienet palkinnot, joita saa Jumalan kanssa vaeltamisesta. Tämä voi siivittää askeleitamme ja muuttaa raskaan raahustamisen virkistäväksi vaellukseksi. Tällöin voimme yhtyä Daavidin seuraaviin sanoihin: ”Anna minun aamulla kuulla rakkaudellisesta huomaavaisuudestasi, sillä sinuun olen pannut luottamukseni. Tee minulle tunnetuksi tie, jota minun tulisi vaeltaa.” (Psalmit 143:8.)

Mary, joka on vaeltanut Jehovan poluilla monia vuosia, sanoo: ”Kun katselen Jehovan luomakuntaa, en näe siinä ainoastaan taidokasta suunnittelua vaan myös hänen rakkaudellisen persoonallisuutensa. Olipa kyseessä sitten nisäkäs, lintu tai hyönteinen, jokainen niistä muodostaa oman, kiehtovan pienen maailmansa. Nautin samalla tavoin hengellisistä totuuksista, jotka tulevat vuosien mittaan yhä selvemmiksi.”

Miten voimme syventää arvostustamme? Tässä on avuksi se, ettemme pidä itsestään selvänä sitä, mitä Jehova tekee hyväksemme. ”Rukoilkaa lakkaamatta”, Paavali kirjoitti. ”Kiittäkää kaiken yhteydessä.” (1. Tessalonikalaisille 5:17, 18; Psalmit 119:62.)

Myös henkilökohtainen tutkiminen voimistaa kiitollisuuden henkeä. Paavali kehotti Kolossan kristittyjä: ”Vaeltakaa edelleen hänen [Kristuksen Jeesuksen] yhteydessään, – – uhkuen uskoa kiitoksessa.” (Kolossalaisille 2:6, 7.) Raamatun lukeminen ja luetun mietiskeleminen vahvistaa uskoamme ja lähentää meitä tämän kirjan Tekijään. Sen sivuilla on aarteita, jotka voivat saada meidät ’uhkumaan kiitosta’.

Jehovan palveleminen veljiemme rinnalla helpottaa osaltaan matkantekoamme. Psalmista sanoi itsestään: ”Olen kaikkien niiden toveri, jotka todella pelkäävät sinua.” (Psalmit 119:63.) Jotkin onnellisimmista hetkistä vietämme veljiemme seurassa joko kristillisissä konventeissa tai muissa tilanteissa. Ymmärrämme sen, ettei kallisarvoista maailmanlaajuista kristillistä perhettämme olisi olemassa ilman Jehovaa ja hänen yleviä teitään (Psalmit 144:15b).

Arvostuksen lisäksi vastuuntunto vahvistaa  meitä menemään jatkuvasti eteenpäin Jehovan ylevillä poluilla.

Vaeltaminen vastuuntuntoisesti

Vastuuntuntoiset patikoijat ymmärtävät, että heidän täytyy kulkiessaan noudattaa varovaisuutta, jotta he välttyisivät eksymästä tai joutumasta liian lähelle jyrkänteiden reunoja. Meillä on tahdonvapaus, ja siksi Jehova suo meille jossain määrin vapautta sekä mahdollisuuden oma-aloitteisuuteen. Tällainen vapaus vaatii vastuuntuntoisuutta sen suhteen, miten täytämme kristilliset velvollisuutemme.

Esimerkiksi koska Jehova luottaa siihen, että hänen palvelijansa täyttävät velvollisuutensa vastuuntuntoisesti, hän ei ilmoita, kuinka paljon aikaa ja voimia meidän tulisi käyttää kristilliseen toimintaan tai kuinka paljon meidän tulisi tukea sitä taloudellisesti tai muulla tavoin. Päinvastoin meihin kaikkiin soveltuvat Paavalin korinttilaisille kirjoittamat sanat: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt.” (2. Korinttilaisille 9:7; Heprealaisille 13:15, 16.)

Vastuuntuntoiseen kristilliseen antamiseen sisältyy hyvän uutisen kertominen toisille. Osoitamme ymmärtävämme vastuumme myös lahjoittamalla rahaa maailmanlaajuiseen Valtakunnan työhön. Gerhardt-niminen vanhin kertoo, että hän ja hänen vaimonsa lisäsivät lahjoitustensa määrää huomattavasti käytyään konventissa Itä-Euroopassa. Hän sanoo: ”Huomasimme, että vaikka veljemme ovat siellä aineellisesti kovin köyhiä, he arvostavat raamatullista kirjallisuuttamme hyvin paljon. Päätimme siksi tukea muissa maissa asuvia puutteenalaisia veljiämme niin paljon kuin pystymme.”

Kestävyytemme lisääminen

Vuoristoisessa maastossa käveleminen vaatii sitkeyttä. Patikoijat kuntoilevat aina kun mahdollista, ja monet valmistautuvat pitkille vaelluksille tekemällä lyhyitä kävelylenkkejä. Paavali kehotti meitä olemaan samoin ahkeria teokraattisessa toiminnassa, jotta pysyisimme hengellisesti hyvässä kunnossa. Hän sanoi, että niiden, jotka haluavat ’vaeltaa Jehovan arvon mukaisesti ja voimistettuina, tulisi kantaa jatkuvasti hedelmää kaikessa hyvässä työssä’. (Kolossalaisille 1:10, 11.)

Patikkaretkeläinen pyrkii varmistamaan voimiensa riittämisen motivoimalla itseään. Miten tämä auttaa? Ajatusten kohdistaminen selvään tavoitteeseen, kuten kaukaiseen vuoreen, vaikuttaa innostavasti. Aina kun retkeläinen saapuu matkan varrella olevan maamerkin kohdalle, hän voi arvioida etenemistään kohti lopullista tavoitetta. Hän tuntee tyydytystä ajatellessaan matkaa, joka on jo taittunut.

Samalla tavoin ikuisen elämän toivomme antaa meille voimaa ja kannustaa meitä (Roomalaisille 12:12). Sen toteutumista odottaessamme kristillisten tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen tuo meille tyydytystä, kun vaellamme Jehovan teitä. Voimme tuntea suurta iloa muistellessamme uskollisen palveluksen vuosia tai huomatessamme, miten olemme pystyneet muuttamaan persoonallisuuttamme. (Psalmit 16:11.)

Tasaisen tahdin ylläpitäminen auttaa pysymään voimissa pitkillä matkoilla. Samoin me jaksamme kulkea päättäväisesti kohti päämäärää, kun meillä on hyviä tottumuksia, joihin kuuluu säännöllinen kokouksissa käyminen ja sananpalvelus. Paavali kannustikin kristittyjä tovereitaan: ”Vaeltakaamme jatkuvasti järjestystä noudattaen tähän samaan totunnaiseen tapaan.” (Filippiläisille 3:16.)

Emme tietenkään vaella yksin Jehovan poluilla. ”Innostakaamme toisiamme osoittamaan rakkautta ja tekemään hyviä tekoja!” kirjoittaa Paavali (Heprealaisille 10:24, Uusi testamentti nykysuomeksi). Vaeltaessamme uskontovereidemme kanssa hyvä hengellinen seura auttaa pitämään tahtia yllä (Sananlaskut 13:20).

Mainitsematta on vielä tärkein seikka, mitä emme saa koskaan unohtaa: Jehova antaa meille voimaa. Ne joiden voima on Jehovassa, ”kulkevat elinvoimasta elinvoimaan” (Psalmit 84:5, 7). Vaikka tiemme on hetkittäin kivinen, me selviydymme Jehovan avulla.