Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten pitkään ihmiset voivat elää?

Miten pitkään ihmiset voivat elää?

Miten pitkään ihmiset voivat elää?

ESPANJALAINEN löytöretkeilijä Juan Ponce de León lähti 3. maaliskuuta 1513 merkittävälle tutkimusmatkalle. Hän nosti purjeet Puerto Ricossa toivoen löytävänsä Bimini-nimisen saaren. Tarinan mukaan hän etsi ihmeitä tekevää lähdettä, nuoruudenlähdettä. Hän rantautui kuitenkin nykyisten Yhdysvaltojen alueella Floridassa eikä tietenkään koskaan löytänyt tuota kuvitteellista lähdettä.

Ihmiset eivät nykyään elä tavallisesti kovin paljon pitempään kuin 70–80 vuotta. Vuoden 2002 Guinnessin Suuren ennätyskirjan mukaan kaikkien aikojen vanhin ihminen eli 122 vuotta ja 164 päivää – tosin Raamatussa kerrotaan ihmisistä, joiden elinikä oli paljon korkeampi (1. Mooseksen kirja 5:3–32). Bioetiikan tutkija John Harris ilmoitti kuitenkin: ”Uudet tutkimukset sallivat meidän kurkistaa nyt maailmaan, jossa vanheneminen ja jopa kuolema eivät ehkä enää ole väistämättömiä.” Monet 2000-luvun tutkijat sanovat, että uudet keinot johtavat ”käytännöllisesti katsoen kuolemattomuuteen”, että ”vuoteen 2099 mennessä ihmisen eliniällä ei ole rajaa”, että ”solujen loputon lisääntyminen on toteutettavissa” ja niin edelleen.

Mark Benecke kertoo kirjassaan The Dream of Eternal Life (Unelma ikuisesta elämästä): ”Melkein koko ruumis uusiutuu monta kertaa elämän aikana. – – Noin seitsemän vuoden kuluttua olemme uusia ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä.” Solujen uusiutuminen ei kuitenkaan jatku loputtomasti, sillä ne lakkaavat jakautumasta, kun tietty jakautumiskertojen määrä tulee täyteen. Mutta ellei niin olisi, Benecken mukaan ”ihmisruumis voisi uusiutua hyvin pitkään – jopa ikuisesti”.

Ajattele myös aivojemme hämmästyttävää kapasiteettia, josta ehdimme käyttää melko lyhyen elämämme aikana vain murto-osan. Encyclopædia Britannica -tietosanakirja toteaa, että ihmisen aivot ”on varustettu huomattavasti suuremmilla mahdollisuuksilla kuin yhden ihmisen eliniässä voidaan ottaa käyttöön” (1976, 12. osa, s. 998). David A. Sousa selittää kirjassaan How the Brain Learns (Miten aivot oppivat): ”Aivojen kyky varastoida tietoa on käytännössä rajaton.” (Sivu 78, toinen painos, copyright 2001.)

Miksi tutkijat eivät löydä fysiologista syytä siihen, miksi kuolemme? Miksi ihmisen aivojen kapasiteetti on niin valtavan suuri? Onko mahdollista, että meidät on suunniteltu omaksumaan tietoa ikuisesti? Miksi edes pystymme ajattelemaan ikuista elämää?

Raamatussa sanotaan: ”Myös määräämättömän ajan hän [Jumala] on pannut heidän sydämeensä, jotta ihminen ei pääsisi koskaan perille työstä, jonka tosi Jumala on tehnyt alusta loppuun asti.” (Saarnaaja 3:11.) Nämä sanat paljastavat, että Jumala on istuttanut meihin ajatuksen ikuisesta elämästä. Meillä olisi sitä paitsi aina jotain opittavaa Jumalasta ja hänen töistään. Vaikka eläisimme lukemattomia miljardeja vuosia – tosiaankin ikuisesti – voisimme aina oppia jotain uutta Jumalan luomisteoista.

Myös Jeesuksen Kristuksen sanat osoittavat, että ihmisten on mahdollista elää ikuisesti. Hän sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.) Miten on sinun laitasi? Haluaisitko sinä elää ikuisesti?

[Kuvat s. 3]

Juan Ponce de León etsi nuoruudenlähdettä

[Lähdemerkintä]

Ponce de León: Harper’s Encyclopædia of United States History