Antaminen joka tuottaa iloa

GENIVAL, joka asuu eräässä hökkelikylässä Koillis-Brasiliassa, elätti vaimonsa ja lapsensa niillä pienillä tuloilla, jotka hän ansaitsi sairaalan turvamiehenä. Vaikeuksistaan huolimatta hän maksoi kymmenykset tunnollisesti. ”Joskus perheeni oli nälissään”, hän muistelee ja hieroo vatsaansa, ”mutta halusin antaa Jumalalle parhaani, tarvitsipa minun uhrata mitä vain.”

Genival menetti työnsä, mutta hän maksoi kymmenykset edelleen. Seurakunnan pappi kehotti häntä panemaan Jumalan koetukselle ja tekemään suuren lahjoituksen. Pappi vakuutti, että Jumala varmasti antaisi siunauksensa. Niinpä Genival päätti myydä asuntonsa ja antaa rahat kirkolle.

Genivalin tavoin moni muukin haluaa vilpittömästi antaa. Monet äärimmäisen köyhät ihmiset maksavat kuuliaisesti kymmenykset, koska heidän kirkkonsa opettaa, että kymmenysten maksaminen on raamatullinen vaatimus. Onko tämä totta?

Kymmenykset ja Laki

Käsky maksaa kymmenykset kuului Lakiin, jonka Jehova Jumala antoi muinaisen Israelin 12 heimolle yli 3500 vuotta sitten. Laissa määrättiin, että kymmenesosa maan ja hedelmäpuiden tuotosta ja kymmenesosa karjalaumojen lisäyksestä tuli antaa leeviläisille heidän tabernaakkelipalveluksensa tukemiseksi. (3. Mooseksen kirja 27:30, 32; 4. Mooseksen kirja 18:21, 24.)

Jehova vakuutti israelilaisille, ettei Laki ”ole – – [heille] liian vaikea” (5. Mooseksen kirja 30:11). Niin kauan kuin he noudattivat Jehovan käskyjä, muun muassa maksoivat kymmenykset, Jehova antoi heille lupauksensa mukaisesti runsaan sadon. Tulevan tarpeen varalta pantiin lisäksi vuosittain syrjään ylimääräiset kymmenykset, jotka käytettiin tavallisesti, kun kansa kokoontui uskonnollisiin juhliinsa. Näiden kymmenysten avulla voitiin varata ruokaa ”muukalaisasukkaalle ja isättömälle pojalle ja leskelle”. (5. Mooseksen kirja 14:28, 29; 28:1, 2, 11–14.)

Laissa ei määritelty rangaistusta kymmenysten maksamatta jättämisestä, mutta jokaisella israelilaisella oli voimakas moraalinen velvollisuus tukea tosi palvontaa maksamalla ne. Jehova syyttikin Malakian päivinä kymmenysten maksamisen laiminlyöneitä israelilaisia siitä, että ’he riistivät häntä kymmenyksissä ja anneissa’ (Malakia 3:8). Voidaanko tuo sama syytös esittää kristityille, jotka eivät maksa kymmenyksiä?

Pohditaanpa asiaa. Kansalliset lait eivät tavallisesti päde maan rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi laki, joka velvoittaa autoilijoita ajamaan Britanniassa tien vasemmalla puolella, ei päde kuljettajiin Ranskassa. Samoin laki, joka velvoitti maksamaan kymmenykset, kuului liittoon, joka oli voimassa ainoastaan Jumalan ja Israelin kansan välillä (2. Mooseksen kirja 19:3–8; Psalmit 147:19, 20). Tuo laki sitoi vain israelilaisia.

Lisäksi vaikka Jumala ei koskaan muutu, hänen vaatimuksensa voivat joskus muuttua (Malakia 3:6). Raamattu sanoo selvästi, että vuonna 33 tapahtunut Jeesuksen uhrikuolema ”pyyhki pois” eli ”poisti” Lain ja sen mukana ”käskyn kerätä kymmenyksiä” (Kolossalaisille 2:13, 14; Efesolaisille 2:13–15; Heprealaisille 7:5, 18).

Antaminen kristittyjen keskuudessa

Tosi palvonnan tueksi tarvittiin silti edelleen lahjoituksia. Jeesus oli käskenyt opetuslapsiaan ”olemaan todistajia – – maan ääriin asti” (Apostolien teot 1:8). Uskovien määrän  kasvaessa tarvittiin lisää kristittyjä opettajia ja valvojia vierailemaan seurakunnissa ja vahvistamaan niitä. Toisinaan lesket, orvot ja muut puutteenalaiset tarvitsivat apua. Miten ensimmäisen vuosisadan kristityt peittivät kaikesta tästä koituvat kulut?

Vuoden 55 tienoilla Euroopan ja Vähän-Aasian pakanakristityille esitettiin vetoomus Juudean köyhtyneen seurakunnan puolesta. Apostoli Paavali kuvaili Korintin seurakunnalle osoittamissaan kirjeissä, miten tämä ”keräys – – pyhiä varten” järjestettiin (1. Korinttilaisille 16:1). Saatat yllättyä siitä, mitä Paavalin sanat paljastavat kristittyjen keskuudessa tapahtuneesta antamisesta.

Apostoli Paavali ei suostutellut uskovia antamaan. Itse asiassa makedonialaiskristittyjen, jotka olivat ”ahdistuksen alaisuudessa” ja ”syvässä köyhyydessä”, täytyi ”jatkuvasti [anoa häneltä] monin hartain pyynnöin huomaavaisen antamisen etua ja osallisuutta pyhille tarkoitettuun palvelukseen” (2. Korinttilaisille 8:1–4).

Paavali kyllä kannusti varakkaampia korinttilaisia jäljittelemään anteliaita makedonialaisveljiään. Mutta kuten eräässä hakuteoksessa todetaan, hän kieltäytyi antamasta määräyksiä ja mieluummin pyysi, ehdotti, kannusti tai esitti vetoomuksia, sillä jos korinttilaiset olisi pakotettu antamaan, he eivät olisi antaneet oma-aloitteisesti eivätkä sydämestään. Paavali tiesi, että ”Jumala rakastaa iloista antajaa” eikä sellaista, joka antaa ”vastahakoisesti – – [tai] pakosta” (2. Korinttilaisille 9:7).

Runsas usko ja tieto sekä aito rakkaus toisiin kristittyihin saisi korinttilaiset antamaan oma-aloitteisesti (2. Korinttilaisille 8:7, 8).

”Niin kuin hän on sydämessään päättänyt”

Paavali ei maininnut täsmällistä summaa tai prosenttiosuutta vaan ainoastaan ehdotti, että jokainen panisi ”joka sunnuntai – – rahaa säästöön sen mukaan miten paljon kukin ansaitsee” (1. Korinttilaisille 16:2, Uusi testamentti nykysuomeksi). Kun korinttilaiset tekisivät suunnitelmia ja panisivat säännöllisesti syrjään jonkin summan, he eivät antaisi vastahakoisesti tai hetken mielijohteesta Paavalin saavuttua. Jokainen kristitty päättäisi itse, ”sydämessään”, kuinka paljon hän antaisi (2. Korinttilaisille 9:5, 7).

Voidakseen niittää runsaasti korinttilaisten täytyi kylvää runsaasti. Kukaan ei kuitenkaan koskaan patistanut heitä antamaan yli varojensa. ”En tarkoita, että – – teillä [olisi] vaikeaa”, Paavali vakuutti. Lahjoitus oli ”erityisen otollinen sen mukaan mitä jollakulla – – [oli], ei sen mukaan mitä jollakulla ei – – [ollut]”. (2. Korinttilaisille 8:12, 13; 9:6.) Eräässä myöhemmässä kirjeessä Paavali varoitti: ”Jos joku ei pidä huolta – – niistä, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:8.) Paavali ei  kannustanut antamaan niin että tätä periaatetta rikottaisiin.

On merkille pantavaa, että keräys, jota Paavali valvoi, oli puutteenalaisia pyhiä varten. Raamatussa ei kerrota, että Paavali tai muut apostolit olisivat järjestäneet keräyksiä tai perineet kymmenyksiä oman sananpalveluksensa rahoittamista varten (Apostolien teot 3:6). Paavali oli aina kiitollinen niistä lahjoista, joita seurakunnat hänelle lähettivät, ja hän vältti tunnontarkasti sälyttämästä veljiensä harteille ”kallista taakkaa” (1. Tessalonikalaisille 2:9; Filippiläisille 4:15–18).

Vapaaehtoinen antaminen nykyään

Kristuksen seuraajat eivät selvästikään maksaneet ensimmäisellä vuosisadalla kymmenyksiä vaan antoivat vapaaehtoisia lahjoituksia. Saatat kuitenkin pohtia, onko tällä tavoin yhä mahdollista rahoittaa hyvän uutisen saarnaaminen ja huolehtia puutteenalaisista kristityistä.

Harkitsehan seuraavaa. Tämän lehden julkaisijat ilmoittivat vuonna 1879 avoimesti, että he eivät ”milloinkaan kerjää – – [eivätkä] pyydä ihmisiltä avustusta”. Onko tuo päätös estänyt Jehovan todistajia levittämästä Raamatun totuutta?

Tätä nykyä todistajat levittävät Raamattuja, kristillisiä kirjoja ja muita julkaisuja 235 maassa. Raamatullista valistusta antavan Vartiotorni-lehden levikki oli alun perin kuukaudessa 6000 kappaletta yhdellä kielellä. Nykyään se ilmestyy kahdesti kuussa, ja sen painos on yli 24000000 kappaletta 146 kielellä. Raamatullisen opetustyönsä organisoimiseksi todistajat ovat rakentaneet tai hankkineet hallintokeskuksia 110 maassa. Lisäksi he ovat rakentaneet tuhansia alueellisia kokouspaikkoja sekä suuria konventtisaleja, joissa halukkaat voivat saada lisää raamatullista opetusta.

Vaikka ihmisten hengellisistä tarpeista huolehtiminen on etusijalla, Jehovan todistajat eivät sivuuta toisten uskovien aineellisia tarpeita. Kun heidän veljensä kärsivät sodan, maanjäristyksen, kuivuuden tai myrskyn takia, he  toimittavat näille ripeästi lääkintätarvikkeita, ruokaa, vaatteita ja muita välttämättömyystarvikkeita. Ne rahoitetaan yksityisten kristittyjen ja seurakuntien tekemillä lahjoituksilla.

Sen lisäksi, että vapaaehtoinen lahjoittaminen todella toimii, se myös ottaa raskaan taakan pois vähävaraisten, kuten alussa mainitun Genivalin, harteilta. Onneksi hänen luonaan kävi Jehovan todistajien kokoaikainen sananpalvelija nimeltä Maria, ennen kuin hän sai asuntonsa myydyksi. ”Tuo keskustelu säästi perheeni monilta tarpeettomilta vaikeuksilta”, Genival muistelee.

Genival havaitsi, ettei Herran työ ole riippuvainen kymmenyksistä. Kymmenysten maksaminen ei todellisuudessa enää ole raamatullinen vaatimus. Hän sai tietää, että kristittyjä siunataan, kun he antavat runsaasti, mutta etteivät he ole velvollisia antamaan yli varojensa.

Vapaaehtoinen antaminen on tuottanut Genivalille aitoa iloa. Hän ilmaisee asian näin: ”Saatan antaa tai olla antamatta kymmenen prosenttia, mutta olen tyytyväinen lahjoitukseeni ja olen varma, että myös Jehova on tyytyväinen.”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 6]

Opettivatko varhaiset kirkkoisät, että kirkolle tulisi maksaa kymmenykset?

”Joukossamme olevat rikkaat auttavat köyhiä – – Ne, joilla on varaa ja jotka ovat halukkaita, antavat sen verran kuin kukin katsoo parhaaksi.” (Justinus Marttyyri, n. vuonna 150, The First Apology)

”Juutalaisten omaisuudesta kymmenesosa oli tosiaankin omistettu Herralle, mutta ne, jotka ovat saaneet vapauden, varaavat koko omaisuutensa hänen tarkoituksiinsa – –, kuten se köyhä leski, joka pudotti Jumalan rahastoon koko toimeentulonsa.” (Irenaeus, n. vuonna 180, Against Heresies)

”Vaikka meillä onkin rahalippaamme, se ei ole ostohintaa varten, ikään kuin uskonnolla, joka maksaa jotakin. Kuukausittain jokainen halutessaan panee siihen pienen lahjoituksen, mutta vain jos hän haluaa ja vain jos hän voi, sillä pakkoa ei ole; kaikki on vapaaehtoista.” (Tertullianus, n. vuonna 197, Apology)

”Kun kirkko kasvoi ja syntyi erilaisia instituutioita, tuli tarpeelliseksi laatia lakeja, jotka varmistaisivat papiston kunnollisen ja pysyvän ylläpidon. Kymmenysten maksaminen otettiin vanhasta Laista – – Varhaisimmat sitä koskevat selvät säädökset näyttävät sisältyvän Toursiin vuonna 567 kokoontuneiden piispojen kirjeeseen ja vuonna 585 pidetyn Mâconin kirkolliskokouksen – – [kaanoneihin].” (The Catholic Encyclopedia)

[Lähdemerkintä]

Kolikko ylhäällä vasemmalla: Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.

[Kuva s. 4, 5]

Vapaaehtoinen antaminen tuottaa iloa

[Kuvat s. 7]

Vapaaehtoisilla lahjoituksilla rahoitetaan saarnaamis- ja avustustyötä sekä kokouspaikkojen rakentamista