Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Vainottu uskonsa vuoksi”

”Vainottu uskonsa vuoksi”

”Vainottu uskonsa vuoksi”

POHJOIS-ITALIASSA sijaitseva Cernobbion kaupunki perusti erääseen puistoon alueen ihmisoikeusrikkomusten uhrien kunnioittamiseksi. Yksi paljastetuista muistolaatoista on omistettu Narciso Rietille. Riet syntyi Saksassa italialaisille vanhemmille, ja hänestä tuli Jehovan todistaja 1930-luvulla. Jehovan todistajia vainottiin Hitlerin aikana, koska he kieltäytyivät asettamasta Hitleriä tosi Jumalan Jehovan yläpuolelle.

Kun Gestapo sai selville, että Riet toimitti Vartiotorneja keskitysleireihin, tämä pakeni Cernobbioon. Siellä häntä pyydettiin kääntämään Vartiotornia italiaksi ja jakamaan lehdet lähialueiden todistajille. Hänen tarmokas toimintansa ei jäänyt huomaamatta. Eräs SS-upseeri tunkeutui miehineen hänen kotiinsa, pidätti hänet ja takavarikoi todisteet ”rikoksesta”: kaksi Raamattua ja muutaman kirjeen. Riet vietiin Saksaan ja suljettiin Dachaun keskitysleiriin ja hänet teloitettiin juuri ennen toisen maailmansodan päättymistä. Cernobbion laatassa sanotaan, että hän oli ”vainottu uskonsa vuoksi”.

Narciso Rietin ja satojen muiden sellaisten todistajien usko, joita natsit vainosivat, kannustaa nykyisiä kristittyjä pysymään uskollisina Jehovalle, maailmankaikkeuden ainoalle Persoonalle, joka ansaitsee heidän palvontansa (Ilmestys 4:11). Jeesus sanoi: ”Onnellisia ovat ne, joita on vainottu vanhurskauden tähden.” Jumala tulee muistamaan heidän tekonsa ja siunaamaan heitä heidän rohkean toimintansa vuoksi. (Matteus 5:10; Heprealaisille 6:10.)