Yhdistävänä voimana rakkaus Jumalaan

KUN kristillinen seurakunta muodostettiin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, sen huomattavimpia ominaispiirteitä oli ykseys, vaikka siihen kuului hyvin erilaisia ihmisiä. Nuo tosi Jumalan palvelijat olivat lähtöisin Aasian, Euroopan ja Afrikan eri kansoista. Heidän joukkoonsa oli liittynyt pappeja, sotilaita, orjia, pakolaisia, käsityöläisiä, kauppiaita ja muiden alojen ammattilaisia. Jotkut olivat juutalaisia, toiset pakanoita. Monet olivat olleet avionrikkojia, homoseksuaaleja, juoppoja, varkaita ja kiristäjiä. Kun heistä tuli kristittyjä, he kuitenkin jättivät pahat tapansa ja heitä yhdisti lujasti yhteinen usko.

Miten ensimmäisen vuosisadan kristillisyys kykeni yhdistämään kaikki nämä ihmiset? Miten he pystyivät olemaan sovussa toistensa ja muiden ihmisten kanssa? Miksi he eivät ottaneet osaa kapinoihin ja selkkauksiin? Miksi varhaiskristillisyys erosi niin paljon nykypäivän suurista uskonnoista?

Mikä yhdisti seurakunnan jäseniä?

Tärkein tekijä, joka yhdisti uskovia ensimmäisellä vuosisadalla, oli rakkaus Jumalaan. Nuo kristityt tajusivat, että heidän ensisijainen velvollisuutensa oli rakastaa tosi Jumalaa Jehovaa koko sydämellään, sielullaan ja mielellään. Esimerkiksi kun juutalaista apostoli Pietaria kehotettiin käymään erään vierasmaalaisen  talossa, vaikka tavallisesti hän ei olisi ollut läheisesti tekemisissä vierasmaalaisten kanssa, hän totteli ensisijaisesti siksi, että hän rakasti Jehovaa. Pietarilla ja muilla varhaiskristityillä oli Jumalaan läheinen suhde, joka perustui täsmälliseen tietoon hänen persoonallisuudestaan ja siitä, mikä häntä miellyttää ja mikä ei. Aikanaan he kaikki ymmärsivät, että Jehova halusi heidän olevan ”yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa”. (1. Korinttilaisille 1:10; Matteus 22:37; Apostolien teot 10:1–35.)

Uskovia yhdisti myös heidän uskonsa Jeesukseen Kristukseen. He halusivat seurata tarkoin hänen askeleitaan. Hän antoi heille käskyn: ”[Rakastakaa] toisianne – – niin kuin minä olen rakastanut teitä – –. Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:34, 35.) Tämän rakkauden ei pitänyt olla pinnallista, vaan uhrautuvaa. Mitä siitä seuraisi? Jeesus rukoili häneen uskovien puolesta: ”[Pyydän, että] he olisivat kaikki yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että hekin olisivat meidän yhteydessämme.” (Johannes 17:20, 21; 1. Pietarin kirje 2:21.)

Jehova vuodatti palvelijoittensa päälle pyhää henkeään eli vaikuttavaa voimaansa, ja se edisti ykseyttä heidän keskuudessaan. Se auttoi heitä ymmärtämään Raamatun opetuksia, jotka hyväksyttiin samanlaisina kaikissa seurakunnissa. Jehovan palvelijat saarnasivat samaa sanomaa: Jehova Jumalan nimi tullaan pyhittämään hänen messiaanisen Valtakuntansa, taivaallisen hallituksen, välityksellä, joka tulee hallitsemaan koko ihmiskuntaa. Varhaiskristityt ymmärsivät, ettei heidän tule olla ”osa tästä maailmasta”, minkä vuoksi he pysyivät puolueettomina kaikkiin kapinoihin ja selkkauksiin nähden. He pyrkivät säilyttämään rauhan kaikkien ihmisten kanssa. (Johannes 14:26; 18:36; Matteus 6:9, 10; Apostolien teot 2:1–4; Roomalaisille 12:17–21.)

Kaikki uskovat katsoivat velvollisuudekseen edistää ykseyttä. Miten he saattoivat edistää sitä? Varmistamalla, että heidän menettelytapansa olivat sopusoinnussa Raamatun kanssa. Siksi apostoli Paavali kirjoitti kristityille: ”Teidän tulee panna pois vanha persoonallisuus, joka mukautuu entiseen käytöstapaanne – – ja pukea yllenne uusi persoonallisuus.” (Efesolaisille 4:22–32.)

Ykseys säilyy

Uskovat olivat tietysti epätäydellisiä myös ensimmäisellä vuosisadalla, ja muodostui tilanteita, jotka koettelivat heidän ykseyttään. Esimerkiksi Apostolien tekojen 6:1–6:ssa kerrotaan, että kreikkaa ja hepreaa puhuvien juutalaiskristittyjen kesken syntyi erimielisyyttä, koska kreikkaa puhuvista tuntui, että heitä syrjittiin. Kun ongelmasta ilmoitettiin apostoleille, se kuitenkin ratkaistiin nopeasti ja oikeudenmukaisesti. Myöhemmin eräs opillinen kysymys herätti kiistelyä kristilliseen seurakuntaan kuuluvien ei-juutalaisten velvollisuuksista. Asiasta tehtiin Raamatun periaatteisiin pohjautuva päätös, joka hyväksyttiin kaikkialla. (Apostolien teot 15:1–29.)

Nämä esimerkit osoittavat, että ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa erimielisyydet eivät johtaneet etnisten ryhmittymien muodostumiseen eivätkä jatkuviin opillisiin kiistoihin. Miksi eivät? Koska yhdistävät tekijät – rakkaus Jehovaan, usko  Jeesukseen Kristukseen, uhrautuva rakkaus toinen toista kohtaan, pyhän hengen ohjauksen hyväksyminen, Raamatun opetusten ymmärtäminen samalla tavalla ja halukkuus muuttaa omia menettelytapoja – olivat riittävän voimakkaita säilyttämään seurakunnan ykseyden ja rauhan.

Palvonta yhdistää nykyaikana

Voidaanko ykseys saavuttaa nykyään samalla tavalla? Voivatko nämä samat tekijät edelleenkin yhdistää jotain uskoa tunnustavia ihmisiä ja auttaa heitä olemaan sovussa kaikenrotuisten ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa? Kyllä voivat! Jehovan todistajat muodostavat yhtenäisen maailmanlaajuisen veljesseuran, joka toimii yli 230 maassa, saaressa ja territoriossa, ja heitä yhdistävät nuo samat tekijät, jotka yhdistivät kristittyjä ensimmäisellä vuosisadalla.

Tärkein Jehovan todistajien ykseyttä edistävä tekijä on se, että he ovat vihkiytyneet Jehova Jumalalle. Tämä tarkoittaa, että he pyrkivät olemaan uskollisia hänelle kaikissa olosuhteissa. Jehovan todistajat myös uskovat Jeesukseen Kristukseen ja hänen opetuksiinsa. He ovat kristittyjä, jotka osoittavat uhrautuvaa rakkautta uskonveljiään kohtaan ja saarnaavat samaa hyvää uutista Jumalan valtakunnasta kaikissa maissa, joissa heitä on. He puhuvat tästä Valtakunnasta mielellään kaikille ihmisille riippumatta näiden uskonnosta, rodusta, kansallisuudesta tai yhteiskunnallisesta asemasta. Lisäksi Jehovan todistajat pysyvät puolueettomina maailman tapahtumiin nähden, mikä auttaa heitä vastustamaan poliittisia, kulttuurisia, sosiaalisia ja kaupallisia paineita, jotka niin usein jakavat ihmiskuntaa. Kaikki todistajat pitävät velvollisuutenaan edistää ykseyttä toimimalla sopusoinnussa Raamatun periaatteiden kanssa.

Ykseys vetää toisia puoleensa

Jehovan todistajien ykseys on monesti herättänyt muiden kiinnostuksen. Esimerkiksi Ilse * oli ennen katolinen nunna, joka asui eräässä saksalaisessa luostarissa. Mikä häneen vetosi Jehovan todistajissa? Ilse sanoi: ”He ovat parhaita tapaamiani ihmisiä. He eivät lähde sotaan eivätkä tee mitään vahingoittaakseen toisia. He haluavat auttaa ihmisiä elämään onnellisina paratiisissa maan päällä Jumalan valtakunnan alaisuudessa.”

Günther oli puolestaan saksalainen sotilas, joka lähetettiin toisen maailmansodan aikana Ranskaan. Eräänä päivänä protestanttinen pappi piti Güntherin yksikölle jumalanpalveluksen. Pappi rukoili siunausta, suojelusta ja voittoa. Jumalanpalveluksen jälkeen Günther meni tähystyspaikalleen. Hän näki kiikarilla, kuinka taistelulinjan toisella puolella myös vihollisjoukot olivat papin pitämässä jumalanpalveluksessa. Günther kertoi myöhemmin: ”Todennäköisesti myös tuo pappi rukoili siunausta, suojelusta ja voittoa. Ihmettelin, miten kristilliset kirkot saattoivat olla samassa sodassa vastakkaisilla puolilla.” Nämä muistikuvat jäivät lähtemättömästi Güntherin mieleen. Kun hän tutustui myöhemmin Jehovan todistajiin, jotka eivät osallistu sotiin, hän liittyi heidän maailmanlaajuiseen veljesseuraansa.

Ashok ja Feema tunnustivat aiemmin erästä itämaista uskontoa, ja heillä oli kotonaan eräälle jumalalle omistettu pyhäkkö. Vakavan sairauden ilmeneminen heidän perheessään sai heidät kuitenkin tarkastelemaan uskontoaan uudelleen. Kun he keskustelivat Jehovan todistajien kanssa, Raamatun opetukset ja todistajien keskinäinen rakkaus tekivät heihin vaikutuksen. Nyt he julistavat innokkaasti hyvää uutista Jehovan valtakunnasta.

Ilse, Günther, Ashok ja Feema kuuluvat yhdessä miljoonien muiden Jehovan todistajien kanssa yhtenäiseen maailmanlaajuiseen veljesseuraan. He uskovat siihen Raamatun lupaukseen, että samat tekijät, jotka yhdistävät heitä nykyään, yhdistävät pian koko tottelevaista ihmiskuntaa. Silloin julmuuksia, eripuraa ja hajaannusta ei enää puolustella uskonnolla. Koko maailma palvoo yhdessä tosi Jumalaa Jehovaa. (Ilmestys 21:4, 5.)

[Alaviite]

[Kuvat s. 4, 5]

Erilaisista taustoistaan huolimatta varhaiskristityt olivat yksimielisiä