Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ratkaisujen tekeminen – väistämätön pakko

Ratkaisujen tekeminen – väistämätön pakko

Ratkaisujen tekeminen – väistämätön pakko

”MIKÄÄN ei ole vaikeampaa, eikä siis kallisarvoisempaa, kuin osata tehdä päätöksiä”, sanoi Ranskaa 1800-luvulla hallinnut Napoléon Bonaparte. Olet kenties samaa mieltä väittämän molemmista puolista, sillä ihmiset haluavat yleensä olla oman elämänsä herroja. Kuten tiedämme, päätösten tekeminen on kuitenkin joskus kaikkea muuta kuin helppoa.

Onpa ratkaisujen tekeminen helppoa tai vaikeaa, se on väistämätöntä. Meidän on tehtävä ratkaisuja joka päivä. Noustuamme aamulla ylös meidän on päätettävä, mitä puemme yllemme, mitä syömme aamiaiseksi ja miten hoidamme monia muita asioita päivän mittaan. Useimmat näistä ratkaisuista ovat vähäpätöisiä. Emme juuri ajattele niitä toistamiseen, emmekä useinkaan menetä niiden takia yöuniamme.

Toisaalta joillakin ratkaisuilla on kauaskantoisia seurauksia. Monien nuorten on nykymaailmassa päätettävä, millaisia tavoitteita he asettavat itselleen. Heidän täytyy ehkä päättää, millaista koulutusta he tarvitsevat ja kuinka paljon. Ennemmin tai myöhemmin useimmat heistä päättävät, menevätkö he naimisiin vai pysyvätkö naimattomina. Niiden, jotka haluavat mennä naimisiin, täytyy ratkaista, ovatko he tarpeeksi vanhoja ja kypsiä avioitumaan ja millaisen puolison he haluavat – tai mikä vielä tärkeämpää, millaisen puolison he tarvitsevat. Harvat ratkaisut vaikuttavat elämäämme yhtä paljon kuin puolison valinta.

Merkittävissä asioissa on tärkeää tehdä viisaita ratkaisuja, koska onnellisuutemme riippuu pitkälti ratkaisuistamme. Joistakuista voi tuntua, että he pystyvät mainiosti tekemään omat ratkaisunsa, ja he saattavat torjua muiden tarjoaman avun. Onko se viisasta? Katsotaanpa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Napoléon: Kirjasta The Pictorial History of the World