Myllyt – viljan tie leiväksi

”LEIPÄ miehen tiellä pitää.” Ammoisista ajoista alkaen leipä on ollut ihmisen pääasiallinen ruoka-aine. Jokapäiväisen leivän hankkiminen on ollut suorastaan elinehto.

Leivän perusainesosana ovat jauhot, joita saadaan jauhamalla jyviä. Jauhaminen onkin ikivanha taito. Jyvien hienontaminen jauhoiksi ilman koneiden apua on ollut eittämättä kovaa työtä. Raamatun aikoina käsimyllyn ääni liitettiin normaaleihin, rauhallisiin oloihin ja sen puuttuminen taas autioitukseen (Jeremia 25:10, 11).

Mitä jauhamiseen on liittynyt vuosisatojen kuluessa? Millaisia menetelmiä ja laitteita on käytetty? Millaisten myllyjen kautta leipä tulee pöytääsi nykyään?

Miksi tarpeellisia?

Jehova sanoi ensimmäiselle ihmisparille, Aadamille ja Eevalle: ”Katso, minä olen antanut teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita on koko maan pinnalla, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä puun hedelmä. Olkoot ne teille ravinnoksi.” (1. Mooseksen kirja 1:29.) Niihin ruoka-aineisiin, jotka Jehova Jumala antoi ihmisille ravinnoksi, kuuluivat viljakasvien siemenet. Ihminen tarvitsi jyviä elääkseen, koska kaikki leipävilja, muun muassa vehnä, ohra, ruis, kaura, riisi, hirssi, durra ja maissi, sisältää tärkkelyspitoisia hiilihydraatteja, jotka elimistö pystyy muuttamaan pääasialliseksi polttoaineekseen, glukoosiksi.

Ihminen ei kuitenkaan pysty sulattamaan kokonaisia, raakoja jyviä, vaan hänen on helpompi syödä niitä, kun ne on ensin jauhettu ja kypsennetty. Yksinkertaisimpia jauhamistapoja ovat jyvien survominen huhmaressa, niiden hienontaminen kahden kiven välissä tai näiden menetelmien yhdistelmä.

Käsimyllyt

Muinaisista egyptiläisistä haudoista löydetyt pienoispatsaat kuvaavat varhaisen, satulan muotoisen jauhamisvälineen käyttöä. Tähän myllyyn kuului kaksi kiveä: alimmaisena oli hieman kovera, viistottu kivi ja sen päällä pienempi kivi. Jauhaja, tavallisesti nainen, polvistui myllyn eteen ja tarttui molemmin käsin päällimmäiseen kiveen. Sitten hän nojautui koko painollaan sitä vasten ja liikutti sitä edestakaisin alimmaisen kiven päällä, jolloin jyvät rouhiintuivat kivien välissä. Yksinkertainen mutta tehokas laite!

Tuntikausien polvillaanolo vaati kuitenkin veronsa. Jauhajan selkä, käsivarret,  reidet, polvet ja varpaat joutuivat kovalle koetukselle edestakaisen työntö- ja vetoliikkeen vuoksi. Tutkittuaan muinaissyyrialaisten luurankojen luumuutoksia paleontologit ovat havainneet, että tämäntapaisten hierinkivien käyttö aiheutti nuorille naisille rasitusvammoja: polvilumpioiden kulumia, alimmaisen selkänikaman vaurioita ja pahoja isonvarpaan niveltulehduksia. Muinaisessa Egyptissä käsimyllyn käyttö oli nähtävästi palvelijattarien työtä (2. Mooseksen kirja 11:5). * Jotkut tutkijat arvelevat, että israelilaiset ottivat Egyptistä lähtiessään tämäntyyppisiä jauhinkiviä mukaansa.

Myöhemmin jauhamislaitteiden tehokkuutta parannettiin muun muassa uurtamalla molempia kiviä. Kun yläkiveen tehtiin suppilomainen aukko, jauhaja saattoi täyttää sen jyvillä, jotka valuivat itsestään kivien väliin. Kreikassa keksittiin 300- tai 400-luvulla eaa. alkeellinen jauhamislaite. Päällimmäiseen kiveen kiinnitettiin vaakatasossa oleva kädensija tai vipu. Kun sitä nytkytettiin edestakaisin, yläkivi, jossa oli viljansyöttöaukko, hankautui alakiveä vasten.

Kaikilla edellä kuvailluilla myllyillä oli kuitenkin yksi haittapuoli. Eläimiä ei voitu kouluttaa tekemään niiden vaatimaa edestakaisliikettä, joten ne olivat riippuvaisia ihmistyövoimasta. Aikanaan otettiin kuitenkin käyttöön uutta tekniikkaa: pyöritettävä mylly. Nyt jauhamiseen voitiin käyttää eläimiäkin.

Pyörivät myllyt helpottavat työtä

Vaikka tiedot vaihtelevatkin eri lähteissä, pyöritettävä mylly keksittiin mahdollisesti Välimeren alueella 100-luvun tienoilla eaa. Se oli tuttu ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Palestiinassa asuville juutalaisille, sillä Jeesus puhui ”myllynkivestä, jollaista aasi vääntää” (Markus 9:42).

Näitä eläinten pyörittämiä myllyjä eli juhtamyllyjä käytettiin Roomassa ja suuressa osassa Rooman imperiumia. Useita tällaisia myllyjä on yhä nähtävissä Pompejissa. Niissä on painava, tiimalasin muotoinen päällyskivi, joka toimii viljasuppilona, ja kartionmuotoinen aluskivi. Kun päällimmäinen kivi pyöri alimmaisen päällä, jyvät putosivat kivien väliin ja jauhautuivat hienoksi. Jäljellä olevat tämäntyyppiset päällyskivet ovat halkaisijaltaan 45–90 senttimetriä. Myllyt saattoivat olla jopa 180 senttimetriä korkeita.

Ei tiedetä varmasti, kehittyivätkö kevyet, pyöritettävät myllyt juhtamyllyistä vai päinvastoin. Pyöritettävän käsimyllyn etuna olivat joka tapauksessa kannettavuus ja helppokäyttöisyys. Siihen kuului kaksi kivikiekkoa, joiden halkaisija oli ehkä 30–40 senttimetriä. Alakiven yläpinta oli aavistuksen kupera ja yläkiven pohja taas hieman kovera niin että se sopi alakiven päälle. Yläkiven keskellä oli tappi, ja kiveä pyöritettiin puukahvasta. Kaksi naista istui tavallisesti vastakkain, niin että kummankin toinen käsi oli kahvalla, josta yläkiveä väännettiin (Luukas 17:35). Toinen naisista syötti vapaalla kädellään pieniä määriä jyviä ylemmän jauhinkiven reiästä sisään, ja toinen keräsi jauhot sitä mukaa kuin niitä valui myllyn reunoilta sen alla olevaan kaukaloon tai sen  alle levitetylle kankaalle. Tällainen mylly sopi sotilaiden, merimiesten ja sellaisten pienten talouksien tarpeisiin, jotka asuivat kaukana jauhatuspaikoista.

Vesi- ja tuulimyllyt

Vuoden 27 eaa. tienoilla roomalainen insinööri Vitruvius kuvaili oman aikansa vesimyllyä. Virtaava vesi painui vaaka-akseliin kiinnitetyn pystysuoran rattaan siipiä vasten, mikä sai rattaan pyörimään. Liike siirtyi hammaspyörien avulla pystyakseliin, joka liikutti vuorostaan suurta, ylempää myllynkiveä.

Millainen oli vesimyllyn teho verrattuna muuntyyppisiin myllyihin? Käsimyllyillä jauhettiin arviolta vajaat 10 kiloa jyviä tunnissa ja tehokkaimmilla juhtamyllyillä jopa 50 kiloa. Vitruviuksen vesimyllyllä sitä vastoin voitiin jauhaa noin 150–200 kiloa jyviä tunnissa. Taitavat myllynrakentajat hyödynsivät Vitruviuksen hahmottelemia perusperiaatteita vuosisatojen ajan, vaikka he tekivätkin myllyihin lukemattomia muutoksia ja parannuksia.

Virtaava vesi ei ollut ainoa luonnollinen energialähde, jonka avulla myllynkivet saatiin liikkeelle. Samaan tulokseen päästiin, kun vesirattaat korvattiin tuulimyllyn siivillä. Tuulimyllyt otettiin käyttöön Euroopassa luultavasti 1100-luvulla, ja niitä oli paljon muun muassa Belgiassa, Saksassa ja Hollannissa. Tuulimyllyjä käytettiin, kunnes höyry ja muut energialähteet syrjäyttivät vähitellen aiemmat voimanlähteet.

”Jokapäiväinen leipämme”

Tekniikan edistysaskeleista huolimatta monet vanhat jauhamismenetelmät ovat pitäneet pintansa joillakin maapallon kolkilla. Huhmar ja petkele ovat yhä käytössä joissakin osissa Afrikkaa ja Oseaniaa. Meksikossa ja Keski-Amerikassa jauhetaan käsikivillä maissia tortilloja varten. Paikka paikoin vesi- ja tuulimyllyt ovat edelleen toiminnassa.

Suurin osa teollisuusmaiden leipäjauhoista tuotetaan kuitenkin nykyään täysautomaattisissa valssimyllyissä. Perättäisissä jauhamisvaiheissa jyvät jauhautuvat asteittain valssituoleissa, joiden uritetut teräsvalssit pyörivät vastakkain eri nopeuksilla. Näin voidaan valmistaa edullisesti karkeudeltaan erilaisia jauhoja.

Jauhojen hankkiminen leivontaa varten ei tietenkään ole enää yhtä kovan työn takana kuin joskus ennen. Voimme silti olla kiitollisia Luojallemme siitä, että hän on antanut meille sekä viljaa että kekseliäisyyttä tehdä siitä ”jokapäiväistä leipäämme” (Matteus 6:11, vuoden 1992 kirkkoraamattu).

[Alaviite]

[Kuva s. 23]

Egyptiläinen käsimylly

[Lähdemerkintä]

Soprintendenza Archeologica per la Toscana, Firenze

[Kuva s. 23]

Oliiveista puristettiin öljyä vetojuhdan pyörittämällä myllyllä

[Kuvan lähdemerkintä s. 22]

Self-Pronouncing Edition of the Holy Bible, johon sisältyy Kuningas Jaakon käännös ja Revised Version