Pitäisikö kaikki loukkaukset vain sivuuttaa?

RAAMATTU sanoo Saarnaajan 7:9:ssä: ”Loukkaantuminen majailee typerien povessa.” Tämän jakeen mukaan meidän ei pitäisi olla yliherkkiä, kun meitä loukataan, vaan meidän tulisi pikemminkin antaa anteeksi.

Mutta tarkoittaako Saarnaajan 7:9, että meidän ei pitäisi koskaan loukkaantua mistään tai kenellekään vaan antaa anteeksi kaikki loukkaukset tekemättä mitään, olivatpa ne kuinka vakavia hyvänsä tai loukattiinpa meitä kuinka usein tahansa? Tulisiko meidän ajatella, ettei ole niin väliä, jos loukkaamme toisia sanoin tai teoin, koska heidänhän pitää antaa anteeksi? Asia ei varmastikaan ole näin.

Jehova Jumala on rakkauden, armon, anteeksiantavaisuuden ja pitkämielisyyden perikuva. Silti Raamatussa kerrotaan, että häntä loukattiin monta kertaa. Kun rikkomus oli vakava, hän ryhtyi toimiin siihen syyllistyneitä vastaan. Katsotaanpa joitakin esimerkkejä.

Loukkauksia Jehovaa vastaan

Ensimmäisen kuninkaiden kirjan 15:30:ssä puhutaan Jerobeamin synneistä, ”joilla hän oli saattanut Israelin tekemään syntiä, ja hänen loukkaavuudestansa – –, jolla hän oli loukannut Jehovaa”. Toisen aikakirjan 28:25:ssä Raamattu sanoo Juudan kuninkaasta Ahasista: ”Hän teki uhrikukkuloita uhrisavun suitsuttamiseksi muille jumalille, niin että hän loukkasi Jehovaa, esi-isiensä Jumalaa.” Vielä yksi esimerkki on Tuomarien 2:11–14:ssä, jossa kerrotaan: ”Israelin pojat tekivät sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, ja palvelivat Baaleja – – niin että he loukkasivat Jehovaa. – – Tällöin Jehovan suuttumus syttyi Israelia kohtaan, niin että hän antoi heidät ryöstäjien käsiin.”

Oli muitakin asioita, jotka loukkasivat Jehovaa ja saivat hänet ryhtymään ankariin toimiin. Esimerkiksi 2. Mooseksen kirjan 22:18–20:ssä sanotaan: ”Noitanaisen et saa antaa olla elossa. Jokainen, joka makaa eläimen kanssa, tulee ehdottomasti surmata. Se, joka uhraa mille tahansa muille jumalille kuin yksin Jehovalle, tulee vihkiä tuhon omaksi.”

Jehova ei antanut loputtomasti anteeksi muinaisten israelilaisten vakavia rikkomuksia, kun he jatkuvasti loukkasivat häntä eivätkä osoittaneet aitoa katumusta. Kun rikkojat eivät katuneet aidosti eivätkä heidän tekonsa ilmaisseet heidän kääntyneen tottelemaan Jehovaa, hän antoi heidän lopulta tuhoutua. Näin kävi koko Israelin kansalle vuonna 607 eaa. babylonialaisten käsissä ja uudelleen vuonna 70 roomalaisten käsissä.

Jehovaa tosiaan loukkaa se paha, mitä ihmiset sanovat ja tekevät, ja hän jopa rankaisee katumattomia väärintekijöitä, jotka syyllistyvät törkeisiin synteihin. Mutta kuuluuko hän tämän vuoksi niihin, joista Saarnaajan 7:9 puhuu? Ei suinkaan. Hänellä on oikeus tuntea itsensä loukatuksi törkeiden syntien vuoksi. Hän langettaa aina oikeudenmukaisen tuomion, ja siksi Raamattu sanookin hänestä: ”Täydellistä on hänen työnsä, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeutta. Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, vanhurskas ja oikeamielinen hän on.” (5. Mooseksen kirja 32:4.)

 Vakavat rikkomukset yksilöitä vastaan

Laki, jonka Jumala antoi muinaiselle Israelille, rankaisi ankarasti rikoksista, joita tehtiin yksilöitä vastaan. Jos esimerkiksi varas tuli yöllä taloon ja talonisäntä surmasi hänet, isäntää ei pidetty verivelkaisena. Hän oli vakavan rikoksen viaton uhri. Niinpä Raamattu sanoo: ”Jos varas tavataan murtautumasta sisään ja lyödään kuoliaaksi, hänestä ei ole verivelkaa [talonisännälle].” (2. Mooseksen kirja 22:2.)

Naisella, joka on raiskattu, on oikeus tuntea itsensä syvästi loukatuksi, sillä Jumalan silmissä raiskaus on vakava rikos. Miehen, joka oli raiskannut naisen, oli Mooseksen lain mukaan määrä kuolla; tapaus oli samanlainen ”kuin jos mies nousee lähimmäistään vastaan ja murhaa hänet” (5. Mooseksen kirja 22:25, 26). Vaikkemme olekaan enää tuon Lain alaisuudessa, se auttaa meitä ymmärtämään, mitä Jehova ajattelee sellaisesta kauheasta rikoksesta kuin raiskaus.

Nykyäänkin raiskaus on vakava rikos, josta rangaistaan ankarasti. Uhrin ei pidä epäröidä ilmoittaa tapahtuneesta poliisille. Näin viranomaiset voivat rangaista syyllistä. Jos uhri on alaikäinen, tarvittaviin toimiin voivat ryhtyä hänen vanhempansa.

Vähäisemmät rikkomukset

Toisaalta meidän ei pidä pahastua tarpeettomasti toisten suhteellisen pienistä virheistä vaan antaa ne anteeksi. Miten usein  anteeksi tulisi antaa? Apostoli Pietari kysyi Jeesukselta: ”Herra, kuinka monta kertaa veljeni voi tehdä syntiä minua vastaan ja minun pitää antaa hänelle anteeksi? Aina seitsemäänkö kertaan asti?” Jeesus vastasi: ”Minä sanon sinulle: ei vain seitsemään kertaan asti, vaan jopa seitsemäänkymmeneenseitsemään kertaan asti.” (Matteus 18:21, 22.)

Toisaalta meidän täytyy jatkuvasti kehittää kristillistä persoonallisuuttamme, jotta voisimme välttää loukkaamasta toisia. Oletko esimerkiksi aika ajoin tyly tai tahditon ollessasi tekemisissä toisten kanssa? Tällainen käytös on todennäköisesti loukkaavaa. Sen joka on loukannut toista, ei tulisi syyttää tätä loukkaantumisesta ja ajatella, että tämän velvollisuus on antaa anteeksi. Loukkaajan tulisi tajuta, että hän on syypää tilanteeseen. Meidän on tehtävä työtä oppiaksemme kontrolloimaan tekojamme ja sanojamme, jottemme ylipäätään loukkaisi toisia. Tällä tavoin ne kerrat, jolloin tulemme loukanneeksi toisten tunteita, harvenevat. Raamatussa muistutetaan: ”Joku puhuu ajattelemattomasti kuin miekan pistoin, mutta viisaiden kieli on lääkitystä.” (Sananlaskut 12:18.) Kun loukkaamme toisia – vaikkei se ollutkaan tarkoituksemme – tilanne korjaantuu paljolti sillä, että pyydämme anteeksi.

Jumalan sanassa osoitetaan, että meidän tulee pyrkiä ”siihen, mikä edistää rauhaa ja mikä on rakentavaa toisillemme” (Roomalaisille 14:19). Kun olemme tahdikkaita ja ystävällisiä, toteutuu seuraava sananlasku: ”Kuin kultaomenoita hopeisissa kaiverrustöissä on oikeaan aikaan puhuttu sana.” (Sananlaskut 25:11.) Miten miellyttävä ja mukava vaikutus tällä onkaan! Lempeä, tahdikas puhe voi jopa pehmittää toisten taipumattoman asenteen: ”Lempeä kieli voi murtaa luun.” (Sananlaskut 25:15.)

Jumalan sana neuvookin: ”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” (Kolossalaisille 4:6.) ”Suolalla höystetyt” sanat ovat miellyttävää kuultavaa eivätkä todennäköisesti loukkaa toisia. Kristittyjen tavoitteena on sekä puheessaan että teoissaan etsiä rauhaa ja pyrkiä siihen (1. Pietarin kirje 3:11).

Saarnaajan 7:9:n täytyy siis tarkoittaa sitä, ettei meidän pitäisi loukkaantua toisten suhteellisen pienistä synneistä. Ne saattavat johtua inhimillisestä epätäydellisyydestä, tai ne voivat olla jopa tahallisia, joskaan eivät räikeitä. Mutta kun jotakuta vastaan on tehty vakavaa syntiä, on ymmärrettävää, että hän saattaa tuntea itsensä loukatuksi ja hän haluaa ryhtyä asianmukaisiin toimiin (Matteus 18:15–17).

[Kuva s. 14]

Jehova antoi roomalaisten tuhota katumattoman Israelin vuonna 70

[Kuva s. 15]

”Kuin kultaomenoita – – on oikeaan aikaan puhuttu sana”