Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vainottuja vanhurskauden tähden

Vainottuja vanhurskauden tähden

Vainottuja vanhurskauden tähden

”Onnellisia ovat ne, joita on vainottu vanhurskauden tähden.” (MATTEUS 5:10)

1. Miksi Jeesus oli Pontius Pilatuksen edessä, ja mitä Jeesus sanoi?

”SITÄ varten minä olen syntynyt ja sitä varten olen tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta.” (Johannes 18:37.) Lausuessaan nämä sanat Jeesus oli Juudean roomalaisen käskynhaltijan Pontius Pilatuksen edessä. Jeesus ei ollut siellä omasta tahdostaan eikä Pilatuksen kutsusta vaan siksi, että juutalaiset uskonnolliset johtajat syyttivät häntä aiheettomasti kuoleman ansaitsevaksi väärintekijäksi (Johannes 18:29–31).

2. Miten Jeesus toimi, ja mihin tilanne johti?

2 Jeesus tiesi varsin hyvin, että Pilatuksella oli valta päästää hänet vapaaksi tai surmata hänet (Johannes 19:10). Se ei kuitenkaan estänyt häntä puhumasta rohkeasti Pilatukselle Valtakunnasta. Vaikka Jeesuksen elämä oli vaarassa, hän käytti hyväkseen tätä tilaisuutta todistaa tuon seudun korkeimmalle hallitusviranomaiselle. Tästä huolimatta Jeesus tuomittiin ja teloitettiin, ja hän koki tuskallisen marttyyrikuoleman kidutuspaalussa (Matteus 27:24–26; Markus 15:15; Luukas 23:24, 25; Johannes 19:13–16).

Todistaja vai marttyyri?

3. Mitä sana ”marttyyri” tarkoitti Raamatun aikoina, mutta mitä se merkitsee nykyään?

3 Nykyään sana marttyyri merkitsee monille suunnilleen samaa kuin kiihkoileva fanaatikko. Niiden jotka ovat valmiita kuolemaan vakaumuksensa – varsinkin uskonnollisen vakaumuksen – puolesta, epäillään usein olevan terroristeja tai vähintäänkin uhka yhteiskunnalle. Sana marttyyri tulee kuitenkin kreikan sanasta (marʹtys), joka tarkoitti Raamatun aikoina ’todistajaa’, ihmistä joka esimerkiksi oikeudenistunnossa kertoo sen, minkä hän uskoo olevan totuus. Vasta myöhemmin tuo ilmaus alkoi merkitä ’ihmistä, joka antaa henkensä todistamisen vuoksi’, tai jopa sitä, että todistaa antamalla henkensä.

4. Ennen kaikkea missä merkityksessä Jeesus oli marttyyri?

4 Jeesus oli marttyyri ennen kaikkea tuon sanan varhaisemmassa merkityksessä. Kuten hän sanoi Pilatukselle, hän tuli ’todistamaan totuudesta’. Hänen todistamisensa synnytti ihmisissä hyvin erilaisia reaktioita. Joihinkin tavallisiin ihmisiin teki syvän vaikutuksen se, mitä he kuulivat ja näkivät, ja he uskoivat Jeesukseen (Johannes 2:23; 8:30). Suurin osa ihmisistä ja erityisesti uskonnolliset johtajat reagoivat samoin voimakkaasti, mutta kielteisellä tavalla. Jeesus sanoi sukulaisilleen, jotka eivät uskoneet: ”Maailmalla ei ole mitään syytä vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.” (Johannes 7:7.) Totuudesta todistamisen vuoksi Jeesus sai osakseen kansan johtajien vihan, ja se johti hänen kuolemaansa. Hän oli totisesti ”uskollinen ja totuudellinen todistaja (marʹtys)” (Ilmestys 3:14).

”Te tulette olemaan – – vihan kohteita”

5. Mitä Jeesus sanoi vainosta sananpalveluksensa alkuvaiheessa?

5 Sen lisäksi että Jeesus kohtasi itse ankaraa vainoa, hän varoitti seuraajiaan samanlaisesta kohtelusta. Sananpalveluksensa alkuvaiheessa Jeesus sanoi kuulijoilleen vuorisaarnassaan: ”Onnellisia ovat ne, joita on vainottu vanhurskauden tähden, koska taivasten valtakunta kuuluu heille. Onnellisia olette te, kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa.” (Matteus 5:10–12.)

6. Minkä varoituksen Jeesus esitti lähettäessään 12 apostolia?

6 Lähettäessään myöhemmin 12 apostolia Jeesus sanoi heille: ”Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he luovuttavat teitä paikallisiin oikeusistuimiin, ja he ruoskivat teitä synagogissaan. Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.” Mutta eivät ainoastaan uskonnolliset vallanpitäjät vainoaisi opetuslapsia. Jeesus jatkoi: ”Veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät. Ja te tulette olemaan kaikkien ihmisten vihan kohteita minun nimeni vuoksi, mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 10:17, 18, 21, 22.) Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen historia todistaa, että nämä sanat pitivät paikkansa.

Kertomus uskollisesta kestävyydestä

7. Mikä johti siihen, että Stefanoksesta tuli marttyyri?

7 Pian Jeesuksen kuoleman jälkeen Stefanoksesta tuli ensimmäinen kristitty, joka kuoli totuudesta todistamisen vuoksi. Hän oli ”täynnä miellyttävyyttä ja voimaa” ja ”teki suuria ennusmerkkejä ja tunnusmerkkejä kansan keskuudessa”. Hänen uskonnolliset vihollisensa ”eivät voineet pitää puoliaan sitä viisautta ja henkeä vastaan, jolla hän puhui”. (Apostolien teot 6:8, 10.) Täynnä mustasukkaisuutta he raahasivat Stefanoksen juutalaisten ylimmän tuomioistuimen, sanhedrinin, eteen, jossa hän joutui vastakkain väärien syyttäjiensä kanssa ja antoi voimakkaan todistuksen. Lopuksi Stefanoksen viholliset kuitenkin murhasivat tämän uskollisen todistajan (Apostolien teot 7:59, 60).

8. Miten Jerusalemissa asuvat opetuslapset suhtautuivat vainoon, jota he saivat osakseen Stefanoksen kuoleman jälkeen?

8 Stefanoksen murhan jälkeen ”nousi Jerusalemissa olevaa seurakuntaa vastaan suuri vaino; apostoleita lukuun ottamatta kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian seutuja” (Apostolien teot 8:1). Lopettiko vaino kristillisen todistamisen? Päinvastoin, sillä kertomuksen mukaan ”ne, jotka olivat hajaantuneet, kulkivat – – halki maan ja julistivat sanan hyvää uutista” (Apostolien teot 8:4). He ajattelivat varmasti samoin kuin apostoli Pietari, joka oli sanonut aiemmin: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:29.) Vainosta huolimatta nuo uskolliset ja rohkeat opetuslapset todistivat edelleen totuudesta, vaikka he tiesivät, että tästä voisi koitua heille lisää vaikeuksia (Apostolien teot 11:19–21).

9. Miten Jeesuksen seuraajia vainottiin edelleen?

9 Vastoinkäymiset eivät suinkaan hellittäneet. Ensin saamme tietää, että Saul – mies joka oli seurannut hyväksyvästi Stefanoksen kivittämistä – ”uhosi yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan, meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskoksen synagogille saadakseen tuoda sidottuina Jerusalemiin keitä tahansa tähän Tiehen kuuluvia, jotka hän löytäisi, sekä miehiä että naisia” (Apostolien teot 9:1, 2). Sitten noin vuonna 44 ”kuningas Herodes kävi käsiksi muutamiin seurakuntaan kuuluvista pahoinpidelläkseen heitä. Hän surmasi miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen.” (Apostolien teot 12:1, 2.)

10. Mikä kertomus vainosta on Apostolien teoissa ja Ilmestyksessä?

10 Apostolien tekojen jäljellä olevaan osaan on lähtemättömästi tallennettu kertomus koettelemuksista, vangitsemisista ja vainosta, joita uskolliset joutuivat kestämään. Heidän joukossaan oli Paavali, apostoliksi kääntynyt entinen vainooja, joka kärsi todennäköisesti marttyyrikuoleman Rooman keisarin Neron käsissä vuoden 65 vaiheilla. (2. Korinttilaisille 11:23–27; 2. Timoteukselle 4:6–8.) Ensimmäisen vuosisadan lopulla kirjoitettu Ilmestyskirja kertoo vielä, että iäkäs apostoli Johannes joutui vangiksi Patmoksen rangaistussaarelle ”Jumalasta puhumisen ja Jeesuksesta todistamisen vuoksi”. Ilmestyksessä viitataan myös ”Antipaaseen – –, siihen todistajaani, siihen uskolliseeni, joka tapettiin” Pergamonissa. (Ilmestys 1:9; 2:13.)

11. Miten varhaiskristityt osoittivat menettelyllään todeksi sen, mitä Jeesus oli sanonut vainosta?

11 Kaikki tämä vahvisti todeksi sen, mitä Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: ”Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” (Johannes 15:20.) Uskolliset varhaiskristityt olivat valmiita kohtaamaan äärimmäisen koetuksen, kuoleman – kidutettuna, heitettynä petojen eteen tai muulla tavoin – täyttääkseen Herran Jeesuksen Kristuksen käskyn: ”Te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti.” (Apostolien teot 1:8.)

12. Miksi kristittyjen vaino ei ole vain historiaa?

12 Jos joku ajattelisi, että Jeesuksen seuraajien julma kohtelu kuuluu vain menneisyyteen, hän erehtyisi pahasti. Paavali, joka sai osansa vaikeuksista, kuten edellä totesimme, kirjoitti: ”Kaikkia, jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan.” (2. Timoteukselle 3:12.) Pietari sanoi vainosta: ”Tähän vaellukseenhan teidät kutsuttiin, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan.” (1. Pietarin kirje 2:21.) Aina näihin tämän asiainjärjestelmän ”viimeisiin päiviin” saakka Jehovan kansa on saanut jatkuvasti osakseen vihamielisyyttä (2. Timoteukselle 3:1). Joka puolella maailmaa, niin diktatoristen hallitusten alaisuudessa kuin demokraattisissakin maissa, Jehovan todistajat ovat jolloinkin kärsineet vainoa, sekä yksilöinä että joukkona.

Miksi vihattuja ja vainottuja?

13. Mikä vainoa koskeva asia Jehovan nykyisten palvelijoiden olisi pidettävä mielessään?

13 Vaikka useimmat meistä voivat suhteellisen vapaasti saarnata ja tulla rauhassa kokouksiin, meidän täytyy suhtautua vakavasti Raamatun muistutukseen, että ”tämän maailman näyttämö vaihtuu” (1. Korinttilaisille 7:31). Olosuhteet voivat vaihtua niin nopeasti, että ellemme ole henkisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti valmistautuneita, saatamme helposti kompastua. Miten sitten voimme suojella itseämme? Vahva suojakeino on pitää selvänä mielessään, miksi rauhaa rakastavia ja lainkuuliaisia kristittyjä vihataan ja vainotaan.

14. Mistä Pietari sanoi kristittyjen vainon johtuneen?

14 Apostoli Pietari kirjoitti tästä ensimmäisessä kirjeessään. Hän kirjoitti sen noin vuosina 62–64, jolloin kristityt kokivat koettelemuksia ja vainoa joka puolella Rooman valtakunnassa. Hän sanoi: ”Rakkaat, älkää oudoksuko keskuudessanne olevaa paloa, joka tapahtuu teille koettelemukseksi, ikään kuin teille sattuisi jotakin outoa.” Pietari selitti sanojaan kirjoittaessaan edelleen: ”Älköön kuitenkaan kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tai sellaisena, joka puuttuu toisten asioihin. Mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan kirkastakoon jatkuvasti Jumalaa tässä nimessä.” Pietari korosti, että heidän kärsimyksensä eivät johtuneet mistään väärinteoista vaan siitä, että he olivat kristittyjä. Jos he olisivat kieriskelleet ”samassa irstailun lätäkössä” ympärillään olevien ihmisten kanssa, nämä olisivat ottaneet heidät avosylin vastaan. Todellisuudessa heidän kärsimyksensä johtuivat siitä, että he pyrkivät täyttämään osansa Kristuksen seuraajina. Sama pitää paikkansa tosi kristityistä nykyään. (1. Pietarin kirje 4:4, 12, 15, 16.)

15. Mikä ristiriita nähdään Jehovan todistajien kohtelussa nykyään?

15 Monissa osissa maailmaa ylistetään julkisesti Jehovan todistajien yksimielisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta, jotka näkyvät heidän konventeissaan ja rakennushankkeissaan, samoin kuin heidän rehellisyyttään ja ahkeruuttaan, heidän esimerkillistä moraalista käytöstään ja perhe-elämäänsä ja jopa heidän siistiä ulkoasuaan. * Toisaalta heidän työnsä on tätä kirjoitettaessa kiellon tai rajoitusten alaisuudessa peräti 28 maassa, ja monet todistajat kärsivät uskonsa vuoksi fyysistä pahoinpitelyä ja riistoa. Mistä tämä ilmeinen ristiriita johtuu? Miksi Jumala sallii sen?

16. Mikä on ensisijainen syy, jonka vuoksi Jumala antaa kansansa kärsiä vainoa?

16 Ennen kaikkea meidän täytyy pitää mielessä Sananlaskujen 27:11:n sanat: ”Ole viisas, poikani, ja ilahduta sydämeni, niin että voin antaa vastauksen pilkkaajalleni.” Kyseessä on ikivanha kiistakysymys kaikkeuden suvereeniudesta. Vuosisatojen mittaan on noussut oikea todistusten vuori kaikkien niiden ansiosta, jotka ovat osoittaneet nuhteettomuutensa Jehovan edessä, mutta Saatana ei ole silti lakannut pilkkaamasta Jehovaa, kuten hän pilkkasi häntä vanhurskaan Jobin päivinä (Job 1:9–11; 2:4, 5). Epäilemättä Saatana yrittää viimeiseen saakka todistaa väitteensä ja entistäkin kiihkeämmin nyt, kun Jumalan valtakunta on lujasti perustettu ja sillä on uskollisia alamaisia ja edustajia eri puolilla maailmaa. Pysyvätkö he uskollisina Jumalalle huolimatta siitä, mitä vastoinkäymisiä ja vaikeuksia he voivat kohdata? Tähän kysymykseen jokaisen Jehovan palvelijan täytyy vastata henkilökohtaisesti. (Ilmestys 12:12, 17.)

17. Mitä Jeesus tarkoitti sanoilla ”se koituu teille todistukseksi”?

17 Kertoessaan opetuslapsilleen, mitä tapahtuisi ”asiainjärjestelmän päättymisen” aikaan, Jeesus ilmaisi toisen syyn, jonka vuoksi Jehova antaa vainota palvelijoitaan. Hän sanoi heille: ”Teitä – – viedään kuninkaiden ja käskynhaltijoiden eteen minun nimeni tähden. Se koituu teille todistukseksi.” (Matteus 24:3, 9; Luukas 21:12, 13.) Jeesus itse todisti Herodeksen ja Pontius Pilatuksen edessä. Myös apostoli Paavali vietiin ”kuninkaiden ja käskynhaltijoiden eteen”. Herran Jeesuksen Kristuksen ohjauksessa Paavali pyrki antamaan todistusta sen ajan vaikutusvaltaisimmalle hallitsijalle, kun hän julisti: ”Vetoan keisariin!” (Apostolien teot 23:11; 25:8–12.) Nykyäänkin koettelevat tilanteet ovat usein johtaneet erinomaisen todistuksen antamiseen sekä viranomaisille että yleisölle. *

18, 19. a) Miten koettelemusten läpäiseminen hyödyttää meitä? b) Mitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?

18 Koettelemusten ja ahdistusten läpäiseminen voi hyödyttää meitä myös henkilökohtaisesti. Millä tavoin? Opetuslapsi Jaakob muistutti uskonveljiään: ”Pitäkää sitä pelkkänä ilona, veljeni, kun joudutte monenlaisiin koettelemuksiin, koska tiedätte, että tämä uskonne koeteltu laatu saa aikaan kestävyyttä.” Vaino voi jalostaa uskoamme ja vahvistaa kestävyyttämme. Emme kauhistu sitä emmekä yritä epäraamatullisin keinoin välttyä siltä tai saada sitä loppumaan. Noudatamme sen sijaan Jaakobin neuvoa: ”Antakaa kestävyyden saada työnsä täydelliseksi, jotta olisitte täydelliset ja joka suhteessa terveet ettekä minkään puutteessa.” (Jaakobin kirje 1:2–4.)

19 Vaikka Jumalan sana auttaa meitä ymmärtämään, miksi Jumalan uskollisia palvelijoita vainotaan ja miksi Jehova sallii sen, tämä ei välttämättä tee helpoksi kestää vainoa. Mikä voi vahvistaa meitä kestämään sitä? Mitä voimme tehdä, kun kohtaamme vainoa? Näitä tärkeitä asioita tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

^ kpl 15 Ks. Vartiotorni 15.12.1995 s. 27–29; 15.4.1994 s. 16, 17; ja Herätkää! 22.12.1993 s. 6–13.

Osaatko selittää?

• Ensisijaisesti missä mielessä Jeesus oli marttyyri?

• Miten vaino vaikutti ensimmäisen vuosisadan kristittyihin?

• Miksi varhaiskristittyjä vainottiin, kuten Pietari selitti?

• Mistä syistä Jehova antaa vainota palvelijoitaan?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 10, 11]

Ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät kärsineet minkään väärintekojen vuoksi vaan siksi, että he olivat kristittyjä

PAAVALI

JOHANNES

ANTIPAS

JAAKOB

STEFANOS