Minne naapurit ovat kadonneet?

”Nyky-yhteiskunta ei tunnusta naapuruutta.” (Benjamin Disraeli, 1800-luvulla elänyt englantilainen valtiomies)

IÄKKÄILLÄ kuubalaisilla on ainutlaatuinen keino edistää hyvinvointia: naapuriverkostot eli círculos de abuelos (isovanhempien ryhmät), kuten he niitä kutsuvat. Erään vuonna 1997 ilmestyneen raportin mukaan keskimäärin joka viides ikääntynyt kuubalainen kuuluu näihin ryhmiin, joissa he saavat toveruutta, tukea ja käytännön apua terveellisen elämän noudattamisessa. World-Health-lehdessä kerrotaan, että aina kun lähiseudun perhelääkärit tarvitsevat apua rokotuskampanjassa, isovanhempien ryhmillä on halu ja edellytyksiä auttaa.

Ikävä kyllä monissa osissa maailmaa ei naapurustoissa kuitenkaan enää ole tällaisia huolehtivia yhteisöjä. Ajatellaan esimerkiksi Wolfgang Dircks -nimisen miehen traagista tapausta. Hän asui kerrostalossa eräässä Länsi-Euroopan maassa. Joitakin vuosia sitten The Canberra Times -lehdessä kerrottiin, että vaikka samassa talossa asuneet 17 perhettä olivat huomanneet, ettei Wolfgangia ollut näkynyt, ”kellekään ei tullut mieleen soittaa hänen ovikelloaan”. Kun sitten vuokraisäntä viimein tuli paikalle, ”hän löysi luurangon istumassa television ääressä”. Luurangon sylissä oli avattuna television ohjelmalehti, joka oli päivätty 5. joulukuuta 1993. Wolfgang oli ollut kuolleena viisi vuotta. Miten surullinen osoitus siitä, että kiinnostus naapureihin ja heistä huolehtiminen ovat kokeneet romahduksen! Ei ihme, että muuan esseisti totesi The New York Times Magazine -lehdessä, että hänen, samoin kuin monien muidenkin naapurusto, oli muuttunut ”vieraiden ihmisten yhteisöksi”. Pitääkö tämä paikkansa sinunkin naapurustostasi?

Tosin joillakin maaseutualueilla voidaan yhä iloita hyvistä naapuruussuhteista ja joissakin kaupunkiyhteisöissä työskennellään sen hyväksi, että naapureista oltaisiin enemmän kiinnostuneita. Monet kaupunkilaiset kuitenkin tuntevat itsensä omassa asuinyhteisössään eristyneiksi ja suojattomiksi. He sulkeutuvat tuntemattomuuden muurien taakse. Miten niin?

Tuntemattomuuden muurien takana

Useimmilla meistä on lähinaapureita. Televisioruudun välähtely, ikkunassa häilyvät varjot, valot jotka aika ajoin syttyvät ja  sammuvat, autonäänet jotka vuoroin lähestyvät ja loittonevat, askeleet portaissa, avainten kilinä sekä avautuvat ja sulkeutuvat ovet kertovat, että naapurit ovat ”hengissä”. Ajatus todellisesta naapuruudesta kuitenkin katoaa, kun lähekkäin asuvat ihmiset kätkeytyvät tuntemattomuuden muurien taakse tai unohtavat toistensa olemassaolon kiihkeätempoisessa arjessa. Ihmiset eivät kenties kaipaa kanssakäymistä naapureidensa kanssa tai eivät halua olla heille millään tavoin kiitollisuudenvelassa. Australialaisessa Herald Sun -lehdessä myönnetään: ”Ihmiset pysyttelevät lähiympäristössään yhä enemmän omissa oloissaan ja välttyvät näin monilta sosiaalisten velvoitteiden kahleilta. Nykyään on helpompi jättää huomiotta tai sulkea ulkopuolelle ihmiset, jotka eivät ole sosiaalisesti puoleensavetäviä.”

Tällainen suuntaus ei ole yllättävä. Ihmiset ovat ”itserakkaita”, ja heidän itsekeskeisen elämäntapansa vaikutukset näkyvät asuinyhteisöissä (2. Timoteukselle 3:2). Maailmassa on paljon yksinäisiä ja muista vieraantuneita ihmisiä. Vieraantuneisuus puolestaan ruokkii epäluottamusta, varsinkin jos väkivalta ja rikollisuus varjostavat asuinympäristöä. Epäluottamus taas tukahduttaa nopeasti inhimillisen myötätunnon.

Olipa tilanne omassa lähiympäristössämme millainen tahansa, olemme epäilemättä yhtä mieltä siitä, että hyvät naapurit ovat arvokas omaisuus yhteisölle. Kun ihmiset työskentelevät yhteisen päämäärän hyväksi, voidaan saada aikaan paljon hyvää. Hyvät naapurit voivat olla myös siunaus. Seuraavassa kirjoituksessa kerrotaan miten.