Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kristillisen identiteettimme varjeleminen

Kristillisen identiteettimme varjeleminen

Kristillisen identiteettimme varjeleminen

”’Te olette minun todistajiani’, lausuu Jehova.” (JESAJA 43:10)

1. Millaisia ihmisiä Jehova vetää puoleensa?

KATSELE valtakunnansalissa ympärillesi. Keitä näet tässä palvontapaikassa? Siellä voi olla vilpittömiä nuoria, jotka omaksuvat tarkkaavaisesti raamatullista viisautta (Psalmit 148:12, 13). Joukossa on todennäköisesti myös perheenpäitä, jotka pyrkivät miellyttämään Jumalaa, vaikka heidän ympärillään oleva maailma antaa yhä vähemmän arvoa perhe-elämälle. Huomaat kenties myös rakastettavia vanhuksia, jotka pitävät vakaasti kiinni vihkiytymisestään Jehovalle huolimatta iän mukanaan tuomista vaivoista (Sananlaskut 16:31). Kaikki rakastavat syvästi Jehovaa. Hän on puolestaan nähnyt hyväksi vetää heidät lähelleen. Jumalan Poika sanoi: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” (Johannes 6:37, 44, 65.)

2, 3. Miksi voi olla haastavaa säilyttää kristillinen identiteettimme vahvana?

2 Eikö olekin ilo kuulua kansaan, jonka Jehova hyväksyy ja jota hän siunaa? Ei silti ole helppoa säilyttää kristillistä identiteettiämme vahvana, koska elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Tämä pitää erityisesti paikkansa kristityissä perheissä varttuneista nuorista. Yksi tällainen nuori myönsi: ”Vaikka kävin seurakunnan kokouksissa, minulla ei ollut selviä hengellisiä tavoitteita eikä rehellisesti sanottuna omaa halua palvella Jehovaa.”

3 Ikätoverien painostus, maailman vaikutus ja syntiset taipumukset ovat voineet hämmentää joitakuita, vaikka he haluaisivat vilpittömästi palvella Jehovaa. Paine voi saada meidät vähitellen menettämään kristillisen identiteettimme. Monien nykyajan ihmisten mielestä esimerkiksi Raamatun moraalinormit ovat vanhanaikaisia tai epärealistisia tässä maailmassa. (1. Pietarin kirje 4:4.) Joistakuista tuntuu, ettei ole tärkeää palvoa Jumalaa niin kuin hän neuvoo palvomaan (Johannes 4:24). Paavali puhuu Efesolaiskirjeessään maailman ”hengestä” eli vallitsevasta asenteesta (Efesolaisille 2:2). Tuo henki painostaa mukautumaan sellaisen ihmisyhteiskunnan ajatteluun, joka ei tunne Jehovaa.

4. Miten Jeesus korosti sen tärkeyttä, että meidät voidaan selvästi tunnistaa kristityiksi?

4 Jehovan vihkiytyneinä palvelijoina tajuamme kuitenkin, että kristillisen identiteettimme menettäminen olisi meille – niin nuorille kuin vanhoillekin – suuri onnettomuus. Terve kristillinen identiteetti voi perustua yksinomaan Jehovan normeihin ja siihen, mitä hän meiltä odottaa. Meidäthän on luotu hänen kuvikseen. (1. Mooseksen kirja 1:26; Miika 6:8.) Sitä että meidät voidaan selvästi tunnistaa kristityiksi, verrataan Raamatussa päällysvaippaan, jonka kaikki voivat nähdä yllämme. Jeesus varoitti ajastamme: ”Katso! Minä tulen kuin varas. Onnellinen on se, joka pysyy valveilla ja säilyttää päällysvaippansa, jottei hän vaeltaisi alastomana eikä hänen häpeällisyyttään katseltaisi.” * (Ilmestys 16:15.) Emme halua riisua yltämme kristillisiä ominaisuuksiamme ja käytösnormejamme emmekä antaa Saatanan maailman muovailla meitä. Se merkitsisi sitä, että menettäisimme nämä ’päällysvaipat’. Tilanne olisi ikävä ja häpeällinen.

5, 6. Miksi on hyvin tärkeää pysyä hengellisesti vakaana?

5 Vahva kristillinen identiteetti vaikuttaa suuresti suuntaan, jonka ihminen ottaa elämässään. Miten niin? Jos Jehovan palvoja menettäisi identiteettinsä, hänestä voisi tulla päämäärätön ihminen, jolla ei ole selviä tavoitteita. Raamatussa varoitetaan toistuvasti tällaisesta päättämättömyydestä. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Se, joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja jota puhallellaan sinne tänne. Niin, älköön se ihminen luulko saavansa mitään Jehovalta; hän on päättämätön mies, epävakaa kaikilla teillään.” (Jaakobin kirje 1:6–8; Efesolaisille 4:14; Heprealaisille 13:9.)

6 Miten voimme varjella kristillistä identiteettiämme? Mikä voi auttaa meitä tajuamaan entistä selvemmin, miten suuri ilo on palvoa Korkeinta? Mietihän seuraavia tapoja.

Hanki vahva kristillinen identiteetti

7. Miksi on hyödyllistä pyytää, että Jehova tutkisi meidät?

7 Vahvista jatkuvasti suhdettasi Jehovaan. Kristityn kallisarvoisin omaisuus on hänen henkilökohtainen suhteensa Jumalaan (Psalmit 25:14; Sananlaskut 3:32). Jos mielessämme herää kristillistä identiteettiämme koskevia epäilyksiä, on aika tutkia tarkasti tämän suhteen laatua ja syvyyttä. Psalmista pyysi sopivasti: ”Tutki minut, oi Jehova, ja pane minut koetukselle, puhdista munuaiseni ja sydämeni.” (Psalmit 26:2.) Miksi tällainen tutkiminen on välttämätöntä? Koska me itse emme pysty luotettavalla tavalla arvioimaan omia syvimpiä vaikuttimiamme ja sisimpiä halujamme. Vain Jehova pystyy ottamaan selkoa sisimmästämme: vaikuttimistamme, ajatuksistamme ja tunteistamme (Jeremia 17:9, 10).

8. a) Miten voimme hyötyä siitä, että Jehova asettaa meidät kokeeseen? b) Miten sinua on autettu edistymään kristittynä?

8 Pyytäessämme Jehovaa tutkimaan meidät kehotamme häntä asettamaan meidät kokeeseen. Hän voi antaa tilanteiden kehittyä sellaisiksi, että todelliset vaikuttimemme ja sydämentilamme paljastuvat (Heprealaisille 4:12, 13; Jaakobin kirje 1:22–25). Meidän pitäisi ottaa tällaiset koetukset tervetulleina vastaan, koska ne antavat meille tilaisuuden osoittaa Jehovaa kohtaan tuntemamme uskollisuuden syvyyden. Ne voivat ilmaista, olemmeko ’täydelliset ja joka suhteessa terveet emmekä minkään puutteessa’ (Jaakobin kirje 1:2–4). Samalla voimme myös kasvaa hengellisesti (Efesolaisille 4:22–24).

9. Onko Raamatun totuuden perusteleminen itsellemme valinnaista? Selitä.

9 Perustele Raamatun totuus itsellesi. Identiteettimme Jehovan palvelijoina voi hämärtyä, ellei se pohjaudu vankasti Raamatun tuntemukseen (Filippiläisille 1:9, 10). Jokaisen kristityn – niin nuoren kuin vanhankin – on tarpeen perustella tyydyttävällä tavalla itselleen, että se, mihin hän uskoo, on tosiaan totuus sellaisena kuin Raamattu sen esittää. Paavali kehotti toisia uskovia: ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on hyvää.” (1. Tessalonikalaisille 5:21.) Jumalaapelkääviin perheisiin kuuluvien nuorten kristittyjen täytyy ymmärtää, että he eivät voi jättäytyä vanhempiensa uskon varaan. Salomon oma isä Daavid kehotti häntä: ”Tunne isäsi Jumala ja palvele häntä ehyin sydämin.” (1. Aikakirja 28:9.) Ei riittänyt, että nuori Salomo katseli, miten hänen oma isänsä kehitti uskoa Jehovaan. Hänen piti itse oppia tuntemaan Jehova, ja hän oppikin. Hän pyysi hartaasti Jumalalta: ”Anna minulle nyt viisautta ja tietoa voidakseni lähteä tämän kansan edellä ja voidakseni tulla.” (2. Aikakirja 1:10.)

10. Miksi siinä, että esittää vilpittömiä kysymyksiä oikeasta vaikuttimesta, ei ole mitään pahaa?

10 Luja usko pohjautuu tietoon. ”Usko – – seuraa siitä, mikä on kuultu”, sanoi Paavali (Roomalaisille 10:17). Mitä hän tarkoitti? Sitä, että ruokkimalla itseämme Jumalan sanalla vahvistamme uskoamme ja luottamustamme Jehovaan, hänen lupauksiinsa ja hänen järjestöönsä. Kun teemme vilpittömästi raamatullisia kysymyksiä, voimme saada tyydyttäviä vastauksia. Roomalaiskirjeen 12:2:ssa on Paavalin neuvo ”koettelemalla todeta Jumalan hyvä ja otollinen ja täydellinen tahto”. Miten voimme tehdä sen? Hankkimalla ”totuuden täsmällistä tuntemusta” (Titukselle 1:1). Jehovan henki voi auttaa meitä tajuamaan vaikeitakin asioita (1. Korinttilaisille 2:11, 12). Meidän pitäisi rukoilla Jumalalta apua, kun meidän on vaikea ymmärtää jotakin (Psalmit 119:10, 11, 27). Jehova haluaa, että ymmärrämme hänen Sanaansa, uskomme siihen ja noudatamme sitä. Hän on iloinen vilpittömistä kysymyksistä, jotka esitetään oikeasta vaikuttimesta.

Päätä miellyttää Jumalaa

11. a) Mikä luonnollinen halu voi saada meidät ansaan? b) Miten voimme kerätä rohkeutta vastustaa ikätoverien painostusta?

11 Pyri miellyttämään Jumalaa, älä ihmisiä. On aivan luonnollista sitoa identiteettimme osittain johonkin ryhmään. Jokainen tarvitsee ystäviä, ja jonkin ryhmän hyväksyttynä osana oleminen tuo meille tyydytystä. Nuoruudessa ja myöhemminkin elämässä ympäristön paine voi olla voimakasta ja synnyttää epätoivoisen halun jäljitellä tai miellyttää toisia. Ystävät ja ikätoverit eivät kuitenkaan aina ajattele meidän parastamme. Joskus he vain haluavat seuraa pahantekoon (Sananlaskut 1:11–19). Kun kristitty antaa periksi ikätoverien kielteiselle painostukselle, hän yrittää yleensä salata sen, mikä hän todellisuudessa on (Psalmit 26:4). ”Älkää muovautuko ympärillänne olevan maailman käyttäytymistavan mukaan”, varoitti apostoli Paavali (Roomalaisille 12:2, The Jerusalem Bible). Jehova antaa sisäistä voimaa, jonka avulla voimme vastustaa muiden painostusta mukautua tapoihinsa (Heprealaisille 13:6).

12. Mistä periaatteesta ja kenen esimerkistä voimme saada voimaa pysyä lujina, kun luottamustamme Jumalaan koetellaan?

12 Kun ulkopuolinen paine uhkaa horjuttaa kristillistä identiteettiämme, on hyvä muistaa, että uskollisuutemme Jumalalle on paljon tärkeämpää kuin yleinen mielipide tai enemmistön ajatukset. On turvallista noudattaa 2. Mooseksen kirjan 23:2:n periaatetta: ”Et saa seurata joukkoa pahoissa tavoitteissa.” Kun enemmistö israelilaisista epäili Jehovan kykyä täyttää lupauksensa, Kaleb kieltäytyi jyrkästi asettumasta heidän puolelleen. Hän oli varma siitä, että Jumalan lupaukset olivat luotettavia, ja hän sai asenteensa vuoksi runsaasti siunauksia. (4. Mooseksen kirja 13:30; Joosua 14:6–11.) Haluatko sinäkin vastustaa yleisen mielipiteen aiheuttamaa painetta ja näin varjella suhdettasi Jumalaan?

13. Miksi on viisasta tehdä tiettäväksi, että olemme kristittyjä?

13 Tee tiettäväksi, että olet kristitty. Kristillisen identiteetin säilyttämisen kannalta pitää paikkansa sanonta, että hyökkäys on paras puolustus. Kun Esran päivien uskolliset israelilaiset kohtasivat vastustusta yrittäessään tehdä Jehovan tahdon, he sanoivat: ”Me olemme taivaiden ja maan Jumalan palvelijoita.” (Esra 5:11.) Jos annamme vihamielisten ihmisten suhtautumisen ja arvostelun vaikuttaa itseemme, voimme lamaantua pelosta. Yritykset miellyttää kaikkia heikentävät tehokkuuttamme. Älä siis anna pelotella itseäsi. On aina hyvä tehdä toisille selväksi, että olet Jehovan todistaja. Voit selittää kunnioittavasti mutta lujasti arvomaailmaasi, vakaumustasi ja kristillistä kantaasi. Kerro muille, että olet päättänyt pitää kiinni Jehovan korkeista moraalinormeista. Tee selväksi, ettet tingi kristillisestä nuhteettomuudestasi. Näytä, että olet ylpeä moraalinormeistasi. (Psalmit 64:10.) Järkkymättömyytesi kristittynä voi vahvistaa sinua, suojella sinua ja jopa saada jotkut esittämään kysymyksiä Jehovasta ja hänen kansastaan.

14. Pitäisikö meidän antaa pilkan tai vastustuksen lannistaa meitä? Selitä.

14 Jotkut voivat kyllä pilkata tai vastustaa sinua (Juudaan kirje 18). Älä lannistu, jos yrityksesi selittää arvomaailmaasi toisille ei herätä heissä vastakaikua (Hesekiel 3:7, 8). Oletpa miten päättäväinen hyvänsä, et pysty saamaan toisia vakuuttuneiksi vastoin heidän tahtoaan. Muista, miten kävi faraon tapauksessa. Ei mikään vitsaus tai ihme – ei edes oman esikoisensa menetys – saanut faraota vakuuttuneeksi, kun Mooses puhui Jehovan puolesta. Älä siis anna ihmispelon lamaannuttaa sinua. Luottamus ja usko Jumalaan voi auttaa sinua voittamaan pelon (Sananlaskut 3:5, 6; 29:25).

Ota oppia menneisyydestä ja rakenna tulevaisuutta varten

15, 16. a) Mitä sisältyy hengelliseen perintöömme? b) Miten voimme hyötyä hengellisen perintömme miettimisestä Jumalan sanan valossa?

15 Vaali hengellistä perintöäsi. Kristittyjen on hyödyllistä pohtia arvokasta hengellistä perintöään Jumalan sanan valossa. Tähän perintöön sisältyy Jehovan sanan totuus, ikuisen elämän toivo ja kunnia edustaa Jumalaa hyvän uutisen julistajana. Näetkö oman paikkasi hänen todistajiensa joukossa, joita on suosittu antamalla heille tehtäväksi Valtakunnasta saarnaamisen pelastava työ? Muista, että itse Jehova vakuuttaa: ”Te olette minun todistajiani.” (Jesaja 43:10.)

16 Voit kysyä itseltäsi, miten arvokas tämä hengellinen perintö on sinulle. Arvostatko sitä niin paljon, että asetat Jumalan tahdon tekemisen ensi sijalle elämässäsi? Pidätkö tätä perintöä niin suuressa arvossa, että se saa sinut vastustamaan mitä tahansa kiusausta, joka kenties johtaisi sen menettämiseen? Hengellinen perintömme voi istuttaa meihin myös syvän hengellisen turvallisuudentunteen, josta voidaan nauttia vain Jehovan järjestön sisäpuolella (Psalmit 91:1, 2). Tarkastellessamme Jehovan järjestön nykyhistorian huomattavia tapahtumia näemme, ettei kukaan eikä mikään voi pyyhkiä maan päältä pois Jehovan kansaa (Jesaja 54:17; Jeremia 1:19).

17. Mitä tarvitaan hengelliseen perintöömme luottamisen lisäksi?

17 Emme tietenkään voi jättäytyä yksinomaan hengellisen perintömme varaan. Meidän jokaisen täytyy kehittää läheinen suhde Jumalaan. Tehtyään kovasti työtä Filippissä asuvien kristittyjen uskon vahvistamiseksi Paavali kirjoitti heille: ”Siispä, rakkaani, sillä tavalla kuin olette aina totelleet, ei ainoastaan minun läsnä ollessani, vaan nyt paljon alttiimmin minun poissa ollessani, työskennelkää jatkuvasti omaksi pelastukseksenne peläten ja vavisten.” (Filippiläisille 2:12.) Emme voi pelastua kenenkään toisen siivellä.

18. Miten kristillinen toiminta voi vahvistaa kristillistä identiteettiämme?

18 Uppoudu kristilliseen toimintaan. Joskus on sanottu, että työ muovaa tekijöittensä identiteettiä. Kristityille on annettu tehtäväksi elintärkeä työ saarnata hyvää uutista Jumalan perustetusta valtakunnasta. Paavali kirjoitti: ”Koska minä olen todellisuudessa kansakuntien apostoli, niin pidän palvelustani kunniassa.” (Roomalaisille 11:13.) Saarnaamistyömme erottaa meidät maailmasta, ja siihen osallistuminen vahvistaa kristillistä identiteettiämme. Se voi edelleen vahvistua, kun uppoudumme muuhun teokraattiseen toimintaan, johon sisältyvät muun muassa seurakunnan kokoukset, palvontapaikkojen rakentamiseksi laaditut ohjelmat ja tarpeessa olevien auttaminen (Galatalaisille 6:9, 10; Heprealaisille 10:23, 24).

Vahva identiteetti tuo runsaita siunauksia

19, 20. a) Miten olet henkilökohtaisesti hyötynyt siitä, että olet kristitty? b) Mikä antaa pohjan todelliselle identiteetillemme?

19 Mietihän, miten suuresti hyödymme siitä, että olemme tosi kristittyjä. Jehova tuntee meidät henkilökohtaisesti. Profeetta Malakia sanoi: ”Jehovaa pelkäävät puhuivat toinen toiselleen, kukin toverinsa kanssa, ja Jehova kiinnitti huomiota ja kuunteli. Ja muistokirjaa alettiin kirjoittaa hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäävät Jehovaa, ja niiden, jotka ajattelevat hänen nimeään.” (Malakia 3:16.) Jumala voi pitää meitä ystävinään (Jaakobin kirje 2:23). Elämämme on mielekästä ja tarkoituksellista, ja meillä on terveet, hyödylliset tavoitteet. Lisäksi meille on annettu toivo ikuisesta tulevaisuudesta (Psalmit 37:9).

20 Muista, että todellinen identiteettisi ja arvosi ihmisenä ei riipu siitä, millainen käsitys toisilla saattaa olla sinusta, vaan siitä, millaiseksi Jumala sinut arvioi. Toiset voivat arvioida meitä ihmisten puutteellisten normien nojalla. Mutta Jumalan rakkaus ja henkilökohtainen kiinnostus antavat meille todellista omanarvontuntoa: me kuulumme hänelle. (Matteus 10:29–31.) Oma rakkautemme Jumalaan voi vuorostaan vahvistaa parhaiten identiteettiämme ja antaa elämällemme selvän suunnan. ”Jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Hän tuntee.” (1. Korinttilaisille 8:3.)

[Alaviite]

^ kpl 4 Näillä sanoilla voidaan viitata temppelivuorella Jerusalemissa toimineen virkailijan velvollisuuksiin. Hän kierteli yövartioiden aikana temppelissä nähdäkseen, olivatko sen leeviläiset vartijat hereillä vartiopaikoillaan. Jokaista vartijaa, joka tavattiin nukkumasta, lyötiin kepillä, ja häntä saatettiin häpäistä polttamalla hänen päällysvaippansa.

Muistatko?

• Miksi kristittyjen on hyvin tärkeää varjella hengellistä identiteettiään?

• Miten voimme vahvistaa kristillistä identiteettiämme?

• Mitkä seikat voivat auttaa meitä ratkaisemaan, ketä kannattaa pyrkiä miellyttämään?

• Millä tavalla vahva identiteetti muovaa tulevaisuuttamme kristittyinä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 21]

Uppoutuminen kristilliseen toimintaan voi vahvistaa kristillistä identiteettiämme