Kehitä anteliaisuutta

KUKAAN ei ole syntyessään antelias. Pikkulapsi pyrkii luonnostaan tyydyttämään omat halunsa ja tarpeensa tiedostamatta edes niiden tarpeita, jotka huolehtivat hänestä. Aikanaan lapsi kuitenkin oppii, ettei maailma pyöri hänen ympärillään. Toiset täytyy ottaa  huomioon, ja lapsen täytyy oppia, ettei aina voi vain ottaa, vaan tulee myös antaa ja jakaa. Anteliaisuutta täytyy kehittää.

Kaikki ihmiset, jotka antavat, eivät ole aidosti anteliaita – eivät välttämättä edes ne, jotka antavat avokätisesti. Jotkut saattavat tehdä lahjoituksia hyötyäkseen itse, toiset saadakseen ylistystä muilta. Tosi kristittyjen harjoittama antaminen on kuitenkin erilaista. Millaiseen antamiseen Jumalan sanassa sitten kannustetaan? Lyhyt katsaus siihen, millaista antamista ensimmäisen vuosisadan kristityt harjoittivat, vastaa tähän kysymykseen.

Miten kristityt antoivat

Raamatusta käy ilmi, että kristittyjen antaminen oli yleensä ”toisten kanssa jakamista” tilanteessa, jossa todella tarvittiin apua (Heprealaisille 13:16; Roomalaisille 15:26). Heidän ei pitänyt antaa pakosta. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttilaisille 9:7.) Kenenkään ei myöskään pitänyt antaa kiinnittääkseen toisten huomion itseensä. Ananias ja Safira tekivät niin ja saivat maksaa siitä kalliisti (Apostolien teot 5:1–10).

Antaminen kävi tarpeelliseksi, kun monet kaukaa tulleet juutalaiset ja käännynnäiset kokoontuivat vuoden 33 helluntaijuhlaan Jerusalemiin. Siellä Jeesuksen seuraajat ”täyttyivät pyhällä hengellä ja rupesivat puhumaan eri kielillä”. Suuri ihmisjoukko kerääntyi heidän ympärilleen ja kuuli Pietarin innostavan puheen Jeesuksesta Kristuksesta. Myöhemmin ihmiset näkivät, miten Pietari ja Johannes paransivat ramman miehen temppelin oven luona, ja kuulivat Pietarin puhuvan jälleen Jeesuksesta ja katumuksen tarpeesta. Tuhannet katuivat, ja heidät kastettiin Kristuksen seuraajiksi. (Apostolien teot, luvut 2 ja 3.)

Uudet käännynnäiset halusivat jäädä Jerusalemiin ja saada lisää opetusta Jeesuksen apostoleilta. Mutta miten apostolit voisivat huolehtia kaikkien näiden muualta tulleiden ihmisten tarpeista? Raamatussa kerrotaan: ”Kaikki ne, jotka olivat peltojen tai talojen omistajia, myivät niitä ja toivat myytyjen hinnan ja panivat sen apostolien jalkojen juureen. Sitten jaeltiin kullekin sen mukaan kuin hän tarvitsi.” (Apostolien teot 4:33–35.) Vasta perustettu Jerusalemin seurakunta oli totisesti antelias!

Myöhemmin muut seurakunnat osoittivat samanlaista anteliasta henkeä. Esimerkiksi makedonialaiskristityt, jotka olivat itsekin köyhiä, lahjoittivat Juudean puutteenalaisille veljille yli todellisen kykynsä (Roomalaisille 15:26; 2. Korinttilaisille 8:1–7). Filippin seurakunta tuki merkittävästi Paavalin palvelusta (Filippiläisille 4:15, 16). Jerusalemin seurakunnassa köyhille leskille jaeltiin päivittäin ruokaa, ja apostolit nimittivät seitsemän pätevää miestä huolehtimaan siitä, ettei ketään huolenpitoa ansaitsevaa leskeä syrjittäisi (Apostolien teot 6:1–6).

Varhaiskristilliset seurakunnat reagoivat nopeasti silloinkin, kun vaikeat ajat olivat vasta edessäpäin. Esimerkiksi kun profeetta Agabos ennusti suuren nälänhädän, Syyrian Antiokian seurakunnan opetuslapset ”päättivät, kukin heistä varojensa mukaan, lähettää palveluksena avustusta Juudeassa asuville veljille”  (Apostolien teot 11:28, 29). He osoittivat erinomaista henkeä ennakoidessaan toisten tulevia tarpeita!

Mikä teki varhaiskristityistä niin anteliaita ja rakkaudellisia? Miten ihmisestä voi tosiaan tulla antelias? Voimme oppia paljon tarkastelemalla lyhyesti kuningas Daavidin esimerkkiä.

Daavid tuki anteliaasti tosi palvontaa

Liiton arkulla – pyhällä arkulla, joka edusti Jehovan läsnäoloa – ei ollut pysyvää paikkaa lähes 500 vuoteen. Sitä säilytettiin teltassa, tabernaakkelissa, jota siirrettiin paikasta toiseen Israelin erämaavaelluksen aikana ja joka kuljetettiin viimein Luvattuun maahan. Kuningas Daavid halusi kovasti siirtää arkun pois teltasta ja rakentaa Jehovalle soveliaan huoneen, jossa pyhää arkkua voitaisiin säilyttää. Hän sanoi profeetta Natanille: ”Katso, minä asun setripuisessa talossa, mutta Jehovan liiton  arkku on telttakankaiden alla.” (1. Aikakirja 17:1.)

Daavid oli kuitenkin käynyt paljon sotia. Siksi Jehova päätti, että Daavidin poika Salomo rakentaisi arkun säilytyspaikaksi temppelin omalla rauhaisalla hallituskaudellaan. (1. Aikakirja 22:7–10.) Tämä ei kuitenkaan tukahduttanut Daavidin halua antaa. Hän organisoi suuren työntekijöiden joukon ja ryhtyi hankkimaan rakennusmateriaaleja temppeliä varten. Myöhemmin hän sanoi Salomolle: ”Olen hankkinut Jehovan huonetta varten satatuhatta talenttia kultaa ja miljoona talenttia hopeaa, eikä kuparia ja rautaa voida punnita, koska niitä on tullut niin paljon, ja rakennuspuita ja kiviä olen hankkinut.” (1. Aikakirja 22:14.) Tämäkään ei riittänyt Daavidille, vaan hän lahjoitti vielä henkilökohtaisesta omaisuudestaan kultaa ja hopeaa nykyrahassa yli miljardin euron arvosta! Lisäksi myös Israelin ruhtinaat antoivat runsaskätisen lahjoituksen. (1. Aikakirja 29:3–9.) Daavid oli totisesti antelias!

Mikä sai Daavidin antamaan niin avokätisesti? Hän tajusi, että kaikki, mitä hän oli hankkinut ja saanut aikaan, oli Jehovan siunauksen ansiota. Hän tunnusti rukouksessaan: ”Oi Jehova, meidän Jumalamme, kaikki tämä runsaus, jonka olemme hankkineet rakentaaksemme sinulle huoneen pyhää nimeäsi varten, on sinun kädestäsi, ja sinulle se kaikki kuuluu. Ja tiedän hyvin, oi Jumalani, että sinä olet sydämen tutkija ja että sinä mielistyt oikeamielisyyteen. Minä puolestani olen sydämeni rehtiydessä vapaaehtoisesti antanut kaikki nämä lahjat, ja nyt olen iloinnut nähdessäni täällä olevan kansasi antavan vapaaehtoisesti uhrilahjoja sinulle.” (1. Aikakirja 29:16, 17.) Daavid piti suhdettaan Jehovaan suuressa arvossa. Hän ymmärsi, että Jumalaa tulee palvoa ”ehyin sydämin ja iloisin sieluin”, ja sai iloa tehdessään niin (1. Aikakirja 28:9). Samanlaiset ominaisuudet tekivät myös varhaiskristityistä anteliaita.

Jehova – kaikkein anteliain persoona

Jehova on paras esimerkki anteliaisuudesta. Hän on niin rakkaudellinen ja huolehtivainen, että ”hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille” (Matteus 5:45). Hän antaa kaikille ihmisille ”elämän ja hengityksen ja kaiken” (Apostolien teot 17:25). Kuten opetuslapsi Jaakob sanookin, ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja on ylhäältä, sillä se tulee alas taivaan valojen Isältä” (Jaakobin kirje 1:17).

Jehovan suurin lahja meille on se, että hän on lähettänyt ”ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä” (Johannes 3:16). Kukaan ei voi väittää ansaitsevansa tätä lahjaa, ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23, 24; 1. Johanneksen kirje 4:9, 10). Kristuksen lunastusuhrin perusteella ja välityksellä Jumala voi antaa ”sanoin kuvaamattoman ilmaisen lahjan” eli osoittaa ”verratonta ansaitsematonta hyvyyttä” (2. Korinttilaisille 9:14, 15). Jumalan lahjasta kiitollisena Paavali käytti elämänsä ”perusteellisen todistuksen antamiseen Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden hyvästä uutisesta” (Apostolien teot 20:24). Hän ymmärsi Jumalan tahdon olevan, että ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja  tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Timoteukselle 2:4).

Nykyään totuutta tehdään tunnetuksi suuren saarnaamis- ja opetustyön välityksellä, joka on laajentunut jo 234 maahan kautta maailman. Jeesus ennusti tällaisen laajenemisen sanoessaan: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:14.) Niin, ”kaikissa kansakunnissa hyvä uutinen täytyy saarnata ensin” (Markus 13:10). Viime vuonna yli kuusi miljoonaa hyvän uutisen julistajaa käytti 1202381302 tuntia tähän työhön ja johti yli 5300000:ta raamatuntutkistelua. Koska kyseessä on ihmisten elämä, tämä opetus on äärimmäisen tärkeää (Roomalaisille 10:13–15; 1. Korinttilaisille 1:21).

Niiden auttamiseksi, jotka janoavat Raamatun totuutta, painetaan vuosittain miljoonia julkaisuja, muun muassa Raamattuja, kirjoja ja kirjasia. Lisäksi tuotetaan pitkälti yli miljardi Vartiotorni- ja Herätkää!-lehteä. Kun ihmiset osoittavat vastakaikua hyvälle uutiselle, rakennetaan yhä useampia Jehovan todistajien valtakunnansaleja ja konventtisaleja, jotka toimivat raamatullisen opetuksen keskuksina. Joka vuosi järjestetään kierroskonventteja, erikoiskonventtipäiviä ja piirikonventteja. Lähetystyöntekijöitä, matkavalvojia, vanhimpia ja avustavia palvelijoita koulutetaan jatkuvasti. Olemme kiitollisia Jehovalle siitä, että hän tekee kaiken tämän mahdolliseksi ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä (Matteus 24:45–47). Haluamme varmasti sydämestämme osoittaa kiitollisuutemme häntä kohtaan.

Kiitollisuuden osoittaminen Jehovalle

Kaikki edellä mainittu rahoitetaan kokonaan vapaaehtoisin lahjoituksin aivan niin kuin muinoin temppelin rakentaminen ja varhaiskristillisten seurakuntien avustustoiminta. On kuitenkin muistettava, ettei kukaan voi rikastuttaa Jehovaa, kaiken Omistajaa (1. Aikakirja 29:14; Haggai 2:8). Lahjoitukset ovat näin ollen osoitus rakkaudestamme Jehovaa kohtaan ja halustamme edistää tosi palvontaa. Ne saavat Paavalin mukaan aikaan ”kiitoksen ilmauksen Jumalalle” (2. Korinttilaisille 9:8–13). Jehova kannustaa tällaiseen antamiseen, koska se osoittaa, että meillä on oikea mielenlaatu ja rakastamme häntä sydämestämme. Ne, jotka ovat anteliaita ja luottavat Jehovaan, saavat hänen siunauksensa ja kukoistavat hengellisesti (5. Mooseksen kirja 11:13–15; Sananlaskut 3:9, 10; 11:25). Jeesus vakuuttaa, että seurauksena on myös onnellisuus: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.)

Kristityt, jotka ovat aidosti anteliaita, eivät vain odota hädän hetkeä. He pikemminkin etsivät tilaisuuksia tehdä ”hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat – – [heille] sukua uskossa” (Galatalaisille 6:10). Paavali kirjoitti kannustaen jumaliseen anteliaisuuteen: ”Älkää unohtako hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt.” (Heprealaisille 13:16.) Resurssiemme – aikamme, voimiemme ja varojemme – käyttäminen toisten hyödyksi ja puhtaan palvonnan edistämiseksi miellyttää Jehova Jumalaa suuresti. Hän tosiaankin rakastaa anteliaisuutta.

[Tekstiruutu/Kuva s. 28]

Näin jotkut haluavat antaa

LAHJOITUKSET MAAILMANLAAJUISEEN TYÖHÖN

Monet panevat säännöllisesti syrjään jonkin summan vietäväksi lahjalaatikkoon, jossa on teksti ”Lahjoituksia maailmanlaajuiseen Valtakunnan työhön (Matteus 24:14)”.

Suomessa toimivat seurakunnat lähettävät nämä varat kuukausittain Jehovan todistajien Suomen-haaratoimistoon. Myös omaisuutta, esimerkiksi kiinteistöjä, arvoesineitä ja arvopapereita, voidaan lahjoittaa. Näiden lahjoitusten yhteydessä tulisi mainita selvästi, että ne ovat lahjoituksia.

EHDOLLISET LAHJOITUKSET

Rahaa voidaan lahjoittaa siten, että lahjoittaja voi saada sitä takaisin tarpeen mukaan.

VAKUUTUKSET

Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta voidaan nimetä henkivakuutuksen edunsaajaksi. Kaikista tällaisista järjestelyistä tulisi ilmoittaa haaratoimistoon.

TESTAMENTIT

Omaisuutta tai rahaa voidaan testamentata Jehovan todistajat uskonnolliselle yhdyskunnalle. Testamentti tai sen kopio tulisi lähettää haaratoimistoon.

Jos haluat lisätietoja tai neuvoja näistä asioista, kirjoita osoitteeseen Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa, tai soita numeroon (09) 825885.

[Kuva s. 26]

Mikä teki varhaiskristityistä anteliaita?