Mari – aavikon muinainen kuningatar

”JUHLITTUANI tuona iltana tovereideni kanssa hyvää onneamme olin vielä hieman pyörällä päästäni, kun menin huoneeseeni”, muisteli ranskalainen arkeologi André Parrot. Tammikuussa 1934 Parrot ja hänen työryhmänsä olivat löytäneet Syyriasta Eufratin varrelta Tell Harirista läheltä Abu Kemalin pikkukaupunkia patsaan, johon oli kirjoitettu: ”Lamgi-Mari, Marin kuningas, Enlilin ylimmäinen pappi.” He olivat löydöstä innoissaan.

Marin kaupunki oli viimein löydetty! Miksi tämä löytö kiinnostaa Raamatun tutkijoita?

Miksi kiinnostava?

Muinaisten tekstien perusteella tiedettiin, että Marin kaupunki oli ollut olemassa, mutta sen tarkka sijaintipaikka oli pitkään hämärän peitossa. Sumerilaisten kirjureiden mukaan Maria hallitsi dynastia, jonka alaisuudessa on saattanut jolloinkin olla koko Mesopotamia. Eufratin varrelle rakennettu Mari sijaitsi strategisesti tärkeässä paikassa sellaisten kauppareittien risteyskohdassa, jotka yhdistivät Persianlahden Assyriaan, Mesopotamiaan, Anatoliaan ja Välimeren rannikkoon. Kaupungin kautta kuljetettiin muun muassa villaa, metallia ja kiviä, joista kaikista oli kova puute Mesopotamiassa. Mari rikastui suuresti tavaroista perimiensä  verojen ansiosta, niin että se saattoi ulottaa valtansa koko tuolle alueelle. Sen valta-asema kuitenkin päättyi, kun Akkadin kuningas Sargon valloitti Syyrian.

Sen jälkeen kun Sargon oli valloittanut Marin, sitä hallitsivat noin 300 vuoden ajan lukuisat sotapäälliköt. Heidän alaisuudessaan kaupunki alkoi jälleen vaurastua. Viimeisen hallitsijansa Zimrilimin aikana Mari oli kuitenkin menettämässä asemaansa. Zimrilim yritti lujittaa valtakuntaansa valloitusten, sopimusten ja avioliittojen kautta, mutta vuoden 1760 eaa. tienoilla Babylonin kuningas Hammurabi valloitti ja tuhosi Marin kaupungin ja teki lopun ”yhdestä muinaisen maailman valistuneimmista kulttuureista”, joksi Parrot sitä sanoi.

Kun Hammurabin joukot tuhosivat Marin, ne tekivät tietämättään suuren palveluksen nykyisille arkeologeille ja historioitsijoille. Kun polttamattomista savitiilistä tehdyt muurit kaadettiin kumoon, jotkin rakennukset hautautuivat paikoin jopa viiden metrin korkuisen tiilimurskakerroksen alle, joka suojeli niitä ajan kuluttavalta vaikutukselta. Arkeologit ovat kaivaneet esiin temppelien ja palatsien raunioita samoin kuin lukuisia esineitä ja tuhansia muinaista sivilisaatiota valottavia tekstejä.

Mikä Marin raunioissa on niin kiinnostavaa? Ajatellaanpa aikaa, jolloin patriarkka Abraham eli. Hän syntyi vuonna 2018 eaa., 352 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Hän kuului kymmenenteen sukupolveen Nooasta. Jumalan käskystä hän jätti kotikaupunkinsa Urin ja meni Haraniin. Vuonna 1943 eaa., jolloin hän oli 75-vuotias, hän lähti Haranista Kanaanin maahan. ”Abrahamin vaellus Urista Jerusalemiin [Kanaaniin] sijoittuu historiallisesti Marin olemassaolon aikoihin”, sanoo italialainen arkeologi Paolo Matthiae. Marin löytyminen on näin ollen osoittautunut arvokkaaksi, koska se voi auttaa meitä kuvittelemaan, millaisessa maailmassa Jumalan uskollinen palvelija Abraham eli. * (1. Mooseksen kirja 11:10–12:4.)

Mitä rauniot paljastavat?

Uskonto kukoisti Marissa niin kuin muuallakin Mesopotamiassa. Jumalien palvelemisen katsottiin olevan ihmisen velvollisuus. Aina ennen tärkeiden ratkaisujen tekoa kysyttiin jumalien tahtoa. Arkeologit ovat löytäneet jäännöksiä kuudesta temppelistä, muun muassa Leijonien temppelistä (joidenkin mukaan Daganin eli Raamatun Dagonin temppeli) sekä hedelmällisyyden jumalatar Ištarin ja auringonjumala Šamašin pyhäköistä. Näissä temppeleissä oli alun perin sen jumaluuden patsas, jolle uhreja ja anomuksia esitettiin. Hartaat palvojat laittoivat pyhäkön penkeille itseään esittäviä patsaita, joissa he rukoilivat hymyilevinä, koska he uskoivat niiden pitkittävän palvontamenoa. Parrot  totesi: ”Patsas oli todellisuudessa uskovan korvike, kuten ovat nykyään katoliseen jumalanpalvelukseen kuuluvat kynttilät, mutta vieläkin suuremmassa määrin.”

Huomattavin Tell Haririn raunioista tehty löytö oli valtava palatsi, joka nimettiin sen viimeisen asukkaan, kuningas Zimrilimin, mukaan. Ranskalainen arkeologi Louis-Hugues Vincent kuvaili sitä ”muinaisaikojen itämaisen arkkitehtuurin helmeksi”. Se levittäytyi noin 2,5 hehtaarin suuruiselle alueelle ja käsitti noin 300 huonetta ja sisäpihoja. Tätä palatsia pidettiin yhtenä maailman ihmeistä jo antiikin aikoina. Georges Roux sanoo muinaista Irakia käsittelevässä kirjassaan Ancient Iraq: ”Se oli niin kuuluisa – –, että Syyrian rannikolla sijainneen Ugaritin kuningas lähetti empimättä poikansa 600 kilometrin päähän sisämaahan pelkästään käymään ’Zimrilimin huoneessa’.”

Linnoitettuun palatsiin johti yksi ainoa sisäänkäynti, ja sitä reunustivat tornit. Tämän sisäänkäynnin kautta vierailijat pääsivät palatsin avaralle sisäpihalle. Korokkeella olevalla valtaistuimella istui Marin viimeinen kuningas Zimrilim, joka huolehti sotilaallisista, kaupallisista ja diplomaattisista asioista, langetti tuomioita ja otti vastaan vieraita ja lähetystöjä. Kuningas järjesti säännöllisesti ylellisiä juhlia. Vieraille varattiin yösija, ja heitä kestittiin hyvin anteliaasti. He nauttivat paistettua, pariloitua tai keitettyä naudanlihaa, lammasta, gasellia, kalaa tai linnunlihaa, jotka kaikki tarjottiin voimakasmausteisten valkosipulikastikkeiden sekä runsaiden vihannesten ja juustojen kera. Jälkiruoaksi oli  tuoreita, kuivattuja tai sokeroituja hedelmiä ja monimutkaisissa muoteissa paistettuja kakkuja. Janon sammuttamiseksi vieraat saivat olutta tai viiniä.

Palatsissa oli myös saniteettitilat. Sieltä löydettiin kylpyhuoneita, joissa oli terrakotta-pesualtaita ja istuimettomia käymälöitä. Näiden huoneiden lattiat ja seinien alaosat oli päällystetty bitumilla. Jätevesi poistui tiilestä tehtyjä kouruja pitkin, ja bitumilla kyllästetyt saviputket ovat käyttökunnossa vieläkin, noin 3500 vuotta myöhemmin. Kun kuninkaan haaremin naisista kolme sairastui johonkin kuolemantautiin, annettiin tiukat ohjeet: sairas nainen oli pantava karanteeniin. ”Kenenkään ei tule juoda hänen maljastaan, syödä hänen pöydässään eikä istua hänen istuimellaan.”

Mitä Marin asiakirjoista voi oppia?

Parrot ja hänen työryhmänsä löysivät noin 20000 akkadiksi kirjoitettua nuolenpäätaulua, jotka sisältävät kirjeitä sekä hallintoa ja kaupankäyntiä koskevia tekstejä. Näistä asiakirjoista on julkaistu vain kolmannes, mutta ne muodostavat 28-osaisen teoksen. Mikä on noiden asiakirjojen arvo? Marin arkeologisen retkikunnan johtaja Jean-Claude Margueron sanoo: ”Ennen Marin asiakirjojen löytämistä Mesopotamian ja Syyrian historiasta, instituutioista ja päivittäisestä elämästä toisen vuosituhannen alussa [eaa.] tiedettiin tuskin mitään. Niiden ansiosta on historiaan voitu kirjoittaa kokonaisia lukuja.” Kuten Parrot sanoi, asiakirjat ”paljastavat hämmästyttäviä samankaltaisuuksia niissä mainittujen kansojen ja sen välillä, mitä Vanhassa testamentissa kerrotaan patriarkkojen ajasta”.

Marista löydetyt taulut valaisevat myös joitakin Raamatun kohtia. Niistä käy esimerkiksi ilmi, että kuninkaiden oli tuolloin tapana ottaa haltuunsa vihollisen haaremi. Ei siis ole mitenkään erikoista, että petturi Ahitofel neuvoi kuningas Daavidin poikaa Absalomia olemaan suhteissa isänsä sivuvaimojen kanssa (2. Samuelin kirja 16:21, 22).

Vuoden 1933 jälkeen Tell Haririssa on tehty arkeologisia kaivauksia 41 kertaa. Silti Marin 110 hehtaarin suuruisesta alueesta on tähän mennessä tutkittu vain 8 hehtaaria. Marista, aavikon muinaisesta kuningattaresta, löydetään todennäköisesti vielä paljon kiinnostavaa.

[Alaviite]

[Kartta s. 10]

(Ks. painettu julkaisu)

Persianlahti

Ur

MESOPOTAMIA

Eufrat

MARI

ASSYRIA

Haran

ANATOLIA

KANAAN

Jerusalem

Välimeri (Suurimeri)

[Kuva s. 11]

Tässä dokumentissa Marin kuningas Iahdun-Lim kerskailee rakennushankkeillaan

[Kuva s. 11]

Lamgi-Marin patsaan löytyminen johti siihen, että Marin sijaintipaikka varmistui

[Kuva s. 12]

Marissa toiminut korkea viranomainen Ebih-Il rukoilemassa

[Kuva s. 12]

Palatsissa oleva koroke, jolla on saattanut olla jonkin jumalattaren patsas

[Kuva s. 12]

Marin raunioita. Rakennusmateriaalina käytettiin polttamattomia savitiiliä

[Kuva s. 12]

Yksi palatsin kylpyhuoneista

[Kuva s. 13]

Marin valloittajan Naram-Sinin voittosteele

[Kuva s. 13]

Palatsin raunioista löytyi noin 20000 nuolenpäätaulua

[Kuvan lähdemerkintä s. 10]

© Mission archéologique française de Tell Hariri-Mari (Syrie)

[Kuvien lähdemerkinnät s. 11]

Dokumentti: Musée du Louvre, Paris; patsas: © Mission archéologique française de Tell Hariri-Mari (Syrie)

[Kuvien lähdemerkinnät s. 12]

Patsas: Musée du Louvre, Paris; koroke ja kylpyhuone: © Mission archéologique française de Tell Hariri-Mari (Syrie)

[Kuvien lähdemerkinnät s. 13]

Voittosteele: Musée du Louvre, Paris; palatsin rauniot: © Mission archéologique française de Tell Hariri-Mari (Syrie)