Pitäisikö pappien ottaa kantaa politiikkaan?

”POLITIIKKAAN osallistuminen voi auttaa köyhiä, sanoi kanadalainen arkkipiispa pyhiinvaeltajille – – Vaikka poliittinen järjestelmä ei näyttäisikään Jumalan tahdon mukaiselta, ’meidän täytyy osallistua, jotta saisimme oikeutta köyhille’.” (Catholic News.)

Uutiset huomattavista kirkonmiehistä, jotka puhuvat politiikkaan osallistumisen puolesta, eivät ole harvinaisia. Poikkeuksellista ei ole myöskään se, että uskonnollisia johtajia on poliittisissa viroissa. Jotkut ovat yrittäneet puhdistaa politiikkaa. Toisia ihaillaan ja muistellaan sen vuoksi, että he ovat kampanjoineet esimerkiksi rotujen tasa-arvon ja orjuuden lakkauttamisen puolesta.

Sananjulistajien kannanotot poliittisiin kysymyksiin kuitenkin häiritsevät monia maallikoita. ”Juuri protestanttinen kirkkokansa on ajoittain kyseenalaistanut pappiensa yhteiskunnallisen aktivismin”, sanottiin poliittista teologiaa käsittelevässä Christian Century -lehden kirjoituksessa. Monista tuntuu, että kirkko on liian pyhä paikka politiikan puhumiseen.

Tämä herättää kiinnostavia kysymyksiä, jotka koskettavat kaikkia, jotka kaipaavat parempaa maailmaa. Voivatko kristillisyyden julistajat puhdistaa politiikkaa? * Onko poliittinen toiminta Jumalan keino parantaa hallintoa ja maailmaa? Oliko kristillisyyden alun perin tarkoitus olla uusi tapa harjoittaa politiikkaa?

Miten politiikan harjoittaminen Kristuksen nimessä alkoi?

Historioitsija Henry Chadwick sanoo kirjassaan The Early Church, että varhaiskristillinen seurakunta oli tunnettu siitä, ”ettei sitä kiinnostanut saada valtaa tässä maailmassa”. Se oli ”epäpoliittinen, rauhanomainen ja pasifistinen yhteisö”. Eräässä toisessa teoksessa sanotaan: ”Kristittyjen keskuudessa vallitsi yleisesti sellainen vakaumus, että kenenkään heistä ei pitäisi olla [poliittisessa] valtion virassa – –. Vielä 200-luvun alussakin Hippolytos sanoi, että historiallinen kristillinen tapa vaati hallintoviranomaista eroamaan virastaan ennen kuin hän saattoi liittyä kirkkoon.” (A History of Christianity.) Vähitellen monien seurakuntien johto siirtyi kuitenkin sellaisten miesten käsiin, jotka ahnehtivat valtaa ja antoivat itselleen komealta kalskahtavia arvonimiä (Apostolien teot 20:29, 30). Jotkut halusivat olla sekä uskonnollisia johtajia että poliitikkoja. Nämä  kirkonmiehet saivat haluamansa mahdollisuuden, kun Rooman hallinnossa tapahtui yllättävä muutos.

Vuonna 312 Rooman pakanakeisari Konstantinus alkoi suhtautua suopeasti nimikristillisyyteen. Hämmästyttävää kyllä kirkon piispat olivat halukkaita mukautumaan Konstantinuksen tahtoon saadakseen häneltä etuoikeuksia. ”Kirkko sekaantui yhä enemmän merkittävien poliittisten päätösten tekoon”, kirjoitti Henry Chadwick. Millainen vaikutus politiikkaan osallistumisella oli kirkonmiehiin?

Politiikan vaikutus sananjulistajiin

Käsitystä, jonka mukaan Jumala käyttäisi kirkonmiehiä poliitikkoina, edisti erityisesti Augustinus, 400-luvulla voimakkaasti vaikuttanut katolinen teologi. Hän näki mielessään kirkon hallitsevan kansoja ja tuovan ihmiskunnalle rauhan. Historioitsija H. G. Wells kirjoitti kuitenkin: ”Euroopan historia on viidenneltä aina viidennelletoista vuosisadalle saakka pääasiallisesti kertomusta siitä, miten tämä suuri aate jumalallisesta maailmanherruudesta käytännössä epäonnistui.” (Historian ääriviivat.) Kristikunta ei tuonut rauhaa edes Eurooppaan, saati sitten koko maailmaan. Niin sanottu kristillisyys menetti uskottavuutensa monien silmissä. Mikä meni vikaan?

Monet, jotka sanoivat julistavansa kristillisyyttä, menivät mukaan politiikkaan hyvissä aikeissa, mutta huomasivat sitten osallistuvansa pahan tekemiseen. Saarnaaja ja raamatunkääntäjä Martti Luther tunnetaan siitä, että hän yritti puhdistaa katolisen kirkon. Hänen rohkea kirkon oppien vastainen kantansa kuitenkin nosti hänet niiden suosioon, joilla oli poliittisia syitä kapinaan. Luther menetti monien kunnioituksen, kun hänkin alkoi ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin. Aluksi hän puolsi talonpoikia, jotka kapinoivat sortavaa aatelistoa vastaan. Kun kapina sitten muuttui väkivaltaiseksi, hän kehotti ylimyksiä tukahduttamaan sen, minkä he tekivätkin – surmaten tuhansia. Ei ihme, että talonpojat pitivät häntä petturina. Luther kannusti myös aatelistoa sen kapinoidessa katolista keisaria vastaan. Protestantit, joiksi Lutherin seuraajia alettiin kutsua, perustivatkin heti kapinansa aluksi poliittisen liikkeen. Miten valta vaikutti Lutheriin? Se turmeli hänet. Esimerkiksi vaikka hän aluksi vastusti uskonnollisten toisinajattelijoiden pakkokäännyttämistä, myöhemmin hän kehotti poliittisia ystäviään polttamaan elävältä lapsikasteen vastustajat.

Jean Calvin oli kuuluisa geneveläinen kirkonmies, mutta hän sai myös paljon poliittista vaikutusvaltaa. Kun Michael Servet todisteli, ettei kolminaisuusoppi ole raamatullinen, Calvin käytti vaikutusvaltaansa Servetiä vastaan, jotta hänet teloitettaisiin. Servet poltettiin roviolla. Miten hirvittävä rikkomus Jeesuksen opetuksia vastaan!

Kenties nämä miehet unohtivat, mitä Raamattu sanoo 1. Johanneksen kirjeen 5:19:ssä: ”Koko maailma on paholaisen vallassa.” Halusivatko he vilpittömästi puhdistaa aikansa politiikkaa, vai vetosiko heihin mahdollisuus saada valtaa ja vaikutusvaltaisia ystäviä? Oli miten oli, heidän olisi pitänyt muistaa sanat, jotka Jeesuksen opetuslapsi Jaakob kirjoitti Jumalan hengen ohjauksessa: ”Ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.”  (Jaakobin kirje 4:4.) Jaakob tiesi, mitä Jeesus oli sanonut seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:14.)

Monet ajattelevat kyllä, ettei kristityillä pitäisi olla osuutta maailman pahuuteen, mutta vastustavat sitä, että joku on poliittisesti puolueeton, aidosti erossa maailmasta. He väittävät, että tällainen asenne estää kristittyjä osoittamasta rakkautta toisia kohtaan aktiivisesti. He uskovat, että kirkon johtajien tulisi ottaa kantaa asioihin ja osallistua taisteluun korruptiota ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Mutta sulkeeko Jeesuksen opettama puolueettomuus tosiaan pois toisten auttamisen? Voiko kristitty pysyä erossa mielipiteitä jakavista poliittisista kysymyksistä ja samalla antaa toisille käytännöllistä apua? Näitä kysymyksiä eritellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

[Kuva s. 4]

Saadakseen poliittista valtaa kirkon johtajat mukautuivat vallanpitäjien, esimerkiksi keisari Konstantinuksen, tahtoon

[Lähdemerkintä]

Musée du Louvre, Paris

[Kuvat s. 5]

Mikä veti tunnettuja uskonnollisia johtajia politiikkaan?

Augustinus

Luther

Calvin

[Lähdemerkinnät]

Augustinus: ICCD Photo; Calvin: Holbeinin maalaus, teoksesta The History of Protestantism (2. osa)