Eusebios – ”kirkkohistorian isä”?

VUONNA 325 Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Hänen tavoitteenaan oli sovittaa sitkeä kiista, joka koski Jumalan ja hänen Poikansa välistä suhdetta. Läsnäolijoiden joukossa oli mies, jota pidettiin aikansa oppineimpana, Eusebios Kesarealainen. Eusebios oli tutkinut Raamattua huolellisesti ja puolustanut kristinuskon yksijumalaisuutta.

Encyclopædia Britannica kertoo, että Nikean kirkolliskokouksessa ”Konstantinus itse toimi puheenjohtajana ja ohjasi keskustelua aktiivisesti, ja juuri hän teki ehdotuksen – – ratkaisevasta sanamuodosta ’Isän kanssa yhtä olemusta’, jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti.” Oliko Eusebios toinen näistä kahdesta? Mitä voimme oppia hänen ratkaisustaan? Luodaanpa katsaus Eusebioksen taustaan: hänen suosituksiinsa ja hankkeisiinsa.

Merkittäviä kirjoituksia

Eusebios syntyi todennäköisesti Palestiinassa noin vuonna 260. Nuorena hän tutustui Kesareassa toimineeseen kirkon johtajaan Pamfilokseen. Hänestä tuli Pamfiloksen teologisen koulun innokas opiskelija ja hänen erinomaisen kirjastonsa ahkera käyttäjä. Eusebios syventyi opintoihinsa, ennen kaikkea Raamatun tutkimiseen. Hänestä tuli myös Pamfiloksen uskollinen ystävä, ja myöhemmin hän käytti itsestään nimeä ”Eusebios Pamfiloksen poika”.

Tavoitteistaan Eusebios kertoi seuraavasti: ”Olen aikeissa kirjoittaa pyhien apostolien seuraajista ynnä ajoista Vapahtajastamme alkaen nyt umpeen kuluneeseen aikaan asti, kaikesta siitä, minkä kirkkohistorian mukaan kerrotaan tapahtuneen, mitkä miehet etevästi ovat olleet kirkon johtajina ja päämiehinä kuuluisimmissa seurakunnissa – – [ja] mitkä miehet kunkin sukupolven aikana ovat puheella tai kirjoituksella julistaneet Jumalan sanaa.” (Eusebiuksen Kirkkohistoria.)

Eusebios muistetaan ennen kaikkea arvostetusta kirkkohistoriastaan. Sen kymmenen osaa julkaistiin vuoden 324 tienoilla, ja sitä pidetään tärkeimpänä antiikin ajalta periytyvänä kirkkohistoriana. Tämän saavutuksen ansiosta Eusebios on tullut tunnetuksi kirkkohistorian isänä.

Kirkkohistoriansa lisäksi Eusebios kirjoitti kaksiosaisen ”Kronikan”. Ensimmäinen osa oli yleisen historian tiivistelmä, ja siitä tuli 300-luvulla maailmanhistorian perusteos. Toisessa osassa Eusebios luetteli  historiallisten tapahtumien ajankohtia ja esitti rinnakkaisilla palstoilla eri kansojen vallanperimyksen.

Eusebios laati kaksi muutakin historiaa käsittelevää teosta. Toinen kattaa vuodet 303–310 ja kertoo tuon ajan palestiinalaisista marttyyreista. Eusebios on ollut noiden tapahtumien silminnäkijä. Toinen teos on neliosainen keisari Konstantinuksen elämäkerta, joka julkaistiin sen jälkeen, kun Konstantinus kuoli vuonna 337. Se sisältää arvokkaita historiallisia yksityiskohtia, joskin se on pikemminkin ylistyskirjoitus kuin varsinainen historiateos.

Eusebioksen apologeettisiin eli kristinuskoa puolustaviin kirjoituksiin sisältyy vastaus hänen aikalaiselleen Hierokleelle, roomalaiselle käskynhaltijalle. Kun Hierokles kirjoitti kristittyjen vastaisen teoksen, Eusebios kirjoitti siihen vastineen. Lisäksi hän kirjoitti Raamatun jumalallista alkuperää puolustaakseen 35 kirjaa, joita pidetään luokkansa merkittävimpinä ja yksityiskohtaisimpina. Ensimmäisissä 15:ssä hän pyrkii perustelemaan, miksi kristityt hyväksyvät heprealaisten pyhät kirjoitukset. Lopuissa 20:ssä hän todistelee, että kristittyjen on oikein sivuuttaa juutalaisten määräykset ja omaksua uusia periaatteita ja tapoja. Yhdessä nämä kirjat tarjoavat kattavan puolustuksen kristinuskolle sellaisena kuin Eusebios sen ymmärsi.

Eusebios eli noin 80-vuotiaaksi (n. 260 – n. 340), ja hän oli yksi antiikin tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen kirjoituksensa käsittävät kolmen ensimmäisen vuosisadan tapahtumat keisari Konstantinuksen aikaan saakka. Hänen elämänsä loppupuolella hänen kirjailijantyönsä liittyi toimintaan Kesarean piispana. Vaikka Eusebios tunnetaankin parhaiten historioitsijana, hän oli myös apologeetta, kartantekijä, saarnaaja, kriitikko ja raamatunselittäjä.

Kaksitahoinen motiivi

Miksi Eusebios ryhtyi tällaisiin ennennäkemättömän suuriin hankkeisiin? Vastaus piilee siinä, että hän uskoi elävänsä uuteen aikaan johtavaa siirtymäkautta. Hänen mielestään menneet sukupolvet olivat nähneet merkittäviä tapahtumia, joista piti kirjoittaa tulevia polvia varten.

Eusebioksen toimintaan oli myös toinen syy: kristinuskon puolustaminen. Hän uskoi, että kristillisyys oli lähtöisin Jumalasta, mutta jotkut kiistivät sen. Eusebios kirjoitti haluavansa paljastaa, ”mitkä ja kuinka monet [miehet] – – eri aikoina uutuuksien himosta ovat joutuneet äärimmäiseen hairahdukseen ja ovat julistaneet olevansa tiedon nimellä kulkevan valhetiedon – – opettajia ja säälimättömästi kuin julmat sudet – – ovat hätyyttäneet Kristuksen laumaa” (Eusebiuksen Kirkkohistoria).

Pitikö Eusebios itseään kristittynä? Ilmeisesti piti, sillä hän kutsui Kristusta ”Vapahtajaksemme”. Hän sanoi: ”Puhun niistä onnettomuuksista, jotka kohtasivat koko juutalaisten kansaa heti heidän Vapahtajaamme vastaan virittämänsä juonen jälkeen, edelleen kuinka usein, millä tavoin ja mihin aikoihin pakanat kävivät sotaa jumalallista sanaa vastaan, ja mitkä miehet aikanansa verellä ja kidutuksia kärsien kestivät kilvoituksen sen puolesta, ja lisäksi [kuvailen] meidän aikanamme tapahtuneet – – [marttyyrikuolemat] ja lopuksi Vapahtajamme armollisen ja lempeän avun.” (Eusebiuksen Kirkkohistoria.)

 Laajoja tutkimuksia

Niiden kirjojen määrä, jotka Eusebios itse luki ja joihin hän viittasi, on valtava. Monet kolmen ensimmäisen vuosisadan merkkihenkilöt tunnetaankin nykyään ainoastaan Eusebioksen kirjoitusten ansiosta, ja joitakin kertomuksia, jotka luovat valoa tärkeisiin kehitysvaiheisiin, esiintyy yksin hänen kirjoituksissaan. Nämä tiedot ovat peräisin lähteistä, jotka eivät ole säilyneet meidän päiviimme.

Eusebios oli aineiston kokoamisessa tunnollinen ja perusteellinen. Näyttää siltä, että hän on yrittänyt tehdä huolellisesti eron luotettavien ja epäluotettavien tietojen välillä. Hänen työnsä ei silti ole virheetöntä. Joskus hän selittää ja jopa ymmärtää ihmisten aikeet ja teot väärin. Hänen mainitsemissaan ajankohdissa on epätarkkuuksia. Eusebios ei myöskään ollut kirjallisesti lahjakas. Hänen monia töitään pidetään kuitenkin mittaamattoman arvokkaina niiden ilmeisistä puutteista huolimatta.

Totuudenrakkaus?

Eusebios oli huolissaan Isän ja Pojan suhdetta koskevasta selvittämättömästä kiistakysymyksestä. Oliko Isä olemassa ennen Poikaa, kuten Eusebios uskoi? Vai olivatko Isä ja Poika olleet olemassa yhtä kauan? ”Miten [siinä tapauksessa] Isä on Isä ja Poika on Poika?” hän kysyi. Hän jopa perusteli käsitystään lainaamalla Johanneksen 14:28:aa, jossa sanotaan, että Isä on suurempi kuin Jeesus, ja Johanneksen 17:3:a, jossa Jeesuksesta sanotaan, että ainoa tosi Jumala oli ”lähettänyt” hänet. Viitaten Kolossalaiskirjeen 1:15:een ja Johanneksen 1:1:een Eusebios todisteli, että Logos eli Sana on ”näkymättömän Jumalan kuva”, Jumalan Poika.

Hämmästyttävää kyllä Nikean kirkolliskokouksen päätteeksi Eusebios antoi tukensa vastakkaiselle näkemykselle. Vaikka hän uskoi Raamatun mukaisesti, että Jumala ja Kristus eivät ole olleet olemassa yhtä kauan, hän taipui keisarin tahtoon.

Opetus meille

Miksi Eusebios myöntyi kannattamaan epäraamatullista oppia Nikean kirkolliskokouksessa? Oliko hänellä mielessään poliittisia tavoitteita? Miksi hän ylipäätään oli paikalla tuossa kirkolliskokouksessa? Kaikki piispat oli kyllä kutsuttu, mutta vain murto-osa, kolmesataa, oli läsnä. Oliko Eusebios kenties huolissaan yhteiskunnallisesta asemastaan? Entä miksi keisari Konstantinus piti häntä suuressa arvossa? Eusebios istui kirkolliskokouksessa keisarin oikealla puolella.

Ilmeisesti Eusebios jätti huomiotta sen Jeesuksen vaatimuksen, että Hänen seuraajiensa ei tule olla ”osa maailmasta” (Johannes 17:16; 18:36). ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa?” kysyi opetuslapsi Jaakob (Jaakobin kirje 4:4). Myös Paavalin kehotus on mitä sopivin: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen ei-uskovien kanssa.” (2. Korinttilaisille 6:14.) Meidän on tosiaankin pysyttävä erossa maailmasta ja palvottava Isää ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:24).

[Kuva s. 31]

Fresko, jossa kuvataan Nikean kirkolliskokousta

[Lähdemerkintä]

Scala/Art Resource, NY

[Kuvan lähdemerkintä s. 29]

Special Collections Library, University of Michigan