Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun avioliitossa syntyy erimielisyyksiä

Kun avioliitossa syntyy erimielisyyksiä

Kun avioliitossa syntyy erimielisyyksiä

KUKAAN tervejärkinen mies tai vaimo ei nauti perheriidoista, mutta ne ovat silti valitettavan yleisiä. Tavallisesti toinen sanoo jotain, mikä ärsyttää toista. Kumpikin korottaa ääntään ja kiivastuu, mikä johtaa tunnepitoiseen riitaan, jonka aikana vaihdetaan purevia huomautuksia. Sitten seuraa jäätävä hiljaisuus. Kumpikaan ei suostu puhumaan. Aikanaan suuttumus väistyy ja molemmat pyytävät anteeksi. Rauha palautuu – ainakin seuraavaan erimielisyyteen saakka.

Perheriidat ovat aiheena lukemattomissa vitseissä ja televisio-ohjelmissa, mutta todellisuus on kaukana huvittavasta. Raamatun sananlasku sanoo: ”Harkitsematon sana on kuin miekanpisto.” (Sananlaskut 12:18, vuoden 1992 kirkkoraamattu.) Pistävät sanat voivat haavoittaa tunteita, mistä toipuminen voi kestää vielä kauan riidan päättymisen jälkeen. Riiteleminen voi johtaa jopa väkivaltaan (2. Mooseksen kirja 21:18).

Ihmisen epätäydellisyyden vuoksi avio-ongelmia syntyy tietenkin joskus väistämättä (1. Mooseksen kirja 3:16; 1. Korinttilaisille 7:28). Usein toistuvia ja kiihkeitä riitoja ei kuitenkaan tulisi pitää normaaleina. Asiantuntijat ovat panneet merkille, että toistuva riiteleminen lisää avioeron todennäköisyyttä. Siksi on tärkeää, että sinä ja puolisosi opitte selvittämään erimielisyydet rauhallisesti.

Erittele tilannetta

Jos teidän avioliitossanne syntyy usein riitoja, yritä eritellä, noudattavatko ne jotain tiettyä kaavaa. Mitä tavallisesti tapahtuu, kun olette eri mieltä? Riistäytyykö keskustelu herkästi hallinnasta ja muuttuuko se loukkausten ja syytösten ryöpyksi? Jos näin on, niin mitä voit tehdä?

Tarkastele ensinnäkin rehellisesti sitä, miten itse saatat vaikuttaa tilanteeseen. Ärsyynnytkö helposti? Oletko luonteeltasi riitaisa? Mitä puolisosi sanoisi sinusta? Viimeinen kysymys on tärkeä, koska teillä saattaa olla erilainen käsitys siitä, millainen käytös on riitaisaa.

Oletetaanpa esimerkiksi, että puolisosi on melko pidättyväinen kun taas sinä esität ajatuksesi suoraan ja voimakkaasti. Saattaisit sanoa: ”Meidän perheessämme kaikki puhuivat sillä tavalla, kun olin lapsi. Ei se ole riitelemistä!” Sinun kannaltasi se ei ehkä olekaan. Mutta se, mitä sinä pidät suorana puheena, voi tuntua puolisostasi loukkaavalta ja riidanhaluiselta. Jo sen tajuaminen, että kommunikoitte eri tavalla, voi auttaa välttämään väärinymmärryksiä.

Muista myös, että riitelemiseen ei aina liity huutaminen. Paavali kirjoitti kristityille: ”Huutaminen ja herjaava puhe olkoon kaukana teistä.” (Efesolaisille 4:31.) ”Huutaminen” tarkoittaa äänen korottamista, mutta ”herjaava puhe” viittaa siihen, mitä sanotaan. Näin ollen jopa kuiskatut sanat voivat olla riitaisia, jos ne ovat ärsyttäviä tai halventavia.

Tarkastelehan edellä olevan valossa uudelleen sitä, miten toimit ristiriitatilanteessa. Oletko riitaisa? Kuten havaitsimme, todellinen vastaus tuohon kysymykseen riippuu pitkälti puolisosi näkemyksestä. Älä pidä häntä yliherkkänä, vaan yritä nähdä itsesi sellaisena kuin hän näkee sinut ja tee tarvittavat korjaukset. Paavali kirjoitti: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” (1. Korinttilaisille 10:24.)

”Kiinnittäkää – – huomiota siihen miten kuuntelette”

Toinen erimielisyyksien selvittämiseen liittyvä seikka käy ilmi Jeesuksen sanoista: ”Kiinnittäkää – – huomiota siihen, miten kuuntelette.” (Luukas 8:18.) Jeesus ei tosin puhunut aviopuolisoiden välisestä viestinnästä, mutta sama periaate pätee myös siihen. Miten hyvin kuuntelet puolisoasi? Kuunteletko lainkaan? Vai keskeytätkö hänet tylysti tarjoten valmiita ratkaisuja ongelmiin, joita et ole täysin ymmärtänyt? ”Kun joku vastaa ennen kuin kuulee asian, on se tyhmyyttä hänen taholtaan ja nöyryytys”, sanoo Raamattu (Sananlaskut 18:13). Kun sinun ja puolisosi välille syntyy erimielisyyttä, teidän täytyy puhua asia selväksi ja todella kuunnella toisianne.

Älä vähättele puolisosi näkökantaa, vaan pyri olemaan ’myötäelävä’ (1. Pietarin kirje 3:8). Alkuperäinen kreikan sana tarkoittaa pohjimmiltaan toisen ihmisen kanssa kärsimistä. Jos puolisosi on huolestunut jostakin, sinunkin pitäisi olla huolissasi. Yritä katsoa asiaa hänen näkökulmastaan.

Iisak, joka oli jumalinen mies, toimi selvästikin juuri näin. Raamatussa kerrotaan, että hänen vaimonsa Rebekka oli hyvin huolissaan eräästä asiasta, joka liittyi heidän poikaansa Jaakobiin. ”Olen alkanut inhota tätä elämääni Heetin tyttärien takia”, hän sanoi Iisakille. ”Jos Jaakob joskus ottaa vaimon Heetin tyttäristä, sellaisen kuin nämä maan tyttäret, niin mitä minun hyödyttää elää?” (1. Mooseksen kirja 27:46.)

Huolestuneena Rebekka luultavasti liioitteli asioita. Inhosiko hän tosiaankin elämäänsä? Olisiko hän kirjaimellisesti halunnut kuolla, jos Jaakob olisi ottanut vaimon Heetin tyttäristä? Todennäköisesti ei. Iisak ei silti vähätellyt Rebekan tunteita vaan tajusi, että hänen huolensa oli aiheellinen, ja toimi sen mukaisesti (1. Mooseksen kirja 28:1). Toimi sinäkin samoin seuraavan kerran, kun puolisosi on huolestunut jostakin. Sen sijaan, että pitäisit asiaa vähäpätöisenä ja sivuuttaisit sen, kuuntele häntä, kunnioita hänen näkökantaansa ja reagoi myötätuntoisesti.

Kuunteleminen ja ymmärtäväisyys

Raamatun sananlasku sanoo: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa.” (Sananlaskut 19:11.) Taistelun tuoksinassa on helppo reagoida oikopäätä toisen jokaiseen terävään sanaan. Yleensä se kuitenkin vain pahentaa riitaa. Kun siis kuuntelet puolisoasi, päätä keskittyä sanojen lisäksi myös niiden takana oleviin tunteisiin. Tällainen ymmärtäväisyys auttaa sinua näkemään sen yli, mikä ärsyttää sinua, ja pääsemään ongelman ytimeen.

Kuvitellaanpa, että vaimosi sanoisi sinulle: ”Et koskaan vietä aikaa kanssani!” Saattaisit ärtyä helposti ja kumota syytöksen kylmillä tosiasioilla. Voisit sanoa: ”Vietin kanssasi kokonaisen päivän viime kuussa!” Mutta jos kuuntelet tarkasti, saatat huomata, ettei vaimosi oikeastaan pyydä lisää minuutteja ja tunteja. Sen sijaan hän voi kaivata lohdutusta, koska hän tuntee itsensä laiminlyödyksi ja ajattelee, ettei häntä rakasteta.

Jos olet vaimo, miehesi saattaisi ilmaista mielipiteensä jostakin uudesta ostoksesta. ”Miten saatoit käyttää niin paljon rahaa?” hän ehkä kysyisi äimistyneenä. Sinun voisi tehdä mieli puolustautua esittämällä tosiasioita perheen rahatilanteesta tai vertaamalla ostostasi johonkin hänen omaan hankintaansa. Ymmärtäväisyys kuitenkin auttaa sinua huomaamaan, ettei miehesi ehkä puhukaan euroista ja senteistä. Sen sijaan hän saattaa olla harmissaan, koska hänen mielipidettään ei kysytty isosta ostoksesta.

Jokaisella pariskunnalla on tietenkin omat tapansa puhua siitä, miten paljon he viettävät aikaa yhdessä ja miten ostopäätökset tehdään. Asian ydin on se, että kun jostakin tulee kiistanaihe, ymmärtäväisyys hillitsee suuttumustasi ja auttaa sinua havaitsemaan, mistä todella on kysymys. Älä reagoi hetken mielijohteesta, vaan noudata raamatunkirjoittajan Jaakobin kehotusta ”olla nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihastumaan” (Jaakobin kirje 1:19).

Kun sitten puhut, muista, että se, miten puhut puolisollesi, on tärkeää. Raamattu sanoo, että ”viisaiden kieli on lääkitystä” (Sananlaskut 12:18). Kun sinun ja puolisosi kesken syntyy erimielisyyttä, vahingoittavatko vai parantavatko sanasi? Ovatko ne kuin tiesulkuja, vai tasoittavatko ne tietä sovinnolle? Kuten olemme jo nähneet, vihaisesti tai hetken mielijohteesta reagoiminen vain lietsoo riitaa. (Sananlaskut 29:22.)

Jos erimielisyys muuttuu sanalliseksi nyrkkeilyotteluksi, yritä entistäkin enemmän pysyä itse asiassa. Suuntaa huomiosi erimielisyyden syyhyn äläkä tuohon toiseen ihmiseen. Keskity siihen, mikä on oikein, älä siihen, kuka on oikeassa. Varo, etteivät sanasi lietso riitaa. Raamattu sanoo: ”Tuskaa aiheuttava sana nostattaa suuttumuksen.” (Sananlaskut 15:1.) Se, mitä sanot ja miten sanot sen, voi tosiaankin vaikuttaa siihen, kuinka yhteistyöhaluisesti puolisosi toimii.

Tavoitteena erimielisyyden ratkaiseminen, ei voitto

Tavoitteena ristiriitatilanteessa ei ole väittelyn voittaminen vaan erimielisyyden ratkaiseminen. Miten voitte päästä ratkaisuun? Varmin keino on etsiä ja soveltaa Raamatun neuvoja, ja erityisesti miesten tulisi ottaa tässä aloite käsiinsä. Sen sijaan, että esittäisitte kärkkäästi voimakkaita näkemyksiä puheena olevista aiheista tai ongelmista, voisitte katsoa niitä Jehovan näkökannalta. Rukoilkaa Jehovaa ja pyytäkää ”Jumalan rauhaa”, joka varjelee sydämenne ja mielenne (Efesolaisille 6:18; Filippiläisille 4:6, 7). Pyrkikää vilpittömästi siihen, ettette tavoittele vain omaa etuanne, vaan toistenne parasta (Filippiläisille 2:4).

Vaikeaa tilannetta usein pahentaa se, että sallii loukkaantumisen ja hillitsemättömien tunteiden hallita ajatuksiaan ja tekojaan. Toisaalta se, että antaa halukkaasti Jumalan sanan neuvojen saattaa itsensä kohdalleen, johtaa rauhaan, yhteisymmärrykseen ja Jehovan siunaukseen (2. Korinttilaisille 13:11). Anna siksi ”ylhäältä tulevan viisauden” ohjata itseäsi ja ilmaise jumalisia ominaisuuksia, niin saat nauttia hyödyistä, joita ”rauhaa rakentaville” koituu (Jaakobin kirje 3:17, 18).

Kaikkien tulisi tosiaankin oppia selvittämään erimielisyydet rauhallisesti, vaikka se merkitsisikin omien mieltymysten uhraamista (1. Korinttilaisille 6:7). Toimikaa sopusoinnussa Paavalin neuvon kanssa ja pankaa pois ”vihastus, suuttumus, pahuus, herjaava ja rivo puhe suustanne. – – Riisukaa pois vanha persoonallisuus tottumuksineen ja pukeutukaa uuteen persoonallisuuteen.” (Kolossalaisille 3:8–10.)

Toisinaan sanot varmasti jotain sellaista, mitä myöhemmin kadut (Jaakobin kirje 3:8). Kun niin käy, pyydä puolisoltasi anteeksi ja jatka ponnistelua. Aikanaan huomaatte todennäköisesti edistyneenne paljon siinä, miten selvitätte erimielisyydet.

[Tekstiruutu/Kuva s. 22]

Kolme askelta riidan hillitsemiseksi

• Kuuntele puolisoasi. Sananlaskut 10:19

• Kunnioita hänen näkökantaansa. Filippiläisille 2:4

• Reagoi tavalla, joka heijastaa rakkautta. 1. Korinttilaisille 13:4–7

[Tekstiruutu/Kuva s. 23]

Mitä voit tehdä nyt?

Esitä puolisollesi alla olevat kysymykset ja kuuntele keskeyttämättä, mitä hän vastaa. Sen jälkeen hän voi tehdä saman sinulle.

• Olenko usein riitaisa?

• Kuuntelenko todella, kun puhut, vai reagoinko hetken mielijohteesta ennen kuin olet lopettanut?

• Kuulostavatko sanani sinusta tunteettomilta tai vihaisilta?

• Mitä me molemmat voimme tehdä parantaaksemme tapaamme kommunikoida, varsinkin kun olemme jostakin asiasta eri mieltä?

[Kuva s. 21]

Kuunteletko?

[Kuva s. 22]

”Minusta tuntuu, että minua on laiminlyöty eikä minua rakasteta”

[Kuva s. 22]

”Et koskaan vietä aikaa kanssani!”

[Kuva s. 22]

”Vietin kanssasi kokonaisen päivän viime kuussa!”