Sovinnon tekemisestä koituva hyöty

TED TEKI kuolemaa, ja Bill vihasi häntä. Kaksikymmentä vuotta aiemmin Ed oli tehnyt päätöksen, jonka vuoksi Bill menetti työpaikkansa, ja tämä rikkoi noiden aiemmin läheisten ystävysten välit. Nyt Ed yritti pyytää anteeksi, jotta hän voisi kuolla rauhassa. Bill ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan häntä.

Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, kun Bill itse lähestyi kuolemaa, hän selitti, miksi hän ei ollut antanut anteeksi. ”Edin ei olisi tarvinnut tehdä sitä, mitä hän teki parhaalle ystävälleen. En yksinkertaisesti halunnut tehdä sovintoa kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Ehkä olin väärässä, – – mutta siltä minusta tuntui.” *

Erimielisyydet eivät tavallisesti johda näin surullisiin seurauksiin, mutta ne jättävät kyllä usein jälkeensä loukkaantuneita ja katkeria ihmisiä. Ajattelehan Edin asemassa olevaa ihmistä. Hän tajuaa ratkaisunsa aiheuttaneen vahinkoa, ja häntä saattaa kaihertaa huono omatunto ja valtava menetyksen tunne. Hänestä tuntuu kuitenkin pahalta se, miten tuo toinen teki lopun heidän ystävyydestään pitämättä sitä minkään arvoisena.

Toisaalta ihminen, joka tuntee samoin kuin Bill, pitää itseään pahaa-aavistamattomana uhrina ja saattaa olla äärimmäisen katkera ja vihainen. Hänen mielestään hänen entinen ystävänsä ei aiheuttanut vahinkoa tietämättään. Monesti ristiriitatilanteessa kumpikin osapuoli on vakuuttunut siitä, että hän on oikeassa ja toinen on ainoa syypää.  Entiset ystävykset huomaavat pian olevansa ikään kuin sodassa.

He käyvät taistelua hiljaisin asein: Kun toinen kävelee ohi, toinen kääntyy poispäin, ja kun he tapaavat muiden seurassa, he eivät ole näkevinäänkään toisiaan. Kauempaa he kyräilevät toisiaan salavihkaa tai tuijottavat toisiaan jäisin, inhontäyteisin katsein. Kun he sitten puhuvat, he sinkauttavat sanansa tylysti tai heittelevät loukkauksia, jotka viiltävät kuin veitset.

Siitä huolimatta, että he näyttävät olevan aivan vastakkaisilla kannoilla, he ovat luultavasti yhtä mieltä joistakin asioista. He saattavat myöntää, että heillä on vakava ongelma ja että läheisen ystävän menettäminen on surullista. Todennäköisesti kummallakin on kirveleviä haavoja, ja molemmat tietävät, että niiden parantamiseksi pitäisi tehdä jotain. Mutta kumpi ottaisi ensimmäisen askeleen suhteiden korjaamiseksi ja sovinnon tekemiseksi? Kumpikaan ei ole halukas.

Kaksituhatta vuotta sitten Jeesuksen Kristuksen apostolien kesken syntyi joskus kiihkeitä kiistoja (Markus 10:35–41; Luukas 9:46; 22:24). Yhden tällaisen riidan jälkeen Jeesus kysyi: ”Mistä te kiistelitte tiellä?” Häpeissään kukaan ei vastannut. (Markus 9:33, 34.) Jeesuksen opetukset auttoivat heitä kuitenkin pääsemään sovintoon. Jeesuksen ja eräiden hänen opetuslastensa neuvot auttavat ihmisiä yhä edelleen selvittämään erimielisyyksiä ja korjaamaan rikkoutuneita ystävyyssuhteita. Katsotaanpa millä tavoin.

Yritä tehdä sovinto

”En halua puhua tuolle ihmiselle. Mitä harvemmin näen hänet, sen parempi.” Jos sinä olet sanonut jostakusta näin, niin sinun on tarpeen tehdä jotain, kuten seuraavat raamatunkohdat osoittavat.

Jeesus opetti: ”Jos siis tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja mene pois; tee ensin sovinto veljesi kanssa.” (Matteus 5:23, 24.) Hän sanoi myös: ”Jos veljesi tekee synnin, mene ja paljasta hänen virheensä kahden kesken.” (Matteus 18:15.) Oletpa sinä loukannut jotakuta tai onpa joku loukannut sinua, Jeesuksen sanat korostavat, että sinun täytyy selvittää asia viipymättä tuon toisen kanssa. Tämä tulisi tehdä ”lempeyden hengessä” (Galatalaisille 6:1). Tavoitteena tuossa keskustelussa ei ole tekojesi puolusteleminen, niin että voisit säilyttää kasvosi, eikä vastapuolen pakottaminen pyytämään anteeksi, vaan sovinnon tekeminen. Toimivatko nämä Raamatun neuvot?

Ernest * on erään suuren toimiston esimies. Hänen on työssään täytynyt monien vuosien ajan käsitellä arkaluonteisia asioita kaikenlaisten ihmisten kanssa ja säilyttää heihin hyvät suhteet. Hän on nähnyt, miten helposti ihmisten välille syntyy hankausta. Hän sanoo: ”Minulla on ollut toisten kanssa joskus erimielisyyksiä, mutta kun niin käy, istun keskustelemaan tuosta ongelmasta kyseisen henkilön kanssa. Mene suoraan hänen luokseen. Puhu asiasta kasvotusten ja yritä tehdä sovinto. Se toimii aina.”

Alicialla on ystäviä monista eri kulttuureista, ja hän kertoo: ”Joskus sanon jotain, ja sitten vaistoan, että saatoin loukata jotakuta. Niinpä menen pyytämään tuolta ihmiseltä anteeksi. Voi olla, että pyydän anteeksi useammin kuin olisi tarpeen, mutta minusta itsestäni tuntuu  paremmalta, vaikka tuo toinen ei olisikaan loukkaantunut. Silloin tiedän, ettei välillämme ole mitään väärinkäsitystä.”

Esteiden voittaminen

Sovinnon tiellä on kuitenkin usein esteitä. Oletko sanonut joskus: ”Miksi minun pitää olla ensimmäinen, joka tarjoaa sovintoa? Hänhän sen ongelman aiheutti.” Tai oletko joskus mennyt jonkun luokse selvittämään tilannetta, ja hän onkin sanonut: ”Minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa.” Jotkut reagoivat tällä tavoin tuntiessaan mielipahaa. Sananlaskujen 18:19 sanoo: ”Veli, jota vastaan on rikottu, on enemmän kuin vahva kaupunki, ja on riitoja, jotka ovat kuin asuintornin salpa.” Ota siis tuon toisen tunteet huomioon. Jos hän torjuu sinut, odota lyhyen aikaa ja yritä uudelleen. Silloin tuo ”vahva kaupunki” saattaa olla avoinna ja ”salpa” on ehkä otettu pois sovintoon johtavalta ovelta.

Toinen este rauhalle saattaa liittyä ihmisen itsekunnioitukseen. Joidenkuiden mielestä anteeksi pyytäminen tai pelkästään vastapuolelle puhuminen on nöyryyttävää. On sopivaa pyrkiä säilyttämään itsekunnioituksensa, mutta lisääkö sovinnon tekemisestä kieltäytyminen ihmisen itsekunnioitusta vai vähentääkö se sitä? Voisiko tällaisen itsekunnioituksen vaalimisen taakse kätkeytyä ylpeys?

Raamatunkirjoittaja Jaakob osoittaa, että riitaisan hengen ja ylpeyden välillä on yhteys. Paljastettuaan ne ”sodat” ja ”taistelut”, joita jotkut kristityt kävivät keskenään, hän jatkaa: ”Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta nöyrille hän antaa ansaitsematonta hyvyyttä.” (Jaakobin kirje 4:1–3, 6.) Miten pöyhkeys eli ylpeys estää rauhan hieromisen?

Ylpeys pettää ihmiset uskomaan, että he ovat parempia kuin muut. Pöyhkeät ihmiset ajattelevat, että he voivat tuomita lähimmäisiään. Kun syntyy erimielisyyksiä, he pitävät usein kiistakumppaniaan toivottomana tapauksena. Ylpeys saa jotkut ajattelemaan, että ne, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä, eivät ansaitse huomiota, saati sitten vilpitöntä anteeksipyyntöä. Siksi ylpeyden kahlehtimat ihmiset antavat usein ristiriitojen jatkua sen sijaan, että he selvittäisivät ne kunnolla.

Ylpeys on kuin katusulku, joka pysäyttää liikenteen maantiellä, sillä se on usein esteenä askeleiden ottamiselle kohti sovintoa. Jos siis huomaat, että sovinnon tekeminen jonkun kanssa on sinulle vastentahtoista, ongelmana saattaa olla ylpeys. Miten ylpeyden voi voittaa? Kehittämällä sen vastakohtaa, nöyryyttä.

Toimi päinvastoin

Raamatussa nöyryydestä puhutaan erittäin arvostavaan sävyyn. ”Nöyryyden ja Jehovan pelon seuraus on rikkaus ja kunnia ja elämä.” (Sananlaskut 22:4.) Psalmissa 138:6 kerrotaan Jumalan näkemys nöyristä ja ylpeistä: ”Jehova on korkea, ja kuitenkin hän näkee nöyrän, mutta ylpeän hän tuntee ainoastaan kaukaa.”

Monet ihmiset samaistavat nöyryyden nöyryytykseen. Tämä näyttää pätevän myös maailman vallanpitäjiin. Poliittisten johtajien on vaikea myöntää nöyrästi virheitään, vaikka kokonaiset kansat alistuvat heidän tahtoonsa. Poliittisen johtohahmon anteeksipyyntö ylittääkin uutiskynnyksen. Kun muuan entinen valtion viranomainen pyysi hiljattain anteeksi sitä, että hän oli osasyyllinen erääseen tuhoisaan onnettomuuteen, hänen sanansa päätyivät uutisotsikoihin.

Nöyryys merkitsee sitä, ettei ajattele itsestään liikoja. Kyse on siis siitä, miten ihminen suhtautuu itseensä, eikä siitä, mitä toiset ajattelevat hänestä. Se että ihminen myöntää nöyrästi virheensä ja pyytää vilpittömästi anteeksi, ei nöyryytä häntä, vaan pikemminkin parantaa hänen mainettaan. Raamatussa todetaan: ”Ennen romahdusta on miehen sydän ylpeä, ja kunniaa edeltää nöyryys.” (Sananlaskut 18:12.)

 Eräs huomioitsija sanoi poliitikoista, jotka eivät pyydä anteeksi virheitään: ”Valitettavasti he näyttävät ajattelevan, että tällainen tunnustus on heikkouden merkki. Heikot ja epävarmat ihmiset pyytävät tuskin koskaan anteeksi. Jalosydämisten ja rohkeiden ihmisten itsetuntoa virheiden myöntäminen ei murenna.” Tämä pitää paikkansa muistakin kuin niistä, joilla on poliittista valtaa. Jos pyrit korvaamaan ylpeyden nöyryydellä, parannat huomattavasti rauhan mahdollisuuksia ristiriitatilanteessa. Eräs perhe havaitsi tämän käytännössä.

Muuan väärinkäsitys kiristi Julien ja hänen veljensä Williamin välejä. William vihastui Julieen ja hänen mieheensä Josephiin niin paljon, että hän katkaisi kaiken yhteydenpidon heihin. Hän jopa palautti kaikki Julien ja Josephin vuosien mittaan antamat lahjat. Kuukausien kuluessa katkeruus korvasi sen läheisyyden tunteen, joka oli aiemmin vallinnut näiden sisarusten välillä.

Joseph päätti kuitenkin noudattaa Matteuksen 5:23, 24:n neuvoa. Hän yritti lähestyä lankoaan lempeyden hengessä ja lähetti tälle henkilökohtaisia kirjeitä, joissa hän pyysi anteeksi, että oli loukannut tätä. Hän kannusti vaimoaan antamaan anteeksi veljelleen. Aikanaan William näki, että Julie ja Joseph halusivat vilpittömästi tehdä sovinnon ja hänen asenteensa pehmeni. William ja hänen vaimonsa tapasivat Julien ja Josephin, ja he kaikki pyysivät toisiltaan anteeksi, halasivat ja uudistivat ystävyytensä.

Jos sinä haluaisit selvittää jonkin ristiriitatilanteen, noudata kärsivällisesti Raamatun opetuksia ja yritä tehdä sovinto tuon toisen ihmisen kanssa. Jehova Jumala auttaa sinua. Se mitä hän sanoi muinaiselle Israelille, osoittautuu todeksi sinun elämässäsi: ”Oi kunpa vain todella kiinnittäisit huomiota minun käskyihini! Silloin rauhastasi tulisi niin kuin virta.” (Jesaja 48:18.)

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 7]

Anteeksi pyytäminen palauttaa usein hyvät suhteet