Lukijoiden kysymyksiä

Miksi Raamatussa sanotaan, että ihmisen tulee huutaa, kun hänet uhataan raiskata?

Kukaan, joka ei ole henkilökohtaisesti kokenut sitä suunnatonta pelkoa, jota raiskaajan julma hyökkäys aiheuttaa, ei voi täysin ymmärtää, missä määrin se voi järkyttää ihmisen elämää. Kokemus on niin kauhistuttava, että se voi jättää uhriin elinikäiset arvet. * Eräs nuori kristitty nainen, jonka kimppuun raiskaaja hyökkäsi joitakin vuosia sitten, kertoo: ”Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä silmitöntä kauhua, jonka vallassa olin tuona iltana, eivät myöskään niitä traumoja, joista olen sen jälkeen kärsinyt.” On ymmärrettävää, että monista on parempi olla edes ajattelematta näin pelottavaa asiaa. Raiskauksen uhka on kuitenkin todellisuutta tässä jumalattomassa maailmassa.

Raamattu ei pidäty kertomasta joistakin raiskauksista ja raiskausyrityksistä, jotka tapahtuivat menneisyydessä (1. Mooseksen kirja 19:4–11; 34:1–7; 2. Samuelin kirja 13:1–14). Se kuitenkin myös neuvoo, miten ihmisen tulisi menetellä, kun hänet uhataan raiskata. 5. Mooseksen kirjan 22:23–27:ssä kerrotaan, mitä Laissa sanottiin tästä asiasta. Tässä käsitellään kahta tilannetta. Ensimmäisessä mies tapasi nuoren naisen kaupungissa ja makasi hänen kanssaan. Nainen ei kuitenkaan huutanut apua. Niinpä hänen katsottiin olevan syyllinen ”siksi, että hän ei huutanut kaupungissa”. Jos hän olisi huutanut, lähistöllä olevat ihmiset olisivat voineet pelastaa hänet. Toisessa tapauksessa mies tapasi nuoren naisen maaseudulla, missä hän ’tarttui häneen ja makasi hänen kanssaan’. Puolustaakseen itseään tuo nainen ”huusi, mutta ketään ei ollut pelastamassa häntä”. Toisin kuin ensimmäisessä tapauksessa, tämä nainen ei selvästikään myöntynyt hyökkääjän tekoon. Hän  vastusti tätä aktiivisesti ja huusi apua, mutta joutui taipumaan ylivoiman edessä. Huutaminen todisti, että hän oli vastentahtoinen uhri; hän ei syyllistynyt väärintekoon.

Vaikkeivät nykyajan kristityt olekaan tuon Mooseksen lain alaisuudessa, edellä esitetyt periaatteet opastavat myös heitä. Raamatun kertomus korostaa sitä, miten tärkeää on vastustaa ja huutaa apua. Huutamista pidetään raiskaustilanteessa edelleenkin tehokkaana menettelynä. Muuan rikosten ehkäisyn asiantuntija sanoi: ”Jos naisen kimppuun käydään, hänen paras aseensa ovat yhä hänen keuhkonsa.” Naisen huuto voi kiinnittää toisten huomion, niin että he voivat tulla hänen avukseen, tai se voi säikäyttää hyökkääjän ja saada hänet lähtemään. Muuan nuori kristitty nainen, joka joutui raiskaajan hyökkäyksen kohteeksi, kertoi: ”Huusin täyttä kurkkua, ja hän perääntyi. Kun hän tuli uudelleen kohti, huusin ja lähdin juoksemaan. Olin usein aiemmin miettinyt, mitä huutaminen hyödyttää, jos joku vahva mies tarttuu minuun mielessään vain yksi asia? Nyt tiedän, että se tosiaan tepsii!”

Siinäkään ikävässä tapauksessa, että nainen nujerretaan ja hänet raiskataan, vastarinnan tekeminen ja avun huutaminen ei ole turhaa. Se päinvastoin osoittaa, että hän teki kaiken voitavansa hyökkääjän vastustamiseksi (5. Mooseksen kirja 22:26). Tästä koettelemuksesta huolimatta hänellä voi olla puhdas omantunto ja hän voi säilyttää itsekunnioituksensa ja luottaa siihen, että hän on Jumalan silmissä puhdas. Tällainen hirvittävä kokemus voi jättää häneen henkisiä vammoja, mutta sen tietäminen, että hän teki kaikkensa hyökkääjän vastustamiseksi, edistää suuresti hänen toipumistaan.

Jotta osaisi soveltaa 5. Mooseksen kirjan 22:23–27:ää, on tajuttava, että tämä lyhyt kertomus ei kata kaikkia mahdollisia tilanteita. Siinä ei esimerkiksi käsitellä tilannetta, jossa hyökkäyksen uhriksi joutuva nainen ei pysty huutamaan siksi, että hän on mykkä, tajuton tai pelon lamaannuttama tai siksi, että suun edessä pidetään kättä tai suu teipataan. Koska Jehova kuitenkin pystyy ottamaan huomioon kaikki seikat, vaikuttimet mukaan lukien, hän suhtautuu tilanteeseen ymmärtäväisesti ja oikeudenmukaisesti, sillä ”kaikki hänen tiensä ovat oikeutta” (5. Mooseksen kirja 32:4). Hän tietää, mitä todellisuudessa tapahtui ja missä määrin uhri taisteli hyökkääjää vastaan. Näin ollen uhri, joka ei kyennyt huutamaan mutta teki muuten kaikkensa omissa olosuhteissaan, voi jättää asiat Jehovan käsiin (Psalmit 55:22; 1. Pietarin kirje 5:7).

Kaikesta huolimatta jotkut kristityt naiset, jotka ovat joutuneet hyökkäyksen ja väkivallan kohteeksi, tuntevat jatkuvaa syyllisyyttä. He ajattelevat, etteivät he tehneet tarpeeksi tuon tapahtuman estämiseksi. Tällaisten ihmisten ei kuitenkaan pidä syyttää itseään, vaan he voivat rukoilla Jehovaa, pyytää häneltä apua ja luottaa hänen runsaaseen rakkaudelliseen huomaavaisuuteensa (2. Mooseksen kirja 34:6; Psalmit 86:5).

Ne kristityt naiset, jotka raiskaajan hyökkäyksen vuoksi kärsivät henkisistä vammoista, voivat luottaa siihen, että Jehova ymmärtää täysin sen tuskan, jota he kokevat. Jumalan sanassa vakuutetaan heille: ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on musertunut henki.” (Psalmit 34:18.) Myös kristillisessä seurakunnassa toisilta uskovilta saatu aito ymmärtämys ja heidän lempeän tukensa vastaanottaminen voivat auttaa selviytymään traumoista (Job 29:12; 1. Tessalonikalaisille 5:14). Lisäksi se, että ihminen itse ponnistelee keskittyäkseen myönteisiin asioihin, auttaa häntä saamaan ”Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ajatuksen” (Filippiläisille 4:6–9).

[Alaviite]