Uskonto – hyvään vai pahaan ohjaava voima?

”OLEN kristillisyydelle kiitollisuudenvelassa niin kuin on mielestäni koko se maailma, jossa olemme eläneet viimeiset kaksituhatta vuotta.” (Two Thousand Years—The First Millennium: The Birth of Christianity to the Crusades, esipuhe.)

Näin ”kristillisyydelle” ilmaisi tukensa englantilainen kirjailija ja televisiotoimittaja Melvyn Bragg. Hänen sanansa heijastavat niiden miljoonien maapallon asukkaiden tunteita, jotka katsovat olevansa samanlaisessa suunnattomassa kiitollisuudenvelassa jollekin uskonnolle ja haluavat tukea sitä uskollisesti. He ovat vakuuttuneita siitä, että uskonnolla on ollut voimakas myönteinen vaikutus heidän elämäänsä. Eräs kirjailija sanoo esimerkiksi, että islam ”on tuottanut suuren kulttuurin – – [joka on] rikastuttanut koko maailmaa”.

Myönteinen vai kielteinen tekijä?

Braggin seuraavat sanat herättävät kuitenkin vakavan kysymyksen siitä, onko uskonto yleensä ollut hyvään ohjaava voima. Hän jatkaa: ”Toisaalta kristillisyys on minulle selityksen velkaa.” Mihin hän kaipaa selitystä? ”Siihen kiihkoiluun, pahuuteen, epäinhimillisyyteen ja piittaamattomuuteen, joka on ollut tunnusomaista suurelle osalle sen ’historiaa’”, hän sanoo.

Moni saattaisi sanoa, että kiihkoilu, pahuus, epäinhimillisyys ja piittaamattomuus ovat olleet tyypillisiä useimmille maailman uskonnoille kautta historian. Heidän mielestään uskonto vain esiintyy ihmiskunnan hyväntekijänä, mutta on todellisuudessa täynnä ulkokultaisuutta ja valheita, jotka se on kätkenyt hyveellisyyden ja pyhyyden ulkokuoren alle (Matteus 23:27, 28). ”Mikään toteamus ei ole kirjallisuudessamme yleisempi kuin se, että uskonnolla on kulttuurille erityisen suuri arvo”, sanotaan teoksessa A Rationalist Encyclopædia. Siinä kuitenkin jatketaan: ”Eivätkä historialliset tosiasiat kumoa mitään muuta toteamusta perinpohjaisemmin.”

Lukeepa nykyään mitä tahansa sanomalehteä, näkee kasapäin mainintoja uskonnollisista johtajista, jotka saarnaavat rakkautta, rauhaa ja myötätuntoa mutta samanaikaisesti lietsovat vihaa ja antavat oikeutuksen julmiin konflikteihin Jumalan nimessä. Ei ihme, että monien mielestä uskonnolla on useimmiten vahingollinen vaikutus elämään.

 Parempi ilman uskontoa?

Jotkut ovat jopa päätelleet englantilaisen filosofin Bertrand Russellin tavoin, että olisi hyvä, jos lopulta ”kaikki uskonnot kuolisivat”. He ajattelevat, että uskonnon hävittäminen on ainoa pysyvä ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. He saattavat kuitenkin ummistaa silmänsä siltä tosiasialta, että uskontoon kielteisesti suhtautuvat voivat synnyttää aivan yhtä paljon vihaa ja suvaitsemattomuutta kuin uskontojen kannattajatkin. Uskonnollisista aiheista kirjoittava Karen Armstrong muistuttaa: ”Vähintäänkin – – [natsien toimeenpanema kansanmurha] osoitti, että ei-hengellinen ideologia voi olla aivan yhtä tuhoisa kuin mikä tahansa uskonnollinen ristiretki.” (The Battle for God—Fundamentalism in Judaism, Christianity and Islam.)

Onko uskonto siis tosiaan hyvään ohjaava voima, vai johtuvatko ihmiskunnan ongelmat todellisuudessa uskonnosta? Onko kaikkien uskontojen kitkeminen ratkaisu noihin ongelmiin? Kannustamme sinua tarkastelemaan seuraavaa kirjoitusta, jossa kerrotaan, mitä Raamatulla on sanottavana näihin kysymyksiin. Saatat yllättyä vastauksista.