Kun pitäisi antaa yli varojensa

”VOITTE sanoa minua kerjäläiseksi; se ei haittaa minua. Kerjään Jeesukselle.” Nämä paljonpuhuvat protestanttipapin sanat kiinnittävät huomion siihen kiistaan, jota käydään uskonnollisen toiminnan rahoittamisesta. Näyttää siltä, että järjestäytynyt uskonto voi selviytyä vain huomattavan rahallisen tuen turvin. Palkat täytyy maksaa, temppeleitä täytyy rakentaa ja ylläpitää ja evankelioimiskampanjat täytyy rahoittaa. Mistä tähän saadaan tarvittavat varat?

Monille kirkoille ratkaisu on kymmenykset. * ”Kymmenykset ovat Jumalan tapa rahoittaa Valtakuntaansa maan päällä”, väittää saarnaaja Norman Robertson. ”Se on hänen talousjärjestelmänsä, jonka ansiosta evankeliumi voidaan saarnata.” Hän muistuttaa seuraajiaan kainostelematta näiden vastuusta antaa ja toteaa painokkaasti, ettei kymmenyksiä anneta, koska siihen on varaa, vaan tottelevaisuudesta. Kymmenysten maksamatta jättäminen on hänen mukaansa selvä rikkomus Jumalan käskyjä vastaan; se on kavaltamista. (Tithing—God’s Financial Plan.)

Olet todennäköisesti samaa mieltä siitä, että antamisen tulisi olla osa kristittyjen palvontaa. Mutta onko itsepintainen rahan pyytäminen sinusta häiritsevää tai jopa loukkaavaa? Brasilialainen teologi Inácio Strieder syyttää kirkkoja siitä, että ne käyttävät kymmenyksiä ”sisäisten ongelmiensa ratkaisemiseen”, ja luokittelee sellaisen ”laittomaksi, vilpilliseksi ja teologisesti erheelliseksi”. Hän sanoo, että tällaisen toiminnan seurauksena ”työttömät, lesket, slummien asukkaat ja ne, jotka eivät kykene ajattelemaan kriittisesti, päättelevät, että Jumala on hylännyt heidät ja että heidän on pakko antaa ’saarnaajalle’ niin paljon, että heidän oma perheensä on nälissään”.

Saatat pohtia, soveltavatko kymmenyksiä vaativat kirkot Raamattua oikein vai voisivatko jotkin uskonnolliset ryhmät herättää jäsenissään pelkoa Jumalaa kohtaan saadakseen heidän rahansa. Odottaako Jumala tosiaan meidän antavan yli varojemme?

[Alaviite]