Miksi emme tule toimeen yksin?

”Kaksi on parempi kuin yksi – –. Sillä jos toinen heistä lankeaa, toinen voi nostaa kumppaninsa ylös.” (Kuningas Salomo)

MUINAISEN Israelin kuningas Salomo sanoi: ”Kaksi on parempi kuin yksi, koska heillä on kovasta työstään hyvä palkka. Sillä jos toinen heistä lankeaa, toinen voi nostaa kumppaninsa ylös. Mutta miten käy yksinäisen, joka lankeaa, kun ei ole toista nostamassa häntä ylös?” (Saarnaaja 4:9, 10.) Näin tämä viisas ihmistuntija korostaa sitä, että tarvitsemme seuraa eikä meidän pidä eristäytyä toisista. Tämä ei kuitenkaan ole vain ihmisen mielipide. Salomo esitti nämä sanat jumalisen viisauden vaikutuksesta ja Jumalan hengen ohjauksessa.

Eristäytyminen ei ole viisasta. Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Me kaikki tarvitsemme sitä voimaa ja apua, jota voimme saada toisilta ihmisiltä. ”Eristäytyvä etsii omaa itsekästä haluaan”, sanoo Raamatun sananlasku. ”Hän puhkeaa kaikkea käytännöllistä viisautta vastaan.” (Sananlaskut 18:1.) Ei siis ihme, että yhteiskuntatieteilijät kannustavat ihmisiä liittymään johonkin ryhmään ja osoittamaan kiinnostusta toisia kohtaan.

Yhdeksi keinoksi yhteisöelämän elvyttämiseen valtiotieteilijä Robert Putnam suosittelee ”uskonnon vaikutuksen vahvistamista”. Jehovan todistajat ovat tässä suhteessa hyvässä asemassa, sillä he nauttivat turvallisuudesta perheenomaisissa seurakunnissa ympäri maailman. Sopusoinnussa apostoli Pietarin sanojen kanssa he rakastavat koko veljesseuraa ja osoittavat kunnioittavaa pelkoa Jumalaa kohtaan (1. Pietarin kirje 2:17). Lisäksi Jehovan todistajat välttyvät eristäytymiseltä ja sen haitallisilta vaikutuksilta, koska tosi palvontaan liittyy monenlaista myönteistä toimintaa, jossa he osallistuvat Jumalan sanasta Raamatusta löytyvän totuuden opettamiseen toisille (2. Timoteukselle 2:15).

Rakkaus ja toveruus muuttivat heidän elämänsä

Jehovan todistajat muodostavat yhtenäisen yhteisön, jossa jokaisella jäsenellä on tärkeä osa. Hyvä esimerkki tästä ovat Miguel, Froylán ja Alma Ruth, jotka tulevat samasta latinalaisamerikkalaisesta perheestä. Heillä on ollut syntymästään lähtien sairaus, joka aiheuttaa kääpiökasvua, ja kaikki kolme joutuvat käyttämään pyörätuolia. Miten Jehovan todistajien yhteydessä oleminen on vaikuttanut heidän elämäänsä?

Miguel kertoo: ”Minulla oli kriisikausia, mutta kun aloin olla tekemisissä Jehovan kansan  kanssa, elämäni muuttui. Eristäytyminen on hyvin vaarallista. Kanssakäyminen toisten uskovien kanssa kokouksissa, heidän seurassaan oleminen joka viikko, auttoi minua suuresti tuntemaan iloa ja tyytyväisyyttä.”

Alma Ruth lisää: ”Olin välillä todella masentunut; olin hyvin surullinen. Mutta kun opin Jehovasta, minusta tuntui, että voisin saada läheisen suhteen häneen. Siitä tuli elämäni arvokkain asia. Perheemme on tukenut meitä paljon, ja se on yhdistänyt meitä entisestään.”

Miguelin isä opetti rakkaudellisesti Miguelin lukemaan ja kirjoittamaan. Sitten Miguel opetti vuorostaan Froylánia ja Alma Ruthia. Tämä oli hyvin tärkeää heidän hengellisyytensä kannalta. ”Lukemaan oppiminen hyödytti meitä paljon, koska saatoimme sen jälkeen ravita itseämme hengellisesti lukemalla Raamattua ja raamatullista kirjallisuutta”, sanoo Alma Ruth.

Nykyään Miguel palvelee seurakunnan vanhimpana. Froylán on lukenut Raamatun läpi yhdeksän kertaa. Alma Ruth on laajentanut Jehovalle suorittamaansa palvelusta toimimalla tienraivaajana eli kokoaikaisena Valtakunnan julistajana vuodesta 1996 lähtien. Hän kertoo: ”Olen saavuttanut tämän tavoitteen Jehovan siunauksen ansiosta, ja minua tukevat rakkaat sisareni, jotka auttavat minua sekä saarnaamaan että opettamaan avustamalla niiden 11 raamatuntutkistelun johtamisessa, jotka olen voinut aloittaa.”

Toinen erinomainen esimerkki on Emelia, joka on ollut pyörätuolissa siitä lähtien, kun hänen jalkansa ja selkärankansa vahingoittuivat onnettomuudessa. Jehovan todistajat tutkivat hänen kanssaan Raamattua Méxicossa, ja hän kävi kasteella vuonna 1996. Emelia sanoo: ”Ennen kuin opin totuuden, halusin tappaa itseni; en halunnut enää elää. Kaikki tuntui tyhjältä, ja itkin yötä päivää. Mutta kun tulin Jehovan kansan yhteyteen, tunsin veljien rakkauden. Heidän osoittamansa henkilökohtainen kiinnostus on rohkaissut minua. Yksi vanhimmistamme on ollut minulle kuin veli tai isä. Hän ja eräät avustavat palvelijat vievät minua kokouksiin ja saarnaamaan pyörätuolissani.”

José, joka kastettiin Jehovan todistajaksi vuonna 1992, asuu yksin. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1990 ja on nyt 70-vuotias. José oli aiemmin masentunut, mutta kun eräs todistaja saarnasi hänelle, hän alkoi heti käydä heidän kokouksissaan. Hän piti siitä, mitä hän kuuli ja näki niissä. Hän pani merkille  esimerkiksi veljien toveruuden ja tunsi heidän olevan kiinnostuneita hänestä ihmisenä. Nykyään hänen seurakuntansa vanhimmat ja avustavat palvelijat pitävät hänestä huolta (Filippiläisille 1:1; 1. Pietarin kirje 5:2). Tällaiset uskonveljet ovat hänelle ”vahvistava apu” (Kolossalaisille 4:11). He vievät häntä lääkäriin ja kyläilevät hänen luonaan. He ovat myös tukeneet häntä hänen neljän leikkauksensa aikana. José sanoo: ”He osoittavat, että he välittävät minusta. He ovat oikeastaan minun perheeni. Nautin heidän seurastaan.”

Antaminen tuo aitoa onnellisuutta

Kun kuningas Salomo sanoi, että ”kaksi on parempi kuin yksi”, hän oli juuri puhunut siitä, miten turhaa ihmisen on käyttää kaikki voimansa aineellisten rikkauksien hankkimiseen (Saarnaaja 4:7–9). Nykyään monet yrittävät kuitenkin kiihkeästi kartuttaa varallisuuttaan, vaikka he joutuvat sen vuoksi uhraamaan ihmissuhteensa niin perheen sisä- kuin ulkopuolellakin.

Tällainen ahneuden ja itsekkyyden henki on saanut monet eristäytymään. Se ei ole johtanut onnellisuuteen eikä tyytyväisyyteen, sillä ne, jotka ilmentävät tätä henkeä, tuntevat usein itsensä turhautuneiksi ja toivottomiksi. Sitä vastoin edellä kerrotut kokemukset osoittavat, miten hyvä vaikutus on kanssakäymisellä niiden kanssa, jotka palvelevat Jehovaa ja joiden vaikuttimena on rakkaus häneen ja lähimmäisiin. Säännöllinen läsnäolo kristillisissä kokouksissa, toisten kristittyjen tuki ja huolenpito sekä innokas osallistuminen sananpalvelukseen olivat näille ihmisille ratkaisevia apukeinoja eristäytyneisyyteen liittyvien kielteisten tunteiden voittamisessa. (Sananlaskut 17:17; Heprealaisille 10:24, 25.)

Koska olemme riippuvaisia toisistamme, on luonnollista, että tunnemme tyydytystä, kun teemme jotain toisten hyväksi. Albert Einstein, jonka työ hyödytti toisia, sanoi: ”Ihmisen arvo pitäisi – – mitata sillä, mitä hän antaa, eikä sillä, miten paljon hän kykenee saamaan.” Tämä on sopusoinnussa Herramme Jeesuksen Kristuksen sanojen kanssa: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.) Näin ollen vaikka on hyvä saada osakseen rakkautta, on myös erittäin terveellistä osoittaa sitä toisille.

Muuan matkavalvoja, joka on vieraillut monien vuosien ajan seurakunnissa antamassa hengellistä apua ja auttanut kokouspaikkojen rakentamisessa vähävaraisille kristityille, ilmaisee tunteensa näin: ”Se ilo, jota veljieni palveleminen ja heidän arvostusta heijastavien kasvojensa näkeminen tuottaa, kannustaa minua etsimään jatkuvasti mahdollisuuksia auttaa. Oma kokemukseni on, että henkilökohtaisen kiinnostuksen osoittaminen toisia kohtaan on onnellisuuden salaisuus. Tiedän myös, että meidän tulisi vanhimpina olla kuin ’kätköpaikka tuulelta – –, kuin vesivirtoja vedettömässä maassa, kuin jyhkeän kallion varjo nääntyneessä maassa’.” (Jesaja 32:2.)

Kuinka miellyttävää onkaan asua yhdessä ykseydessä!

Toisten auttaminen ja Jehovan palvelijoiden seuraan hakeutuminen tuottavat selvästikin paljon hyötyä ja aitoa onnellisuutta. Psalmista huudahti: ”Katso! Kuinka hyvää ja kuinka  miellyttävää onkaan, kun veljekset asuvat yhdessä ykseydessä!” (Psalmit 133:1.) Yksi tärkeä tapa tukea toisia on pitää yhtä perheenä, kuten Miguelin, Froylánin ja Alma Ruthin tapaus osoitti. Ja millainen siunaus onkaan tosi palvonnan yhdistävä vaikutus! Annettuaan neuvoja kristityille aviomiehille ja vaimoille apostoli Pietari kirjoitti: ”Lopuksi: olkaa kaikki samanmielisiä, myötäeläviä, veljellistä kiintymystä osoittavia, hellän sääliväisiä, nöyrämielisiä.” (1. Pietarin kirje 3:8.)

Aidosta ystävyydestä on paljon hyötyä sekä tunneperäisesti että hengellisesti. Apostoli Paavali kannustaa uskonveljiä: ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja, olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan. – – pyrkikää aina siihen, mikä on hyvää toisillenne ja kaikille muille.” (1. Tessalonikalaisille 5:14, 15.)

Tähyile siksi tilaisuuksia tehdä hyvää toisille jollakin sopivalla tavalla. ”Tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa”, sillä se tekee elämästämme merkityksellisempää ja edistää tyytyväisyyttämme (Galatalaisille 6:9, 10). Jeesuksen opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Jos joku veli tai sisar on alastomana ja sen päivän ruokaa vailla ja silti joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina’, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?” (Jaakobin kirje 2:15, 16.) Vastaus on ilmeinen. Meidän ei tule ’pitää silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitamme, vaan henkilökohtaisesti kiinnostuneina myös toisten asioita’ (Filippiläisille 2:4).

Sen lisäksi, että Jehovan todistajat auttavat toisia aineellisesti, kun ilmenee erikoistarpeita tai tapahtuu jokin onnettomuus, he työskentelevät ahkerasti toisten ihmisten hyväksi eräällä elintärkeällä tavalla: saarnaamalla Jumalan valtakunnan hyvää uutista (Matteus 24:14). Tämän toivon ja lohdutuksen sanoman julistaminen on osoitus yli 6000000 todistajan rakkaudellisesta kiinnostuksesta toisia kohtaan. Mutta antamalla raamatullista apua voidaan tyydyttää eräs toinenkin ihmisten tarve.

Välttämätön tarve

Voidaksemme olla todella onnellisia meillä täytyy olla hyvä suhde Jumalaan. On kirjoitettu: ”Se seikka, että ihminen kaikkialla ja kaikkina aikoina, alusta meidän päiviimme asti, on tuntenut tarvetta turvautua johonkin, jonka hän on uskonut olevan häntä itseään korkeamman ja mahtavamman, osoittaa, että uskonto on ihmiselle luontaista – – [ja tämä tosiasia] olisi tieteellisesti tunnustettava. – – meidän tulisi olla pyhän kunnioituksen, hämmästyksen ja ihailun vallassa nähdessämme, miten yleismaailmallinen on ihmisessä korkeamman olennon etsintä ja usko sen olemassaoloon.” (A. Cressy Morrison, Ihminen ei ole yksin.)

Jeesus Kristus julisti: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” (Matteus 5:3.) Ihmiset eivät voi hyvin, jos he ovat pitkään erossa muista ihmisistä. Paljon vakavampaa on kuitenkin olla erossa Luojastamme (Ilmestys 4:11). ”Jumalan tuntemuksen” hankkimisen ja soveltamisen tulisi olla tärkeä osa elämäämme (Sananlaskut 2:1–5). Meidän tulisi tosiaankin päättäväisesti tyydyttää hengellinen tarpeemme, sillä emme tule toimeen yksin, erossa Jumalasta. Onnellinen ja todella palkitseva elämä riippuu hyvästä suhteesta Jehovaan, joka on ”Korkein kaikessa maassa” (Psalmit 83:18).

[Kuva s. 5]

Miguel: ”Minulla oli kriisikausia, mutta kun aloin olla tekemisissä Jehovan kansan kanssa, elämäni muuttui”

[Kuva s. 5]

Alma Ruth: ”Kun opin Jehovasta, minusta tuntui, että voisin saada läheisen suhteen häneen”

[Kuva s. 6]

Emelia: ”Ennen kuin opin totuuden, – – [kaikki] tuntui tyhjältä”

[Kuva s. 7]

Tosi palvojien seura auttaa meitä tyydyttämään hengellisen tarpeemme