Toivoa epätoivon keskellä – konventti pakolaisleirissä

POHJOIS-KENIASSA lähellä Sudanin rajaa sijaitsee Kakuman pakolaisleiri, joka tarjoaa kodin 86000 ihmiselle. Alue on kuivaa, ja päivälämpötila kohoaa jopa 50 asteeseen. Pakolaisten väliset väkivaltaisuudet ovat tavallisia. Monet leirin asukkaista ovat vailla toivoa paremmasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole menettäneet toivoaan.

Leirin pakolaisten joukossa on myös Jehovan todistajia, jotka saarnaavat innokkaasti Valtakunnan hyvää uutista. He kuuluvat pieneen seurakuntaan, joka toimii Lodwarissa, 120 kilometriä leiristä etelään. Seuraavaksi lähimpään seurakuntaan on kahdeksan tunnin ajomatka.

Leiristä ei saa lähteä ilman lupaa, joten pakolaisten ei yleensä ole mahdollista osallistua Jehovan todistajien konventteihin. Niinpä päätettiin järjestää erikoiskonventtipäivä pakolaisleirissä.

Matkalla pohjoiseen

Viisitoista todistajaa Eldoretin kaupungista, joka sijaitsee noin 500 kilometrin päässä leiristä etelään, tarjoutui auttamaan konventin järjestämisessä ja tekemään vaikean matkan maan kuivaan pohjoisosaan. Ryhmän mukaan lähti myös raamatuntutkisteluoppilas, joka järjesti oman pikkubussinsa ja kuljettajan matkaa varten. Todistajat halusivat sydämestään rohkaista ja vahvistaa veljiään.

Ryhmä lähti liikkeelle Länsi-Kenian ylängöltä aamuvarhaisella ilman ollessa vielä viileä. Kuoppainen tie kiipeili läpi peltojen ja metsien, kunnes se laskeutui kuumaan aavikkoon. Tällä pensaikkoa kasvavalla karulla alueella näkyi vuohi- ja kamelilaumoja laiduntamassa. Siellä kuljeskeli myös alkuasukkaita, joilla oli perinteiset vaatteet ja joista monet kantoivat mukanaan keppejä, jousia ja nuolia. Matkustettuaan 11 tuntia todistajat saapuivat Lodwariin, kuumaan ja pölyiseen, lähes 20000 asukkaan kaupunkiin. Paikalliset todistajat ottivat vierailijat lämpimästi vastaan, minkä jälkeen olikin jo aika mennä lepäämään, sillä edessä oli toiminnantäyteinen viikonloppu.

Seuraavana aamuna matkalaiset lähtivät katsomaan alueen nähtävyyksiä. Kenian suurin järvi, Turkana, oli ehdoton pysähdyspaikka. Järvi on keskellä aavikkoa, jota jatkuu kilometri toisensa jälkeen. Järvellä asustaa maailman  suurin krokotiilipopulaatio. Turkanajärven emäksiset vedet turvaavat niiden muutamien ihmisten toimeentulon, jotka asuvat sen rannalla. Illalla vierailijat osallistuivat Lodwarin seurakunnan teokraattiseen palveluskouluun ja palveluskokoukseen. Seurakunnalla on kaunis valtakunnansali. Se on rakennettu vuonna 2003 osana rakennusohjelmaa, joka Jehovan todistajilla on valtakunnansalien rakentamiseksi köyhiin maihin.

Erikoiskonventtipäivä

Erikoiskonventtipäivä pidettiin sunnuntaina. Lodwarin seurakunta ja vierailevat veljet olivat saaneet luvan tulla leiriin aamukahdeksalta, jotta päivä päästäisiin aloittamaan aikaisin. Tie kiemurteli aavikon halki kohti Sudanin rajaa. Taustalla kohosivat jyhkeät vuoret. Vihdoin Kakuman kylä tuli näkyviin. Oli satanut ja leiriin johtava hiekkatie oli paikoitellen tulvan vallassa. Suurin osa leirissä asuvien kodeista on savitiilistä tehtyjä majoja, joissa on pellistä tai pressusta tehty katto. Etiopialaiset, somalialaiset ja sudanilaiset asuvat leirissä omilla alueillaan. Pakolaiset tervehtivät vierailijoita innokkaasti.

Konventti pidettiin leirissä sijaitsevassa koulutuskeskuksessa. Vaikka rakennuksen seinillä olevat piirustukset kertoivat pakolaiselämän kauheuksista, nyt siellä vallitsi toiveikas tunnelma. Kaikki puheet pidettiin sekä  englanniksi että swahiliksi. Jotkut kumpaakin kieltä osaavat puhujat käänsivät itse omat puheensa. Konventin avauspuheen, ”Tutkimme kuvaannollista sydäntämme”, piti eräs sudanilainen pakolaisveli. Muut ohjelmanosat oli määrätty vieraileville vanhimmille.

Jokaisen konventin kiinnostavimpia osuuksia on kastetilaisuus. Kastepuheen lopussa kaikki kääntyivät katsomaan, kun seisomaan nousi yksi kasteelle ilmoittautunut. Hänen nimensä oli Gilbert. Hän oli paennut isänsä kanssa kotimaastaan kansanmurhan aikana vuonna 1994. He olivat aluksi toivoneet saavansa turvan Burundista mutta huomasivat pian olevansa edelleen vaarassa. Gilbert pakeni Zaireen, sitten Tansaniaan ja lopulta Keniaan. Pakomatkansa aikana hän piileskeli välillä metsissä. Monien silmät kostuivat kyynelistä, kun puhuja toivotti tämän uuden veljen tervetulleeksi seurakuntaan. Pienen, 95-henkisen konventtiyleisön edessä seisonut Gilbert vastasi selvästi ja varmasti swahiliksi ”Ndiyo!”, ’kyllä’, kahteen puhujan hänelle esittämään kysymykseen. Gilbert oli muutamien muiden veljien kanssa kaivanut käsin pienen kastealtaan ja vuorannut sen pressulla, joka aikoinaan toimi hänen oman asumuksensa kattona leirissä. Hänen innokkuudestaan tulla kastetuksi kertoo myös se, että konventtipäivän aamuna hän oli yksin täyttänyt altaan kantamalla vettä ämpärillisen kerrallaan!

Yksi iltapäiväohjelman kohokohta oli osuus, jossa todistajapakolaiset kertoivat kokemuksia toiminnastaan erikoisolosuhteissa. Eräs veli kertoi, miten hän todisti miehelle, joka lepäsi puun alla.

”Mitä sanot, onko puun alla aina turvallista istua?”

”Kyllä”, vastasi mies. Sitten hän lisäsi: ”Ei kuitenkaan yöllä.”

Veli luki hänelle Miikan 4:3, 4:n: ”He istuvat todella kukin viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla, eikä kukaan saata heitä vapisemaan.” Sitten veli selitti: ”Jumalan uudessa maailmassa puun alla on aina turvallista.” Veli jätti miehelle julkaisun, jonka avulla voi tutkia Raamattua.

Eräs Kakuman konventtiin tullut sisar, jolta oli hiljattain kuollut kolme lähisukulaista, sanoi leirissä asuvista veljistä: ”Olosuhteet ovat täällä todella vaikeat, mutta silti veljet ovat säilyttäneet uskonsa vahvana. Vaikka he elävät kurjuudessa, he palvelevat Jehovaa iloiten. Heillä on rauha Jumalan kanssa. Heidän näkemisensä kannusti minua säilyttämään rauhan ja palvelemaan Jehovaa. Minulla ei ole mitään valittamista!”

Konventti päättyi liian nopeasti. Loppupuheessa puhuja mainitsi, että läsnä oli ihmisiä kahdeksasta eri maasta. Muuan todistajapakolainen sanoi konventin olevan todiste siitä, että vaikka maailma on eripurainen, Jehovan todistajien keskuudessa vallitsee ykseys ja rakkaus. He muodostavat todellisen kristillisen veljesseuran (Johannes 13:35).

 [Tekstiruutu/Kuva s. 25]

SUDANIN KADONNEET POJAT

Sen jälkeen kun Sudanin sisällissota alkoi vuonna 1983, viisi miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kotoaan. Heidän joukossaan on noin 26000 lasta, jotka joutuivat erilleen perheistään. Tuhannet lapset pakenivat pakolaisleireille Etiopiaan, missä he saivat olla kolmisen vuotta. Heidät pakotettiin kuitenkin jälleen liikkeelle, ja he taivalsivat läpi Sudanin ja sieltä Pohjois-Keniaan. Tällä vuoden mittaisella matkalla lapsia uhkasivat sotilaat, maantierosvot, sairaudet ja villieläimet. Vain puolet heistä selviytyi hengissä uuvuttavasta matkasta, ja nämä muodostivat lopulta Kakuman leirin ytimen. Avustusjärjestöt ovat alkaneet kutsua näitä lapsia Sudanin kadonneiksi pojiksi.

Kakuman pakolaisleiri tarjoaa kodin Sudanista, Somaliasta, Etiopiasta ja muista maista tulleille pakolaisille. Kun leiriin saapuu uusi asukas, hän saa joitakin perustarvikkeita kodin rakentamista varten, muun muassa pressun, josta voi tehdä katon. Kahdesti kuussa kukin asukas saa noin kuusi kiloa jauhoja, kilon papuja sekä hieman öljyä ja suolaa. Monet pakolaiset vaihtavat osan saamistaan tarvikkeista muihin välttämättömyyksiin.

Jotkut kadonneista pojista ovat päässeet takaisin perheensä luokse, ja jotkut on sijoitettu asumaan muihin maihin. Eräässä pakolaisia sijoittavan laitoksen raportissa kuitenkin mainitaan, että ”tuhannet muut ovat jääneet pölyiseen, kärpästen vitsaamaan Kakuman pakolaisleiriin, jossa ruoka on kiven takana ja koulutuksen saaminen vaivalloista”.

[Lähdemerkintä]

Refugees International

[Kartta s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

KENIA

Kakuman leiri

Turkanajärvi

Lodwar

Eldoret

Nairobi

[Kuva s. 23]

Leirin olosuhteet ovat haastavat

[Kuva s. 23]

Vettä annostellaan Kakuman leirissä

[Kuva s. 23]

Kenialaiset todistajat tekivät vaivalloisen matkan maan pohjoisosaan rohkaistakseen siellä olevia veljiään

[Kuva s. 24]

Lähetystyöntekijä tulkkaa paikallisen erikoistienraivaajan puhetta

[Kuva s. 24]

Kasteallas

[Kuvien lähdemerkintä s. 23]

Veden annosteleminen ja Kakuman pakolaisleiri: Refugees International