Mitä tapahtuikaan maailman yhdistymiselle?

”Ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen kansainvälinen yhteisö on yksimielinen. – – Maailma voi siksi tarttua tähän tilaisuuteen täyttää kauan sitten annettu lupaus uudesta maailmanjärjestyksestä.”

NÄIN sanoi eräs Yhdysvaltain presidentti 1990-luvulla. Maailmantapahtumat viittasivat tuolloin siihen, että näköpiirissä oli yhtenäinen maailma. Totalitaariset hallintojärjestelmät kaatuivat toinen toisensa jälkeen. Berliinin muuri murtui, mikä merkitsi uuden aikakauden alkua Euroopassa. Neuvostoliitto, jota monet pitivät lännessä maailmanlaajuisten konfliktien aiheuttajana, hävisi olemassaolosta äimistyneen maailman silmien edessä. Kylmä sota päättyi, ja aseidenriisunnasta puhuttiin optimistisesti jopa ydinaseiden osalta. Persianlahdella tosin syttyi sota, mutta se vaikutti vain hetkelliseltä häiriöltä, jonka jälkeen suuri osa maailmasta pyrki rauhaan entistä päättäväisemmin.

Myönteistä kehitystä oli havaittavissa paitsi poliittisella rintamalla myös muilla elämänalueilla. Elintaso oli nousussa monin paikoin. Lääketieteen alalla otettujen edistysaskeleiden ansiosta lääkärit saattoivat tehdä sellaista, mitä olisi pidetty ihmeenä vain muutama vuosikymmen aikaisemmin. Talouskasvu oli monissa maissa niin nopeaa, että se näytti johtavan maailmanlaajuiseen hyvinvointiin. Asiat olivat kaikesta päätellen menossa oikeaan suuntaan.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin voimme vain kysyä, mitä tapahtui. Missä on luvattu yhtenäinen maailma? Maailma näyttää olevan menossa aivan päinvastaiseen suuntaan. Itsemurhapommi-iskuista, terroristihyökkäyksistä, joukkotuhoaseiden nopeasta lisääntymisestä ja muista levottomuutta herättävistä suuntauksista on tullut uutisten arkipäivää. Yhtenäinen maailma  tuntuu nykytapahtumien vuoksi aina vain kaukaisemmalta tavoitteelta. Eräs huomattava sijoittaja sanoi hiljattain: ”Olemme kietoutumassa kasvavan väkivallan noidankehään.”

Yhtenäinen vai pirstoutunut maailma?

Kun Yhdistyneet kansakunnat muodostettiin, yksi sen kirjatuista päämääristä oli ”kehittää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita, jotka perustuvat kansojen yhtäläisten oikeuksien ja niiden itsemääräämisoikeuden periaatteen kunnioittamiseen”. Onko tämä ylevä tavoite saavutettu nyt kun aikaa on kulunut lähes 60 vuotta? Kaukana siitä! Näyttää siltä, että päällimmäisenä kansakuntien mielessä on pikemminkin ”itsemääräämisoikeus” kuin ”ystävälliset suhteet”. Kansat ja etniset ryhmät, jotka pyrkivät kiivaasti vahvistamaan omaa identiteettiään ja tavoittelevat suvereeniutta, ovat jakaneet maailmaa entisestään. Alun perin Yhdistyneissä kansakunnissa oli 51 jäsenvaltiota. Nykyään niitä on 191.

Kuten edellä todettiin, maailman yhdistymiseen suhtauduttiin 1900-luvun lopulla toiveikkaasti. Sittemmin toivo on muuttunut tyrmistykseksi, kun ihmiset ovat nähneet kansainvälisen yhteisön vähitellen pirstoutuvan. Jugoslavian väkivaltainen hajoaminen, Tšetšenian ja Venäjän yhteenotot, Irakin sota, jatkuva teurastus Lähi-idässä ja muu vastaava todistavat yhä suuremmasta epäyhtenäisyydestä.

Monet rauhanpyrkimykset ovat epäilemättä olleet vilpittömiä ja hyvää tarkoittavia hankkeita. Yhtenäinen maailma näyttää siitä huolimatta saavuttamattomalta. Monet ihmettelevätkin, miksi maailmaa on niin vaikea yhdistää ja mihin tämä maailma on menossa.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 3]

AP Photo/Lionel Cironneau

Arlo K. Abrahamson/AFP/Getty Images