Aleksanteri VI – paavi jota Rooma ei unohda

”KATOLISELTA kannalta katsoen Aleksanteri VI:ta ei voi tuomita riittävän ankarasti.” (Geschichte der Päpste seit dem Ausgang des Mittelalters.) ”Hänen yksityiselämäänsä on täysin mahdotonta puolustella – – meidän on myönnettävä, että tämä paavikausi ei ole kunniaksi katoliselle kirkolle. Vaikka Borgian suvun aikalaiset olivatkin tottuneet näkemään tällaista, – – [tuon suvun] väärinkäytökset herättivät heissä sanoin kuvaamatonta kauhua, jonka jälkimainingit eivät ole laantuneet vieläkään, yli neljäsataa vuotta myöhemmin.” (L’Église et la Renaissance [1449–1517].)

Miksi arvostetut roomalaiskatolista kirkkoa käsittelevät historiateokset esittävät tällaisia kirpeitä lausuntoja paavista ja hänen perheestään? Mitä sellaista he tekivät, että heitä näin kritisoidaan? Roomassa lokakuusta 2002 helmikuuhun 2003 esillä ollut Borgian suvun vallankäytöstä kertova näyttely (I Borgia—l’arte del potere) tarjosi tilaisuuden pohtia etuoikeuksia, joita paavinvirkaan katsotaan kuuluvan, ja varsinkin sitä, miten Rodrigo Borgia eli Aleksanteri VI (paavina vuosina 1492–1503) noita etuoikeuksia käytti.

Valtaannousu

Rodrigo Borgia syntyi vuonna 1431 huomattavaan sukuun Játivassa Aragoniassa, joka kuuluu nykyisin Espanjalle. Hänen enonsa Valencian piispa Alfonso de Borgia valvoi sisarenpoikansa koulutusta ja huolehti siitä, että Rodrigolle jo nuorella iällä annettiin kirkon virkoja, jotka takasivat vakaat tulot. Myöhemmin Alfonso, joka itse oli edennyt jo kardinaaliksi, järjesti 18-vuotiaan suojattinsa Rodrigon muuton Italiaan, missä tämä ryhtyi lukemaan lakia. Kun Alfonsosta tuli paavi Calixtus III, hän teki Rodrigosta ja eräästä toisesta sukulaispojastaan kardinaaleja. Pere Lluís Borgiasta tuli useiden eri kaupunkien maaherra. Pikapuoliin Rodrigo nimitettiin kirkon varakansleriksi, jona hän toimi useiden paavien aikana. Tuossa asemassa hän saattoi haalia itselleen lukuisia tuottoisia kirkonvirkoja, koota valtavasti omaisuutta, käyttää suunnatonta valtaa ja viettää ylellistä ruhtinaan elämää.

Rodrigo oli älykäs ja kaunopuheinen taiteen- ja tieteensuosija, joka pääsi taitavasti tavoitteisiinsa. Hänellä oli kuitenkin lukuisia luvattomia rakkaussuhteita, ja hän sai neljä lasta elinikäisen rakastajattarensa kanssa sekä muita lapsia muiden naisten kanssa. Vaikka paavi Pius II nuhteli Rodrigoa hänen taipumuksistaan kaikkein  ”irstaimpiin” huvituksiin ja ”hillittömiin nautintoihin”, hän ei muuttanut kurssiaan.

Vuonna 1492 paavi Innocentius VIII:n kuoltua kirkon kardinaalit kokoontuivat valitsemaan hänelle seuraajaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että Rodrigo Borgia osti loistavilla tarjouksillaan avoimen häpeämättömästi riittävästi ääniä muilta kardinaaleilta niin, että konklaavi valitsi hänet paavi Aleksanteri VI:ksi. Miten hän maksoi kardinaalien äänet? Hän antoi heille vastineeksi kirkonvirkoja, palatseja, linnoja, kaupunkeja, luostareita ja hiippakuntia valtavine tulolähteineen. On ymmärrettävää, miksi muuan kirkkohistorioitsija sanoikin Aleksanteri VI:n hallituskautta ”Rooman kirkon häpeän ja häväistyksen ajaksi”.

Ei maallisia ruhtinaita parempi

Sen hengellisen vallan nojalla, joka Aleksanteri VI:lla kirkon päänä oli, hän toimi välittäjänä Espanjan ja Portugalin välisessä kiistassa, joka koski Amerikasta vasta löydettyjä alueita. Maallisen valtansa ansiosta hän oli Keski-Italiassa sijaitsevan Kirkkovaltion pää, ja hän hallitsi valtakuntaansa kuin kuka tahansa muu renessanssihallitsija ikään. Aleksanteri VI:n – samoin kuin häntä edeltäneiden ja hänen jälkeensä tulleiden paavien – hallinnolle oli tunnusomaista korruptio, nepotismi ja useampi kuin yksi epäilyttävä kuolemantapaus.

Noina melskeisinä aikoina keskenään kilpailevat vallat tavoittelivat itselleen Italian alueita, mitä paavi ei suinkaan jäänyt tyhjin toimin katselemaan sivusta. Poliittisella taktikoinnillaan ja sopimuksilla, joita hän teki ja rikkoi, hänen tarkoituksenaan oli hankkia mahdollisimman paljon valtaa, edistää lastensa uraa ja korottaa Borgian suku kaikkien muiden yläpuolelle. Hänen pojastaan Juanista, joka oli naimisissa Kastilian kuninkaan serkun kanssa, tehtiin Espanjassa sijaitsevan Gandían herttua. Toinen poika Jofré oli naimisissa Napolin kuninkaan pojantyttären kanssa.

Kun paavi tarvitsi liittolaisen vahvistaakseen suhteitaan Ranskaan, hän purki 13-vuotiaan tyttärensä Lucrezian ja erään aragonialaisen ylimyksen kihlauksen ja naitti tyttärensä sen sijaan eräälle Milanon herttuan sukulaiselle. Kun tämä avioliitto ei ollut enää poliittisesti edullinen, keksittiin veruke sen mitätöimiseksi, ja Lucrezia naitettiin kilpailevan hallitsijasuvun jäsenelle, aragonialaiselle Alfonsolle. Sillä välin Lucrezian julma ja kunnianhimoinen veli Cesare Borgia liittoutui Ranskan Ludvig XII:n kanssa, ja hänen sisarensa tuore avioliitto aragonialaisen herttuan kanssa ei enää sopinutkaan suunnitelmiin. Mikä neuvoksi? Erään lähdeteoksen mukaan ”salamurhaa yrittäneet neljä miestä haavoittivat” Lucrezian huono-onnista aviomiestä Alfonsoa ”Pietarinkirkon portailla. Hänen ollessaan toipumassa yksi Cesaren palvelijoista kuristi hänet.” Paavi, joka halusi muodostaa uusia strategisesti kannattavia liittoja, järjesti niin, että tuolloin 21-vuotias Lucrezia meni kolmannen kerran naimisiin, nyt vaikutusvaltaisen Ferraran herttuan pojan kanssa.

Cesaren uraa on kuvailtu ”häikäilemättömäksi, veren tahrimaksi tarinaksi”. Cesaren isä nimitti poikansa kardinaaliksi 17-vuotiaana, mutta ovela ja kunnianhimoinen Cesare, jota turmeltuneempaa saa etsiä, sopi pikemminkin käymään sotaa kuin hoitamaan kirkon asioita. Erottuaan kirkon palveluksesta hän nai ranskalaisen prinsessan ja sai sillä tavoin haltuunsa Valentinois’n herttuakunnan. Sitten hän ranskalaisten joukkojen tukemana lähti sotaretkille, joita leimasivat piiritykset ja salamurhat,  tavoitteenaan valloittaa itselleen osa Pohjois-Italiaa.

Paavi halusi varmistaa, että Cesare saisi Ranskalta sotilaallista tukea, jota tämä tarvitsi saavuttaakseen tavoitteensa. Siksi paavi suostui myöntämään Ranskan kuninkaalle Ludvig XII:lle tarkoituksenmukaisen joskin skandaalinkäryisen avioeron, niin että kuningas saattoi mennä naimisiin Anna Bretagnelaisen kanssa ja lisätä tälle kuuluvan herttuakunnan omaan kuningaskuntaansa. Erään hakuteoksen mukaan paavi ”uhrasi tieten tahtoen kirkon kunnian ja tiukat periaatteet saadakseen maallisia etuja perheelleen”.

Paavin hillitöntä käytöstä arvostellaan

Borgian suku hankki hillittömällä käytöksellään itselleen vihollisia ja sai osakseen arvostelua. Paavi ei kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota parjaajiinsa, mutta yhtä heistä, Girolamo Savonarolaa, hän ei voinut sivuuttaa. Savonarola oli dominikaanimunkki, kiivas saarnaaja ja Firenzen poliittinen johtaja. Hän tuomitsi paavin hovin paheet, sekä paavin itsensä että hänen harjoittamansa politiikan ja vaati hänen viraltapanoaan ja kirkon uudistamista. Savonarola jylisi: ”Kirkon johtajat, – – yöllä te menette rakastajattarienne luo ja aamulla sakramenttienne pariin.” Myöhemmin hän sanoi: ”[Nuo johtajat] ovat hankkineet itselleen porton kasvot, heidän maineensa koituu kirkolle vahingoksi. He eivät edes tunnusta kristillistä uskoa.”

Paavi yritti vaientaa Savonarolan tarjoamalla hänelle kardinaalin virkaa, mutta Savonarola ei suostunut ottamaan sitä vastaan. Vaikea sanoa, mikä johti Savonarolan perikatoon – hänen paavinvastainen politiikkansa vai hänen saarnaamisensa – mutta lopulta hänet julistettiin pannaan ja hänet vangittiin, häntä kidutettiin kunnes hän teki tunnustuksen, minkä jälkeen hänet hirtettiin ja poltettiin.

Vakavia kysymyksiä

Nämä historialliset tapahtumat herättävät tärkeitä kysymyksiä. Miten paavin juonittelut ja käytös ovat selitettävissä? Millaisen selityksen historioitsijat antavat? Pohdintoja on monenlaisia.

Monien mielestä Aleksanteri VI on nähtävä historiallista taustaansa vasten. Hänen poliittisia ja kirkollisia toimiaan voitiin selitellä sillä, että hän halusi turvata rauhan, säilyttää tasapainon keskenään kilpailevien valtioiden välillä, lujittaa ystävyyssiteitä liittolaisiin, jotka olivat valmiita puolustamaan paavinvaltaa, ja pitää kristikunnan hallitsijat yhtenäisessä rintamassa turkkilaisuhkaa vastaan.

Entä paavin käytös? ”Kaikkina aikoina kirkossa on ollut huonoja kristittyjä ja kelvottomia pappeja”, sanoo muuan tutkija. ”Jotta kukaan ei järkyttyisi tästä, Kristus itse ennusti sen; hän jopa vertasi kirkkoaan peltoon, jossa hyvän vehnän seassa kasvaa myös rikkaruohoja, tai nuottaan, jossa on hyviä ja huonoja kaloja, samoin kuin hänkin suvaitsi Juudasta apostoliensa keskuudessa.” *

Sama tutkija jatkaa: ”Samoin kuin viallinen kehys ei alenna jalokiven arvoa, papin syntisyyskään ei voi olennaisesti vahingoittaa – – opetusta, jota hän antaa. – – Kulta pysyy kultana, olipa käsi, joka sitä ojentaa, puhdas tai likainen.” Erään katolisen historioitsijan mukaan mittapuu, jota hartaiden katolilaisten olisi pitänyt noudattaa Aleksanteri VI:n tapauksessa, on  neuvo, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen suhtautumisesta kirjanoppineisiin ja fariseuksiin: ’Tehkää niin kuin he sanovat, mutta älkää niin kuin he tekevät.’ (Matteus 23:2, 3.) Ovatko nämä perustelut sinusta täysin vakuuttavia?

Onko tämä tosi kristillisyyttä?

Jeesus esitti yksinkertaisen ohjeen, jonka avulla kristityiksi tunnustautuvia voidaan arvioida: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Ei kai orjantappuroista kerätä viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Samoin jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, mutta jokainen mätä puu tuottaa mätää hedelmää; hyvä puu ei voi kantaa mätää hedelmää eikä mätä puu tuottaa hyvää hedelmää. Niinpä siis heidän hedelmistään te tunnette heidät.” (Matteus 7:16–18, 20.)

Miten uskonnolliset johtajat ovat satojen vuosien aikana ja nykyään noudattaneet sitä tosi kristillisyyden mallia, jonka Jeesus antoi ja jonka mukaan toimimisesta hänen tosi seuraajansa olivat esimerkkejä? Tarkastelemme nyt vain kahta aluetta: politiikkaan osallistumista ja elämäntapaa.

Jeesus ei ollut maailmallinen ruhtinas. Hän vietti niin vaatimatonta elämää, ettei hänellä omien sanojensa mukaan ollut edes paikkaa, ”mihin päänsä kallistaisi”. Hänen Valtakuntansa ’ei ollut osa tästä maailmasta’, ja hänen opetuslapsensakaan ’eivät olleet osa maailmasta, niin kuin hänkään ei ollut osa maailmasta’. Jeesus kieltäytyi siksi sekaantumasta oman aikansa politiikkaan. (Matteus 8:20; Johannes 6:15; 17:16; 18:36.)

Eikö uskonnollisilla järjestöillä ole kuitenkin satojen vuosien ajan ollut tapana veljeillä poliittisten hallitsijoiden kanssa saadakseen valtaa ja aineellisia etuisuuksia, vaikka tavallinen kansa onkin sen vuoksi joutunut kärsimään? Eivätkö monet niiden papeista lisäksi vietä ylellistä elämää samalla kun suuret ihmisjoukot, joita niiden pitäisi palvella, saattavat elää köyhyydessä?

Jeesuksen velipuoli Jaakob sanoi: ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” (Jaakobin kirje 4:4.) Miksi ”Jumalan viholliseksi”? 1. Johanneksen kirjeen 5:19:ssä todetaan: ”Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on paholaisen vallassa.”

Muuan Aleksanteri VI:n kanssa samoihin aikoihin elänyt historioitsija kirjoitti hänen moraalistaan: ”Hänen elämäntapansa oli huikenteleva. Hän ei tuntenut häpeää, eikä hänessä ollut vilpittömyyttä; hänellä ei ollut uskoa eikä uskontoa. Häntä ajoi eteenpäin kyltymätön ahneus, yletön kunnianhimo, säälimätön julmuus ja kiihkeä halu edistää lukuisten lastensa uraa.” Rodrigo Borgia ei tietenkään ollut ainoa kirkon hierarkiaan kuulunut, joka toimi näin.

Mitä Raamattu sanoo tällaisesta käytöksestä? ”Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa?” kysyi apostoli Paavali. ”Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät – – avionrikkojat, eivät – – ahneet – – peri Jumalan valtakuntaa.” (1. Korinttilaisille 6:9, 10.)

Yhdeksi Roomassa äskettäin järjestetyn Borgian sukua käsittelevän näyttelyn tavoitteeksi ilmoitettiin, että sen tuli ”esittää nämä suuret persoonat historiallista taustaansa vasten – – ymmärtää mutta ei missään tapauksessa vapauttaa syytöksistä eikä tuomita”. Näyttelyssä kävijöiden annettiin tehdä itse omat päätelmänsä. Millaiseen tulokseen sinä olet tullut?

[Alaviite]

[Kuva s. 26]

Rodrigo Borgia, paavi Aleksanteri VI

[Kuva s. 27]

Lucrezia Borgian isä haali tyttärensä välityksellä itselleen mahdollisimman paljon valtaa

[Kuva s. 28]

Cesare Borgia oli kunnianhimoinen ja turmeltunut

[Kuva s. 29]

Girolamo Savonarolaa ei saatu vaiennettua, joten hänet hirtettiin ja poltettiin