Vertaatko itseäsi toisiin?

KUKAPA meistä ei olisi tavannut ihmistä, joka on kauniimpi tai komeampi kuin me, joka näyttää olevan suositumpi, oppii nopeammin uusia asioita tai saa koulussa parempia arvosanoja kuin me? Toisilla saattaa olla parempi terveys tai kiinnostavampi työ kuin meillä, he menestyvät meitä paremmin tai heillä näyttää olevan enemmän ystäviä. Heillä saattaa olla enemmän omaisuutta tai rahaa tai uudempi auto kuin meillä, tai ehkä he vain vaikuttavat onnellisemmilta kuin me. Kun panemme merkille tällaisia asioita, vertaammeko itseämme heihin? Onko vertaileminen väistämätöntä? Miksi kristitty saattaisi haluta karttaa sitä? Entä miten voimme säilyttää tyytyväisyyden ja olla vertaamatta itseämme kehenkään?

Miksi ja milloin saatamme vertailla?

Erään käsityksen mukaan ihmiset saattavat verrata itseään toisiin säilyttääkseen itsetuntonsa tai kohentaakseen sitä. Monet tuntevat tyydytystä huomatessaan, että he menestyvät yhtä hyvin kuin vertaisensa. Toisen käsityksen mukaan vertailun avulla yritetään vähentää epävarmuuden tunnetta ja saada selville omat kyvyt ja rajoitukset. Tarkkailemme toisten saavutuksia. Jos he ovat monessa suhteessa samanlaisia kuin me ja ovat päässeet elämässään joihinkin nimenomaisiin tavoitteisiin, saatamme tuntea pystyvämme samaan.

Vertailu on yleisintä sellaisten ihmisten välillä, jotka muistuttavat toisiaan: jotka ovat samaa sukupuolta ja samanikäisiä, kuuluvat samaan yhteiskuntaluokkaan ja tuntevat toisensa. Emme todennäköisesti vertaa itseämme ihmiseen, joka on täysin erilainen kuin me. Toisin sanoen tavallinen teinityttö vertaa itseään pikemminkin koulutovereihinsa kuin huippumalliin, eikä huippumalli luultavastikaan vertaa itseään teinityttöön.

Millä alueilla vertailua tapahtuu? Mikä tahansa asia, mitä pidetään yleisesti arvossa, olipa kyse älykkyydestä, kauneudesta, varallisuudesta tai vaatteista, voi olla peruste vertailulle. Tavallisesti teemme kuitenkin vertailuja asioissa, jotka kiinnostavat meitä. Emme varmaankaan esimerkiksi kadehdi tuttavamme postimerkkikokoelmaa, jos postimerkkien keräily ei erityisesti kiinnosta meitä itseämme.

Vertailu voi aiheuttaa mitä erilaisimpia reaktioita. Se voi saada ihmisen tuntemaan tyytyväisyyttä tai masennusta, herättää ihailua ja halun jäljitellä, tai se voi synnyttää levottomuutta  tai vihaa. Jotkin näistä tunteista ovat vahingollisia, eivätkä ne sovi yhteen kristillisten ominaisuuksien kanssa.

Kilpailuhenkinen vertailu

Monet niistä, jotka pyrkivät olemaan ”voittajia” vertailussa, osoittavat kilpailuhenkeä. He haluavat olla parempia kuin toiset eivätkä ole tyytyväisiä ennen kuin tuntevat onnistuvansa siinä. Ei ole mukavaa olla sellaisten ihmisten seurassa. Ystävyys heidän kanssaan on väkinäistä, suhde heihin kireä. Sellaisilta ihmisiltä puuttuu nöyryyttä, eivätkä he yleensä noudata Raamatun neuvoa rakastaa lähimmäistä, sillä heidän asenteensa voi helposti herättää toisissa huonommuudentunteita ja nöyryyttää heitä (Matteus 18:1–5; Johannes 13:34, 35).

Se että saa toiset tuntemaan itsensä ”häviäjiksi”, tavallaan loukkaa heitä. Erään kirjoittajan mukaan ”epäonnistuminen on entistä tuskallisempaa, kun näyttää siltä, että kanssamme samassa tilanteessa olevat ihmiset ovat hankkineet jotain, mitä me haluamme”. Kilpailuhenki herättää näin ollen kateutta, mielipahaa ja tyytymättömyyttä jotakuta toista kohtaan hänen omaisuutensa, menestyksensä, asemansa, maineensa tai muun sellaisen vuoksi. Tämä johtaa entistä kovempaan kilpailuun, noidankehään. Raamattu tuomitsee ’kilpailuhengen herättämisen toisissa’ (Galatalaisille 5:26).

Kateelliset ihmiset yrittävät pelastaa oman loukatun itsetuntonsa väheksymällä kilpailijoidensa saavutuksia. Kateuden tunteita saatetaan vähätellä, mutta jollei niitä tunnisteta ja pidetä kurissa, ne voivat johtaa ilkeämielisiin tekoihin. Tarkastellaanpa kahta Raamatun kertomusta, joista käy esiin kateus.

Kun Iisak asui filistealaisten parissa, häntä siunattiin ”lammaskatrailla ja nautakarjalaumoilla sekä suurella joukolla palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä”. Filistealaiset reagoivat Iisakin menestykseen tukkimalla Iisakin isän, Abrahamin, kaivamat kaivot, ja heidän kuninkaansa pyysi Iisakia lähtemään tuolta alueelta. (1. Mooseksen kirja 26:1–3, 12–16.) Heidän kateutensa oli ilkeämielistä ja tuhoisaa. He eivät yksinkertaisesti voineet enää sietää sitä, että Iisak menestyi heidän keskuudessaan.

Satoja vuosia myöhemmin Daavid kunnostautui taistelukentällä. Juhliessaan hänen voittojaan israelilaisnaiset lauloivat: ”Saul on lyönyt maahan tuhansiaan ja Daavid kymmeniätuhansiaan.” Vaikka Saul saikin osansa kiitoksesta, hän piti vertailua nöyryyttävänä, ja hänen sydämessään heräsi kateus. Siitä pitäen hän hautoi pahoja ajatuksia Daavidista. Pian hän ryhtyi ensimmäiseen monista yrityksistään surmata Daavid. Millaiseen pahuuteen kateus voikaan johtaa! (1. Samuelin kirja 18:6–11.)

Meidän on siis syytä olla varuillamme, jos itsemme vertaaminen toisiin – saavutustemme tai menestyksemme arvioiminen sen perusteella, mitä toiset ovat saavuttaneet – herättää meissä kateuden tai kilpailuhengen kaltaisia tunteita. Tällaiset kielteiset tunteet ovat ristiriidassa Jumalan ajattelun kanssa. Mutta ennen kuin tarkastelemme sitä, miten tällaisia asenteita voi karttaa, pohditaanpa muita vertailujen tekemiseen johtavia seikkoja.

Omanarvontunto ja tyytyväisyys

Seisomme harvoin peilin edessä pohtimassa, olemmeko älykkäitä, viehättäviä, eteviä, hyväkuntoisia, kunnioitusta herättäviä ja rakastettavia – ja jos olemme, niin missä määrin. Siitä huolimatta ”tällaiset kysymykset käyvät usein epäsuorasti mielessä ja saamme niihin hiljaisen, enemmän tai vähemmän tyydyttävän vastauksen”, toteaa muuan kirjoittaja. Ihminen, joka ei ole varma siitä, mihin hän kykenee, saattaa mietiskellä tällaisia asioita tuntematta minkäänlaista kilpailuhenkeä tai kateuden häivääkään. Hän vain arvioi itseään, eikä siinä ole välttämättä mitään  väärää. Itsensä vertaaminen toisiin ei kuitenkaan ole oikea tapa tehdä tällaista arviota.

Monet seikat vaikuttavat siihen, että meillä on erilaisia kykyjä. Aina tulee olemaan niitä, jotka näyttävät menestyvän paremmin kuin me. Siksi ei ole viisasta kadehtia heitä, vaan meidän tulisi pikemminkin verrata omaa suoritustamme Jumalan vanhurskaisiin normeihin, jotka ovat luotettava oikean ja väärän mittapuu. Jehova on kiinnostunut meistä yksilöinä. Hänen ei tarvitse verrata meitä kehenkään. Apostoli Paavali neuvoo: ”Koetelkoon kukin, mitä hänen oma työnsä on, ja silloin hänellä on syytä riemuun vain itseensä katsoen eikä toiseen verraten.” (Galatalaisille 6:4.)

Taistelu kateutta vastaan

Kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä, joten taistelu kateutta vastaan saattaa vaatia tarmokasta ja pitkäaikaista ponnistelua. Voimme kyllä tietää, että Raamattu kehottaa: ”Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan”, mutta tuon kehotuksen noudattaminen voi olla vaikeaa. Paavali myönsi olevansa taipuvainen tekemään syntiä. Hänen täytyi taistella tuota taipumusta vastaan ’kurittamalla lyönnein ruumistaan ja johdattamalla sitä kuin orjaa’. (Roomalaisille 12:10; 1. Korinttilaisille 9:27.) Meidän tapauksessamme se voi merkitä kilpailuhenkisten ajatusten vastustamista ja niiden korvaamista myönteisillä ajatuksilla. Meidän on rukoiltava ja pyydettävä Jehovaa auttamaan meitä, jottemme ’ajattelisi itsestämme enempää kuin on tarpeellista ajatella’ (Roomalaisille 12:3).

Myös Raamatun tutkiminen ja mietiskely auttavat. Ajatellaanpa vaikka tulevaa paratiisia, jonka Jumala on luvannut. Siellä kaikki saavat elää rauhassa, nauttia hyvästä terveydestä ja runsaasta ravinnosta ja kaikilla on mukavat kodit ja tyydytystä tuottavaa työtä. (Psalmit 46:8, 9; 72:7, 8, 16; Jesaja 65:21–23.) Tunteeko joku silloin tarvetta kilpailla? Tuskinpa. Siihen ei ole mitään aihetta. Jehova ei ole tosin paljastanut yksityiskohtaisesti, millaista elämä tulee silloin olemaan, mutta on järkevää olettaa, että kaikki voivat tehdä asioita, joista he ovat kiinnostuneita, ja kehittää itselle mieluisia taitoja. Joku voi perehtyä tähtitieteeseen, toinen suunnitella kauniita kankaita. Miksi kukaan kadehtisi toista? Se mitä lähimmäisemme tekevät, innostaa meitä eikä herätä meissä kaunantunteita. Sellaiset tunteet kuuluvat menneisyyteen.

Jos haluamme elää tuossa maailmassa, eikö meidän tulisi pyrkiä kehittämään siellä vallitsevaa asennetta jo nyt? Elämme tätä nykyä hengellisessä paratiisissa vapaina monista niistä ongelmista, jotka vaivaavat ympärillämme olevaa maailmaa. Koska Jumalan uudessa maailmassa ei tunneta kilpailuhenkeä, meidän on todella syytä karttaa sitä nykyään.

Onko sitten väärin verrata itseään toisiin? Vai saattaisiko se olla joskus sopivaa?

Sopivaa vertailua

Monesti vertailujen tekeminen on herättänyt katkeruutta ja masentanut, mutta näin ei kuitenkaan tarvitse käydä aina. Huomaa tässä yhteydessä apostoli Paavalin neuvo: ”[Olkaa] niiden jäljittelijöitä, jotka perivät lupaukset uskon ja kärsivällisyyden välityksellä.” (Heprealaisille 6:12.) Voi olla hyödyllistä yrittää kehittää samanlaisia ominaisuuksia kuin oli muinoin eläneillä Jehovan uskollisilla palvelijoilla. Tosin sen vuoksi on ehkä tehtävä vertailuja. Mutta nuo vertailut voivat auttaa meitä  näkemään jäljittelemisen arvoisia esimerkkejä ja alueita, joilla meidän täytyy edistyä.

Ajatellaanpa Jonatania. Hänellä olisi varmaan ollut syytä olla kateellinen. Israelin kuninkaan Saulin vanhimpana poikana Jonatan saattoi odottaa tulevansa jonakin päivänä kuninkaaksi, mutta Jehova valitsi tehtävään häntä 30 vuotta nuoremman miehen, nuoren Daavidin. Jonatan ei kuitenkaan tuntenut kateutta vaan tuli tunnetuksi siitä, että hän solmi epäitsekkään ystävyyden Daavidin kanssa ja tuki häntä Jehovan tulevana Kuninkaana. Jonatan oli todella hengellinen ihminen. (1. Samuelin kirja 19:1–4.) Toisin kuin isänsä, joka piti Daavidia kilpailijanaan, Jonatan ymmärsi Jehovan ohjaavan asioita ja alistui Hänen tahtoonsa; Jonatan ei vertaillut itseään Daavidiin pohtimalla, miksi Daavid oli valittu hänen sijastaan.

Meidän ei tulisi koskaan tuntea toisten kristittyjen joukossa itseämme uhatuiksi, ikään kuin he yrittäisivät olla meitä parempia tai viedä paikkamme. Kilpailuhenki ei ole sopivaa. Kypsille kristityille on tunnusomaista yhteistyö, yksimielisyys ja rakkaus, ei keskinäinen kilpailu. ”Rakkaus on kateuden suuri vihollinen”, sanoo sosiologi Francesco Alberoni. ”Jos rakastamme jotakuta, haluamme hänelle hyvää ja iloitsemme hänen menestyksestään ja onnestaan.” Jos siis meidän sijastamme joku muu kristillisen seurakunnan jäsen valitaan johonkin tehtävään, on rakkaudellista tyytyä siihen. Jonatan asennoitui siten. Samoin kuin häntä meitäkin siunataan, jos tuemme niitä, jotka palvelevat uskollisesti vastuutehtävissä Jehovan järjestössä.

On aivan oikein ihailla sitä erinomaista esimerkkiä, jonka kristityt veljet ja sisaret antavat. Itsemme tasapainoinen vertaaminen heihin voi kannustaa meitä jäljittelemään tervehenkisellä tavalla heidän uskoaan (Heprealaisille 13:7). Mutta jollemme varo, jäljittely voi johtaa kilpailuun. Jos tunnemme jonkun ihailemamme ihmisen vieneen meistä voiton ja yritämme mustamaalata tai kritisoida häntä, jäljittely on muuttunut kateudeksi.

Kukaan epätäydellinen ihminen ei ole paras mahdollinen esikuva. Siksi Raamattu sanookin: ”Tulkaa – – Jumalan jäljittelijöiksi niin kuin rakkaat lapset.” Ja lisäksi: ”[Kristus] kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan.” (Efesolaisille 5:1, 2; 1. Pietarin kirje 2:21.) Meidän tulee pyrkiä jäljittelemään Jehovan ja Jeesuksen rakkautta, lämpöä, empaattisuutta ja nöyryyttä ja pysähtyä arvioimaan itseämme sen rinnalla, millaisia heidän ominaisuutensa, tarkoituksensa ja menettelytapansa ovat. Tällainen vertailu voi rikastuttaa elämäämme, sillä se antaa meille varman suunnan, vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se voi auttaa meitä kasvamaan kypsiksi hengellisiksi miehiksi ja naisiksi (Efesolaisille 4:13). Jos keskitymme siihen, että teemme parhaamme jäljitelläksemme Jehovan ja Jeesuksen täydellistä esimerkkiä, emme todennäköisesti vertaa itseämme niin helposti toisiin ihmisiin.

[Kuva s. 28, 29]

Kuningas Saul alkoi kadehtia Daavidia

[Kuva s. 31]

Jonatan ei koskaan pitänyt häntä nuorempaa Daavidia kilpailijana