Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Jotkut ovat väittäneet, että Paavalia kuljettanut laiva ei haaksirikkoutunut Maltan saarelle Sisilian eteläpuolelle vaan jollekin toiselle saarelle. Mihin Paavali haaksirikkoutui?

Tämä kysymys liittyy siihen melko äskettäin esitettyyn ajatukseen, että apostoli Paavali ei haaksirikkoutunut Maltaan vaan Kefalleniaan (eli Kefalliniaan), joka sijaitsee Joonianmeressä lähellä Korfua Kreikan länsirannikon edustalla. Henkeytetyn kertomuksen mukaan Paavali lähti liikkeelle Kesareasta roomalaisen sadanpäämiehen Juliuksen huostassa ja heidän mukanaan oli sotilaita ja Paavalin tovereita. Kuten oheisesta kartasta näkyy, he purjehtivat Sidoniin ja Myraan. Sitten he nousivat suureen vilja-alukseen, joka oli lähtenyt matkaan Aleksandriasta Egyptistä, ja jatkoivat länteen kohti Knidosta. He eivät pystyneet seuraamaan alun perin suunnittelemaansa reittiä Egeanmeren poikki Kreikan eteläkärjen ohi Roomaan. Kovan tuulen vuoksi heidän oli pakko mennä etelään kohti Kreetaa ja purjehtia sen rannikon suojassa. He pysähtyivät Hyvätsatamat-nimiseen paikkaan. Laivan ’lähdettyä merelle Kreetasta euroakvilo-niminen myrskytuuli tempasi sen rajusti mukaansa’. Raskaassa viljalastissa oleva alus ’heittelehti edestakaisin merellä’, kunnes tuli 14. yö. Lopulta kaikki laivassa olleet 276 henkeä haaksirikkoutuivat saarelle, josta Raamatun kreikkalaisessa alkutekstissä käytetään nimitystä Me·liʹtē. (Apostolien teot 27:1–28:1.)

Vuosien varrella Me·liʹtē on samastettu useisiin eri saariin. Jotkut ovat ajatelleet sen olleen Melite Illyrica -niminen saari, joka tunnetaan nykyään nimellä Mljet ja joka sijaitsee Adrianmeressä Kroatian rannikon edustalla. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska Mljetin pohjoista sijaintipaikkaa on vaikea sovittaa yhteen Paavalin matkan seuraavien etappien kanssa, joita olivat Syrakusa Sisiliassa ja jotkin Italian länsirannikolla sijaitsevat paikat. (Apostolien teot 28:11–13.)

Useimmat raamatunkääntäjät ovat päätelleet Me·liʹtēn tarkoittavan Melite Africanus -nimistä saarta, jonka nykyinen nimi on Malta. Paavalia kuljettaneen laivan viimeinen poikkeamissatama oli Hyvätsatamat Kreetassa. Sen jälkeen myrskytuuli työnsi alusta länteen päin kohti Kaudaa, ja se ajelehti tuulen armoilla monta päivää. On täysin johdonmukaista ajatella, että myrskyn riepottelema laiva kulkeutui yhä kauemmas länteen ja ajautui viimein Maltaan.

Kun otetaan huomioon silloin vallinneet tuuliolot sekä ”ajelehtimisen suunta ja nopeus”, voidaan erään Paavalin elämää käsittelevän kirjan kirjoittajien, Conybearen ja Howsonin, mukaan tehdä seuraava havainto: ”Klaudan [Kauda] ja Maltan välimatka on vähän alle 770 kilometriä. Yhteensattuma on niin huomattava, että on lähes mahdotonta ajatella, että maa, jota merimiehet 14. yönä – – [lähestyivät] voisi olla mikään muu paikka kuin Malta. Tämä on erittäin todennäköistä.” (The Life and Epistles of St. Paul.)

Vaikka haaksirikon tapahtumapaikaksi saatetaan tarjota joitakin vaihtoehtoja, Raamatun kertomukseen tuntuu sopivan oheisessa kartassa näkyvä Malta.

[Kartta/Kuva s. 31]

(Ks. painettu julkaisu)

Jerusalem

Kesarea

Sidon

Myra

Knidos

KREETA

KAUDA

MALTA

SISILIA

Syrakusa

Rooma

MLJET

KREIKKA

KEFALLENIA