Paneeko Jehova merkille mitä sinä teet?

MITEN vastaisit tähän kysymykseen? Moni saattaisi sanoa jotain tällaista: ”Jumala pani varmasti merkille esimerkiksi Mooseksen, Gideonin ja Daavidin teot, mutta enpä usko, että hän on kiinnostunut mistään, mitä minä voin tehdä. Minä en ole mikään Mooses, Gideon tai Daavid.”

On totta, että jotkut uskolliset miehet tekivät Raamatun aikoina aivan poikkeuksellisia uskon tekoja. He ”kukistivat valtakuntia – –, tukkivat leijonien suut, ehkäisivät tulen voiman, pääsivät miekanterää pakoon” (Heprealaisille 11:33, 34). Toiset kuitenkin ilmaisivat uskonsa vähemmän huomiota herättävillä tavoilla, ja Raamattu vakuuttaa, että Jumala pani merkille myös heidän uskon tekonsa. Valaistaanpa tätä sillä, mitä Raamattu kertoo eräästä paimenesta, profeetasta ja leskestä.

Paimen uhraa uhrin

Mitä muistat Abelista, Aadamin ja Eevan toisesta pojasta? Saatat muistaa, että hän kuoli marttyyrina, minkä todennäköisesti vain harvat meistä joutuvat kokemaan. Mutta alun perin Jumala pani Abelin merkille eräästä toisesta syystä.

Eräänä päivänä Abel otti parhaita eläimiä katraastaan ja uhrasi Jumalalle uhrin. Nykyään hänen uhrilahjaansa saatettaisiin pitää suhteellisen vaatimattomana, mutta Jehova pani sen merkille ja ilmaisi hyväksymyksensä. Eikä siinä kaikki. Lähes neljä tuhatta vuotta myöhemmin Jehova henkeytti apostoli Paavalin kirjoittamaan siitä Heprealaiskirjeeseen. Niinkään pitkän ajan kuluttua Jumala ei ollut unohtanut tuota yksinkertaista uhria! (Heprealaisille 6:10; 11:4.)

Miten Abel ratkaisi, millaisen uhrin hän uhraisi? Tätä Raamattu ei kerro, mutta hänen on täytynyt pohtia sitä. Hän oli paimen, joten ei ole yllättävää, että hän uhrasi eläimiä katraastaan. Huomaa kuitenkin, että hän antoi parastaan, ”niiden rasvaisia osia” (1. Mooseksen kirja 4:4). On myös mahdollista, että hän mietiskeli sitä, mitä Jehova sanoi käärmeelle Eedenin puutarhassa: ”Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.” (1. Mooseksen kirja 3:15; Ilmestys 12:9.) Vaikka Abel ei ehkä tiennytkään ”naisen” ja naisen ”siemenen” henkilöllisyyttä, hän on saattanut tajuta, että naisen siemenen kantapään murskaamiseen liittyisi veren vuodattaminen. Varmasti hän ymmärsi, ettei mikään voisi olla arvokkaampaa kuin elävä olento. Joka tapauksessa hänen uhrinsa oli erittäin sopiva.

Abelin tavoin myös kristityt uhraavat Jumalalle uhreja. He eivät uhraa katraansa esikoisia vaan ”ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti – – [Jumalan] nimeä” (Heprealaisille 13:15). Huulemme  julistavat julkisesti, kun kerromme toisille uskostamme.

Haluaisitko parantaa uhrisi laatua? Pohdi siinä tapauksessa tarkoin alueenne ihmisten tarpeita. Mistä he ovat huolissaan? Mistä he ovat kiinnostuneita? Mitkä Raamatun sanoman puolet voisivat vedota heihin? Aina kun olet todistamassa, erittele tekemiäsi käyntejä ja mieti, miten voisit saada parempia tuloksia. Ja kun puhut Jehovasta, puhu vakaumuksellisesti, sydämestäsi. Tee uhristasi todellinen ”ylistysuhri”.

Profeetta saarnaa piittaamattomille ihmisille

Tarkastellaanpa seuraavaksi profeetta Hanokia. Hän on saattanut olla omana aikanaan ainoa Jehova Jumalan todistaja. Oletko sinä Hanokin tavoin perheessäsi ainoa, joka palvelee uskollisesti Jehovaa? Oletko luokkasi ainoa oppilas tai työpaikkasi ainoa työntekijä, joka pitää kiinni Raamatun periaatteista? Jos olet, saatat kohdata vaikeuksia. Ystävät, sukulaiset ja luokka- tai työtoverit voivat yllyttää sinua rikkomaan Jumalan lakeja. ”Kukaan ei saa koskaan tietää, mitä olet tehnyt”, he saattavat sanoa. ”Me emme kerro kenellekään.” He voivat väittää, että on typerää murehtia Raamatun moraalinormeista, koska Jumala ei välitä siitä, mitä teet. Harmissaan siitä, ettet ajattele ja toimi heidän tavallaan, he saattavat tehdä kaikkensa nujertaakseen vastarintasi.

Tällaisen painostuksen kestäminen on kieltämättä vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Ajattele Hanokia. Hän edusti seitsemättä sukupolvea Aadamista laskettuna, mutta hänen syntymäänsä mennessä useimmat ihmiset olivat menettäneet kaiken moraalitajunsa (Juudaan kirje 14). Heidän puheensa oli häpeällistä, ja heidän käytöksensä oli ’järkyttävää’. (Juudaan kirje 15.) He toimivat paljolti samalla tavalla kuin monet ihmiset nykyään.

Miten Hanok selviytyi? Vastaus tähän kysymykseen on tärkeä meille. Vaikka Hanok saattoi olla ainoa ihminen maan päällä, joka palvoi Jehovaa, hän ei todellisuudessa ollut yksin. Hanok vaelsi Jumalan kanssa (1. Mooseksen kirja 5:22).

Jumalan miellyttäminen oli Hanokille kaikkein tärkeintä. Hän tiesi, että Jumalan kanssa vaeltaminen merkitsi enemmän kuin vain puhtaan, moraalisen elämän viettämistä. Jehova odotti hänen saarnaavan (Juudaan kirje 14, 15). Ihmisiä piti varoittaa siitä, etteivät heidän jumalattomat tekonsa jääneet huomaamatta. Hanok vaelsi Jumalan kanssa yli 300 vuotta – paljon kauemmin kuin kukaan meistä on kestänyt – ja hän jatkoi Jumalan kanssa vaeltamista aina kuolemaansa saakka (1. Mooseksen kirja 5:23, 24).

Mekin olemme Hanokin tavoin saaneet tehtävän saarnata (Matteus 24:14). Sen lisäksi että saarnaamme talosta taloon, yritämme kertoa hyvää uutista sukulaisillemme, liiketuttavillemme sekä työ- ja koulutovereillemme. Joskus saatamme kuitenkin epäröidä todistaa. Käykö sinulle joskus niin? Älä vaivu epätoivoon. Jäljittele varhaiskristittyjä ja rukoile Jumalalta rohkeutta (Apostolien teot 4:29). Älä koskaan unohda, että niin kauan kuin vaellat Jumalan kanssa, et todellisuudessa ole koskaan yksin.

Leski valmistaa aterian

Kuvittele: muuan nimeltä mainitsematon leski sai kaksi siunausta, koska hän valmisti yksinkertaisen aterian. Tämä ei-israelilainen nainen asui Sarpatin kaupungissa 900-luvulla eaa. Maa oli kärsinyt pitkään kuivuudesta ja nälänhädästä, joten hänen ruokavarastonsa olivat  huvenneet. Kaikki mitä hänellä oli jäljellä, oli kourallinen jauhoja ja sen verran öljyä, että hän saattoi valmistaa itselleen ja pojalleen viimeisen aterian.

Tässä tilanteessa häntä lähestyi eräs muukalainen. Hän oli Jumalan profeetta Elia, joka pyysi osaa lesken vähäisistä antimista. Leskellä ei ollut riittävästi ruokaa itseään ja poikaansa varten, saati sitten tälle muukalaiselle. Elia kuitenkin vakuutti leskelle Jehovan nimessä, että jos hän jakaisi ruokansa hänen kanssaan, hän ja hänen poikansa eivät näkisi nälkää. Vaati uskoa luottaa siihen, että Israelin Jumala panisi merkille hänet, vierasmaalaisen lesken. Kaikesta huolimatta hän uskoi Eliaa, ja Jehova palkitsi hänet. ”Suuri jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä pieni öljyruukku ehtynyt Jehovan sanan mukaan, jonka hän oli puhunut Elian välityksellä.” Tuo nainen ja hänen poikansa saivat säännöllisesti ruokaa, kunnes nälänhätä päättyi. (1. Kuninkaiden kirja 17:8–16.)

Leskeä odotti kuitenkin vielä eräs toinen siunaus. Jonkin aikaa tuon ihmeen jälkeen hänen rakas poikansa sairastui ja kuoli. Säälistä liikuttuneena Elia anoi Jehovaa herättämään pojan eloon. (1. Kuninkaiden kirja 17:17–24.) Se olisi ollut ennennäkemätön ihme, sillä Raamattu ei kerro, että ketään olisi aiemmin herätetty kuolleista. Osoittaisiko Jehova jälleen armoa tälle vierasmaalaiselle leskelle? Hän osoitti. Jehova antoi Elialle voimaa herättää pojan henkiin. Jeesus sanoi myöhemmin tästä siunatusta leskestä: ”Israelissa oli monia leskiä Elian päivinä – –, eikä Eliaa kuitenkaan lähetetty kenenkään luo heistä, vaan – – Sarpatiin, Sidonin maahan, erään leskivaimon luo.” (Luukas 4:25, 26.)

Nykyään taloudellinen tilanne on kaikkea muuta kuin vakaa jopa teollisuusmaissa. Jotkin suuret yritykset ovat sanoneet irti ihmisiä, jotka ovat olleet uskollisia työntekijöitä vuosikymmenten ajan. Työttömyyden uhatessa kristitty saattaisi tuntea kiusausta käyttää työntekoon kohtuuttomasti aikaa siinä toivossa, että yritys pitäisi hänet palveluksessaan. Silloin hänelle jäisi ehkä vain vähän aikaa käydä kristillisissä kokouksissa, osallistua kenttäpalvelukseen ja huolehtia perheensä tunneperäisistä ja hengellisistä tarpeista. Hänestä voi kuitenkin tuntua, että hänen täytyy pitää työpaikkansa melkeinpä mihin hintaan hyvänsä.

Tällaiseen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen joutunut kristitty on aivan aiheellisesti huolissaan. Nykyään on vaikeaa löytää työtä. Useimmat meistä eivät yritä rikastua vaan huolehtia Sarpatin lesken tavoin siitä, että meillä on leipää pöytään. Apostoli Paavali kuitenkin muistuttaa meitä siitä, mitä Jumala on sanonut: ”En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.” Voimme sanoa luottavaisesti: ”Jehova on minun auttajani; en pelkää. Mitä voi ihminen minulle tehdä?” (Heprealaisille 13:5, 6.) Paavali pani koko elämänsä tuon lupauksen varaan, ja Jehova piti hänestä aina huolta. Samoin hän pitää huolta meistäkin, ellemme me hylkää häntä.

Meistä voi tuntua, ettemme voisi koskaan yltää samanlaisiin suorituksiin kuin Mooses, Gideon ja Daavid ja heidän kaltaisensa hengelliset ihmiset, mutta me voimme jäljitellä heidän uskoaan. Voimme lisäksi pitää mielessä Abelin, Hanokin ja Sarpatin lesken yksinkertaiset uskon teot. Jehova on kiinnostunut kaikista uskon teoista, myös pienistä. Kun jumalaapelkäävä oppilas kieltäytyy huumeista, kun kristitty työntekijä torjuu moraalittomat ehdotukset työpaikalla tai kun iäkäs todistaja tulee uskollisesti seurakunnan kokouksiin väsymyksestä ja huonosta kunnosta huolimatta, Jehova näkee sen – ja iloitsee (Sananlaskut 27:11).

 Panetko sinä merkille mitä toiset tekevät?

Jehova tosiaankin panee merkille, mitä me teemme. Jumalan jäljittelijöinä meidänkin pitäisi siksi panna valppaasti merkille toisten vaivannäkö (Efesolaisille 5:1). Mikset pohtisi tarkemmin, millaisia vaikeuksia toiset kristityt joutuvat voittamaan päästäkseen seurakunnan kokouksiin ja osallistuakseen kenttäpalvelukseen ja millaisten ongelmien kanssa he kamppailevat pelkästään selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästä?

Kerro sitten näille toisille Jehovan palvojille, että arvostat heidän vaivannäköään. He ovat varmasti iloisia siitä, että huomasit heidät, ja sinun kiinnostuksesi voi auttaa heitä luottamaan siihen, että myös Jehova panee heidät merkille.