Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Voimmeko vaikuttaa kohtaloomme?

Voimmeko vaikuttaa kohtaloomme?

Voimmeko vaikuttaa kohtaloomme?

ONKO lopullinen kohtalomme ennalta määrätty? Eivätkö valinnat, joita teemme elämässämme, vaikuta mitenkään tulevaisuuteemme?

Oletetaan, että ihminen on oman onnensa seppä. Olisiko ketään siinä tapauksessa voitu määrätä ennalta suorittamaan jokin tietty tehtävä tai toimimaan jossain nimenomaisessa asemassa? Entä miten Jumala voisi toteuttaa maata koskevan tahtonsa, jos ihmiset voisivat itse vapaasti muovata kohtaloaan? Raamatussa näihin kysymyksiin annetaan tyydyttävät vastaukset.

Voidaanko ennaltamääräysoppi ja vapaa tahto sovittaa yhteen?

Pohditaanpa sitä, millaisiksi Jehova Jumala teki meidät. ”Jumalan kuvaksi hän loi hänet [ihmisen], mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”, sanoo Raamattu (1. Mooseksen kirja 1:27). Koska meidät on luotu Jumalan kaltaisiksi, meillä on kyky heijastaa hänen ominaisuuksiaan, kuten rakkautta, oikeudenmukaisuutta, viisautta ja voimaa. Jumala on antanut meille lahjaksi myös vapaan tahdon eli vapauden tehdä valintoja. Se tekee meistä erilaisia kuin muut hänen maanpäälliset luomuksensa. Voimme valita, noudatammeko Jumalan moraaliohjeita vai emme. Tämän vuoksi profeetta Mooses saattoi sanoa: ”Minä otan tänään taivaat ja maan todistajiksi teitä vastaan, että olen pannut eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen; ja sinun on valittava elämä, jotta pysyisit elossa, sinä ja jälkeläisesi, rakastamalla Jehovaa, Jumalaasi, kuuntelemalla hänen ääntään ja pysymällä hänessä kiinni.” (5. Mooseksen kirja 30:19, 20.)

Tahdonvapauden lahja ei kuitenkaan merkitse ehdotonta vapautta. Se ei vapauta meitä niistä fysiikan laeista ja moraalilaeista, jotka Jumala on säätänyt tasapainon ja rauhan säilyttämiseksi kaikkeudessa. Nämä lait on laadittu meidän parhaaksemme, ja niiden rikkominen voi johtaa vakaviin seurauksiin. Ajattelehan vaikka, mitä tapahtuisi, jos päättäisimme jättää painovoimalain huomiotta ja hyppäisimme alas korkean rakennuksen katolta (Galatalaisille 6:7).

Tahdonvapauden vuoksi meillä on myös rajoituksia, joita ei ole niillä luomuksilla, joilta tuo vapaus puuttuu. Kirjailija Corliss Lamont kysyy: ”Kuinka voimme pitää ihmisiä eettisesti vastuullisina ja rangaista heitä väärin tekemisestä, jos hyväksymme sen – – että heidän valintansa ja tekonsa ovat ennalta määrättyjä?” Emme tietenkään voi. Vaiston mukaan toimivien eläinten ei katsota olevan moraalisesti vastuussa siitä, mitä ne tekevät, eikä tietokoneiden ajatella olevan vastuussa toiminnoista, joita ne on ohjelmoitu suorittamaan. Tahdonvapaus asettaa siis kannettavaksemme raskaan vastuun ja tekee meistä tilivelvollisia teoistamme.

Miten rakkaudeton ja epäoikeudenmukainen Jehova Jumala olisikaan, jos hän määräisi elämänkulkumme ennalta jo ennen syntymäämme ja pitäisi meitä sitten vastuullisina teoistamme! Jumala ei toimi näin, sillä hän ”on rakkaus” ja ”kaikki hänen tiensä ovat oikeutta” (1. Johanneksen kirje 4:8; 5. Mooseksen kirja 32:4). Koska Jumala on antanut meille tahdonvapauden, hän ei ole voinut ammoiset ajat sitten päättää, kenet hän pelastaisi ja kenet hän tuomitsisi kadotukseen, kuten predestinaatio-oppiin uskovat väittävät. Tahdonvapaus tekee tämän opin mahdottomaksi.

Raamatussa osoitetaan selvästi, että tekemämme valinnat muuttavat elämäämme. Jumala esimerkiksi vetoaa väärintekijöihin: ”Pyydän, kääntykää kukin pahalta tieltänne ja menettelyjenne pahuudesta – – etten minä tuottaisi teille onnettomuutta.” (Jeremia 25:5, 6.) Tämä vetoomus olisi merkityksetön, jos Jumala olisi määrännyt kunkin ihmisen kohtalon jo ennalta. Lisäksi Jumalan sanassa sanotaan: ”Katukaa sen tähden ja kääntykää saadaksenne syntinne pyyhityiksi pois, jotta virvoittumisen ajat tulisivat Jehovan kasvojen luota.” (Apostolien teot 3:19.) Miksi Jehova pyytäisi ihmisiä katumaan ja kääntymään, jos hän tietäisi etukäteen, että he eivät voisi tehdä kerrassaan mitään muuttaakseen kohtaloaan?

Raamatussa kerrotaan joistakuista, jotka Jumala on kutsunut hallitsemaan Jeesuksen Kristuksen kanssa kuninkaina taivaassa (Matteus 22:14; Luukas 12:32). Raamattu kuitenkin sanoo, että he menettävät tuon tehtävän, jos he eivät kestä loppuun saakka (Ilmestys 2:10). Miksi Jumala olisi lainkaan kutsunut heitä, jos hän olisi jo päättänyt, ettei heitä valittaisi? Kannattaa pohtia myös sitä, mitä apostoli Paavali sanoi uskonveljilleen ja -sisarilleen. Hän kirjoitti: ”Jos tahallamme harjoitamme syntiä saatuamme totuuden täsmällisen tuntemuksen, ei ole enää jäljellä uhria syntien edestä.” (Heprealaisille 10:26.) Tämä varoitus olisi merkityksetön, jos Jumala olisi määrännyt ennalta heidän kohtalonsa. Mutta eikö Jumala ole määrännyt ennalta ainakin joitakuita Jeesuksen Kristuksen hallitsijatovereiksi?

Koskeeko ennalta määrääminen yksilöitä vai ryhmää?

”[Jumala] on siunannut meitä kaikella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen yhteydessä”, kirjoitti apostoli Paavali, ”niin kuin hän valitsi meidät hänen yhteydessään ennen maailman perustamista – –. Sillä hän määräsi ennalta meidät otettavaksi Jeesuksen Kristuksen kautta pojiksi itselleen.” (Efesolaisille 1:3–5.) Mitä Jumala on määrännyt ennalta, ja mitä tarkoitetaan sillä, että jotkut valittiin ”ennen maailman perustamista”?

Tässä raamatunkohdassa sanotaan, että Jumala on valinnut jotkut ensimmäisen ihmisen Aadamin jälkeläiset hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaissa (Roomalaisille 8:14–17, 28–30; Ilmestys 5:9, 10). Olettamus, jonka mukaan Jehova Jumala olisi määrännyt ennalta jotkut tietyt ihmiset tähän tehtävään tuhansia vuosia ennen heidän syntymäänsä, olisi kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että ihmisille on annettu tahdonvapaus. Jumala määräsi ennalta ihmisryhmän, ei yksilöitä.

Havainnollistetaanpa tätä esimerkillä. Hallitus päättää perustaa jonkin nimenomaisen elimen. Se päättää etukäteen tuon elimen tehtävät, valtuudet ja koon. Lopulta jonkin aikaa perustamisensa jälkeen elin aloittaa toimintansa, ja sen jäsenet antavat lausunnon: ”Hallitus päätti joitakin vuosia sitten, mikä olisi meidän tehtävämme. Ryhdymme nyt meille määrättyyn työhön.” Tarkoittaisiko tämä sitä, että hallituksen olisi täytynyt jo vuosia aiemmin määrätä etukäteen, keitä yksilöitä tuohon elimeen kuuluisi? Ei varmastikaan. Samoin Jehova määräsi etukäteen, että hän poistaisi Aadamin synnin vaikutukset nimenomaisen välikappaleen avulla. Hän määräsi ennalta ihmisryhmän, joka toimisi tuona välikappaleena, mutta hän ei määrännyt ennalta siihen kuuluvia yksilöitä. Heidät valittaisiin myöhemmin, ja valinnat, joita he tekisivät elämässään, vaikuttaisivat siihen, hyväksyttäisiinkö heidät lopulta tuohon tehtävään.

Mikä maailma apostoli Paavalilla oli mielessään, kun hän sanoi, että ”[Jumala] valitsi meidät hänen yhteydessään ennen maailman perustamista”? Paavali ei tarkoita tässä maailmaa, jonka Jumala pani alulle luodessaan Aadamin ja Eevan. Tuo maailma oli ”erittäin hyvä” – täysin vapaa synnistä ja turmeluksesta (1. Mooseksen kirja 1:31). Se ei tarvinnut ”vapautusta” synnistä (Efesolaisille 1:7).

Paavali puhui tässä maailmasta, joka tuli olemassaoloon sen jälkeen kun Aadam ja Eeva olivat kapinoineet Eedenissä – maailmasta, joka oli täysin erilainen kuin Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukainen maailma. Se oli maailma, jonka alkuna olivat Aadamin ja Eevan lapset. Se koostui Jumalasta vieraantuneista ja synnin ja turmeluksen orjuuttamista ihmisistä. Se oli sellaisten ihmisten maailma, jotka voitiin lunastaa, toisin kuin tahalliset synnintekijät Aadam ja Eeva. (Roomalaisille 5:12; 8:18–21.)

Jehova Jumala pystyi oitis ratkaisemaan Eedenin kapinan synnyttämän ongelman. Heti tilanteen sitä vaatiessa hän määräsi ennalta erityisen välikappaleen – Jeesuksen Kristuksen hallinnassa olevan messiaanisen Valtakunnan – jota hän käyttäisi ihmiskunnan lunastamiseen Aadamilta peritystä synnistä (Matteus 6:10). Jumala teki tämän ”ennen maailman [lunastuskelpoisen ihmiskunnan] perustamista”, toisin sanoen ennen kuin kapinalliset Aadam ja Eeva saivat jälkeläisiä.

Ihmisten on tavallisesti laadittava toimintasuunnitelma voidakseen toteuttaa sen, mitä he haluavat. Ennaltamääräysoppiin liittyy ajatus siitä, että Jumalalla täytyy olla kaikkeutta varten yksityiskohtainen suunnitelma, jossa kaikki on ennalta määrätty. Roy Weatherford kirjoittaa: ”Monien filosofien mielestä se, ettei jokaista tapahtumaa olisi määrätty yksityiskohtaisesti ennalta, olisi ristiriidassa Jumalan majesteettiuden kanssa.” Täytyykö Jumalan todella määrätä tarkasti jokainen tapahtuma etukäteen?

Koska Jehovalla on rajattomasti voimaa ja hänen viisautensa on vailla vertaa, hän kykenee toimimaan oikein odottamattomissa tilanteissa, joita saattaa syntyä, kun hänen luomuksensa käyttävät vapaata tahtoaan (Jesaja 40:25, 26; Roomalaisille 11:33). Hän pystyy toimimaan heti ja ilman ennakkosuunnitelmaa. Toisin kuin erehtyväiset ihmiset, joiden kyvyt ovat rajalliset, Kaikkivaltias Jumala ei tarvitse yksityiskohtaista, etukäteen laadittua suunnitelmaa, jossa määrätään ennalta jokaisen maan päällä elävän yksilön kohtalo (Sananlaskut 19:21). Monissa raamatunkäännöksissä Efesolaiskirjeen 3:11:ssä sanotaan, että Jumalalla on pikemminkin ”ikuinen tarkoitus” kuin ennalta laadittu suunnitelma.

Miten voit vaikuttaa tulevaisuuteesi?

Jumalalla on maan suhteen tarkoitus, jonka hän on määrännyt ennalta. Ilmestyksen 21:3, 4 sanoo: ”Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” Maapallosta tulee tosiaan paratiisi Jehovan alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti (1. Mooseksen kirja 1:27, 28). Kysymys kuuluu: pääsetkö sinä sinne? Vastaus riippuu valinnoista, joita nyt teet. Jehova ei ole määrännyt ennalta kohtaloasi.

Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, lunastusuhrin perusteella jokaisella, joka uskoo häneen, on mahdollisuus saada ikuinen elämä (Johannes 3:16, 17; Apostolien teot 10:34, 35). ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä”, sanotaan Raamatussa. ”Joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää.” (Johannes 3:36.) Voit valita elämän hankkimalla Raamatun sivuilta tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan sekä hänen Pojastaan ja soveltamalla elämääsi sitä, mitä opit. Sille joka toimii Jumalan sanan sisältämän tosi viisauden mukaan, luvataan, että hän ”saa asua turvassa ja olla onnettomuuden kauhun häiritsemättä” (Sananlaskut 1:20, 33).

[Kuvat s. 5]

Toisin kuin eläimet ihmiset ovat moraalisesti vastuussa teoistaan

[Lähdemerkintä]

Kotka: Foto: Cortesía de GREFA