”He purjehtivat Kyprokseen”

NÄIN alkaa Apostolien tekojen kertomus matkasta, jonka kristityt lähetystyöntekijät Paavali, Barnabas ja Johannes Markus tekivät Kyprokseen vuoden 47 paikkeilla (Apostolien teot 13:4). Kyproksella oli silloin kuten nykyäänkin strategisesti erittäin tärkeä asema Välimeren itäosassa.

Roomalaiset mielivät saarta itselleen ja saivat sen vuonna 58 eaa. Kyproksen historia oli jo sitä ennen ollut vaiheikas. Saarta olivat hallinneet foinikialaiset, kreikkalaiset, assyrialaiset, persialaiset ja egyptiläiset. Keskiajalla saapuivat ristiretkeläiset, ranskalaiset ja venetsialaiset ja heidän jälkeensä ottomaanit. Vuonna 1914 britit liittivät saaren alueisiinsa ja pitivät siellä valtaa siihen asti, kun se itsenäistyi vuonna 1960.

Tärkeä tulolähde on nykyään matkailu, mutta Paavalin aikoina Kyproksessa oli paljon luonnonvaroja, joita hyödyntämällä roomalaiset täyttivät valtion rahakirstuja. Saaresta löytyi kuparia jo varhain, ja sitä oli louhittu roomalaisvallan loppuun mennessä arviolta 250000 tonnia. Samalla kaadettiin tiheää metsää laajoilta alueilta kuparimalmin sulatusta varten. Metsät olivat suureksi osaksi hävinneet siihen mennessä, kun Paavali saapui saareen.

 Kypros roomalaisvallan aikana

Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan mukaan Julius Caesar antoi Kyproksen Egyptille, ja myöhemmin Marcus Antonius teki samalla tavalla. Keisari Augustuksen aikana se kuitenkin palasi takaisin Roomalle, ja sitä hallitsi – kuten Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas asiantuntevasti mainitsee – prokonsuli, joka vastasi toimistaan suoraan Roomalle. Kun Paavali saarnasi alueella, prokonsulina oli Sergius Paulus (Apostolien teot 13:7).

Pax Romana, Rooman ylläpitämä rauha kansojen keskuudessa, loi otolliset olosuhteet kaivostoiminnan laajentamiseen Kyproksessa, ja kaupankäynti lähti nousuun. Tuloja tiesi myös se, että saareen oli sijoitettu roomalaisia legioonia ja sinne saapui sankoin joukoin pyhiinvaeltajia palvomaan saaren suojelusjumalatarta Afroditea. Rakennettiin uusia teitä, satamia ja näyttäviä julkisia rakennuksia. Kreikka pysyi virallisena kielenä, ja Afroditea, Apollonia ja Zeusta palvottiin yleisesti Rooman keisarin ohella. Ihmiset elivät hyvinvoinnin keskellä, ja sosiaalinen ja kulttuurielämä oli vilkasta.

Tällaiset olivat olosuhteet, kun Paavali kulki Kyproksen halki ja opetti ihmisille Kristusta koskevia asioita. Kristillisyys oli kuitenkin tullut sinne jo ennen häntä. Apostolien teoissa kerrotaan, että ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanoksen kuoltua jotkut varhaiskristityt pakenivat Kyprokseen (Apostolien teot 11:19). Paavalin toveri Barnabas oli sieltä kotoisin, ja koska hän tunsi saaren hyvin, hän oli epäilemättä oivallinen opas Paavalille tuolla saarnamatkalla (Apostolien teot 4:36; 13:2).

Paavalin jalanjäljissä

Ei ole helppoa jäljittää Paavalin kulkureittiä Kyproksessa. Arkeologeilla on kuitenkin suhteellisen selvä kuva Rooman ajan erinomaisesta tieverkosta. Saaren pinnanmuodostuksen vuoksi on nykyaikaistenkin maanteiden yleensä noudatettava samoja reittejä, joita pitkin nuo varhaiset lähetystyöntekijät luultavasti kulkivat.

Paavali, Barnabas ja Johannes Markus purjehtivat Seleukiasta Salamiin satamaan. Miksi juuri Salamiiseen, kun kerran pääkaupunki ja tärkein merisatama oli Pafos? Ensinnäkin Salamis sijaitsi saaren itärannikolla vain parinsadan kilometrin päässä mannermaalta Seleukiasta. Vaikka roomalaiset olivat tehneet Pafoksesta uuden pääkaupungin Salamiin sijaan, Salamis säilyi saaren kulttuuri-, koulutus- ja kauppakeskuksena. Siellä oli melko suuri juutalaisyhteisö, ja lähetystyöntekijät alkoivat ”julistaa Jumalan sanaa juutalaisten synagogissa” (Apostolien teot 13:5).

Nykyään Salamiista on jäljellä vain raunioita. Arkeologiset löydöt todistavat kuitenkin kaupungin menneestä loistosta ja vauraudesta. Sen tori, joka oli poliittisen ja uskonnollisen  elämän keskus, on luultavasti suurin Rooman aikainen agora, mikä Välimeren alueelta on kaivettu esiin. Ympärillä on jäännöksiä Augustuksen aikaisista taidokkaista mosaiikkilattioista, gymnasioneista, vaikuttavista kylpylöistä, stadionista, amfiteatterista, upeista haudoista ja suuresta 15000 istumapaikan teatterista. Lähistöllä on Zeuksen ylvään temppelin rauniot.

Zeus ei kuitenkaan kyennyt estämään maanjäristyksiä tekemästä kaupungissa tuhojaan. Vuonna 15 eaa. sattuneessa voimakkaassa järistyksessä suurin osa Salamiita sortui maan tasalle, mutta Augustus rakennutti kaupungin uudelleen. Vuoden 77 järistyksen jälkeen se nousi jälleen kivimurskasta. 300-luvulla kaupunki tuhoutui useissa perättäisissä järistyksissä, eikä se koskaan enää yltänyt entiseen loistoonsa. Keskiaikaan mennessä sen satama oli liettynyt umpeen ja autioitunut.

Emme tiedä, miten Salamiin asukkaat suhtautuivat Paavalin saarnaamiseen. Hänen oli yhtä kaikki saarnattava muissakin asutuskeskuksissa. Salamiista lähtiessään lähetystyöntekijöillä oli valittavanaan jokin kolmesta pääreitistä: yksi johti pohjoisrannikolle Kyrenian vuorijonon yli, toinen kulki länteen Mesaorian tasangon ja saaren pääosan poikki, ja kolmas seuraili etelärannikkoa.

Perimätiedon mukaan Paavali valitsi kolmannen reitin. Se kulkee keskellä hedelmällisiä viljelysmaita, joiden pintakerros erottuu punaisena. Noin 50 kilometrin päässä lounaassa tie sivuuttaa Larnakan kaupungin ennen kuin se kääntyy pohjoiseen kohti sisämaata.

”Koko saaren halki”

Maantie johti muinaiseen Ledran kaupunkiin. Sen paikalla on nykyään maan pääkaupunki Nikosia. Entisestä kaupunkivaltiosta ei näy enää merkkiäkään, mutta venetsialaisten 1500-luvulla rakentamien muurien sisäpuolella Nikosian sydämessä on kapea mutta vilkas katu nimeltä Ledra. Paavalin mahdollisesta käynnistä Ledrassa ei ole tietoa. Raamatussa sanotaan vain, että hän kulki tovereineen ”koko saaren halki” (Apostolien teot 13:6). Eräässä Raamatun maiden maantiedettä käsittelevässä teoksessa sanotaan, että tämän ilmauksen perusteella ”he todennäköisesti kiersivät  lähes kaikki Kyproksen juutalaisyhteisöt” (The Wycliffe Historical Geography of Bible Lands).

Paavali halusi varmastikin puhua mahdollisimman monille Kyproksen asukkaille. Siksi hän on saattanut seurata Ledrasta etelään vievää reittiä, joka kulki Amathuksen ja Curiumin (Kurionin) kautta. Näissä kahdessa kosmopoliittisessa kaupungissa oli kukoistava väestö.

Curium sijaitsi korkealla merenpinnan yläpuolella kalliojyrkänteellä, josta on lähes pystysuora pudotus alas hiekkarannalle. Tuo loistelias kreikkalais-roomalainen kaupunki mureni samassa maanjäristyksessä, joka hävitti Salamiin vuonna 77. Alueella on vuonna 100 rakennetun Apollonin temppelin rauniot. Stadionille mahtui kuusituhatta katsojaa. Monet viettivät Curiumissa ylellistä elämää, mistä kertovat jopa yksityishuviloiden lattioita koristaneet kauniit mosaiikit.

Pafokseen

Curiumista luonnonkaunis tie jatkuu länteen viininviljelyalueen poikki ja nousee huomaamatta ylöspäin, kunnes se aivan yllättäen lähtee jyrkästi alaspäin ja kiemurtelee kallioiden lomassa kohti pikkukivien peittämiä rantoja. Kreikkalaisen mytologian mukaan juuri täällä jumalatar Afrodite nousi maalle synnyttyään meren sylissä.

Afrodite oli kreikkalaisista jumaluuksista suosituin Kyproksessa, ja häntä palvottiin palavasti aina 100-luvulle asti. Palvonnan keskus oli Pafos, jossa pidettiin joka kevät suuret juhlat hänen kunniakseen. Niihin saapui pyhiinvaeltajia Vähästä-Aasiasta, Egyptistä, Kreikasta ja aina Persiasta asti. Kun Kypros oli Ptolemaiosten alaisuudessa, asukkaat tulivat tuntemaan faraoiden palvonnan.

Pafos oli roomalaisten aikana Kyproksen pääkaupunki ja prokonsulin asemapaikka. Sillä oli lisäksi oikeus lyödä kuparikolikoita. Sekin tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 15 eaa., ja Augustus rahoitti sen uudelleenrakentamisen Salamiin ohella. Kaivaukset ovat osoittaneet, että rikkaat elivät Pafoksessa ensimmäisellä vuosisadalla ylellisesti: kaupungissa oli leveitä katuja, runsaasti koristeltuja yksityishuviloita, musiikkikouluja, gymnasioneja ja amfiteatteri.

Tämän Pafoksen näkivät Paavali, Barnabas ja Johannes Markus, ja täällä prokonsuli Sergius Paulus, ”älykäs mies”, ”halusi hartaasti kuulla Jumalan sanaa” noita Elymaan kiihkeästä vastustuksesta huolimatta. Prokonsuli ”hämmästyi perin pohjin Jehovan opetuksesta”. (Apostolien teot 13:6–12.)

Saarnattuaan menestyksellisesti Kyproksessa lähetystyöntekijät jatkoivat työtä Vähässä-Aasiassa. Tuo Paavalin ensimmäinen lähetysmatka oli virstanpylväs tosi kristillisyyden leviämisessä. Paavalin matkoista kertovassa kirjassa sitä kuvaillaan ”kristillisen lähetystyön ja – – Paavalin lähetysuran todelliseksi aluksi” ja sanotaan: ”Kypros sijaitsi Syyriaan, Vähään-Aasiaan ja Kreikkaan johtavien meriteiden risteyksessä, ja siksi se tuntui luonnolliselta ensimmäiseltä etapilta lähetysmatkalla.” (St. Paul’s Journeys in the Greek Orient.) Tämä oli kuitenkin vasta alkua. Kristillinen lähetystyö jatkuu edelleen nyt kaksituhatta vuotta myöhemmin, ja voidaan sanoa, että Jehovan valtakunnan hyvä uutinen on levinnyt kirjaimellisesti ”maan ääriin asti” (Apostolien teot 1:8).

[Kartat s. 20]

(Ks. painettu julkaisu)

KYPROS

NIKOSIA (Ledra)

Salamis

Pafos

Curium

Amathus

Larnaka

KYRENIAN VUORISTO

MESAORIAN TASANKO

TROODOSVUORISTO

[Kuva s. 21]

Pyhän hengen täyttämänä Paavali sokaisi noita Elymaan Pafoksessa