Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Iäkkäät – kristillisen veljesseuramme arvokkaita jäseniä

Iäkkäät – kristillisen veljesseuramme arvokkaita jäseniä

Iäkkäät – kristillisen veljesseuramme arvokkaita jäseniä

”Ne, jotka on istutettu Jehovan huoneeseen, – – kukoistavat. He menestyvät vielä harmaapäisinäkin.” (PSALMIT 92:13, 14)

1. Millä tavoin monet suhtautuvat vanhuksiin?

JEHOVA rakastaa kaikkia uskollisia palvelijoitaan, myös vanhuksia. Iäkkäiden huono kohtelu on kuitenkin maailmanlaajuinen ongelma. Esimerkiksi erään Yhdysvalloissa tehdyn arvion mukaan vuosittain lähes puoli miljoonaa tuon maan vanhusta kärsii huonon kohtelun tai laiminlyöntien vuoksi, ja samanlaisia tietoja tulee joka puolelta maailmaa. Eräs järjestö selittää tätä sillä monien omaksumalla ”yleisellä asenteella, ettei iäkkäistä ole enää hyötyä, että he ovat tuottamattomia ja liian riippuvaisia toisten avusta”.

2. a) Miten Jehova suhtautuu uskollisiin, iäkkäisiin palvelijoihinsa? b) Mikä sydäntä lämmittävä kuvaus on psalmissa 92:12–15?

2 Jehova Jumala pitää uskollisia iäkkäitä palvelijoitaan suuressa arvossa. Hän katsoo ”sitä ihmistä, joka olemme sisäisesti” – hengellistä tilaamme – eikä fyysisiä rajoituksiamme (2. Korinttilaisille 4:16). Hänen Sanansa Raamattu esittää seuraavat sydäntä lämmittävät sanat: ”Vanhurskas kukoistaa kuin palmu, hän kasvaa suureksi kuin Libanonin setri. Ne, jotka on istutettu Jehovan huoneeseen, meidän Jumalamme esipihoihin, kukoistavat. He menestyvät vielä harmaapäisinäkin, he ovat jatkuvasti meheviä ja vihantia kertoakseen, että Jehova on oikeamielinen.” (Psalmit 92:12–15.) Näiden jakeiden lähempi tarkastelu paljastaa piirteitä, joissa te iäkkäät voitte osoittautua kallisarvoisiksi kristilliselle veljesseuralle.

”Menestyvät vielä harmaapäisinäkin”

3. a) Miksi vanhurskaita verrataan palmuihin? b) Millä tavoin iäkkäät voivat menestyä ”vielä harmaapäisinäkin”?

3 Psalmista vertaa vanhurskaita palmuihin, jotka on istutettu ”meidän Jumalamme esipihoihin”. He ”menestyvät vielä harmaapäisinäkin”. Vuoden 1938 kirkkoraamatussa sanotaan: ”Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää.” Eikö olekin rohkaiseva ajatus? Kauniit, suorarunkoiset palmut olivat Raamatun aikoina yleinen näky itämaisilla pihoilla. Palmuja arvostettiin paitsi koristeellisuutensa myös hedelmällisyytensä vuoksi: jotkin puut säilyivät tuottoisina toistasataa vuotta. * Pysymällä lujasti juurtuneena tosi palvontaan sinäkin voit kantaa ”jatkuvasti hedelmää kaikessa hyvässä työssä” (Kolossalaisille 1:10).

4, 5. a) Mitä merkittävää hedelmää kristittyjen on tuotettava? b) Mainitse Raamatusta esimerkkejä iäkkäistä, jotka tuottivat ”huulten hedelmää”.

4 Jehova odottaa, että kristityt tuottavat ”huulten hedelmää” eli häntä ja hänen tarkoituksiaan ylistäviä sanoja (Heprealaisille 13:15). Soveltuuko tämä myös teihin iäkkäisiin? Aivan varmasti.

5 Raamatussa on esimerkkejä vanhuksista, jotka todistivat pelottomasti Jehovan nimestä ja tarkoituksista. Mooseksella oli ikää jo yli ”seitsemänkymmentä vuotta”, kun Jehova valtuutti hänet profeetakseen ja edustajakseen (Psalmit 90:10; 2. Mooseksen kirja 4:10–17). Korkea ikä ei estänyt profeetta Danielia todistamasta pelottomasti Jehovan suvereeniudesta. Hän oli luultavasti täyttänyt 90 vuotta, kun Belsassar kutsui hänet selittämään seinälle ilmestynyttä arvoituksellista kirjoitusta. (Danielin 5. luku.) Entä mitä on sanottava iäkkäästä apostoli Johanneksesta? Hän oli pitkän uransa lopulla vangittuna Patmoksen saarella ”Jumalasta puhumisen ja Jeesuksesta todistamisen vuoksi” (Ilmestys 1:9). Voit todennäköisesti muistaa monia muitakin Raamatun henkilöitä, jotka tuottivat ”huulten hedelmää” vanhuudessaan (1. Samuelin kirja 8:1, 10; 12:2; 1. Kuninkaiden kirja 14:4, 5; Luukas 1:7, 67–79; 2:22–32).

6. Miten Jehova on antanut ”vanhojen miesten” profetoida näinä viimeisinä päivinä?

6 Apostoli Pietari lainasi heprealaista profeettaa Joelia, kun hän sanoi: ”’Viimeisinä päivinä’, sanoo Jumala, ’minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan [myös ”vanhojen miesten”] päälle, – – ja he profetoivat.’” (Apostolien teot 2:17, 18; Joel 2:28.) Jehova onkin näinä viimeisinä päivinä antanut voidellun luokan ja ”muiden lampaiden” iäkkäiden jäsenten julistaa hänen tarkoituksiaan (Johannes 10:16). Jotkut heistä ovat tuottaneet Valtakunnan hedelmää uskollisesti jo kymmenien vuosien ajan.

7. Kerro esimerkki siitä, miten iäkkäät ihmiset tuottavat jatkuvasti Valtakunnan hedelmää fyysisistä rajoituksistaan huolimatta.

7 Otetaan yksi esimerkki. Soniasta tuli kokoaikainen Valtakunnan julistaja vuonna 1941. Vaikka hän joutui pitkään kestämään kroonista sairautta, hän johti säännöllisesti raamatuntutkisteluja kotonaan. ”Hyvän uutisen saarnaaminen kuuluu elämääni”, Sonia selitti. ”Oikeastaan se on koko elämäni. En suostu lopettamaan.” Jonkin aikaa sitten Sonia ja hänen sisarensa Olive kertoivat raamatullisesta toivostaan Janet-nimiselle parantumattomasti sairaalle naiselle, jonka he tapasivat sairaalan odotushuoneessa. Janetin äitiin, joka oli harras katolilainen, tämä hänen tytärtään kohtaan osoitettu rakkaudellinen kiinnostus teki niin suuren vaikutuksen, että hän otti vastaan hänelle tarjotun Raamatun kotitutkistelun ja edistyy nyt hyvää vauhtia. Voisitko tarttua samankaltaisiin tilaisuuksiin tuottaa Valtakunnan hedelmää?

8. Miten ikääntyvä Kaleb osoitti luottamuksensa Jehovaan, ja millä tavoin iäkkäät kristityt voivat jäljitellä hänen esimerkkiään?

8 Kun iäkkäät kristityt jatkavat hellittämättä ja rohkeasti Valtakunnan saarnaamistyötä ikävuosien tuomista rajoituksista huolimatta, he jäljittelevät uskollista israelilaista Kalebia, joka seurasi neljänkymmenen vuoden ajan Moosesta erämaassa. Kaleb oli 79-vuotias, kun hän astui Jordanin yli Luvattuun maahan. Taisteltuaan kuusi vuotta Israelin voittoisan armeijan riveissä hän olisi voinut jäädä lepäämään laakereilleen. Hän ei kuitenkaan toiminut niin, vaan rohkeasti pyysi haastavaa tehtävää valloittaa ”suuria linnoitettuja kaupunkeja” Juudan vuoristoseudulta. Vaikka tuolla alueella asui epätavallisen suuria anakilaisia, Kaleb onnistui Jehovan avulla ’häätämään heidät niin kuin Jehova oli luvannut’. (Joosua 14:9–14; 15:13, 14.) Voit luottaa siihen, että Jehova on sinunkin kanssasi, kun tuotat edelleen Valtakunnan hedelmää vanhuudessasi. Ja jos pysyt uskollisena, hän antaa sinulle paikan luvatussa uudessa maailmassaan (Jesaja 40:29–31; 2. Pietarin kirje 3:13).

”He ovat jatkuvasti meheviä ja vihantia”

9, 10. Millä tavoin iäkkäät kristityt pysyvät uskossa terveinä ja hengellisesti vahvoina? (Ks. tekstiruutu, s. 13.)

9 Psalmista kiinnitti huomion iäkkäiden Jehovan palvelijoiden hedelmällisyyteen, kun hän lauloi: ”Vanhurskas kukoistaa kuin palmu, hän kasvaa suureksi kuin Libanonin setri. He menestyvät vielä harmaapäisinäkin, he ovat jatkuvasti meheviä ja vihantia.” (Psalmit 92:12, 14.)

10 Miten sinä voit pysyä hengellisesti vahvana vuosien karttumisesta huolimatta? Palmun ympärivuotisen kauneuden salaisuus on siinä, että se saa ehtymättömästä lähteestä raikasta vettä. Sinäkin voit ammentaa ravintoa totuuden vesistä tutkimalla Jumalan sanaa Raamattua ja olemalla hänen järjestönsä yhteydessä (Psalmit 1:1–3; Jeremia 17:7, 8). Hengellinen vireytesi tekee sinusta kallisarvoisen toisille uskoville. Mietihän, miten tämä osoittautui todeksi iäkkään ylimmäisen papin Jehojadan tapauksessa.

11, 12. a) Mikä tärkeä rooli Jehojadalla oli Juudan valtakunnan historiassa? b) Miten Jehojada edisti vaikutusvaltansa avulla tosi palvontaa?

11 Jehojada oli luultavasti yli satavuotias, kun kunnianhimoinen kuningatar Atalja anasti vallan Juudassa murhaamalla omat lapsenlapsensa. Mitä iäkäs Jehojada saattoi tehdä? Yhdessä vaimonsa kanssa hän piti kuuden vuoden ajan piilossa temppelissä ainoaa henkiin jäänyttä kuninkaallista perillistä Joasia. Sitten Jehojada teki dramaattisen siirron julistamalla seitsenvuotiaan Joasin kuninkaaksi ja teloituttamalla Ataljan. (2. Aikakirja 22:10–12; 23:1–3, 15, 21.)

12 Kuninkaan huoltajana Jehojada käytti vaikutusvaltaansa tosi palvonnan edistämiseen. Hän ”teki itsensä ja kaiken kansan ja kuninkaan kesken liiton, että he pysyisivät Jehovan kansana”. Jehojadan määräyksestä kansa hajotti väärän jumalan, Baalin, huoneen ja raivasi pois sen alttarit, kuvat ja papin. Jehojadan ohjauksessa Joas lisäksi saattoi uudelleen käyntiin temppelipalvelukset ja teetti temppelissä kipeästi kaivattuja korjaustöitä. ”Joas teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, kaikkina päivinään joina pappi Jehojada opetti häntä.” (2. Aikakirja 23:11, 16–19; 24:11–14; 2. Kuninkaiden kirja 12:2.) Kun Jehojada kuoli 130-vuotiaana, hän sai poikkeuksellisen kunnian tulla haudatuksi kuninkaiden viereen, koska ”hän oli tehnyt hyvää Israelissa ja tosi Jumalalle ja hänen huoneelleen” (2. Aikakirja 24:15, 16).

13. Millä tavoin iäkkäät kristityt voivat tehdä hyvää ”tosi Jumalalle ja hänen huoneelleen”?

13 Kenties heikko terveys tai muut seikat rajoittavat mahdollisuuksiasi edistää tosi palvontaa. Silti voit tehdä hyvää ”tosi Jumalalle ja hänen huoneelleen”. Voit osoittaa intoa Jehovan hengellisen huoneen puolesta käymällä seurakunnan kokouksissa ja osallistumalla niihin sekä suorittamalla kenttäpalvelusta mahdollisuuksiesi mukaan. Halukkuutesi ottaa vastaan Raamatun neuvoja ja uskollinen tukesi ”uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle” ja seurakunnalle vahvistavat kristillistä veljesseuraa (Matteus 24:45–47). Voit myös kannustaa toisia palvojia ”rakkauteen ja hyviin tekoihin” (Heprealaisille 10:24, 25; Filemonille 8, 9). Lisäksi olet siunaukseksi toisille siten, että noudatat apostoli Paavalin neuvoa: ”Olkoot iäkkäät miehet kohtuullisia tavoissaan, vakavia, tervemielisiä, terveitä [”vahvoja”, An American Translation] uskossa, rakkaudessa, kestävyydessä. Samoin olkoot iäkkäät naiset käyttäytymisessään jumalaapelkääviä, ei panettelevia eikä paljon viinin orjuuttamia, vaan hyvän opettajia.” (Titukselle 2:2–4.)

14. Mitä keinoja pitkään valvojina toimineilla kristityillä on edistää tosi palvontaa?

14 Oletko toiminut seurakunnan vanhimpana useita vuosia? ”Käytä vuosien varrella kertyvää viisautta epäitsekkäästi”, neuvoo eräs veli, joka on ollut pitkään seurakunnan vanhimpana. ”Jaa vastuuta ja anna opinhaluisten hyötyä kokemuksestasi – – Näe, mihin toisilla on kykyjä. Edistä ja kehitä niitä. Rakenna tulevaisuutta silmällä pitäen.” (5. Mooseksen kirja 3:27, 28.) Aito kiinnostuksesi jatkuvasti laajenevaa Valtakunnan työtä kohtaan johtaa siihen, että muut kristillisen veljesseuramme jäsenet saavat monia siunauksia.

Kerro, että ”Jehova on oikeamielinen”

15. Millä tavoin iäkkäät kristityt kertovat, että ”Jehova on oikeamielinen”?

15 Iäkkäät Jumalan palvelijat hoitavat iloiten vastuunsa kertoa, että ”Jehova on oikeamielinen”. Jos olet iäkäs kristitty, sanasi ja tekosi voivat osoittaa toisille, että Jehova on ”Kallio, jossa ei ole epävanhurskautta”. (Psalmit 92:15.) Palmupuu todistaa Luojansa ylivertaisista ominaisuuksista äänettömästi, mutta sinulle Jehova on antanut ainutlaatuisen tilaisuuden todistaa hänestä niille, jotka nykyään omaksuvat tosi palvonnan (5. Mooseksen kirja 32:7; Psalmit 71:17, 18; Joel 1:2, 3). Miksi tämä on tärkeää?

16. Mikä Raamatun esimerkki valaisee sitä, miten tärkeää on kertoa, että ”Jehova on oikeamielinen”?

16 Kun Israelin johtaja Joosua oli ”vanha ja ikääntynyt”, hän ”kutsui koko Israelin, sen vanhimmat ja sen päämiehet ja sen tuomarit ja sen päällysmiehet” ja muistutti heitä Jumalan oikeamielisistä menettelyistä. Hän sanoi: ”[Ei] yksikään sana kaikista niistä hyvistä sanoista, jotka Jehova, teidän Jumalanne, on teille puhunut, ole pettänyt. Ne kaikki ovat käyneet teille toteen.” (Joosua 23:1, 2, 14.) Nämä sanat vahvistivat joksikin aikaa kansan päättäväisyyttä pysyä uskollisena. Mutta Joosuan kuoleman jälkeen ”alkoi nousta toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Jehovaa eikä sitä työtä, jonka hän oli tehnyt Israelin hyväksi. Ja Israelin pojat tekivät sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, ja palvelivat Baaleja.” (Tuomarit 2:8–11.)

17. Mitä Jehova on tehnyt kansansa hyväksi nykyään?

17 Nykyajan kristillisen seurakunnan nuhteettomuus ei tosin riipu iäkkäiden Jumalan palvelijoiden suullisesta todistuksesta. Uskomme Jehovaan ja hänen lupauksiinsa kuitenkin vahvistuu, kun kuulemme toisten kertovan siitä ”suuresta työstä”, jota hän on tehnyt kansansa hyväksi näinä viimeisinä päivinä (Tuomarit 2:7; 2. Pietarin kirje 1:16–19). Jos olet ollut Jehovan järjestön yhteydessä useita vuosia, saatat muistaa ajan, jolloin asuinseudullasi tai maassasi oli hyvin vähän Valtakunnan julistajia tai saarnaamistyötä vastustettiin ankarasti. Ajan mittaan olet nähnyt, miten Jehova on poistanut esteitä ja ’jouduttanut’ Valtakunnan kasvua (Jesaja 54:17; 60:22). Olet huomannut, että Raamatun totuudet ovat kirkastuneet ja Jumalan järjestön näkyvää osaa on edistyvästi jalostettu (Sananlaskut 4:18; Jesaja 60:17). Pyritkö rakentamaan toisia kertomalla heille Jehovan oikeamieliseen toimintaan liittyviä kokemuksiasi? Tällä voi olla todella kannustava ja vahvistava vaikutus kristilliseen veljesseuraan.

18. a) Mitä pysyvää hyvää koituu sen kertomisesta toisille, että ”Jehova on oikeamielinen”? b) Millaisia kokemuksia sinulla on ollut Jehovan oikeamielisyydestä?

18 Entä mitä on sanottava tilanteista, joissa olet itse saanut osaksesi Jehovan rakkaudellista huolenpitoa ja ohjausta? (Psalmit 37:25; Matteus 6:33; 1. Pietarin kirje 5:7.) Martha-niminen iäkäs sisar tapasi rohkaista toisia sanomalla: ”Tapahtuupa mitä hyvänsä, älä koskaan luovu Jehovasta. Hän tukee sinua.” Tällä neuvolla oli voimakas vaikutus Marthan raamatuntutkisteluoppilaaseen Tolminaan, joka kastettiin 1960-luvun alussa. Tolmina muistelee: ”Kun mieheni kuoli, olin hyvin masentunut, mutta nuo sanat saivat minut päättämään, etten jää pois yhdestäkään kokouksesta. Jehova onkin antanut minulle voimia jatkaa.” Tolmina on vuosien mittaan antanut saman neuvon monille omista raamatuntutkisteluoppilaistaan. Tarjoamalla rohkaisua ja kertomalla Jehovan oikeamielisistä menettelyistä voit tosiaan suuresti rakentaa toisten uskoa.

Jehova arvostaa uskollisia vanhuksia

19, 20. a) Miten Jehova suhtautuu iäkkäiden palvelijoittensa toimintaan? b) Mitä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?

19 Nykyisessä kiittämättömyyden kyllästämässä maailmassa vanhuksille liikenee vain vähän aikaa (2. Timoteukselle 3:1, 2). Kun heidät muistetaan, on usein kyse pikemminkin heidän menneistä saavutuksistaan – mitä he olivat – kuin siitä, mitä he ovat. Mutta Raamatussa sanotaan: ”Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette.” (Heprealaisille 6:10.) Jehova Jumala muistaa tietysti menneisyydessä tekemäsi uskollisuuden teot. Mutta hän arvostaa myös sitä, mitä edelleen teet hänen palveluksessaan. Uskolliset vanhukset ovat hänen silmissään tuottoisia, hengellisesti terveitä ja vahvoja kristittyjä, elävä todistus hänen voimastaan (Filippiläisille 4:13).

20 Suhtaudutko kristillisen veljesseuramme iäkkäisiin jäseniin samoin kuin Jehova? Jos suhtaudut, niin haluat osoittaa rakastavasi heitä (1. Johanneksen kirje 3:18). Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan, miten tätä rakkautta voidaan osoittaa käytännössä huolehtimalla heidän tarpeistaan.

[Alaviite]

^ kpl 3 Taatelitertussa saattaa olla jopa tuhat taatelia, ja se voi painaa yli kahdeksan kiloa. Eräs kirjoittaja arvioi, että ”hedelmää kantava [palmu]puu palkitsee elinaikanaan omistajansa kahdella tai kolmella tonnilla taateleita”.

Mitä vastaat?

• Millä tavoin vanhukset ”tekevät hedelmää”?

• Miksi iäkkäiden kristittyjen hengellinen vireys tekee heistä kallisarvoisia?

• Millä tavoin vanhukset voivat kertoa, että ”Jehova on oikeamielinen”?

• Miksi Jehova arvostaa ihmisiä, jotka ovat pitkään palvelleet häntä?

[Tutkistelukysymykset]

[Tekstiruutu s. 13]

Miten he ovat pysyneet uskossa terveinä?

Mikä on auttanut kauan kristittynä olleita pysymään uskossa terveinä ja hengellisesti vahvoina? Tässä joidenkuiden ajatuksia:

”On hyvin tärkeää lukea raamatunkohtia, jotka koskevat suhdettamme Jehovaan. Useimpina iltoina kertaan psalmeja 23 ja 91.” (Olive, kastettu vuonna 1930)

”Pidän tarpeellisena olla aina läsnä kastepuheessa ja kuunnella huolellisesti ikään kuin olisin itse menossa kasteelle. Vihkiytymiseni pitäminen tuoreena mielessä on suuresti auttanut minua pysymään uskollisena.” (Harry, kastettu vuonna 1946)

”On hyvin tärkeää rukoilla joka päivä ja pyytää aina Jehovalta apua, suojelusta ja siunausta, ’ottaa hänet huomioon kaikilla teillämme’.” (Sananlaskut 3:5, 6) (Antônio, kastettu vuonna 1951)

”Sellaisten ihmisten kokemukset, jotka ovat palvelleet Jehovaa uskollisesti vuosikausia, vahvistavat päätöstäni pysyä hänelle uskollisena.” (Joan, kastettu vuonna 1954)

”On tärkeää, ettei ajattele itsestään liikaa. Kaikki, mitä meillä on, on Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ansiota. Tällainen näkemys saa meidät etsimään oikeasta suunnasta hengellistä ravintoa, jota tarvitsemme kestääksemme loppuun saakka.” (Arlene, kastettu vuonna 1954)

[Kuva s. 11]

Vanhukset tuottavat arvokasta Valtakunnan hedelmää

[Kuva s. 14]

Vanhusten hengellinen vireys tekee heistä kallisarvoisia