Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pidätkö katseesi kohdistettuna palkintoon?

Pidätkö katseesi kohdistettuna palkintoon?

Pidätkö katseesi kohdistettuna palkintoon?

GLAUKOOMA, yleisin sokeuden aiheuttaja, etenee hitaasti. Ensin se aiheuttaa puutoksia ihmisen ääreisnäössä, ja hoitamattomana se voi levitä kohti näkökentän keskialueita. Lopulta se saattaa johtaa näön täydelliseen menettämiseen.

Aivan kuten voimme menettää kirjaimellisen näkökykymme hitaasti ja salakavalasti, voimme menettää myös vielä tärkeämmän hengellisen näkökykymme. Siksi meidän on elintärkeää pitää katseemme kohdistettuna kiinteästi hengellisiin asioihin.

Katse palkinnossa

Kirjaimellisille silmillemme ”näkymättömiin” asioihin kuuluu ikuisen elämän loistoisa palkinto, jonka Jehova antaa uskollisilleen (2. Korinttilaisille 4:18). Kristittyjen pääasiallinen syy Jumalan palvelemiseen on tietysti rakkaus häneen (Matteus 22:37). Jehova haluaa meidän kuitenkin myös katsovan kohti palkintoa. Hän haluaa meidän pitävän häntä anteliaana Isänä, joka on ”niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä” (Heprealaisille 11:6). Näin ollen ne, jotka todella tuntevat Jumalan ja rakastavat häntä, pitävät hänen lupaamiaan siunauksia suuressa arvossa ja kaipaavat niiden toteutumista (Roomalaisille 8:19, 24, 25).

Monet Vartiotornin ja sen sisarjulkaisun Herätkää!-lehden lukijat pitävät kuvista, jotka esittävät tulevaa paratiisimaata. Emme tietenkään tiedä tarkalleen, miltä paratiisi tulee näyttämään, ja kuvat ovat vain taiteilijan näkemyksiä, jotka perustuvat muun muassa Jesajan 11:6–9:ään. Eräs kristitty nainen sanoi silti: ”Kun näen Vartiotornissa ja Herätkää!-lehdessä kuvia tulevasta paratiisista, tutkin niitä tarkkaan ihan niin kuin matkailuesitettä. Yritän nähdä itseni paratiisissa, koska juuri siellä toivon olevani, kun Jumalan määräaika koittaa.”

Apostoli Paavali ajatteli samoin ”kutsusta ylös”. Hän ei katsonut saaneensa sitä vielä, sillä hänen täytyisi osoittautua uskolliseksi loppuun saakka. Sitä vastoin hän kurottautui jatkuvasti ”sitä kohti, mikä on edessä”. (Filippiläisille 3:13, 14.) Samoin Jeesus kesti kuoleman kidutuspaalussa ”sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä” (Heprealaisille 12:2).

Oletko joskus miettinyt, mahdatko päästäkään uuteen maailmaan? On tietenkin hyvä, ettemme ole liian itsevarmoja, koska elämän palkinnon saaminen riippuu siitä, pysymmekö uskollisina loppuun asti (Matteus 24:13). Jos kuitenkin yritämme parhaamme mukaan täyttää Jumalan vaatimukset, meillä on kaikki syyt uskoa, että saamme palkinnon. Muista, että Jehova ”ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan haluaa kaikkien pääsevän katumukseen” (2. Pietarin kirje 3:9). Jos luotamme Jehovaan, hän auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme. On tosiaankin täysin hänen luonteensa vastaista etsiä syitä hylätä ne, jotka yrittävät vilpittömästi miellyttää häntä. (Psalmit 103:8–11; 130:3, 4; Hesekiel 18:32.)

Sen tietäminen, miten Jehova suhtautuu kansaansa, antaa meille toivoa – ja toivo on aivan yhtä tärkeä asia kuin usko (1. Korinttilaisille 13:13). Kreikan sana, joka on käännetty Raamatussa vastineella ”toivo”, välittää ajatuksen ”hyvän odotuksesta”. Tällainen toivo mielessään apostoli Paavali kirjoitti: ”Haluamme, että kukin teistä osoittaa samaa uutteruutta säilyttääkseen toivon täyden varmuuden loppuun saakka, jottette tulisi veltoiksi, vaan olisitte niiden jäljittelijöitä, jotka perivät lupaukset uskon ja kärsivällisyyden välityksellä.” (Heprealaisille 6:11, 12.) Huomaa, että jos palvelemme Jehovaa uskollisesti, voimme olla varmoja toivomme toteutumisesta. Toisin kuin monet maalliset pyrkimykset tämä toivo ”[ei] johda pettymykseen” (Roomalaisille 5:5). Miten sitten voimme pitää toivomme kirkkaana?

Miten terävöittää hengellistä näkökykyä?

Kirjaimelliset silmämme eivät voi tarkentua samaan aikaan kahteen eri kohteeseen. Sama pitää paikkansa hengellisestä näkökyvystämme. Jos keskitymme asioihin, jotka kuuluvat nykyiseen järjestelmään, niin Jumalan lupaama uusi maailma jää mielessämme väkisinkin jossain määrin taka-alalle. Ajan kuluessa tämä näkökenttämme äärilaidoilla näkyvä epätarkka kuva voi menettää viehätyksensä ja lopulta hävitä näkyvistä kokonaan. Miten surullista se olisikaan! (Luukas 21:34.) Meidän on siksi erittäin tärkeää pitää silmämme ”yksinkertaisena” – kohdistettuna Jumalan valtakuntaan ja ikuisen elämän palkintoon (Matteus 6:22).

Silmän pitäminen yksinkertaisena ei ole aina helppoa. Jokapäiväinen elämä tuo mukanaan ongelmia, ja eteemme saattaa tulla myös muita huomiota hajottavia tekijöitä, jopa kiusauksia. Miten voimme näissä olosuhteissa pitää katseemme kohdistettuna Valtakuntaan ja Jumalan lupaamaan uuteen maailmaan laiminlyömättä muita tarpeellisia seikkoja? Tarkastellaanpa kolmea keinoa.

Tutki Jumalan sanaa joka päivä. Säännöllinen Raamatun lukeminen ja raamatullisten julkaisujen tutkiminen auttaa meitä pitämään mielemme kohdistettuna hengellisiin asioihin. Olemme kyllä saattaneet tutkia Jumalan sanaa jo vuosia, mutta meidän täytyy jatkaa sen tutkimista, aivan niin kuin meidän täytyy syödä jatkuvasti kirjaimellista ruokaa pysyäksemme hengissä. Emme lakkaa syömästä vain siksi, että olemme syöneet jo tuhansia aterioita. Toisin sanoen riippumatta siitä, miten hyvin tunnemme Raamatun, tarvitsemme säännöllisesti siitä saatavaa hengellistä ravintoa voidaksemme pitää toivomme kirkkaana ja uskomme ja rakkautemme vahvoina. (Psalmit 1:1–3.)

Mietiskele Jumalan sanaa arvostavassa hengessä. Mietiskely on välttämätöntä kahdesta syystä. Ensinnäkin se auttaa meitä sisäistämään, mitä olemme lukeneet, ja arvostamaan sitä sydämestämme. Toiseksi se estää meitä unohtamasta Jehovaa, hänen ihmeellisiä tekojaan ja sitä toivoa, jonka hän on asettanut eteemme. Valaistaanpa asiaa: Israelilaiset, jotka lähtivät Mooseksen kanssa Egyptistä, näkivät omin silmin, miten Jehova käytti kunnioitusta herättävää voimaansa. He saivat myös kokea Jehovan rakkaudellisen suojeluksen hänen johdattaessaan heitä kohti heidän perintöään, Luvattua maata. Mutta tuskin he olivat päässeet erämaahan, kun he jo alkoivat valittaa, mikä paljasti heidän vakavan uskonpuutteensa. (Psalmit 78:11–17.) Mikä oli heidän ongelmansa?

Israelilaiset eivät kohdistaneet mieltään Jehovaan ja hänen antamaansa suurenmoiseen toivoon, vaan omaan senhetkiseen mukavuuteensa ja lihallisiin asioihin. Monista israelilaisista tuli näkemistään ihmeteoista huolimatta uskottomia valittajia. ”Pian he unohtivat hänen [Jehovan] tekonsa”, sanoo psalmi 106:13. Tällainen anteeksiantamaton piittaamattomuus maksoi tuolle sukupolvelle heidän pääsynsä Luvattuun maahan.

Kun siis luet Raamattua tai Raamatun tutkimisen apuvälineitä, käytä aikaa lukemasi miettimiseen. Mietiskely on välttämätöntä hengellisen terveytesi ja kasvusi kannalta. Kun luet esimerkiksi psalmia 106, jota lainattiin edellä, mieti Jehovan ominaisuuksia. Pane merkille, miten kärsivällinen ja armollinen hän oli israelilaisia kohtaan ja miten hän teki kaikkensa auttaakseen heitä pääsemään Luvattuun maahan. Huomaa, että israelilaiset kapinoivat häntä vastaan jatkuvasti. Kuvittele, millaista tuskaa Jehova tunsi, kun tuo paatunut ja kiittämätön kansa venytti hänen kärsivällisyytensä ja armollisuutensa äärimmilleen. Jakeet 30 ja 31, joissa kuvaillaan Pinehasin lujaa ja rohkeaa toimintaa vanhurskauden puolesta, vahvistavat luottamustamme siihen, että Jehova ei unohda uskollisiaan vaan palkitsee heidät runsaskätisesti.

Noudata Raamatun periaatteita elämässäsi. Kun noudatamme Raamatun periaatteita, näemme itse, että Jehovan antamat ohjeet toimivat. Sananlaskujen 3:5, 6:ssa sanotaan: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” Monien ihmisten moraalittomat elämäntavat ovat johtaneet psyykkisiin ja fyysisiin ongelmiin. Antautumalla hetkellisiin nautintoihin tällaiset ihmiset ovat pilanneet elämästään vuosia tai jopa koko loppuelämänsä. Sitä vastoin ne, jotka vaeltavat ’kapeaa tietä’, saavat esimakua siitä, millaista elämä tulee olemaan uudessa järjestelmässä, ja tämä kannustaa heitä jatkamaan elämään johtavalla tiellä. (Matteus 7:13, 14; Psalmit 34:8.)

Raamatun periaatteiden noudattaminen voi tuntua joskus vaikealta. Jokin epäraamatullinen ratkaisu näyttää ehkä tuovan välitöntä helpotusta koettelevassa tilanteessa. Esimerkiksi taloudellisten vaikeuksien puristuksessa saattaa tuntua houkuttelevalta työntää Valtakunnan edut toiselle sijalle. Ne, jotka toimivat uskossa ja säilyttävät hengellisen näkemyksensä, voivat kuitenkin olla varmoja siitä, että lopulta ”tosi Jumalaa pelkäävien käy hyvin” (Saarnaaja 8:12). Kristitty voi joutua tekemään ylitöitä silloin tällöin, mutta hänestä ei pitäisi koskaan tulla sellaista kuin Esau, joka halveksi hengellisiä asioita ja sivuutti ne merkityksettöminä (1. Mooseksen kirja 25:34; Heprealaisille 12:16).

Jeesus osoitti selvästi, mitä meidän tulee kristittyinä tehdä. Meidän tulee ”[etsiä] jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan” (Matteus 6:33). Jos toimimme siten, Jehova osoittaa meille isällistä rakkauttaan huolehtimalla siitä, että meillä on kaikki se aineellinen, mitä tarvitsemme. Hän ei missään tapauksessa halua meidän kantavan ylen määrin huolta sellaisesta, minkä hän on luvannut antaa. Tällainen liiallinen huoli voi olla kuin hengellinen glaukooma: hoitamattomana se kaventaa hitaasti näkökenttäämme, niin että näemme vain aineellisen, ja viimein se tekee meistä hengellisesti sokeita. Jos jäämme tuohon tilaan, Jehovan päivä kohtaa meidät ”kuin ansa”. Se olisi todella surullista. (Luukas 21:34–36.)

Katso kohti palkintoa niin kuin Joosua

Pitäkäämme katseemme kohdistettuna kiinteästi loistoisaan Valtakunnan toivoon ja asettakaamme muut vastuumme niille kuuluvalle sijalle. Jos jatkamme sinnikkäästi tutkimista, mietiskelemistä ja Raamatun periaatteiden noudattamista, voimme olla varmoja toivostamme niin kuin Joosua. Johdatettuaan Israelin Luvattuun maahan hän sanoi: ”Te tiedätte hyvin kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne, ettei yksikään sana kaikista niistä hyvistä sanoista, jotka Jehova, teidän Jumalanne, on teille puhunut, ole pettänyt. Ne kaikki ovat käyneet teille toteen. Ei yksikään sana niistä ole pettänyt.” (Joosua 23:14.)

Valakoon Valtakunnan toivo sinuun voimaa ja iloa, ja heijastukoon se ajatuksistasi, tunteistasi, ratkaisuistasi ja toiminnastasi (Sananlaskut 15:15; Roomalaisille 12:12).

[Kuva s. 21]

Oletko joskus miettinyt, mahdatko päästäkään uuteen maailmaan?

[Kuva s. 22]

Mietiskely on välttämätön osa Raamatun tutkimista

[Kuvat s. 23]

Keskity Valtakunnan etujen edistämiseen