Tiede ja Raamattu – ovatko ne todella ristiriidassa keskenään?

GALILEIN ja katolisen kirkon välisen konfliktin siemenet kylvettiin jo satoja vuosia ennen Kopernikuksen ja Galilein syntymää. Antiikin kreikkalaiset omaksuivat maakeskisen eli geosentrisen maailmankäsityksen, ja sen tekivät kuuluisaksi filosofi Aristoteles (384–322 eaa.) ja tähtitieteilijä-tähdistäennustaja Ptolemaios (100-luku yleistä ajanlaskua). *

Aristoteleen maailmankäsitykseen vaikutti kreikkalaisen matemaatikon ja filosofin Pythagoraan ajattelu (500-luku eaa.). Aristoteles omaksui sen Pythagoraan näkemyksen, että ympyrä ja pallo olivat täydellisiä muotoja, minkä vuoksi hän uskoi, että taivaat olivat sisäkkäin olevia pallonkuoria niin kuin sipulin kerrokset. Pallonkuoret olivat kristallia, ja maa sijaitsi niiden keskipisteessä. Tähdet noudattivat kukin omaa ympyrärataansa, ja niiden liikkeen aiheutti uloin pallonkuori, joka oli jumalallisen voiman lähde. Aristoteles uskoi myös, että aurinko ja muut taivaankappaleet olivat täydellisiä: tahrattomia ja muuttumattomia.

Aristoteleen suuri järjestelmä oli filosofian, ei tieteen, tuotetta. Hänen mielestään liikkuva maa soti tervettä järkeä vastaan. Koska hän hylkäsi ajatuksen tyhjyydestä eli avaruudesta,  hän uskoi, että liikkuvaan maahan kohdistuisi kitkaa ja että sen liike pysähtyisi ilman jatkuvan voiman vaikutusta. Koska Aristoteleen käsitys vaikutti johdonmukaiselta silloisen tiedon valossa, se säilyi olennaisilta osiltaan lähes 2000 vuotta. Vielä 1500-luvullakin ranskalainen filosofi Jean Bodin tuki tuota yleistä näkemystä sanoessaan: ”Kukaan, joka on järjissään tai tuntee vähänkään fysiikkaa, ei tule koskaan ajattelemaan, että maa, joka on suuri ja painava – –, vaappuu – – oman keskipisteensä ja auringon keskipisteen ympäri, sillä maan pienimmästäkin tärähdyksestä näkisimme kaupunkien, linnoitusten ja vuorten luhistuvan.”

Kirkko omaksuu Aristoteleen näkemyksen

Eräs myöhempi Galilein ja kirkon väliseen ristiriitaan johtanut kehitysvaihe sijoittuu 1200-luvulle, ja siihen liittyy katolinen teologi Tuomas Akvinolainen (1225–74). Tuomas kunnioitti Aristotelesta syvästi ja kutsui tätä yksinkertaisesti Filosofiksi. Hän puursi viisi vuotta sovittaakseen Aristoteleen filosofian yhteen kirkon opetusten kanssa. Wade Rowland sanoo kirjassaan Galileo’s Mistake (Galilein virhe), että Galilein päiviin mennessä ”Tuomas Akvinolaisen teologian aristoteelisesta käsityksestä oli tullut Rooman kirkon perusopinkappale”. Tulee myös muistaa, että tuolloin ei ollut erillistä tiedeyhteisöä. Koulutuksen antaminen oli pitkälti kirkon käsissä. Uskonnon ja tieteen auktoriteetti oli usein yksi ja sama.

Asetelma oli nyt valmis kirkon ja Galilein yhteenotolle. Jo ennen kuin Galilei alkoi tutkia tähtitiedettä, hän oli kirjoittanut tutkielman liikkeestä. Siinä asetettiin kyseenalaiseksi monia kunnioitetun Aristoteleen olettamuksia. Inkvisition eteen joutuminen vuonna 1633 johtui kuitenkin siitä, että hän edisti sitkeästi aurinkokeskistä käsitystä ja väitti Raamatun olevan sopusoinnussa sen kanssa.

Puolustuspuheessaan Galilei vakuutti uskovansa lujasti, että Raamattu on Jumalan sana. Hän selitti myös, että Raamattu oli kirjoitettu tavallisille ihmisille ja ettei raamatunkohtia, joissa viitataan auringon näennäisiin liikkeisiin, pitänyt tulkita kirjaimellisesti. Hänen todistelunsa oli turhaa. Hänet tuomittiin, koska hän hylkäsi kreikkalaiseen filosofiaan perustuvan Raamatun tulkinnan. Katolinen kirkko tunnusti virallisesti vasta vuonna 1992 tuominneensa Galilein väärin.

Opetuksia

Mitä voimme oppia näistä tapahtumista? Ensinnäkin sen, ettei Galilei kyseenalaistanut Raamattua, vaan kirkon opetukset. Eräs uskonnollisia aiheita käsittelevä kirjoittaja totesi: ”Näyttää siltä, ettei Galilein tapauksen opetus ole se, että kirkko piti liian tiukasti kiinni Raamatun totuuksista, vaan pikemminkin, ettei se pitänyt niistä kiinni tarpeeksi tiukasti.” Antamalla kreikkalaisen filosofian vaikuttaa teologiaansa kirkko kumarsi perinnettä sen sijaan, että se olisi pitänyt kiinni Raamatun opetuksista.

Kaikki tämä tuo mieleen Raamatun varoituksen: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8.)

Nykyäänkin kristikunnassa hyväksytään laajalti teorioita ja filosofioita, jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Yksi esimerkki on Darwinin evoluutioteoria, jonka monet ovat omaksuneet 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen sijasta. Tällaisen vaihdoksen myötä kirkot ovat itse asiassa tehneet Darwinista nykypäivän  aristoteleen ja evoluutiosta opinkappaleen. *

Tosi tiede on sopusoinnussa Raamatun kanssa

Edellä käsitellyn ei tulisi millään tavoin vähentää kiinnostusta tieteeseen. Jopa itse Raamattu kannustaa meitä hankkimaan tietoa Jumalan kätten töistä ja panemaan merkille hänen suurenmoiset ominaisuutensa siitä, mitä näemme (Jesaja 40:26; Roomalaisille 1:20). Raamattu ei tietenkään väitä olevansa tieteen oppikirja. Sen sijaan se paljastaa Jumalan normit, hänen tarkoituksensa ihmisten suhteen ja sellaisia hänen persoonallisuutensa piirteitä, jotka eivät voi käydä ilmi pelkästä luonnosta (Psalmit 19:7–11; 2. Timoteukselle 3:16). Mutta silloin kun Raamattu kertoo luonnonilmiöistä, se on aina todenmukainen. Galilei sanoikin: ”Sekä Raamattu että luonto ovat olemassa Jumalan käskystä – –. Kaksi totuutta ei milloinkaan voi olla ristiriidassa keskenään.” Seuraavassa joitakin esimerkkejä.

Tähtien ja planeettojen liikkeitäkin perusluonteisempaa on se, että kaikkea maailmankaikkeuden ainetta ohjaavat lait, kuten painovoimalaki. Varhaisimman tunnetun ei-raamatullisen viittauksen fysiikan lakeihin esitti Pythagoras, joka uskoi, että maailmankaikkeus voitaisiin selittää matemaattisesti. Kaksituhatta vuotta myöhemmin Galilei, Kepler ja Newton viimein todistivat, että aineen käyttäytymistä hallitsevat johdonmukaiset lait.

Varhaisin raamatullinen viittaus luonnonlakeihin on Jobin kirjassa. Noin vuonna 1600 eaa. Jumala kysyi Jobilta: ”Tunnetko taivaita koskevat säädökset [eli lait]?” (Job 38:33.) Jeremian kirjassa, joka on kirjoitettu 600-luvulla eaa., Jehovaa sanotaan ”kuun ja  tähtien säädösten” ja ”taivasta ja maata koskevien säädösten” Antajaksi (Jeremia 31:35; 33:25). Raamatunselittäjä G. Rawlinson totesi näiden mainintojen vuoksi: ”Pyhät kirjoittajat vahvistavat aivan yhtä vankasti kuin nykytiede sen, että aineellista maailmaa hallitsevat lait.”

Jos vertailukohdaksi otetaan Pythagoraan kirjoitukset, niin Jobin kirjan viittaus fysiikan lakeihin oli noin tuhat vuotta aikaansa edellä. Muista, että Raamatun tarkoitus ei ole vain kertoa fysikaalisia tosiasioita vaan painottaa sitä, että Jehova on kaiken Luoja – hän joka voi säätää fysiikan lakeja (Job 38:4, 12; 42:1, 2).

Toinen esimerkki, jota voisimme tarkastella, on maapallon vesien kiertokulku eli hydrologinen kierto. Yksinkertaisesti sanottuna vesi haihtuu merestä, muodostaa pilviä, sataa maahan ja palaa lopulta takaisin mereen. Ensimmäiset Raamatun ulkopuoliset viittaukset tähän kiertokulkuun ovat 300-luvulta eaa. Raamatussa siihen viitataan kuitenkin jo satoja vuosia aiemmin. Esimerkiksi Israelin kuningas Salomo kirjoitti 1000-luvulla eaa.: ”Kaikki talvipurot lähtevät virtaamaan mereen, silti ei meri ole täynnä. Siihen paikkaan, josta talvipurot lähtevät, sinne ne palaavat lähteäkseen jälleen.” (Saarnaaja 1:7.)

Samaten profeetta Aamos, vaatimaton paimen ja maataloustyöntekijä, kirjoitti vuoden 800 eaa. tienoilla, että Jehova on ”hän joka kutsuu meren vedet vuodattaakseen ne maan pinnalle” (Aamos 5:8). Sekä Salomo että Aamos kuvailivat veden kiertokulkua käyttämättä monimutkaista erikoissanastoa mutta täsmällisesti, kumpikin hieman eri näkökulmasta.

Raamatussa sanotaan myös, että Jumala ”ripustaa maan tyhjyyden päälle” (Job 26:7). Sen tietämyksen valossa, joka ihmisillä oli näiden sanojen kirjoitushetkellä, vuoden 1600 eaa. vaiheilla, olisi vaatinut melkoisesti uskallusta väittää, että kiinteä kappale voi leijua avaruudessa ilman fyysistä tukea. Kuten edellä mainittiin, jopa Aristoteles hylkäsi ajatuksen tyhjyydestä, ja hän eli yli 1200 vuotta myöhemmin.

Eikö ole hämmästyttävää, että Raamatussa esitetään tällaisia täsmällisiä tietoja huolimatta tuon ajan vääristä, vaikkakin näennäisesti järkevistä käsityksistä? Harkitseville ihmisille tämä on yksi lisätodiste siitä, että Raamattu on kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa. On siksi viisasta, ettemme anna minkään opin tai teorian, joka on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, horjuttaa meitä helposti. Kuten historia on toistuvasti osoittanut, jopa huomattavien älykköjen filosofiat tulevat ja menevät, kun taas ”Jehovan sana pysyy ikuisesti” (1. Pietarin kirje 1:25).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 6]

Protestanttien suhtautuminen

Myös protestanttisen uskonpuhdistuksen johtomiehet parjasivat aurinkokeskistä käsitystä, heidän joukossaan Martti Luther (1483–1546), Philipp Melanchthon (1497–1560) ja Jean Calvin (1509–64). Luther sanoi Kopernikuksesta: ”Tämä typerys tahtoo kääntää koko tähtitieteen ylösalaisin.”

Uskonpuhdistajat tulkitsivat perusteluissaan kirjaimellisesti joitakin raamatunkohtia, kuten Joosuan kirjan 10. lukua, jonka mukaan ”aurinko pysyi liikkumatta ja kuu oli paikallaan”. * Miksi uskonpuhdistajat asettuivat tälle kannalle? Kirjassa Galileo’s Mistake selitetään, että vaikka protestanttinen uskonpuhdistus mursikin paavin ikeen, se ”ei päässyt irti – – [Aristoteleen ja Tuomas Akvinolaisen] vankasta auktoriteetista”. Heidän näkemyksensä ”hyväksyivät yhtä lailla katolilaiset kuin protestantitkin”.

[Alaviite]

[Kuvat]

Luther

Calvin

[Lähdemerkintä]

Kirjasta Servetus and Calvin, 1877

[Kuva s. 4]

Aristoteles

[Lähdemerkintä]

Kirjasta A General History for Colleges and High Schools, 1900

[Kuva s. 5]

Tuomas Akvinolainen

[Lähdemerkintä]

Kirjasta Encyclopedia of Religious Knowledge, 1855

[Kuva s. 6]

Isaac Newton

[Kuva s. 7]

Raamattu kuvaili veden kiertokulkua yli 3000 vuotta sitten