Simson taistelee voitokkaasti Jehovan voimassa!

KOSTONHIMOISET vangitsijat puhkaisevat vangin silmät ja panevat hänet tekemään raskasta työtä. Myöhemmin hänet haetaan vankilasta huvittamaan ihmisjoukkoa, joka on kokoontunut pakanatemppeliin. Hänet marssitetaan tuhansien katselijoiden eteen ja hänestä tehdään pilaa. Hän ei ole rikollinen eikä vihollisarmeijan päällikkö vaan Jehovan palvoja, joka on toiminut 20 vuotta tuomarina Israelissa.

Miten Simson, fyysisesti vahvin koskaan elänyt ihminen, joutui näin nöyryyttävään tilanteeseen? Pelastuisiko hän poikkeuksellisen voimansa avulla? Mikä oli Simsonin voiman salaisuus? Voimmeko oppia jotain hänen elämästään?

Simson ”ottaa johdon Israelin pelastamiseksi”

Israelilaiset olivat luopuneet tosi palvonnasta monta kertaa. Niinpä kun he ”ryhtyivät jälleen tekemään sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, – – Jehova antoi heidät neljäksikymmeneksi vuodeksi filistealaisten käsiin” (Tuomarit 13:1).

Simsonia koskeva kertomus alkaa, kun Jehovan enkeli näyttäytyy israelilaisen Manoahin vaimolle. Enkeli ilmoittaa, että tuo hedelmätön nainen synnyttäisi pojan, ja neuvoo: ”Eikä partaveitsen pidä koskettaa hänen päätään, sillä lapsi tulee olemaan Jumalan nasiiri kohdusta asti, ja hän ottaa johdon Israelin pelastamiseksi filistealaisten käsistä.” (Tuomarit 13:2–5.) Jehova päätti jo ennen Simsonin sikiämistä, että hänelle annettaisiin erikoistehtävä. Syntymästään saakka Simsonin oli määrä olla nasiiri, valikoitu erikoislaatuiseen pyhään palvelukseen.

Nainen ”on minun silmissäni juuri se oikea”

Simson ”kasvoi kasvamistaan, ja Jehova siunasi häntä jatkuvasti” (Tuomarit 13:24). Eräänä päivänä Simson meni isänsä ja äitinsä luo ja sanoi: ”Olen nähnyt Timnassa filistealaisten tyttäriä olevan naisen, ja nyt, ottakaa hänet minulle vaimoksi.” (Tuomarit 14:2.) Kuvittelehan, miten yllättyneitä he olivat. Sen sijaan että heidän poikansa olisi vapauttanut Israelin sortajien käsistä, tämä halusikin lankoutua heidän kanssaan. Jumalan  laki kielsi menemästä naimisiin pakanajumalia palvovien naisten kanssa (2. Mooseksen kirja 34:11–16). Sen vuoksi Simsonin vanhemmat vastustelivat: ”Eikö veljiesi tyttärien joukossa ja koko kansani keskuudessa ole naista, koska aiot ottaa vaimon ympärileikkaamattomista filistealaisista?” Silti Simson sanoi isälleen: ”Hanki vain hänet minulle, sillä hän on minun silmissäni juuri se oikea.” (Tuomarit 14:3.)

Millä tavalla tämä filistealainen nainen oli Simsonille ”juuri se oikea”? McClintockin ja Strongin Cyclopedian mukaan ei ollut kyse siitä, että nainen oli ”kaunis, miellyttävä, viehättävä”, vaan hän oli ”oikea jonkin tavoitteen, tarkoituksen tai päämäärän kannalta”. Mikä tavoite Simsonilla oli mielessään? Tuomarien 14:4:ssä kerrotaan, että Simson ”etsi tilaisuutta filistealaisia vastaan”. Tämän vuoksi hän siis oli kiinnostunut naisesta. Kun Simson kasvoi aikuiseksi, ”Jehovan henki rupesi kannustamaan häntä” eli pani hänet toimimaan (Tuomarit 13:25). Näin ollen Jehovan henki sai Simsonin esittämään tämän epätavallisen, vierasmaalaista vaimoa koskevan pyynnön ja ohjasi häntä koko hänen tuomarikautensa ajan. Avautuiko Simsonille tilaisuus, jota hän kaiken aikaa tähyili? Tarkastellaanpa ensin sitä, miten Jehova lupasi tukea häntä.

Raamattu kuvailee, mitä tapahtui Simsonin ollessa matkalla tulevan vaimonsa kotikaupunkiin Timnaan: ”Kun hän saapui Timnan viinitarhoille, niin katso, harjakas nuori leijona tuli karjuen häntä vastaan. Silloin Jehovan henki alkoi vaikuttaa hänessä, niin että hän repäisi sen kahtia.” Simson sai nämä harvinaislaatuiset voimat ollessaan yksin. Paikalla ei ollut silminnäkijöitä. Raamatussa ei kerrota, oliko tämä Jehovan tapa vakuuttaa Simsonille, että tämä pystyisi nasiirina suoriutumaan hänen antamastaan tehtävästä. Joka tapauksessa Simson varmasti tajusi, että tällaiset epätavalliset voimat eivät olleet lähtöisin hänestä itsestään vaan niiden täytyi tulla Jumalalta. Hän voisi luottaa siihen, että Jehova auttaisi häntä edessä olevassa työssä. Tämä tapaus vahvisti Simsonia, ja ”hän jatkoi matkaansa alas ja puhutteli naista, ja tämä oli yhä oikea Simsonin silmissä”. (Tuomarit 14:5–7.)

Kun Simson myöhemmin meni takaisin viedäkseen naisen kotiin, ”hän poikkesi katsomaan leijonan raatoa, ja kas, leijonan ruumiissa oli mehiläisparvi sekä hunajaa”. Simson painoi tämän mieleensä ja esitti häissään 30 filistealaiselle sulhaspojalle arvoituksen: ”Lähti syöjästä syötävä, ja lähti väkevästä makea.” Jos he pystyisivät ratkaisemaan arvoituksen, Simson antaisi heille 30 aluspukinetta ja vaatekertaa. Jos he eivät pystyisi  selittämään sitä, he puolestaan joutuisivat antamaan aluspukineet ja vaatekerrat Simsonille. Kolme päivää filistealaiset miettivät ankarasti arvoitusta. Neljäntenä päivänä he alkoivat viimein uhkailla naista sanoen: ”Viekoittele miehesi kertomaan meille arvoituksen ratkaisu. Muutoin poltamme sinut ja isäsi huoneen tulella.” Miten julmaa! Jos filistealaiset kohtelivat omaan kansaansa kuuluvia tällä tavalla, millaisessa ahdingossa sorretut israelilaiset olivatkaan! (Tuomarit 14:8–15.)

Pelästynyt nainen painosti Simsonin paljastamaan vastauksen. Hän ei rakastanut Simsonia eikä pysynyt tälle uskollisena vaan kertoi ratkaisun heti sulhaspojille. Simson tiesi, kuinka nämä onnistuivat ratkaisemaan arvoituksen. Hän sanoi heille: ”Ellette olisi kyntäneet minun hiehollani, ette olisi arvoitustani ratkaisseet.” Nyt Simsonille tarjoutui tilaisuus, jota hän oli odottanut. ”Jehovan henki alkoi vaikuttaa hänessä, niin että hän meni alas Askeloniin ja löi kolmekymmentä sikäläistä miestä ja otti, minkä hän heiltä riisui, ja antoi pukineet arvoituksen selittäjille.” (Tuomarit 14:18, 19.)

Askelonin tapahtumat eivät aiheutuneet Simsonin kostonhalusta vaan siitä, että Jehova oli valinnut Simsonin vapauttajaksi, jonka välityksellä hän ryhtyi nyt taistelemaan kansansa julmia sortajia vastaan. Tämän taistelun oli määrä jatkua. Seuraava tilaisuus koitti, kun Simson meni tapaamaan vaimoaan.

Yhden miehen sota

Kun Simson palasi Timnaan, hän havaitsi, että hänen vaimonsa oli naitettu toiselle miehelle – appi oli näet luullut Simsonin vihaavan vaimoaan. Tästä muka loukkaantuneena Simson pyydysti 300 kettua, sitoi aina kaksi kettua hännistään yhteen ja pani häntien väliin soihdun. Kun hän päästi ketut menemään, ne sytyttivät tuleen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot ja tuhosivat näin filistealaisten vuoden kolme pääsatoa. Raivostuneet filistealaiset pitivät Simsonin vaimoa ja tämän isää vastuullisina tihutyöstä ja polttivat heidät. Heidän kammottava, säälimätön kostonsa sopi Simsonin suunnitelmiin. Hän vuorostaan ryhtyi lyömään filistealaisia ja aiheutti heidän keskuudessaan suuren joukkosurman. (Tuomarit 15:1–8.)

Tajusivatko israelilaiset, että Jehova Jumala siunasi Simsonia, ja ryhtyivätkö he siksi yhdessä hänen kanssaan karistamaan filistealaisten iestä niskoiltaan? Eivät todellakaan. Välttääkseen vaikeuksia Juudan asukkaat lähettivät 3000 miestä ottamaan kiinni Jumalan valitseman johtajan ja antamaan hänet vihollisten käsiin. Tämä israelilaisten uskottomuus soi kuitenkin Simsonille tilaisuuden tuottaa vielä lisää tappioita vihollisilleen. Kun häntä oltiin luovuttamassa filistealaisille, ”Jehovan henki alkoi vaikuttaa hänessä, ja köydet, jotka olivat hänen käsivarsissaan, tulivat kuin tulen polttamiksi pellavalangoiksi, niin että hänen siteensä sulivat pois hänen käsistään”. Sitten hän otti aasin leukaluun ja löi sillä tuhat vastustajaa. (Tuomarit 15:10–15.)

Myöhemmin Simson huusi avukseen Jehovaa: ”Sinä annoit tämän suuren pelastuksen palvelijasi käteen; pitääkö minun nyt kuolla janoon ja täytyykö minun joutua ympärileikkaamattomien käsiin?” Jehova kuuli Simsonin rukouksen ja vastasi siihen. ”Jumala halkaisi huhmareen muotoisen kolon, – – ja siitä alkoi tulla vettä, ja hän [Simson] ryhtyi juomaan, minkä jälkeen hänen henkensä palasi ja hän elpyi.” (Tuomarit 15:18, 19.)

Simson oli määrätietoinen taistelussaan filistealaisia vastaan. Gazassa hän joutui oleskelemaan jonkin aikaa prostituoidun talossa voidakseen taistella Jumalan vihollisia vastaan. Viholliskaupungissa hän tarvitsi yösijan, ja se löytyi porton luota. Simsonilla ei ollut moraalittomia aikeita. Keskiyöllä hän lähti naisen luota, tarttui kaupungin portteihin ja molempiin sivupylväisiin ja kantoi ne Hebronin lähellä olevan vuoren laelle noin  60 kilometrin päähän. Jumala hyväksyi tämän teon ja antoi Simsonille siihen tarvittavat voimat. (Tuomarit 16:1–3.)

Pyhä henki vaikutti Simsonissa ainutlaatuisella tavalla, koska olosuhteet olivat hyvin epätavalliset. Jumalan uskolliset palvelijat voivat nykyään luottaa siihen, että tuo sama henki antaa voimaa heillekin. Jeesus vakuutti seuraajilleen, että Jehova ”antaa pyhää henkeä niille, jotka pyytävät häneltä” (Luukas 11:13).

Miksi ’Jehova poistui Simsonista’?

Sitten kävi niin, että Simson rakastui Delila-nimiseen naiseen. Viisi filistealaisten akseliruhtinasta halusi niin kiihkeästi päästä eroon Simsonista, että he alkoivat taivutella naista puolelleen. He menivät Delilan luokse ja sanoivat hänelle: ”Viekoittele hänet ja katso, missä hänen suuri voimansa on ja millä voimme voittaa hänet.” Kukin akseliruhtinas tarjosi Delilalle lahjukseksi ”tuhat sata hopearahaa”. (Tuomarit 16:4, 5.)

Jos hopearahat olivat sekeleitä, tämä summa, 5500 sekeliä, oli tavattoman suuri lahjus. Esimerkiksi Abraham maksoi vaimonsa hautapaikasta 400 sekeliä, ja orjan hinta oli vain 30 sekeliä (1. Mooseksen kirja 23:14–20; 2. Mooseksen kirja 21:32). Koska akseliruhtinaat, viiden filistealaiskaupungin hallitsijat, vetosivat Delilan ahneuteen eivätkä hänen kansallistuntoonsa, hän oli mahdollisesti israelilainen. Hän otti joka tapauksessa tarjouksen vastaan.

Kolme kertaa Simson harhautti Delilaa, ja kolme kertaa tämä petti hänet yrittämällä luovuttaa hänet vihollisten käsiin. Mutta ”tapahtui, että koska nainen painosti häntä koko ajan sanoillaan ja jankutti hänelle, hänen sielunsa tuskastui kuollakseen”. Lopulta Simson paljasti totuuden: hänen hiuksiaan ei ollut milloinkaan leikattu. Jos ne leikattaisiin, hän heikkenisi ja tulisi kaikkien muiden ihmisten kaltaiseksi. (Tuomarit 16:6–17.)

Tämä koitui Simsonin tuhoksi. Delila juonitteli niin, että Simsonin pää ajeltiin. Simsonin voima ei ollut kuitenkaan todellisuudessa hänen hiuksissaan, vaan ne vain edustivat sitä erikoissuhdetta, joka hänellä nasiirina oli Jumalaan. Kun Simson antoi itsensä joutua tilanteeseen, jossa hänen päänsä ajeleminen lakkautti hänen nasiiriutensa, ’Jehova poistui hänestä’. Tällöin filistealaiset kukistivat Simsonin, sokaisivat hänet ja heittivät hänet vankilaan. (Tuomarit 16:18–21.)

Voimme oppia tästä sen, että meidän tulisi vaalia suhdettamme Jehovaan. Jos me kristittyinä tingimme vihkiytymislupauksestamme, miten voimme odottaa Jumalan siunaavan meitä?

”Kuolkoon sieluni filistealaisten kanssa”

Riemuitsevat filistealaiset kiittivät jumalaansa Dagonia siitä, että Simson oli lyöty. Voittonsa juhlistamiseksi he taluttivat vankinsa Dagonin temppeliin. Simson tiesi kuitenkin, mistä hänen tappionsa todellisuudessa johtui. Hän tiesi, miksi Jehova oli hylännyt hänet, ja hän katui hairahdustaan. Vankilassa Simsonin hiukset olivat alkaneet kasvaa tuuheiksi. Mitä hän nyt tekisi näiden tuhansien filistealaisten edessä?

Simson rukoili: ”Suvereeni Herra Jehova, muistathan minua ja vahvistathan minua vain tämän kerran, oi sinä tosi Jumala, ja salli minun kostaa filistealaisille, kostaa toinen kahdesta silmästäni.” Sitten hän painautui rakennuksen kahta keskipylvästä vasten ja ”taivuttautui voimallisesti”. Mitä tapahtui? ”Huone luhistui akseliruhtinaiden ja kaiken siellä olleen kansan päälle, niin että kuolleita, jotka hän surmasi kuollessaan, oli enemmän kuin niitä, jotka hän oli surmannut eläessään.” (Tuomarit 16:22–30.)

Simsonin fyysinen voima oli vailla vertaansa, ja hän teki mahtavia urotekoja. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että Raamattu mainitsee Simsonin niiden joukossa, joilla oli vahva usko (Heprealaisille 11:32–34).

[Kuva s. 26]

Mikä oli Simsonin voiman salaisuus?