Julistakoot kaikki Jehovan kunniaa
Julistakoot kaikki Jehovan kunniaa
”Antakaa Jehovalle kunnia ja voima. Antakaa Jehovalle hänen nimelleen kuuluva kunnia.” (PSALMIT 96:7, 8)
1, 2. Mistä lähteestä kaikuu ylistys Jehovalle, ja keitä kehotetaan liittymään joukkoon?
IISAIN poika Daavid oli nuoruudessaan paimenena Betlehemin lähistöllä. Vartioidessaan yön hiljaisuudessa isänsä laumoja noilla syrjäisillä laidunmailla hän ihaili varmaankin usein tähtitaivaan valtavuutta. Epäilemättä hänellä oli nuo eloisat muistikuvat mielessään, kun hän Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta sepitti ja lauloi psalmin 19 kauniit sanat: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja taivaanlaajuus kertoo hänen kättensä työstä. Niiden mittanuora on ulottunut yli kaiken maan ja niiden sanat tuottoisan maan ääriin.” (Psalmit 19:1, 4.)
2 Jehova on luonut taivaat pelottavan ihmeellisesti, ja ne julistavat hänen kunniaansa päivästä päivään ja yöstä yöhön ilman puhetta, ilman sanoja, ilman ääntä. Luomakunta ei lakkaa koskaan julistamasta Jumalan kunniaa. Ihminen tuntee oman pienuutensa ajatellessaan tätä hiljaista todistusta, joka ulottuu ”yli kaiken maan”, niin että kaikki sen asukkaat näkevät sen. Luomakunnan hiljainen todistus ei kuitenkaan riitä. Uskollisia ihmisiä kehotetaan liittymään joukkoon ja antamaan äänensä kuulua. Nimeltä mainitsematon psalmista esitti uskollisille palvojille nämä henkeytetyt sanat: ”Antakaa Jehovalle kunnia ja voima. Antakaa Jehovalle hänen nimelleen kuuluva kunnia.” (Psalmit 96:7, 8.) Ne joilla on läheinen suhde Jehovaan, noudattavat innokkaasti tätä kehotusta. Mutta mitä sisältyy kunnian antamiseen Jumalalle?
3. Miksi ihmiset antavat kunnian Jumalalle?
3 Tarvitaan muutakin kuin vain sanoja. Jesajan päivien israelilaiset kirkastivat Jumalaa huulillaan, mutta useimmat heistä eivät olleet vilpittömiä. Jehova sanoi Jesajan välityksellä: ”Tämä kansa on lähestynyt minua suullaan ja kirkastanut minua vain huulillaan ja on sydämensä siirtänyt minusta kauas.” (Jesaja 29:13.) Tällaisten ihmisten esittämä ylistys oli merkityksetöntä. Jotta ylistys olisi merkityksellistä, sen täytyy kummuta sydämestä, joka on täynnä rakkautta Jehovaa kohtaan. Ihmisen täytyy myös tunnustaa vilpittömästi hänen ainutlaatuinen kirkkautensa. Jehova yksin on Luoja. Hän on Kaikkivaltias, hänen oikeudenmukaisuutensa on vailla vertaa, ja hän on rakkauden perikuva. Hän on Pelastajamme ja kiistaton Suvereeni, jonka alaisuuteen jokaisella taivaassa ja maan päällä elävällä on velvollisuus alistua. (Ilmestys 4:11; 19:1.) Jos todella uskomme näin olevan, niin kirkastakaamme häntä kaikesta sydämestämme.
4. Miten Jeesus neuvoi kirkastamaan Jumalaa, ja millä tavoin voimme noudattaa hänen neuvoaan?
4 Jeesus Kristus kertoi, miten kirkastaa Jumalaa. Hän sanoi: ”Siinä Isäni kirkastetaan, että te kannatte jatkuvasti paljon hedelmää ja osoittaudutte minun opetuslapsikseni.” (Johannes 15:8.) Miten kannamme paljon hedelmää? Ensinnäkin osallistumalla kokosieluisesti ”valtakunnan hyvän uutisen” saarnaamiseen ja ”kertomalla” näin yhdessä koko luomakunnan kanssa Jumalan ”näkymättömistä ominaisuuksista” (Matteus 24:14; Roomalaisille 1:20). Tällä tavoin me kaikki myös olemme – suoraan tai epäsuorasti – mukana tekemässä uusia opetuslapsia, jotka liittävät äänensä Jehova Jumalaa ylistävään kuoroon. Paljon hedelmän kantamiseen sisältyy toiseksi se, että kehitämme hedelmää, jota pyhä henki tuottaa meissä, ja pyrimme jäljittelemään Jehova Jumalan ylivertaisia ominaisuuksia (Galatalaisille 5:22, 23; Efesolaisille 5:1; Kolossalaisille 3:10). Se johtaa siihen, että jokapäiväinen käytöksemme kirkastaa Jumalaa.
”Kaikkeen maahan”
5. Miten Paavali tähdensi sitä, että kristityillä on velvollisuus kirkastaa Jumalaa kertomalla uskostaan toisille?
5 Paavali tähdensi Roomalaiskirjeessään sitä, että kristityillä on velvollisuus kirkastaa Jumalaa kertomalla uskostaan toisille. Roomalaiskirjeen yksi tärkeä teema on se, että vain ne, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, voivat pelastua. Kirjeensä 10. luvussa Paavali osoitti, että hänen päiviensä luonnollinen Israel yritti edelleen hankkia vanhurskasta asemaa noudattamalla Mooseksen lakia, kun taas Kristus oli ”Lain loppu”. Siksi Paavali sanoi: ”Jos sinä julkisesti julistat tämän ’omassa suussasi olevan sanan’, että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut.” Siitä pitäen ei ole ollut ”erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä kaikilla on sama Herra, joka on rikas kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Sillä ’jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu’.” (Roomalaisille 10:4, 9–13.)
6. Miten Paavali sovelsi psalmia 19:4?
6 Sitten Paavali kysyi johdonmukaisesti: ”Kuinka he tulevat huutamaan avukseen häntä, johon he eivät ole uskoneet? Entä kuinka he tulevat uskomaan häneen, josta eivät ole kuulleet? Entä kuinka he tulevat kuulemaan, ellei joku saarnaa?” (Roomalaisille 10:14.) Israelista Paavali sanoi: ”He kaikki eivät – – ole totelleet hyvää uutista.” Miksi Israel ei totellut? Heidän vastahakoisuutensa johtui uskon puutteesta, ei tilaisuuksien puutteesta. Paavali osoitti tämän lainaamalla psalmia 19:4 ja soveltamalla sen pikemminkin kristilliseen saarnaamistyöhön kuin luomakunnan hiljaiseen todistukseen. Samoin kuin eloton luomakunta kirkastaa Jehovaa, ensimmäisen vuosisadan kristityt saarnasivat pelastuksen hyvää uutista kaikkialla ja näin ylistivät Jumalaa ”kaikessa maassa”. (Roomalaisille 10:16, 18.) Myös Kolossalaiskirjeessään Paavali kuvaili, miten laajalti hyvää uutista oli levitetty. Hän sanoi, että hyvää uutista oli saarnattu ”kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on”. (Kolossalaisille 1:23.)
Innokkaita todistajia
7. Mikä velvollisuus kristityillä Jeesuksen sanojen mukaan on?
7 Paavali kirjoitti Kolossalaiskirjeensä todennäköisesti noin 27 vuotta Jeesuksen Kristuksen kuoleman jälkeen. Miten saarnaamistyö oli voinut levitä aina Kolossaan saakka tuossa suhteellisen lyhyessä ajassa? Se johtui siitä, että ensimmäisen vuosisadan kristityt olivat innokkaita ja Jehova siunasi heidän intoaan. Jeesus oli ennustanut, että hänen seuraajansa olisivat aktiivisia saarnaajia, kun hän sanoi: ”Kaikissa kansakunnissa hyvä uutinen täytyy saarnata ensin.” (Markus 13:10.) Jeesus lisäsi tuohon ennustukseen käskyn, joka on kirjoitettu muistiin Matteuksen evankeliumin viimeisiin jakeisiin: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20.) Pian sen jälkeen kun Jeesus oli noussut taivaaseen, hänen seuraajansa alkoivat toimia noiden sanojen mukaisesti.
8, 9. Miten kristityt Apostolien tekojen mukaan noudattivat Jeesuksen käskyjä?
8 Sen jälkeen kun pyhä henki oli vuodatettu vuoden 33 helluntaina, Jeesuksen uskolliset seuraajat ryhtyivät aivan ensimmäiseksi saarnaamaan ja kertomaan Jerusalemiin kokoontuneille ihmisjoukoille ”Jumalan suurenmoisuuksista”. Heidän saarnaamisensa oli erittäin tehokasta, ja ”noin kolmetuhatta sielua” kastettiin. Opetuslapset jatkoivat edelleen Jumalan julkista ylistämistä innokkaasti ja hyvin tuloksin. (Apostolien teot 2:4, 11, 41, 46, 47.)
9 Noiden kristittyjen toiminta herätti pian uskonnollisten johtajien huomion. Koska Pietarin ja Johanneksen suorapuheisuus ärsytti heitä, he käskivät näitä kahta apostolia lopettamaan saarnaamisen. Apostolit vastasivat: ”Emme voi lakata puhumasta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Pietaria ja Johannesta uhkailtiin, ja kun heidät oli vapautettu, he palasivat veljiensä luo, ja kaikki yhtyivät Jehovalle esitettävään rukoukseen. He pyysivät pelottomasti Jehovalta: ”Suo orjiesi puhua jatkuvasti sanaasi täysin rohkeasti.” (Apostolien teot 4:13, 20, 29.)
10. Millaista vastustusta alkoi ilmetä, ja miten tosi kristityt suhtautuivat?
10 Tuo rukous oli sopusoinnussa Jehovan tahdon kanssa, kuten kävi ilmi vähän myöhemmin. Apostolit pidätettiin, ja sitten enkeli vapautti heidät ihmeen avulla. Enkeli sanoi heille: ”Menkää, ja kun olette asettuneet temppeliin, puhukaa jatkuvasti kansalle kaikkia tätä elämää koskevia sanoja.” (Apostolien teot 5:18–20.) Koska apostolit tottelivat, Jehova siunasi heitä edelleen. Niinpä ”joka päivä temppelissä ja talosta taloon he jatkoivat herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista Kristuksesta, Jeesuksesta” (Apostolien teot 5:42). Ankaralla vastustuksella ei selvästikään pystytty estämään Jeesuksen seuraajia antamasta julkisesti kunniaa Jumalalle.
11. Miten varhaiskristityt suhtautuivat saarnaamistyöhön?
11 Pian Stefanos pidätettiin ja kivitettiin kuoliaaksi. Hänen murhansa sytytti katkeran vainon Jerusalemissa, ja apostoleita lukuun ottamatta kaikki opetuslapset joutuivat hajaantumaan. Lannistiko vaino heidät? Ei suinkaan. Raamatussa kerrotaan: ”Ne, jotka olivat hajaantuneet, kulkivat kuitenkin halki maan ja julistivat sanan hyvää uutista.” (Apostolien teot 8:1, 4.) Into julistaa Jumalan kunniaa ilmeni kerran toisensa jälkeen. Apostolien tekojen 9. luvussa kerrotaan, että kun tarsolainen Saul, fariseus, oli matkalla Damaskokseen aloittaakseen Jeesuksen opetuslasten vainoamisen siellä, hän näki näyssä Jeesuksen ja tuli sokeaksi. Damaskoksessa Ananias paransi Saulin sokeuden ihmeen avulla. Mitä Saul – joka tuli myöhemmin tunnetuksi apostoli Paavalina – teki aivan ensimmäiseksi? Siitä kerrotaan: ”Heti hän alkoi synagogissa saarnata Jeesusta, että tämä on Jumalan Poika.” (Apostolien teot 9:20.)
Jokainen osallistui saarnaamiseen
12, 13. a) Mikä oli historioitsijoiden mukaan tunnusomaista varhaiskristilliselle seurakunnalle? b) Miten Apostolien tekojen kirja ja Paavalin sanat ovat sopusoinnussa historioitsijoiden lausumien kanssa?
12 Se että jokainen varhaiskristillisen seurakunnan jäsen osallistui saarnaamistyöhön, tunnustetaan yleisesti. Philip Schaff kirjoittaa tuon ajan kristityistä: ”Jokainen seurakunta oli lähetysyhteisö, ja jokainen kristitty uskova oli lähetystyöntekijä.” (History of the Christian Church.) W. S. Williams sanoo: ”Todisteet puhuvat yleisesti sen puolesta, että alkukirkossa kaikki kristityt, erityisesti ne, joilla oli armolahja [hengen lahjoja], saarnasivat evankeliumia.” (The Glorious Ministry of the Laity.) Lisäksi hän korostaa: ”Jeesus Kristus ei koskaan tarkoittanut, että saarnaaminen olisi vain tiettyjen pappissäätyyn kuuluvien etuoikeus.” Vieläpä Kelsos, muinoin elänyt kristillisyyden vihollinen, piti pilkan aiheena sitä, että ”villanlajittelijat, suutarit, nahkurit, kaikkein sivistymättömimmät ja moukkamaisimmat ihmiset, olisivat evankeliumin innokkaita saarnaajia”.
13 Näiden lausumien paikkansapitävyys näkyy Apostolien tekojen historiallisesta kertomuksesta. Vuoden 33 helluntaina, kun pyhä henki oli vuodatettu, kaikki opetuslapset, miehet ja naiset, julistivat julkisesti Jumalan suurenmoisuuksia. Kun vaino kiihtyi Stefanoksen murhan jälkeen, kaikki eri puolille hajaantuneet kristityt levittivät hyvää uutista laajalti. Noin 28 vuotta myöhemmin Paavali kirjoitti kaikille heprealaiskristityille, ei vain pienelle pappisluokalle: ”Uhratkaamme aina hänen kauttaan Jumalalle ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään.” (Heprealaisille 13:15.) Paavali kuvaili omaa näkemystään saarnaamistyöstä seuraavasti: ”Jos näet julistan hyvää uutista, niin se ei ole minulle ylpeilyn syy, sillä minun täytyy se tehdä. Todellakin, voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista!” (1. Korinttilaisille 9:16.) Selvästikin kaikki ensimmäisen vuosisadan uskolliset kristityt ajattelivat samoin.
14. Miten usko liittyy saarnaamiseen?
14 Aidon kristityn täytyy tosiaankin osallistua saarnaamistyöhön, koska se liittyy erottamattomasti uskoon. Paavali sanoi: ”Sydämellä uskotaan vanhurskaudeksi, mutta suulla annetaan julkinen julistus pelastukseksi.” (Roomalaisille 10:10.) Onko seurakunnassa vain pienellä ryhmällä, esimerkiksi pappisluokalla, uskoa ja näin ollen velvollisuus saarnata? Ei tietenkään! Kaikki tosi kristityt kehittävät elävää uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja haluavat antaa julkisen julistuksen tuosta uskosta toisille. Muutoin heidän uskonsa olisi kuollutta (Jaakobin kirje 2:26). Koska kaikki uskolliset kristityt ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla osoittivat tällä tavoin uskonsa, Jehovan nimelle kaikui suuri ylistyshuuto.
15, 16. Mitkä esimerkit osoittavat, että saarnaamistyö edistyi ongelmista huolimatta?
15 Ensimmäisellä vuosisadalla Jehova siunasi kansaansa kasvulla niistä ongelmista huolimatta, joita oli seurakunnan sisä- ja ulkopuolella. Esimerkiksi Apostolien tekojen 6. luvussa kerrotaan, että hepreankielisten ja kreikankielisten käännynnäisten välillä oli erimielisyyttä. Apostolit ratkaisivat ongelman. Mikä oli tulos? ”Jumalan sana kasvoi kasvamistaan, ja opetuslasten luku lisääntyi yhä Jerusalemissa hyvin paljon, ja suuri joukko pappeja alkoi olla uskolle tottelevaisia.” (Apostolien teot 6:7.)
16 Myöhemmin Juudean kuninkaan Herodes Agrippan ja Tyroksen ja Sidonin asukkaiden välille syntyi poliittista jännitystä. Noiden kaupunkien asukkaat tekivät imartelevia rauhantunnusteluja, ja se sai Herodeksen pitämään julkisen puheen. Kokoontunut joukko alkoi huutaa: ”Jumalan ääni eikä ihmisen!” Samassa Jehovan enkeli löi Herodes Agrippaa, joka kuoli, ”koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle”. (Apostolien teot 12:20–23.) Millainen järkytys se olikaan niille, jotka olivat panneet toivonsa ihmishallitsijoihin! (Psalmit 146:3, 4.) Kristityt kirkastivat kuitenkin edelleen Jehovaa. Siksi ”Jehovan sana kasvoi ja levisi jatkuvasti” tällaisesta poliittisesta epävakaudesta huolimatta (Apostolien teot 12:24).
Silloinen ja nykyinen tilanne
17. Mitä ihmiset ryhtyivät kasvavin joukoin tekemään ensimmäisellä vuosisadalla?
17 Ensimmäisen vuosisadan maailmanlaajuinen kristillinen seurakunta koostui innokkaista, aktiivisista Jehova Jumalan ylistäjistä. Kaikki uskolliset kristityt levittivät hyvää uutista. Jotkut tapasivat vastaanottavaisia ihmisiä ja, kuten Jeesus oli sanonut, opettivat heitä noudattamaan kaikkea, mitä hän oli käskenyt noudattaa (Matteus 28:19, 20). Tuloksena oli, että seurakunta kasvoi, ja yhä useammat liittyivät ylistämään Jehovaa muinoin eläneen kuningas Daavidin tavoin. Kaikki kaiuttivat henkeytettyjä sanoja: ”Minä kiitän sinua, oi Jehova, Jumalani, kaikesta sydämestäni, ja tahdon kirkastaa nimeäsi ajan hämärään asti, sillä sinun rakkaudellinen huomaavaisuutesi on suuri minua kohtaan.” (Psalmit 86:12, 13.)
18. a) Mikä ero on nähtävissä ensimmäisen vuosisadan kristillisen seurakunnan ja nykyisen kristikunnan välillä? b) Mitä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?
18 Tässä yhteydessä on kiinnostavaa, mitä teologian professori Allison A. Trites sanoi. Verratessaan nykyajan kristikuntaa ensimmäisen vuosisadan kristillisyyteen hän totesi: ”Kirkkojen kasvu on nykyään yleensä biologista (kun paikalliseen kirkkoon kuuluvan perheen lapset alkavat henkilökohtaisesti tunnustaa uskoa), tai ne kasvavat siirtymisten kautta (kun tulokas siirtyy kirkon jäseneksi toisesta paikallisesta kirkosta). Apostolien teoissa kerrottu kasvu johtui kuitenkin kääntymyksestä, sillä kirkko oli vasta aloittamassa työtään.” Merkitseekö tämä sitä, että tosi kristillisyys ei enää kasva siten kuin sen Jeesuksen mukaan piti kasvaa? Ei tietenkään. Nykyiset tosi kristityt ylistävät joka tavalla aivan yhtä innokkaasti ja avoimesti Jumalaa kuin ensimmäisen vuosisadan kristityt. Näemme sen seuraavasta kirjoituksesta.
Osaatko selittää?
• Millä tavoin kirkastamme Jumalaa?
• Mihin Paavali sovelsi psalmin 19:4?
• Miten usko liittyy saarnaamiseen?
• Mikä oli tunnusomaista ensimmäisen vuosisadan kristilliselle seurakunnalle?
[Tutkistelukysymykset]
[Kuva s. 8, 9]
Taivaat julistavat jatkuvasti Jehovan kunniaa
[Lähdemerkintä]
David Malin, Anglo-Australian Observatory
[Kuvat s. 10]
Saarnaamistyö ja rukous liittyvät läheisesti yhteen