Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ole rohkea kuten Jeremia

Ole rohkea kuten Jeremia

Ole rohkea kuten Jeremia

”Pane toivosi Jehovaan; ole rohkea, ja olkoon sydämesi luja. Niin, pane toivosi Jehovaan.” (PSALMIT 27:14)

1. Mistä runsaista siunauksista Jehovan todistajat iloitsevat?

JEHOVAN TODISTAJAT asuvat hengellisessä paratiisissa (Jesaja 11:6–9). Keskellä tätä hyvin levotonta maailmaa he saavat nauttia ainutlaatuisesta hengellisestä ympäristöstä, ja he elävät rauhassa Jehova Jumalan ja toistensa kanssa (Psalmit 29:11; Jesaja 54:13). Ja heidän hengellinen paratiisinsa kasvaa. Kaikki, jotka tekevät ”Jumalan tahdon kokosieluisesti”, osaltaan laajentavat sitä (Efesolaisille 6:6). Millä tavoin? Elämällä Raamatun periaatteiden mukaisesti ja opettamalla toisia menettelemään samoin. Näin he kutsuvat heitäkin nauttimaan tuon paratiisin runsaista siunauksista. (Matteus 28:19, 20; Johannes 15:8.)

2, 3. Mitä tosi kristittyjen täytyy kestää?

2 Eläminen hengellisessä paratiisissa ei kuitenkaan merkitse sitä, ettemme joutuisi kestämään koettelemuksia. Olemme yhä epätäydellisiä ja kärsimme sairauksien, ikääntymisen ja lopulta kuoleman vuoksi. Lisäksi näemme ”viimeisiä päiviä” koskevien ennustusten täyttyvän (2. Timoteukselle 3:1). Sodat, rikollisuus, sairaudet, nälkä ja muut vakavat vaikeudet vitsaavat koko ihmiskuntaa, eivätkä Jehovan todistajat ole poikkeus (Markus 13:3–10; Luukas 21:10, 11).

3 Kaiken tämän lisäksi tiedämme, että lämminhenkisen hengellisen paratiisimme ulkopuolella puhaltavat vastustuksen kylmät viimat. Jeesus varoitti seuraajiaan: ”Koska ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, tämän vuoksi maailma teitä vihaa. Pitäkää mielessänne se sana, jonka minä sanoin teille: ei orja ole isäntäänsä suurempi. Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” (Johannes 15:18–21.) Tilanne ei ole muuttunut. Useimmat ihmiset eivät edelleenkään ymmärrä eivätkä arvosta palvontamuotoamme. Jotkut arvostelevat, pilkkaavat tai jopa – kuten Jeesus varoitti – vihaavat meitä (Matteus 10:22). Meitä yritetään usein mustamaalata levittämällä mediassa vääriä tietoja ja ilkeämielistä propagandaa (Psalmit 109:1–3). Me kaikki kohtaamme haastavia tilanteita, ja jotkut saattavat alkaa menettää rohkeuttaan. Miten voimme kestää?

4. Mistä odotamme apua, jonka turvin voimme kestää?

4 Jehova auttaa meitä. Psalmista kirjoitti pyhän hengen ohjauksessa: ”Paljon on vanhurskaalla onnettomuuksia, mutta Jehova vapauttaa hänet niistä kaikista.” (Psalmit 34:19; 1. Korinttilaisille 10:13.) Moni meistä voi vahvistaa sen tosiasian, että kun luotamme täysin Jehovaan, hän antaa meille voimaa kestää minkä tahansa vaikeuden. Rakkautemme häntä kohtaan ja ilo, joka on asetettu eteemme, auttavat meitä taistelemaan masennusta ja pelkoa vastaan (Heprealaisille 12:2). Vaikeuksista huolimatta voimme siis pysyä lujina.

Jumalan sana vahvisti Jeremiaa

5, 6. a) Mainitse esimerkkejä tosi palvojista, jotka pystyivät kestämään. b) Miten Jeremia reagoi, kun hänet kutsuttiin profeetaksi?

5 Vaikeista olosuhteista huolimatta Jehovan uskolliset palvelijat ovat kautta historian saaneet iloa. Jotkut ovat eläneet aikoina, jolloin Jehova on ilmaissut epäsuotuisan tuomionsa ja vihastuksensa uskottomia kohtaan. Tällaisia uskollisia palvojia olivat Jeremia ja jotkut hänen aikalaisensa samoin kuin ensimmäisen vuosisadan kristityt. Nuo historialliset esimerkit on kirjoitettu Raamattuun meille rohkaisuksi, ja tutkimalla niitä voimme oppia paljon (Roomalaisille 15:4). Ajatellaanpa esimerkiksi Jeremiaa.

6 Jeremia kutsuttiin jo nuorena palvelemaan profeettana Juudassa. Tehtävä ei ollut helppo. Monet palvoivat vääriä jumalia. Vaikka Josia, joka oli kuninkaana Jeremian aloittaessa sananpalveluksensa, oli uskollinen, kaikki häntä seuranneet kuninkaat olivat uskottomia. Lisäksi valtaosa niistä, joilla olisi ollut velvollisuus opettaa kansaa – profeetoista ja papeista – ei seisonut totuuden puolella. (Jeremia 1:1, 2; 6:13; 23:11.) Miltä Jeremiasta tuntui, kun Jehova kutsui hänet profeetaksi? Häntä pelotti! (Jeremia 1:8, 17.) Jeremia muisteli ensireaktiotaan: ”Minä sanoin: ’Voi, Suvereeni Herra Jehova! Katso, enhän edes osaa puhua, sillä olen vain poikanen.’” (Jeremia 1:6.)

7. Millaista Jeremian alue oli, ja miten hän suhtautui tilanteeseen?

7 Jeremian alue oli enimmäkseen kylmäkiskoista, ja hän sai usein osakseen voimakasta vastustusta. Erään kerran pappi Pashur löi häntä ja pani hänet jalkapuuhun. Jeremia kertoi, miltä hänestä silloin tuntui: ”Minä sanoin: ’En aio mainita häntä [Jehovaa] enkä puhu enää hänen nimessään.’” Kenties sinusta on toisinaan tuntunut samalta: olet halunnut luovuttaa. Huomaa, mikä auttoi Jeremiaa pysymään lujana. Hän sanoi: ”Se [Jumalan sana eli sanoma] osoittautui sydämessäni kuin polttavaksi tuleksi, joka oli suljettu luihini, ja minä väsyin sen pidättämiseen enkä voinut kestää sitä.” (Jeremia 20:9.) Vaikuttavatko Jumalan sanat samalla tavoin sinuun?

Jeremian kumppanit

8, 9. a) Mikä heikkous ilmeni profeetta Uriassa, ja mihin tilanne johti? b) Miksi Baruk lannistui, ja miten häntä autettiin?

8 Jeremia ei ollut profeetan työssään yksin. Hänellä oli tovereita, ja se varmasti rohkaisi häntä. Aina hänen kumppaninsa eivät kuitenkaan toimineet viisaasti. Esimerkiksi profeetta Uria esitti ahkerasti varoituksia Jerusalemia ja Juudaa vastaan ”yhtäpitävästi kaikkien Jeremian sanojen kanssa”. Mutta kun kuningas Jojakim määräsi Urian surmattavaksi, tämä pakeni peloissaan Egyptiin. Se ei pelastanut Uriaa. Kuninkaan miehet ajoivat häntä takaa, ottivat hänet kiinni ja toivat hänet takaisin Jerusalemiin, jossa hänet tapettiin. Se oli varmasti järkytys Jeremialle. (Jeremia 26:20–23.)

9 Toinen Jeremian kumppani oli hänen sihteerinsä Baruk. Baruk oli erinomainen tuki Jeremialle, mutta kerran hänkin menetti hengellisen näkemyksensä. Hän alkoi valittaa ja sanoi: ”Voi sentään minua, sillä Jehova on lisännyt murhetta tuskaani! Olen uupunut huokailustani, enkä ole löytänyt lepopaikkaa.” Baruk alkoi lannistuneena menettää arvostustaan hengellisiä asioita kohtaan. Jehova antoi kuitenkin huomaavaisesti Barukille viisaan neuvon, ja hän pääsi tasapainoon. Sitten hänelle vakuutettiin, että hän säilyisi elossa Jerusalemin tuhosta. (Jeremia 45:1–5.) Barukin pääseminen takaisin hengelliseen tasapainoon rohkaisi epäilemättä Jeremiaa suuresti.

Jehova tuki profeettaansa

10. Miten Jehova lupasi tukensa Jeremialle?

10 Mikä tärkeintä, Jehova ei hylännyt Jeremiaa. Hän ymmärsi, miltä hänen profeetastaan tuntui, ja antoi tarvittavaa voimaa ja tukea. Esimerkiksi kun Jeremia palveluksensa alussa ilmaisi epäilevänsä pätevyyttään, Jehova sanoi hänelle: ”Älä pelkää heidän kasvojensa takia, sillä ’minä olen sinun kanssasi vapauttaakseni sinut’, lausuu Jehova.” Annettuaan sitten profeetalleen tietoa tämän tehtävästä Jehova sanoi: ”He tulevat varmasti taistelemaan sinua vastaan, mutta eivät voita sinua, sillä ’minä olen sinun kanssasi’, lausuu Jehova, ’vapauttaakseni sinut’.” (Jeremia 1:8, 19.) Se oli hyvin lohdullista. Ja Jehova osoittautui sanansa mittaiseksi.

11. Mistä tiedämme, että Jehova täytti lupauksensa tukea Jeremiaa?

11 Niinpä sen jälkeen kun Jeremia oli pantu jalkapuuhun ja saatettu julkisesti naurunalaiseksi, hän saattoi sanoa luottavaisin mielin: ”Jehova oli kanssani kuin hirmuinen mahtaja. Sen tähden vainoojani kompastuvat eivätkä voita. He joutuvat varmasti suureen häpeään.” (Jeremia 20:11.) Kun Jeremia yritettiin myöhempinä vuosina surmata, Jehova oli edelleen hänen kanssaan. Barukin tavoin Jeremia säilyi Jerusalemin tuhosta vapaana miehenä, kun taas hänen vainoojansa ja ne, jotka jättivät huomiotta hänen varoituksensa, saivat surmansa tai joutuivat vankeina Babyloniin.

12. Mitä meidän tulisi pitää mielessämme, vaikka meillä olisikin masennuksen aiheita?

12 Jeremian lailla monet Jehovan todistajat kohtaavat nykyään koettelemuksia. Kuten edellä mainittiin, joitakin niistä aiheuttavat omat puutteemme, toiset johtuvat maailman kaoottisista oloista ja toisia taas saavat aikaan työmme vastustajat. Tällaiset vaikeudet voivat koetella rohkeuttamme. Saatamme Jeremian tavoin alkaa miettiä, mahdammeko pystyä jatkamaan. Voimme tosiaan varautua siihen, että aika ajoin masennumme. Lannistuminen koettelee Jehovaan tuntemamme rakkauden syvyyttä. Meidän on siksi päätettävä, ettemme vetäydy masennuksen vuoksi pois Jehovan palveluksesta kuten Uria. Meidän tulee sen sijaan jäljitellä Jeremiaa ja luottaa Jehovan tukeen.

Miten taistella lannistumista vastaan?

13. Miten voimme noudattaa Jeremian ja Daavidin esimerkkiä?

13 Jeremia oli säännöllisesti yhteydessä Jehova Jumalaan, kertoi hänelle syvimmät tunteensa ja pyysi häneltä voimaa. Tässä on meille hyvä malli. Muinoin elänyt Daavid, joka katsoi samaan voiman Lähteeseen, kirjoitti: ”Ota korviisi minun sanani, oi Jehova; ymmärrä huokailuni. Kiinnitä huomiosi avunhuutoni ääneen, oi Kuninkaani ja Jumalani, koska sinua minä rukoilen.” (Psalmit 5:1, 2.) Henkeytetty kertomus Daavidin elämästä osoittaa, että Jehova vastasi yhä uudelleen Daavidin avunpyyntöihin (Psalmit 18:1, 2; 21:1–5). Samoin kun me koemme ankaraa painostusta tai ongelmamme näyttävät ylipääsemättömiltä, on hyvin lohdullista lähestyä Jehovaa rukouksessa ja avata sydämemme hänelle (Filippiläisille 4:6, 7; 1. Tessalonikalaisille 5:16–18). Jehova ei kieltäydy kuuntelemasta meitä. Sen sijaan hän vakuuttaa, että hän ’huolehtii meistä’ (1. Pietarin kirje 5:6, 7). Ei kuitenkaan olisi järkevää rukoilla Jehovaa ja sitten jättää kuuntelematta, mitä hän sanoo.

14. Miten Jehovan sanat vaikuttivat Jeremiaan?

14 Miten Jehova puhuu meille? Ajatellaanpa jälleen Jeremiaa. Koska Jeremia oli profeetta, Jehova puhui hänelle suoraan. Jeremia kuvailee, miten Jumalan sanat vaikuttivat hänen sydämeensä: ”Sinun sanasi löytyivät, ja minä ryhdyin syömään niitä; ja sinun sanastasi tulee minulle riemu ja sydämeni ilo, sillä sinun nimiisi minut on otettu, oi Jehova, armeijoiden Jumala.” (Jeremia 15:16.) Jeremia tosiaan iloitsi siitä, että Jumalan nimi oli liitetty häneen, ja Hänen sanansa olivat tälle profeetalle kallisarvoisia. Niinpä Jeremia oli apostoli Paavalin tavoin innokas julistamaan sanomaa, joka oli hänelle uskottu (Roomalaisille 1:15, 16).

15. Miten voimme juurruttaa Jehovan sanoja sydämeemme, ja minkä harkitseminen vahvistaa päätöstämme antaa äänemme kuulua?

15 Jehova ei puhu suoraan kenellekään meistä nykyään. Voimme kuitenkin lukea Jumalan sanoja Raamatun sivuilta. Jos suhtaudumme vakavasti Raamatun tutkimiseen ja mietiskelemme syvällisesti oppimaamme, Jumalan sanoista tulee meillekin ”riemu ja sydämen ilo”. Voimme olla täynnä intoa sen johdosta, että Jehovan nimi liitetään meihin, kun lähdemme kertomaan noista sanoista toisille. Meidän ei tule koskaan unohtaa, ettei mikään muu kansa maailmassa julista nykyään Jehovan nimeä. Vain Jehovan todistajat kertovat hyvää uutista hänen perustetusta Valtakunnastaan ja opettavat nöyriä tulemaan Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi (Matteus 28:19, 20). Miten siunattuja olemmekaan! Miten voisimmekaan pysyä vaiti, kun ajattelemme, mitä Jehova on meille rakkaudellisesti uskonut!

Valvo seuraasi

16, 17. Miten Jeremia suhtautui seuranpitoon, ja miten voimme jäljitellä häntä?

16 Jeremia mainitsee vielä yhden seikan, joka auttoi häntä olemaan rohkea. Hän sanoi: ”En ole istuutunut leikinlaskijoiden lähipiiriin enkä alkanut riemuita. Sinun kätesi tähden olen istunut ypöyksin, sillä tuomiojulistuksella sinä olet minut täyttänyt.” (Jeremia 15:17.) Jeremia oli mieluummin yksin kuin antoi huonon seuran turmella häntä. Meillä on sama asenne nykyään. Emme koskaan unohda apostoli Paavalin varoitusta, että ”huono seura turmelee hyödylliset tavat”, jopa sellaiset hyödylliset tavat, joita olemme noudattaneet vuosikausia (1. Korinttilaisille 15:33).

17 Huonon seuran kautta maailman henki voi päästä saastuttamaan ajatteluamme (1. Korinttilaisille 2:12; Efesolaisille 2:2; Jaakobin kirje 4:4). Meidän on siksi tärkeää valmentaa havaintokykyämme, niin että pystymme tunnistamaan huonon seuran ja karttamaan sitä täysin (Heprealaisille 5:14). Jos Paavali eläisi nykyään maan päällä, niin mitä luulisit hänen sanovan kristitylle, joka katselee moraalittomia tai väkivaltaisia elokuvia tai väkivaltaista urheilua? Miten hän neuvoisi veljeä, joka solmii ystävyyssuhteita tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa Internetissä? Mitä hän ajattelisi kristitystä, joka uhraa tuntikausia videopelien pelaamiseen tai television katselemiseen, mutta jolla ei ole hyviä tutkimistottumuksia? (2. Korinttilaisille 6:14b; Efesolaisille 5:3–5, 15, 16.)

Pysy hengellisessä paratiisissa

18. Mikä auttaa meitä pysymään hengellisesti vahvoina?

18 Me arvostamme hengellistä paratiisiamme. Maailmassa ei ole nykyään mitään, mikä vähääkään muistuttaisi sitä. Ei-uskovatkin puhuvat siitä rakkaudesta, huomaavaisuudesta ja huolenpidosta, jota kristityt osoittavat toisiaan kohtaan (Efesolaisille 4:31, 32). Silti meidän täytyy nykyään tarmokkaammin kuin koskaan ennen taistella lannistumista vastaan. Hyvä seura, rukous ja hyvät tutkimistottumukset auttavat meitä pysymään hengellisesti vahvoina. Niiden vahvistamina voimme kohdata minkä tahansa koettelemuksen luottaen täysin Jehovaan. (2. Korinttilaisille 4:7, 8.)

19, 20. a) Mikä auttaa meitä kestämään? b) Keille seuraava kirjoitus on osoitettu, ja keitä se samalla kiinnostaa?

19 Meidän ei pitäisi koskaan antaa niiden, jotka vihaavat raamatullista sanomaamme, säikäyttää meitä ja saada meitä heikentymään uskossamme. Jeremiaa vainonneiden vihollisten tavoin ne, jotka taistelevat meitä vastaan, taistelevat Jumalaa vastaan. He eivät voita. Jehova, joka on paljon vastustajiamme voimakkaampi, kehottaa: ”Pane toivosi Jehovaan; ole rohkea, ja olkoon sydämesi luja. Niin, pane toivosi Jehovaan.” (Psalmit 27:14.) Juurtukoon Jehovaan panemamme toivo syvälle sydämeemme, niin ettemme luovu koskaan tekemästä sitä, mikä on hyvää. Säilyköön luottamuksemme siihen, että tulemme Jeremian ja Barukin tavoin niittämään, ellemme lopen väsy (Galatalaisille 6:9).

20 Monet kristityt joutuvat taistelemaan jatkuvasti lannistumista vastaan. Nuorilla on kuitenkin erityisiä haasteita, tosin myös suuria mahdollisuuksia. Seuraava kirjoitus on osoitettu suoraan keskuudessamme oleville nuorille. Se kiinnostaa varmasti myös vanhempia ja kaikkia seurakunnassa olevia vihkiytyneitä aikuisia, jotka voivat sanoillaan, esimerkillään ja suoranaisella tuellaan auttaa seurakunnan nuoria.

Miten vastaisit?

• Miksi voimme odottaa lannistavia olosuhteita, ja keneltä meidän pitäisi etsiä apua?

• Miten Jeremia voitti masennuksen, vaikka hänen tehtävänsä oli vaikea?

• Mikä saa sydämemme ’riemuitsemaan ja iloitsemaan’ vaikeuksienkin keskellä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 9]

Jeremia ajatteli, että hän oli liian nuori ja kokematon toimimaan profeettana

[Kuva s. 10]

Jeremia tiesi, että silloinkin kun häntä vainottiin, Jehova oli hänen kanssaan ”kuin hirmuinen mahtaja”