Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Älä luovu hyvän tekemisestä

Älä luovu hyvän tekemisestä

Älä luovu hyvän tekemisestä

”SÄILYTTÄKÄÄ käytöksenne hyvänä kansakuntien keskuudessa”, kehotti apostoli Pietari (1. Pietarin kirje 2:12). ”Hyväksi” käännetty kreikan sana merkitsee ’kaunista, ylevää, kunnioitettavaa, oivallista’. Nykyaikana saattaa tuntua täysin epärealistiselta odottaa ihmisiltä yleensä ylevää tai kunnioitettavaa käytöstä. Jehovan palvelijat ovat kuitenkin ryhmänä onnistuneet noudattamaan Pietarin kehotusta. Heidät tunnetaan hyvästä käytöksestä kautta maailman.

Tämä on merkittävä asia varsinkin kun otamme huomioon paineet, joita meihin kohdistuu näinä ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Kohtaamme koetuksia päivittäin, ja kristilliseen elämäntapaan suhtaudutaan usein kielteisesti. Lisäksi jotkin koetukset jatkuvat pitkään laantumatta hetkeksikään ja saattavat vain voimistua. Siitä huolimatta apostoli Paavali neuvoi: ”Älkäämme – – luopuko hyvän tekemisestä, sillä aikanaan me tulemme niittämään, ellemme lopen väsy.” (Galatalaisille 6:9.) Miten on mahdollista tehdä jatkuvasti hyvää keskellä uuvuttavia koetuksia ja hellittämätöntä vihamielisyyttä?

Apua hyvän tekemiseen

Ylevyys, kunnioitettavuus ja oivallisuus heijastavat selvästikin ihmisen sisäistä olemusta; ne lähtevät sydämestä. Siksi hyvän käytöksen säilyttäminen koetuksissa ja vastoinkäymisissä ei ole mikään hetkellinen reaktio tilanteeseen vaan tulosta siitä, että Raamatun periaatteita sovelletaan päivittäin kaikilla elämänalueilla. Mikä auttaa toimimaan näin?

Omaksu samanlainen asenne kuin oli Kristuksella. Sen kestäminen, mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kysyy nöyryyttä. Se joka pitää itseään kovin tärkeänä, ei todennäköisesti kestä huonoa kohtelua. Jeesus ”nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka” (Filippiläisille 2:5, 8). Kun jäljittelemme häntä, emme väsy tai lannistu pyhässä palveluksessamme (Heprealaisille 12:2, 3). Tottele nöyrästi niitä, jotka ottavat johdon paikallisessa seurakunnassa, olemalla yhteistoiminnallinen heidän kanssaan (Heprealaisille 13:17). Opettele pitämään toisia itseäsi ”parempina” ja ajattelemaan ensin heidän parastaan (Filippiläisille 2:3, 4).

Muista, että Jehova rakastaa sinua. Meidän täytyy olla vakuuttuneita siitä, että Jehova ”on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä” (Heprealaisille 11:6). Hän todella välittää meistä ja pitää meistä huolen, ja hän haluaa, että saamme ikuisen elämän (1. Timoteukselle 2:4; 1. Pietarin kirje 5:7). Kun muistamme, että mikään ei voi sammuttaa Jumalan rakkautta meitä kohtaan, meidän on helpompi kestää koetuksissa (Roomalaisille 8:38, 39).

Luota täysin Jehovaan. Luottamus Jehovaan on välttämätöntä, etenkin silloin kun koetus ei tunnu päättyvän lainkaan tai henkemme näyttää olevan vaarassa. Meidän täytyy luottaa varauksetta siihen, että Jehova ei anna minkään koettelemuksen mennä yli kestokykymme vaan hän poikkeuksetta ”valmistaa – – poispääsytien” (1. Korinttilaisille 10:13). Voimme katsoa jopa kuolemaa rohkeasti silmästä silmään, jos luotamme Jehovaan (2. Korinttilaisille 1:8, 9).

Rukoile hellittämättä. On hyvin tärkeää rukoilla sydämestään (Roomalaisille 12:12). Aito rukous on yksi keino päästä lähelle Jehovaa (Jaakobin kirje 4:8). Opimme omasta kokemuksestamme, että ”mitä pyydämmekin – –, hän kuulee meitä” (1. Johanneksen kirje 5:14). Jos Jehova sallii, että nuhteettomuutemme joutuu koetukselle pitkäksi aikaa, rukoilemme häneltä apua kestääksemme sen (Luukas 22:41–43). Rukoilemalla opimme, ettemme ole koskaan yksin ja että Jehovan avulla selviydymme kaikesta voittoisina (Roomalaisille 8:31, 37).

Hyvät teot ovat ”ylistyksen ja – – kunnian aihe”

’Monenlaiset koetukset murehduttavat’ kaikkia kristittyjä aika ajoin. Älkäämme kuitenkaan ”luopuko hyvän tekemisestä”. Ammenna paineiden keskellä voimaa sen tietämisestä, että uskollisuutesi koituu aikanaan ”ylistyksen ja kirkkauden ja kunnian aiheeksi” (1. Pietarin kirje 1:6, 7). Käytä täysin määrin hyväksesi kaikkia Jehovan hengellisiä anteja, joiden tarkoitus on vahvistaa uskoamme. Kun kaipaat henkilökohtaista apua, pyydä sitä niiltä, jotka palvelevat kristillisen seurakunnan paimenina, opettajina ja neuvonantajina (Apostolien teot 20:28). Käy säännöllisesti kaikissa seurakunnan kokouksissa; ne kannustavat ”rakkauteen ja hyviin tekoihin” (Heprealaisille 10:24). Raamatun päivittäinen lukeminen ja henkilökohtainen tutkimisohjelma sekä säännöllinen kenttäpalvelus pitävät sinut valppaana ja hengellisesti vahvana (Psalmit 1:1–3; Matteus 24:14).

Mitä läheisemmin saat kokea Jehovan rakkauden ja huolenpidon, sitä enemmän haluat olla ”palavan innokas hyviin tekoihin” (Titukselle 2:14). Muista, että ”joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu” (Matteus 24:13). Päätä siis olla luopumatta ”hyvän tekemisestä”!

[Huomioteksti s. 29]

Meidän täytyy luottaa varauksetta siihen, että Jehova ei anna minkään koettelemuksen mennä yli kestokykymme vaan hän poikkeuksetta ”valmistaa – – poispääsytien”

[Kuvat s. 30]

Aktiivisuus teokraattisessa toiminnassa valmistaa meitä kohtaamaan koetuksia