Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Henkilökohtainen tutkiminen tekee meistä päteviä opettajia

Henkilökohtainen tutkiminen tekee meistä päteviä opettajia

Henkilökohtainen tutkiminen tekee meistä päteviä opettajia

”Mieti näitä asioita, ole uppoutunut niihin, jotta edistymisesi olisi ilmeinen kaikille. Kiinnitä alituista huomiota itseesi ja opetukseesi.” (1. TIMOTEUKSELLE 4:15, 16)

1. Mitä merkitystä on henkilökohtaiseen tutkimiseen valitulla ajankohdalla?

”KAIKELLE on määräaika”, sanotaan Raamatussa Saarnaajan 3:1:ssä. Tämä totuus soveltuu varmasti myös henkilökohtaiseen tutkimiseen. Monille tuottaa vaikeuksia miettiä hengellisiä asioita, jos aika tai paikka on huono. Esimerkiksi kun on rankan työpäivän jälkeen syönyt tukevan aterian, ei varmaankaan ole oikeassa tutkimisvireessä, varsinkaan, jos istuu mukavassa nojatuolissa television ääressä. Mikä siis ratkaisuksi? Jos haluamme saada tutkimisesta parhaan hyödyn, meidän täytyy selvästikin valita siihen oikea aika ja paikka.

2. Mikä on usein paras aika henkilökohtaiseen tutkimiseen?

2 Monet pitävät parhaana tutkimisaikana varhaista aamua, jolloin mieli on yleensä virkeimmillään. Toiset käyttävät tutkimiseen osan lounastauostaan. Pane seuraavista lainauksista merkille, milloin eräät Raamatun henkilöt keskittyivät tärkeisiin hengellisiin toimiin. Muinaisen Israelin kuningas Daavid kirjoitti: ”Anna minun aamulla kuulla rakkaudellisesta huomaavaisuudestasi, sillä sinuun olen pannut luottamukseni. Tee minulle tunnetuksi tie, jota minun tulisi vaeltaa, sillä sinun puoleesi olen kohottanut sieluni.” (Psalmit 143:8.) Profeetta Jesaja ilmaisi samanlaista arvostusta, kun hän sanoi: ”Suvereeni Herra Jehova itse on antanut minulle opetettujen kielen osatakseni vastata väsyneelle sanalla. Hän herättää aamu aamulta, hän herättää korvani kuulemaan opetettujen tavalla.” Ydin on siinä, että meidän täytyy tutkia ja lähestyä Jehovaa silloin, kun olemme vireässä mielentilassa, onpa kyseessä mikä aika päivästä tahansa. (Jesaja 50:4, 5; Psalmit 5:3; 88:13.)

3. Millaiset olosuhteet ovat tutkimisen kannalta toivottavat?

3 Toinen tutkimisen kannalta tärkeä seikka on se, ettemme istu mukavimmalla nojatuolillamme tai sohvalla. Lepoasennossa on vaikea pysyä virkeänä. Tutkiessa mieli täytyy pitää toimeliaana, ja liian rentouttavat olosuhteet tahtovat pikemminkin turruttaa sitä. Lisäksi tutkimisen ja mietiskelyn kannalta on toivottavaa, että paikka on suhteellisen hiljainen ja häiriötön. Jos radio, televisio tai lapset kilpailevat huomiostasi, et saa parhaita tuloksia. Halutessaan mietiskellä Jeesus meni pois hiljaiseen paikkaan. Ja hän sanoi, että rukoilemista varten kannattaa etsiytyä omaan rauhaan. (Matteus 6:6; 14:13; Markus 6:30–32.)

Tutkiminen jonka ansiosta pystymme antamaan vastauksia

4, 5. Millä tavoin Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjanen on käytännöllinen apuneuvo?

4 Henkilökohtainen tutkiminen on palkitsevaa, kun kaivautuu erilaisia apuneuvoja käyttäen syvemmälle johonkin raamatulliseen aiheeseen, erityisesti jos tavoitteena on vastata jonkun vilpittömiin kysymyksiin (1. Timoteukselle 1:4; 2. Timoteukselle 2:23). Aluksi monet uudet tutkivat kirjasen Mitä Jumala vaatii meiltä? *, joka on nykyään saatavilla 261 kielellä. Se on hyvin helppotajuinen julkaisu, mutta sen aineisto on täsmällistä ja perustuu täysin Raamattuun. Se auttaa lukijoitaan ymmärtämään nopeasti, millaista palvontaa Jumala vaatii. Siinä ei kuitenkaan ole riittävästi tilaa jokaisen aiheen yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Jos raamatuntutkisteluoppilaasi herättää vilpittömiä kysymyksiä joistakin käsiteltävistä aiheista, niin mistä voit löytää lisää raamatullista tietoa, joka auttaa häntä saamaan vastauksen noihin kysymyksiin?

5 Joillakin kielillä on saatavissa ”Vartiotornin julkaisujen kirjasto” CD-levyllä, jonka avulla on helppo löytää tietokoneella aineistoa monista lähteistä. Entä ne, joilla ei ole näitä välineitä? Tarkastelemme kahta Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen aihetta nähdäksemme, miten voimme lisätä ymmärrystämme ja kyetä antamaan yksityiskohtaisempia vastauksia erityisesti kysymyksiin, kuka Jumala on ja millainen Jeesus oikeastaan oli (2. Mooseksen kirja 5:2; Luukas 9:18–20; 1. Pietarin kirje 3:15).

Kuka Jumala on?

6, 7. a) Mikä kysymys herää Jumalasta? b) Minkä tärkeän asian eräs pappi jätti luennossaan kertomatta?

6 Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen 2. oppijakso vastaa tärkeään kysymykseen, kuka Jumala on. Tämä on olennainen asia, sillä ihminen ei voi palvoa tosi Jumalaa, jos hän ei tunne Häntä tai kenties epäilee Hänen olemassaoloaan (Roomalaisille 1:19, 20; Heprealaisille 11:6). Kautta maailman ihmisillä on kuitenkin satoja erilaisia käsityksiä Jumalasta (1. Korinttilaisille 8:4–6). Jokainen uskonnollinen filosofia selittää Jumalan eri tavoin. Kristikunnassa useimmat uskonnot pitävät Jumalaa kolmiyhteisenä. Eräs huomattava yhdysvaltalainen pappi piti luennon aiheesta ”Tunnetko Jumalan?”, mutta hän ei puheensa aikana kertaakaan maininnut Jumalan nimeä, vaikka hän lainasi useasti Raamatun heprealaisia kirjoituksia. Hänellä oli tietysti raamatunkäännös, jossa puhuttiin moniselitteisestä ja nimettömästä ”Herrasta” eikä käytetty nimeä Jehova tai Jahve.

7 Papilta jäi kertomatta hyvin tärkeä seikka, kun hän lainasi Jeremian 31:33, 34:ää: ”Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra [heprealaisessa tekstissä ”Jehova”]!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra [heprealaisessa tekstissä ”Jehova”].” Hänen käyttämänsä käännös jätti pois Jumalan erisnimen Jehova. (Psalmit 103:1, 2.)

8. Mikä valaisee Jumalan nimen käyttämisen tärkeyttä?

8 Psalmi 8:9 valaisee sitä, miksi on hyvin tärkeää käyttää Jehovan nimeä: ”Oi Jehova, meidän Herramme, kuinka majesteettinen onkaan sinun nimesi kaikessa maassa!” Vertaa tätä seuraavaan käännökseen: ”Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!” (Vuoden 1992 kirkkoraamattu.) Kuten edellisessä kirjoituksessa mainittiin, voimme kuitenkin hankkia ”Jumalan tuntemuksen”, jos annamme hänen Sanansa valistaa meitä. Mistä Raamatun tutkimisen apuneuvosta sitten saamme nopeasti vastaukset kysymyksiimme, jotka koskevat Jumalan nimen tärkeyttä? (Sananlaskut 2:1–6.)

9. a) Mikä julkaisu voi auttaa meitä selittämään Jumalan nimen käytön tärkeyttä? b) Millä tavoin monet kääntäjät ovat osoittaneet epäkunnioitusta Jumalan nimeä kohtaan?

9 Voimme etsiä vastauksia 69 kielelle käännetystä kirjasesta Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti *. Sen osassa nimeltä ”Jumalan nimen merkitys ja lausuminen” (s. 6–11) osoitetaan selvästi, että heprealainen tetragrammi (tulee ’neljää kirjainta’ tarkoittavasta kreikkalaisesta ilmauksesta) esiintyy muinaisissa hepreankielisissä teksteissä lähes 7000 kertaa. Silti juutalaisuuden ja kristikunnan papit ja kääntäjät ovat tahallaan jättäneet sen pois useimmista raamatunkäännöksistään. * Miten he voivat väittää tuntevansa Jumalan ja olevansa otollisessa suhteessa häneen, jos he kieltäytyvät kutsumasta häntä hänen nimellään? Hänen oikea nimensä auttaa ymmärtämään, mitkä ovat hänen tarkoituksensa ja kuka hän on. Ja mitä arvoa on Jeesuksen mallirukouksen sanoilla ”meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty”, jos Jumalan nimeä ei edes käytetä? (Matteus 6:9; Johannes 5:43; 17:6.)

Kuka Jeesus Kristus on?

10. Millä tavoin voimme saada kokonaiskuvan Jeesuksen elämästä ja sananpalveluksesta?

10 Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen 3. oppijakso on nimeltään ”Kuka Jeesus Kristus on?” Vain kuudessa kappaleessa siinä kerrotaan hyvin lyhyesti, kuka Jeesus on, miten hän sai alkunsa ja miksi hän tuli maan päälle. Jos kuitenkin haluat käsiisi perinpohjaisen kertomuksen hänen elämästään, ei itse evankeliumien lisäksi ole parempaa tietolähdettä kuin kirja Suurin ihminen joka koskaan on elänyt *. Tässä kirjassa, joka on saatavissa 111 kielellä, on neljään evankeliumiin perustuva yksityiskohtainen, aikajärjestystä noudattava kertomus Kristuksen elämästä ja opetuksista. Sen 133 luvussa käydään läpi Jeesuksen elämän ja sananpalveluksen tapahtumat. Toisenlainen, erittelevä esitys on teoksen Raamatun ymmärtämisen opas 1. osan hakusanan ”Jeesus Kristus” alla.

11. a) Miten Jehovan todistajien käsitys Jeesuksesta eroaa muiden käsityksistä? b) Mitkä Raamatun jakeet kumoavat selvästi kolminaisuusopin, ja mikä julkaisu auttaa ymmärtämään tätä?

11 Kristikunnassa Jeesusta koskeva väittely keskittyy siihen, onko hän sekä ”Jumalan Poika” että ”Poika-Jumala” – toisin sanoen kiistaan kolminaisuusopista, jota katolisen kirkon katekismus sanoo ”kristillisen uskon – – keskeiseksi salaisuudeksi” (Catechism of the Catholic Church). Jehovan todistajat poikkeavat kristikunnan uskonnoista siinä, että heidän käsityksensä mukaan Jeesus on jumalallista alkuperää mutta ei Jumala. Tätä aihetta käsitellään erittäin hyvin kirjasessa Tulisiko sinun uskoa kolminaisuuteen? *, joka on käännetty 95 kielelle. Lukuisiin raamatunkohtiin, joiden avulla se kumoaa kolminaisuusopin, kuuluvat Markuksen 13:32 ja 1. Korinttilaiskirjeen 15:24, 28.

12. Mikä kysymys ansaitsee vielä huomiomme?

12 Se mitä edellä on sanottu Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tuntemuksen hankkimisesta, valaisee sitä, miten voimme tutkia henkilökohtaisesti, jotta pystyisimme auttamaan Raamatun totuuteen perehtymättömiä ihmisiä saamaan täsmällistä tietoa (Johannes 17:3). Entä ne, jotka ovat olleet kristillisen seurakunnan yhteydessä useita vuosia? Heillehän on jo kertynyt paljon Raamatun tuntemusta, joten täytyykö heidän yhä kiinnittää huomiota Jehovan sanan henkilökohtaiseen tutkimiseen?

Miksi ’kiinnittää alituista huomiota’?

13. Mikä virheellinen käsitys joillakuilla voi olla henkilökohtaisesta tutkimisesta?

13 Joillekuille, jotka ovat olleet seurakunnan jäseniä useita vuosia, saattaa tulla tavaksi yksinkertaisesti luottaa niihin tietoihin, joita he ovat hankkineet Raamatusta Jehovan todistajana olonsa ensi vuosina. On helppoa järkeillä: ”Minun ei tarvitse tutkia yhtä paljon kuin uudempien. Olenhan lukenut läpi Raamatun ja raamatullisia julkaisuja vuosien varrella jo monta kertaa.” Se olisi samaa kuin sanoisi: ”Olen tähän mennessä syönyt jo niin monta ateriaa, ettei minun tarvitse enää huolehtia syömisestä.” Tiedämme, että elimistöämme täytyy jatkuvasti ravita monipuolisella, oikein valmistetulla ruoalla, jotta se pysyisi terveenä ja toimintakykyisenä. Miten paljon tärkeämpää onkaan pitää samoin yllä hengellistä terveyttämme ja voimaamme! (Heprealaisille 5:12–14.)

14. Miksi meidän täytyy kiinnittää alituista huomiota itseemme?

14 Siksi meidän kaikkien, olemmepa tutkineet Raamattua kauan tai vain vähän aikaa, täytyy noudattaa neuvoa, jonka Paavali antoi Timoteukselle, kypsälle, vastuulliselle valvojalle: ”Kiinnitä alituista huomiota itseesi ja opetukseesi. Pysy näissä asioissa, sillä näin tekemällä tulet pelastamaan sekä itsesi että ne, jotka sinua kuuntelevat.” (1. Timoteukselle 4:15, 16.) Miksi meidän pitäisi suhtautua Paavalin neuvoon vakavasti? Koska hän korosti myös, että meillä on taistelu ”Panettelijan vehkeilyjä vastaan” ja ”taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan”. Ja apostoli Pietari varoitti, että Panettelija etsii, ”kenet niellä”, ja kuka tahansa meistä voi joutua hänen uhrikseen. Itsetyytyväisyys voi olla juuri se heikkous, jota hän meissä vaanii. (Efesolaisille 6:11, 12; 1. Pietarin kirje 5:8.)

15. Mikä hengellinen puolustuskeino meillä on, ja miten voimme pitää sen kunnossa?

15 Miten sitten voimme puolustautua? Apostoli Paavali muistuttaa meille: ”Ottakaa tämän vuoksi Jumalan koko sota-asu, jotta voisitte tehdä vastarintaa pahana päivänä ja kaikki perusteellisesti tehtyänne pysyä lujina.” (Efesolaisille 6:13.) Tämän hengellisen sota-asun tehokkuus ei riipu vain sen alkuperäisestä tilasta vaan myös sen säännöllisestä kunnossapidosta. Tähän Jumalan tarjoamaan täydelliseen varustukseen täytyy siksi sisältyä Jumalan sanan tuntemuksen pitäminen ajan tasalla. On näin ollen tärkeää pysyä sen totuuden ymmärryksen tasalla, jonka Jehova paljastaa meille Sanansa ja uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan välityksellä. Voidaksemme pitää hengellisen sota-asumme kunnossa meidän täytyy itse tutkia säännöllisesti Raamattua ja raamatullisia julkaisuja. (Matteus 24:45–47; Efesolaisille 6:14, 15.)

16. Miten voimme varmistautua siitä, että meillä oleva ”uskon suuri kilpi” on hyvässä kunnossa?

16 Paavalin mukaan olennaisen tärkeä osa puolustustamme on ”uskon suuri kilpi”, jolla voimme torjua ja sammuttaa Saatanan palavat heittoaseet eli väärät syytökset ja luopio-opetukset (Efesolaisille 6:16). Meidän on siksi välttämätöntä tarkistaa, miten vahva uskon kilpemme on, ja miettiä, miten pitää se kunnossa ja vahvistaa sitä. Voisit esimerkiksi kysyä: ”Miten valmistaudun viikoittaiseen Raamatun tutkisteluun, jossa käytetään Vartiotorni-lehteä? Olenko tutkinut aineistoa riittävästi, jotta kykenen ’kannustamaan rakkauteen ja hyviin tekoihin’ esittämällä huolellisesti mietittyjä vastauksia kokouksen aikana? Avaanko Raamatun ja luenko raamatunkohdat, joihin on viitattu mutta joita ei ole lainattu? Rohkaisenko toisia osallistumalla innokkaasti kokouksiin?” Hengellinen ravintomme on vahvaa, ja hyötyäksemme siitä täysin määrin se täytyy sulattaa. (Heprealaisille 5:14; 10:24.)

17. a) Minkä myrkyn avulla Saatana yrittää jäytää hengellisyyttämme? b) Mikä on vastalääkettä Saatanan myrkylle?

17 Saatana tietää langenneen lihan heikkoudet, ja hänen vehkeilynsä ovat petollisia. Hän levittää vahingollista vaikutustaan muun muassa saattamalla pornografian ihmisten ulottuville television, Internetin, videoiden ja painotuotteiden välityksellä. Jotkut kristityt ovat antaneet tämän myrkyn tunkeutua läpi heikentyneen puolustusjärjestelmänsä, ja se on johtanut etujen menettämiseen seurakunnassa tai vielä vakavampiinkin seurauksiin. (Efesolaisille 4:17–19.) Mikä on vastalääkettä Saatanan hengelliselle myrkylle? Meidän ei tule laiminlyödä säännöllistä henkilökohtaista Raamatun tutkimista, kristillisiä kokouksiamme eikä Jumalalta saatavasta täydellisestä sota-asusta huolehtimista. Yhdessä nämä auttavat meitä erottamaan oikean väärästä ja vihaamaan sitä, mitä Jumala vihaa (Psalmit 97:10; Roomalaisille 12:9).

18. Miten ”hengen miekka” voi auttaa meitä hengellisessä taistelussamme?

18 Jos pidämme tapanamme tutkia säännöllisesti Raamattua, pystymme sekä puolustautumaan Jumalan sanan täsmällisen tuntemuksen avulla että myös hyökkäämään tehokkaasti käyttämällä ”hengen miekkaa, toisin sanoen Jumalan sanaa”. Jumalan sana on ”terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen ja nivelet ja niiden ytimen ja kykenee havaitsemaan sydämen ajatukset ja aikomukset”. (Efesolaisille 6:17; Heprealaisille 4:12.) Jos opimme käyttämään tuota ”miekkaa” taitavasti, pystymme kiusauksia kohdatessamme havaitsemaan tuon paholaisen kuolettavat ansat, vaikka ne voivat päältä päin näyttää viattomilta tai jopa houkuttelevilta. Hankkimamme raamatullinen tieto ja ymmärrys auttavat meitä hylkäämään sen, mikä on pahaa, ja tekemään sitä, mikä on hyvää. Meidän kaikkien on siksi tarpeellista kysyä itseltämme: ”Onko miekkani hyvässä terässä vai onko se ruosteessa? Onko minun vaikea muistaa raamatunkohtia, jotka voivat tehostaa hyökkäystä?” Pitäkäämme yllä hyviä tutkimistapoja ja vastustakaamme näin Panettelijaa. (Efesolaisille 4:22–24.)

19. Mitä hyötyä voimme saada, jos olemme innokkaita tutkimaan henkilökohtaisesti?

19 Paavali kirjoitti: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” Jos suhtaudumme vakavasti Paavalin Timoteukselle osoittamiin sanoihin, voimme vahvistaa omaa hengellisyyttämme ja tehostaa sananpalvelustamme. Hengelliset vanhimmat ja avustavat palvelijat voivat olla suuremmaksi hyödyksi seurakunnalle, ja me kaikki voimme pysyä vahvoina uskossa. (2. Timoteukselle 3:16, 17; Matteus 7:24–27.)

[Alaviitteet]

^ kpl 4 Yleensä kirjasen Mitä Jumala vaatii meiltä? tutkineet vastakiinnostuneet siirtyvät kirjaan Tieto joka johtaa ikuiseen elämään (molemmat ovat Jehovan todistajien julkaisuja). Tässä annettavat ehdotukset auttavat raivaamaan tieltä hengellisen edistymisen esteitä.

^ kpl 9 Jehovan todistajien julkaisu. Lisätietoja on teoksessa Raamatun ymmärtämisen opas, sen 1. osan hakusanan ”Jehova” alla.

^ kpl 9 Useat espanjalaiset ja katalonialaiset käännökset ovat huomattavia poikkeuksia siinä, että ne kääntävät heprealaisen tetragrammin sanoilla ”Yavé”, ”Yahveh”, ”Jahvè” ja ”Jehová”.

^ kpl 10 Julkaissut Jehovan todistajat.

^ kpl 11 Julkaissut Jehovan todistajat.

Muistatko?

• Millaisten olosuhteiden ansiosta henkilökohtainen tutkiminen on tehokkaampaa?

• Minkä erehdyksen monet raamatunkäännökset tekevät Jumalan nimen suhteen?

• Minkä raamatunkohtien avulla kumoaisit kolminaisuusopetuksen?

• Mitä meidän täytyy tehdä suojautuaksemme Saatanan vehkeilyiltä, vaikka olisimme olleet tosi kristittyjä useita vuosia?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 19]

Tehokasta henkilökohtaista tutkimista varten tarvitaan oikea ympäristö, jossa on mahdollisimman vähän häiriöitä

[Kuvat s. 23]

Onko ”miekkasi” hyvässä terässä vai ruosteessa?