Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Hän opetti meitä kunnioittamaan uskontoaan”

”Hän opetti meitä kunnioittamaan uskontoaan”

”Hän opetti meitä kunnioittamaan uskontoaan”

MUUAN Jehovan todistaja Rovigon provinssista Italiasta sai kuulla, että hänellä oli kasvain ja että hänen tilansa oli vakava. Hän oli useaan otteeseen sairaalassa ja pyysi aina, että häntä hoidettaisiin ilman verensiirtoja. Myöhemmin syöpäpotilaiden hoitoon erikoistuneita sairaanhoitajia kävi auttamassa häntä hänen kotonaan.

Tämän 36-vuotiaan naisen luja usko ja yhteistoiminnallisuus tekivät suuren vaikutuksen häntä hoitaneisiin lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Hieman ennen kuin hän menehtyi sairauteensa, eräs häntä auttanut mieshoitaja kirjoitti hoitajien ammattilehteen kokemuksiaan hänen hoitamisestaan. Kirjoituksessaan hän kutsui tätä naista Angelaksi.

”Angela pursuaa elämää, ja hän haluaa elää. Hän tajuaa tilansa ja sairautensa vakavuuden, ja hän etsii ratkaisua, parannuskeinoa tai lääkettä, aivan kuten kuka tahansa meistä tekisi. – – Me hoitajat tulimme hänen elämäänsä vähitellen. Hän ei ole torjunut apuamme. Päinvastoin Angelan avoimuus on tehnyt kaiken helpoksi. Hänen luonaan on ollut mukava käydä, sillä olemme saaneet olla tekemisissä aidon ihmisen kanssa ja tapaamisistamme on ollut hyötyä molemmin puolin. – – Tajusimme heti, että hänen uskontonsa vaikeuttaisi hänen hoitamistaan.” Tämä mies ajatteli näin, sillä hänen mielestään Angelalle olisi pitänyt antaa verensiirtoja, joista tämä kuitenkin oli kieltäytynyt (Apostolien teot 15:28, 29).

”Me hoitoalan ammattilaiset sanoimme Angelalle, että hänen ratkaisunsa ei ollut meille mieleen, mutta hän on auttanut meitä ymmärtämään, mitä elämä hänelle merkitsee. Tajuamme myös, miten tärkeä hänen uskontonsa on paitsi hänelle myös hänen perheelleen. Angela ei ole luovuttanut. Hän ei ole antanut sairaudelleen periksi. Hän on vahva. Hän haluaa elää, taistella ja pysyä elossa. Hän on ilmaissut päätöksensä ja uskonsa. Hänessä on lujuutta, jota meillä ei useinkaan ole; vahva usko, jollainen meiltä puuttuu. – – Angela on opettanut meille, miten tärkeää meidän on kunnioittaa hänen uskontoaan, joka poikkeaa varsin paljon ammattietiikastamme. – – Uskomme, että Angela on opettanut meille jotakin hyvin tärkeää, sillä tapaamme kaikenlaisia ihmisiä, näemme kaikenlaisia olosuhteita ja olemme tekemisissä kaikenlaisten uskontojen edustajien kanssa, ja voimme oppia jotain jokaiselta tapaamaltamme ihmiseltä ja myös antaa heille kaikille jotain.”

Lehdessä viitattiin sitten vuonna 1999 hyväksyttyyn Italian sairaanhoitajien eettisten normien kokoelmaan, jossa sanotaan: ”Hoitaja ottaa työssään huomioon potilaan uskonnolliset, moraaliset ja kulttuuriarvot samoin kuin rodun ja sukupuolen.” Toisinaan lääkäreiden ja hoitajien voi olla vaikea kunnioittaa potilaan uskonnollista vakaumusta, ja siksi se, että joku on halukas toimimaan siten, herättää arvostusta ja kiitollisuutta.

Päätökset, joita Jehovan todistajat tekevät terveyttään ja lääkärinhoitoaan koskevissa asioissa, ovat huolellisesti punnittuja. He suhtautuvat vakavasti siihen, mitä Raamattu sanoo, ja kuten Angelan tapaus valaisee, he eivät ole fanaatikkoja (Filippiläisille 4:5). Kautta maailman yhä useammat hoitoalan ammattilaiset haluavat kunnioittaa todistajapotilaidensa omaatuntoa.