Lukutaito tuo iloa elämään

JOISSAKIN osissa Salomonsaaria jopa 80 prosentilla niistä, jotka ovat nykyään Jehovan todistajia, on ollut ongelmana lukutaidottomuus. Se on rajoittanut heidän osallistumistaan ohjelmaan seurakunnan viikoittaisissa kokouksissa ja hankaloittanut myös Valtakunnan totuuksien opettamista toisille. Voivatko sellaiset aikuiset, jotka eivät ole koskaan edes pitäneet kynää kädessään, oppia lukemaan?

Jehovan todistajien julkaisemaa kirjasta ”Opettele lukemaan ja kirjoittamaan” on käytetty oppikirjana luku- ja kirjoitustaidon kursseilla lähes jokaisessa Jehovan todistajien seurakunnassa Salomonsaarilla. Seuraavat kokemukset osoittavat, kuinka satoja ihmisiä on autettu kehittämään itseään tämän ohjelman avulla. Mikä vielä tärkeämpää, lukutaito on auttanut heitä todistamaan uskostaan tehokkaammin (1. Pietarin kirje 3:15).

Erääseen yli sadan Valtakunnan julistajan seurakuntaan määrätty lähetystyöntekijäsisar pani merkille, että viikoittaisessa Vartiotornin tutkistelussa harvalla oli oma lehti ja vielä harvemmat vastailivat. Syynä oli lukutaidottomuus. Kun seurakunta ilmoitti luku- ja kirjoituskoulun perustamisesta, lähetystyöntekijä tarjoutui halukkaasti opettajaksi. Aluksi vain hyvin harvat tulivat kouluun, mutta pian siellä alkoi käydä yli 40 kaikenikäistä oppilasta.

Millaisia tuloksia saatiin? Lähetystyöntekijä kertoo: ”Pian luku- ja kirjoituskurssin alettua menin eräänä aamuna kuudelta torille ostamaan ruokaa lähetyskotiin. Näin siellä joitakin oppilaita, myös aivan nuoria, myymässä kookospähkinöitä ja vihanneksia. Miksi he olivat siellä? He halusivat rahaa voidakseen ostaa kynän ja lehtiön kurssille! Kurssi innosti myös hankkimaan oman Vartiotorni-lehden.” Hän jatkaa: ”Nykyään yhtä  lailla nuoret kuin vanhatkin osallistuvat vastaamiseen seurakunnan Vartiotornin-tutkistelussa, ja keskustelumme ovat eloisia.” Lähetystyöntekijä ilahtui erityisesti, kun neljä kurssilaista pyysi päästä sananpalvelukseen, koska he eivät enää arkailleet, kuten he sanoivat.

Luku- ja kirjoitustaidon kurssin myönteiset vaikutukset ulottuvat paljon pitemmälle kuin siihen, että oppilaat ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan. Erään todistajan ei-uskova vaimo oli tuottanut vuosien ajan huolta seurakunnalle. Hän heitteli ihmisiä kivillä pienimmästäkin syystä ja hyökkäili muiden naisten kimppuun puukalikkaa heilutellen. Tullessaan silloin tällöin miehensä kanssa kristillisiin kokouksiin hän oli niin mustasukkainen, että mies katsoi lopulta parhaaksi pitää aurinkolaseja, ettei vaimo voisi syyttää häntä toisten naisten katselemisesta.

Pian lukukoulun alkamisen jälkeen nainen kysyi kuitenkin arasti: ”Saanko minäkin tulla kurssille?” Hänet otettiin mukaan. Siitä lähtien hän oli läsnä jokaisella tunnilla ja jokaisessa seurakunnan kokouksessa. Tunnollisena oppilaana hän edistyi hämmästyttävän hyvin ja oli siitä kovin tyytyväinen. Hänen seuraava pyyntönsä kuului: ”Saisinko raamatuntutkistelun?” Hänen miehensä alkoi ilomielin tutkia hänen kanssaan, ja hän edistyy jatkuvasti niin luku- ja kirjoitustaidossa kuin Raamatun tuntemuksessa.

Viisikymmenvuotiaalle, jolle kynä on jäänyt aivan vieraaksi, voi pelkkä kynän pitäminen kädessä ja kirjainten muodostaminen olla valtava haaste. Joillekuille tulee rakkoja sormiin, kun he alkuvaiheessa puristavat kynää ja painavat sitä paperia vasten niin ankarasti. Harjoiteltuaan viikkojen ajan kynän kädessä pitämistä ja sen hallintaa jotkut oppilaat huudahtavat leveä hymy huulillaan: ”Käteni liukuu paperilla jo kevyesti!” Opettajillekin tuo iloa nähdä oppilaiden edistyvän. Eräs opettaja sanoi: ”On mahtava opettaa luokkaa, ja oppilaat ilmaisevat usein vilpittömän arvostuksensa tätä Jehovan järjestelyä kohtaan taputtamalla käsiään tunnin päätteeksi.”

Nämä tätä nykyä lukutaitoiset todistajat iloitsevat lähetystyöntekijöiden rinnalla. Heidän ilonsa johtuu siitä, että he voivat nyt käyttää luku- ja kirjoitustaitoaan Jehovan kunniaksi.

[Kuvat s. 8, 9]

Luku- ja kirjoitustaidon kurssia arvostavat sekä nuoret että vanhat