Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Unohdetut uhrit” muistetaan

”Unohdetut uhrit” muistetaan

Valtakunnan julistajat kertovat

”Unohdetut uhrit” muistetaan

HAYKAZ-niminen Jehovan todistaja kävi alkuvuodesta 2001 ”Unohdetut uhrit” -näyttelyssä, joka järjestettiin Bernissä Sveitsissä ja joka käsitteli Jehovan todistajien kokemia natsivainoja. Näyttelykäynnin päätteeksi tämä 15-vuotias poika totesi: ”Olin kuullut Jehovan todistajien epäinhimillisestä kohtelusta ja heidän kärsimyksistään natsihallinnon alaisuudessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin aitoja asiapapereita ja valokuvia tuolta ajalta. Näyttelymateriaali, silminnäkijöiden raportit ja historioitsijoiden kommentit koskettivat minua syvästi.”

Kun Haykaz sai vähän myöhemmin tehtäväkseen laatia raportin koulutovereilleen, hän valitsi teemakseen ”Jehovan todistajat – kansallissosialismin unohdetut uhrit”. Opettaja hyväksyi Haykazin aihevalinnan mutta kehotti häntä käyttämään myös ei-uskonnollista lähdekirjallisuutta. Haykaz suostui tähän mielihyvin. ”Kirjoitin tiivistelmän muutamista kirjoista, joissa tarkasteltiin Jehovan todistajien asemaa kansallissosialismin kaudella. Kuvailin myös omia vaikutelmiani ’Unohdetut uhrit’ -näyttelystä. 43-sivuiseen selostukseeni sisältyi piirroksia ja valokuvia.”

Marraskuussa 2002 Haykaz esitti selontekonsa koulutovereilleen, opettajilleen, sukulaisilleen ja ystävilleen. Sen jälkeen hän vastasi läsnäolijoiden kysymyksiin ja sai näin tilaisuuden selittää Raamattuun perustuvia uskonkäsityksiään. Kun eräs yleisön joukossa oleva tyttö kysyi, miksi Haykaz oli valinnut tällaisen aiheen, hän selitti, että monet historiankirjat eivät mainitse Jehovan todistajia ja että hän halusi ihmisten tietävän, miten rohkeasti todistajat olivat puolustaneet kristillistä uskoaan. Millainen vaikutus hänen esityksellään oli?

”Koulukaverini olivat hämmästyneitä”, Haykaz kertoi. ”He eivät tienneet, että Jehovan todistajia oli ryhmänä vainottu raa’asti. Monet eivät myöskään tienneet, että natsien keskitysleireillä todistajilla oli erityinen tuntomerkki: violetti kolmio.”

Esityksensä jälkeen Haykazilla oli vielä mahdollisuus keskustella koulutovereidensa kanssa siitä Raamattuun perustuvasta kannasta, jonka todistajat ovat omaksuneet verensiirtoihin, alkoholiin ja moraalikysymyksiin. ”Kukaan koulukavereistani ei pilkannut minua”, Haykaz sanoi. Hänen raporttiaan säilytetään nyt koulun kirjastossa, minkä ansiosta Jehovan todistajien rohkea asenne ei jää unohduksiin.