Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Rehellinen kansa tuo kunniaa Jehovalle

Rehellinen kansa tuo kunniaa Jehovalle

Valtakunnan julistajat kertovat

Rehellinen kansa tuo kunniaa Jehovalle

JEHOVAN TODISTAJAT, niin nuoret kuin vanhatkin, tunnetaan kautta maailman rehellisyydestään. Seuraavassa esimerkkejä kolmesta eri maanosasta.

Nigeriassa asuva Olusola, 17-vuotias nuori tyttö, oli matkalla koulusta kotiin, kun hän löysi maasta lompakon. Hän vei sen rehtorille, ja tämä laski, että siinä oli 6200 nairaa (noin 30 euroa). Rehtori palautti lompakon opettajalle, joka oli hukannut sen. Kiitokseksi opettaja antoi Olusolalle 1000 nairaa (noin 5 euroa) ja kehotti häntä maksamaan sillä koulumaksunsa. Kun toiset oppilaat kuulivat, mitä oli tapahtunut, he pilkkasivat Olusolaa. Muutaman viikon kuluttua eräs oppilas ilmoitti, että häneltä oli varastettu rahaa, minkä vuoksi opettajia pyydettiin tarkastamaan kaikki oppilaat. ”Seiso sinä tässä”, opettaja sanoi Olusolalle. ”Tiedän, että Jehovan todistajana et voi varastaa.” Raha löytyi kahdelta Olusolaa pilkanneelta pojalta, ja heitä rangaistiin ankarasti. Olusola kirjoitti: ”Olen hyvin iloinen siitä, että ihmiset tietävät, että olen Jehovan todistaja ja ettemme koskaan varasta, minkä ansiosta tuotamme kunniaa Jehovalle.”

Lähtiessään eräänä päivänä kotoa argentiinalainen Marcelo löysi maasta muutaman metrin päästä talonsa takaovesta salkun. Hän vei sen sisälle ja avasi sen varovasti yhdessä vaimonsa kanssa. Heidän suureksi yllätyksekseen siinä oli valtava määrä käteistä rahaa, luottokortteja ja useita allekirjoitettuja šekkejä, joista yksi oli kirjoitettu miljoonalle pesolle (noin 250000 euroa). He löysivät eräästä laskusta puhelinnumeron, soittivat siihen ja sopivat, että Marcelo ottaisi salkun mukaan työpaikalleen, mistä omistaja voisi noutaa sen. Salkun omistaja näytti hermostuneelta saapuessaan tapaamiseen. Marcelon työnantaja kehotti häntä rauhoittumaan, koska Marcelo oli Jehovan todistaja. Marcelo sai löytöpalkkioksi vain 20 pesoa (noin 4 euroa). Työnantaja kimpaantui tästä, koska Marcelon rehellisyys oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Tällöin Marcelo sai tilaisuuden selittää, että Jehovan todistajana hän haluaa olla aina rehellinen.

Seuraava kokemus tulee Kirgisiasta. Kuusivuotias Rinat-poika löysi käsilaukun, joka kuului eräälle lähellä asuvalle naiselle. Siinä oli 1100 somia (noin 16 euroa). Kun Rinat palautti käsilaukun naiselle, tämä laski rahat ja kertoi sitten Rinatin äidille, että 200 somia puuttui. Rinat sanoi, ettei hän ollut ottanut rahoja. Niinpä kaikki menivät ulos etsimään puuttuvia rahoja, ja he löysivät ne läheltä sitä paikkaa, mistä laukku oli löytynyt. Nainen oli ihmeissään. Hän kiitti Rinatia ja hänen äitiään sekä rahan palauttamisesta että Rinatin kristillisestä kasvatuksesta.